lauantai 28. marraskuuta 2015

verta pakkiin

Eilisestä kommentista toisaalla tuli mieleeni asia, josta en kaiketi ole muistanut mainita. Eli se Omega-3 -kalaöljy.

Kun sairaanhoitaja soitti ja kertoi, että leikkauspäivä on varattu, ei hän huomannut mainita, että ko. kalaöljyn syöminen pitäisi heittää tauolle per heti, olihan leikkaukseen aikaa enää alle 4 viikkoa. Onneksi työkaveri, joka tietää mitä nappeja napsin muistutti siitä minulle, joten varoaikaa ehti tulla sellaiset kolme viikkoa. Mutta sekin oli liian vähän.

Leikkauksen jälkeen lääkäri ihan erikseen mainitsi, että olin vuotanut huomattavasti leikkauksen aikana ja hänellä oli ollut hieman haastetta saada se vuoto tyrehtymään.

Näin jälkikäteen tuli mieleeni, että varmasti silloin toukokuussakin syy vuotamiseen siinä kolposkopiassa oli juurikin tuo kalaöljy, jota söin siis koko ajan.

Kun viikko sitten kävin kolposkopiassa uudestaan ja kerroin, että se edellisen kerran vuotaminen todennäköisesti johtui kalaöljystä, oli lääkäri kanssani samaa mieltä. Hän kertoi joskus kysyneensä kaupassa esittelijältä, onko kalaöljykapseleissa mitään huonoa ja kun esittelijä tiukasti kielsi, niin lääkäri oli pitänyt hänelle siinä pienen ja kipakan esitelmän juuri tästä vuotovaarasta. Esittelijä oli ollut enemmän kuin nolo tietämättömyydestään.

Mutta joo, jos tosiaan on tiedossa leikkaus, jossa ei ole tarkoitus tehdä mitään megakuppausta, niin suosittelen lämpimästi heittämään omegat tauolle reilusti suositeltua aikaisemmin ja pitämään taukoa myös leikkauksen jälkeen, kuten minäkin tässä paraikaa teen.

Rintani leikannut kirurgi totesi kyllä, että meikäläisellä ei nyt sitten ainakaan tulpan riskiä ollut, kun veri ei meinannut muutenkaan hyytyä. Siltikin on parempi estää se tulppa muuten kuin olla vaarassa valua kuiviin.

HUOM !! Katso linkki, kohta 7. 

VieläOliJotain:
Nänninpuudute olisi kiva juttu. Auts.

6 kommenttia:

  1. Ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin. Olen joskus miettinyt, että koskeeko tämä vuotovaara vain nappina napsittua omega-3:sta vaiko myös, jos syö paljon kalaa ym., mistä sitä saa? Siinä tapauksessa vuotaako japanilaiset kuiviin leikkauksissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niin se juuri on. Joka kolikolla on se kääntöpuolensa.

      Mä olen ymmärtänyt, että nykykalaa pitäisi syödä ihan tolkuttomat määrät viikossa (tyyliin 15 kiloa), jotta saisi saman määrän kalaöljyä, kuin mitä napeissa on, josta syystä lähes kaikki ehkä jotain saariston kalastajia lukuunottamatta Suomessa elävät omegan puutteessa. Eli pelkästä kalasta ei saa niin paljoa omegaa, että siitä syntyisi joku vuotovaara.

      Jaappanilaisista en uskalla mennä sanomaan mitään, mutta onhan niitä maa sakeanaan, joten tuskin leikkauksissa montaakaan heistä menetetään tämän takia. :)

      Poista
  2. Nyt mulla on sitten pätevä syy kieltäytyä ko. napeista mikäli köriläs niitä vielä ehdottaa...Joskus ehdotti enkä tykännyt yhtään siitä mausta mikä tuli jälkikäteen suuhun, röyhtäillessä...Mun riesana on ITP, eli trombosyyttitaso on jo valmiiksi alhainen. Mutta tälläisestä yhteydestä ei edes hoitava hematologi ole koskaan puhunut. Joten, kiitos!

    Hyvää lauantain jatkoa ja tsemppiä tulevaan työviikkoon!

    Terveiset Pohojammaalta!

    -Heidi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä pätevä syy olla niitä syömättä. Tai sitten normiannostusta vähemmän eli ei joka päivä. Tai joo, ehkä mielipidettä voisi kysyä hematologilta.

      Kiitos samoin, onneksi on vielä alkuviikko sairaslomaa. Ehdin kampaajalle. ;)

      Poista
  3. Toi omega-3 juttu oli jo ekaa kertaa siitä täällä lukiessa mielenkiintoinen, koska oli mulle täysin uusi juttu. Never herad, ennen kuin siitä aikaisemmin täällä mainitsit. Otin sen myös työpaikan kahvihuoneessa ämmien kesken puheeksi, että tiedättekö, että ennen leikkausta pitää monta viikko etukäteen lopettaa ne. Kukaan ei ollut kuullutkaan. No toivottavasti tieto kuitenkin pikku hiljaa leviää yleiseen tietoisuuteen. Tietty aina niitä leikkauksia ei tiedä tarpeeksi ajoissa, mutta on kuitenkin paljon niitäkin leikkauksia, joihin ehtii varautua. Mutta näemmä se napit sitten oikeasti jotain ainakin saa aikaan, kun tommosta aiheuttaa, niin tuskin siinä sitten helposti mitään tukoksia tulee noin yleisestikään, jos semmosia napsii. Mutta toisaalta, toi vuotokin on toisaalta aika pelottavaa, joten vähän nyt mietin, kannattaako niitä oikeasti ihan jatkuvasti päivittäin napsia. Ettei vuodakin kuiviin vaikkapa jonkun pikku onnettomuuden takia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän liittyen on tosiaan erittäin tärkeää mainita, jos johonkin operaatioon on menossa tai muutenkin lääkärin pakeilla, että mitä muita 'nappeja' syö, ei pelkästään lääkkeet. Tästäkin kolposkopiassa juteltiin, että ihmiset eivät välttämättä ajattele tai tajua, että jollain 'vitamiinilla' tms. voi olla merkitystä, kun se ei ole varsinaisesti lääke. Kuten tämä omega-3:kin.

      Sehän ei ole lääke, mutta esitietolomakkeessa ennen leikkausta kysyttiin myös mitä muita valmisteita käyttää ja siihen olin tämän merkinnyt. Hoitaja sen siitä bongasi silloin viikkoa ennen leikkausta ja jos en olisi jo ollut tauolla sen kanssa, niin ei tiedä, mitä olisi käynyt.

      Mun on vaikea uskoa, että kukaan nyt vuotaisi kuiviin omega-3:n takia, mutta ainakaan suositeltua päiväannosta ei kannata ylittää. Ja kyllä mä ainakin jatkan sen syömistä sitten taas, koska sillä on paljon hyviäkin puolia.

      Poista