maanantai 2. marraskuuta 2015

Sisko, Serkku ja Tutturouva (check, check, check)

Tää homma on kuin pato: kun yhdestä kohtaa murtuu (Lapsuudenystävä), niin sitten se alkaa repeillä enemmänkin.

Kerrottu siis näille kahdelle sukulaisnaiselle, joiden kanssa näemme vähintään kerran viikossa. Ja voin vakuuttaa, että harvoin on ihmisellä näin überkiinnostunutta yleisöä kuin mitä meikäläisellä sen automatkan aikana. Kerrankin näin.

Mutta ei siinä sen suurempaa dramatiikkaa. "Mikset oo kertonut aikaisemmin ?" No, kun ei ole ollut mitään kerrottavaa (eikä ollut vieläkään, siis eilen). "Paitsi rintasyöpä." Okei, myönnän, mutta nyt, kun lääkäri on lähellä, ei tarvitse heidänkään kauaa tiedottomana asiaa miettiä ja se oli tarkoitukseni.

Siitä, milloin kerron Äidille, olimme yksimielisiä: mieluummin ei ollenkaan. No, mutta koska se ei ole vaihtoehto (minulle), niin totesimme, että ensi viikonloppu eli juuri ennen leikkausta on ihan passeli ajankohta kertoa tämä Muorille, koska hän... No, hän nyt vaan on sellainen. Rasittava.

Helpotti kyllä kertominen. Ei tarvitse enää salailla. Systeri muistutteli mieleen, miten hänellä homma meni silloin 10 vuotta sitten. Suht helpolla pääsi hän.

Tutturouva puolestaan oli listalla vasta tänään, mutta hänellekin nyt sitten päätin soittaa jo eilen samoilla saranoilla ja hyvä päätös olikin. Tauti kun on hänellekin tuttu, niin oli helppo jutella ilman voivotteluja ja surkutteluja.

Rouva totesi: "Sähän oletkin aina sanonut, että kysymys ei kuulu tuleeko se, vaan että milloin se tulee." Ja näin on. Tiennyt olen tämän jo vuosikymmeniä, en kai muuten olisikaan juossut joka hemmetin vuosi siellä tutkimuksissa. Yritin vain saada sen kiinni mahdollisimman ajoissa ja toivotaan, että siinä myös onnistuin. Ettei ollut turhaa se juokseminen.

Samoin Tutturouva muistutti, että joka vuosi puhtaat tissit saatuani olen ollut ristiriitaisesti sekä tyytyväinen että pettynyt. Tyytyväinen, ettei sitä vielä löytynyt ja pettynyt, koska taas joudun odottamaan vuoden ja tunnetusti se odottaminenhan on sitä kaikkein pahinta. Sanoi myös, että "nyt se sitten tuli eikä sun tarvitse enää odottaa."

Ja oikeassa oli. Odottaminen siltä osin on ohi.

VieläOliJotain:
Ai niin... LÄÄKÄRI !!!

4 kommenttia: