5/5 no, tässäkö se niikö oli..?

 Toukokuuta mennään jo reippaasti - vappukin tuli ja meni - ja vasta nyt ollaan tässä. Eli viidennen vuoden tsekkaus ja samalla tämän rintasyöpäjupakan päätös osuikin tänne huhti-toukokulle, vaikka jos oikeassa aikataulussa olisi menty, niin sen olisi pitänyt olla jo puolisen vuotta sitten. Kiitos siis korona-ajan. No, eihän tässä jäniksen seljässä olla. Mikäs kiire, valmiissa maailmassa. 

Huhtikuun puolella tuli siis jo käytyä mammografiassa ja ultraäänitutkimuksessa. Mitään ei löytynyt, hyvä niin, vaikka aika vauhdilla lääkäri sen ultrauksen teki. Aikasemmin on hierottu ja hinkattu ja tuijoteltu ruutua ihan viimosen päälle, mutta nyt mentiin vain suitsait sukkelaan eteenpäin. Lähdetään siitä, että oli niin kokenut tyyppi, että näki ensisilmäyksellä, että kaikki on ok. 

Korona-aikaa kun eletään, niin lääkärin kohtaaminen olikin sitten suunniteltu hoidettavaksi ihan vaan puhelimitse. Aika oli annettu mulle 27.4. ja sellainen ihan vaatimaton aikaikkuna kuin klo 9 - 13. Ihan pikkasen haasteellinen ajankohta työssä käyvälle ihmiselle, mutta kyllähän se meni. Paitsi ettei mennyt.

Koko tuon ajan odottelin, että milloin se lääkäri nyt suvaitsee soittaa ja tuossa yhden maissa oli verenpaineet jo ihan kiitettävissä lukemissa. Aikaikkuna sulkeutui eikä soittoa tullut. Ei koko päivänä.

Kahden päivän päästä (29.7.) tuli HUS:sta kirje. Kyllä, ihan postipostissa ja kirjekuoressa. Peruuttivat tuon 27.4. soittoajan ja antoivat uuden päivälle 6.5. klo 16 - 20. Ihan pikkasen oli huumorintaju koetuksella, kun kirjeen luin. HUS on nähtävästi tässä universumissa se ainoa ja viimeinen paikka, jossa ei ole kuultu puhuttavan tekstiviestistä tai ihan vaikka vaan puhelinsoitosta. Ja kun kaikilla on kirkkaassa tiedossa se, miten paperiposti tänä päivänä Suomessa kulkee, jos kulkee ollenkaan, niin täytyy kyllä olla häpnaadilla lyötynä tämän asian edessä. 

Eilen oli sitten suuri päivä 6.5. Olin täysin autuaasti unohtanut koko puhelinajan! :D Ihmettelin, että kuka hemmetti nyt soittaa viittä vaille kahdeksan illalla. No, lääkärihän se siellä. Vai oliko se edes oikea lääkäri..?

Kuvittelin, että ko. keskustelussa nyt sitten jutellaan vähän enemmän ja pohditaan tulevaa ja mennyttä ja silleen. No, ei. Lääkäri totesi alkuun heti sen, minkä jo tiesinkin, että mammossa ja ultrassa ei ollut mitään ja sen jälkeen syvä hiljaisuus.

Pakko sanoa, että mun nauruhermoja alkoi kutkuttamaan per heti. Aattelin, että katsotaan, kummalla hermo pettää ensimmäisenä ja olinpa itsekin siinä sitten ihan hissunkissun. Pitkiä hiljaisia sekuntteja.

Jotain siinä lääkäri (kuulosti kyllä ihan joltain juoksupojalta äänen ja puheen perusteella) sitten alkoi mietiskellä sitä mun lääkitystä, että mitäs sen kanssa jatkossa. Ja ihan kysyikin multa, että "mitä sä olit ajatellut, lopetatko sä sen nyt vai mitä?" Ööö... mittee??!?

Kysyin reippaasti, että "mitäs sä oot siitä mieltä?" Lääkäri-reppana. Ei ollut ollenkaan varautunut, että hänen pitäisi ensikertalaiselle syöpäseurantapotilaalle osata kertoa, miten tämä homma tästä nyt etenee. Hohhoijaa sentään... Itse pitäisi olla asiantuntijana aina näissä asioissa, kun lääkärin kanssa on juttusilla. 

Saatiin siinä nyt sitten sen verran vuoropuhelua aikaan - hankalasti kylläkin -, että mä tein oman päätöksen lopettaa hormonilääkityksen heti, kun saan jo ostetut lääkkeet syötyä eli noin 11 viikon päästä. Olisin voinut jatkaa sitä kaksi tai viisi vuotta vielä ja olisin sitten ollut HUS:ssa kirjoilla sen ajan, mutta kuten lääkärikin sujuvasti paperista lukien totesi, mun syöpä oli pieni, paikallinen eikä gradus ollut iso, niin oletettavaa on, ettei se uusi. Joten sanoin sille poitsulle, että kirjaa sinne, että lopetan lääkkeen ja käyn sitten omin neuvoin jatkossa seurannassa. Piste.

Lääkiksessä ei ihmisuhdetaitojen lisäksi opeteta nähtävästi myöskään asiakaspalvelua siltä kantilta, että miten se asiakaspuhelu sitten päätetään. Lääkärin ratkaisu oli tässä "noh... köh... niin.. no.. siis... joo.." Oli kyllä huutonauru lähellä ja meinasinkin päästää sen kärsimyksestä kysymällä "lopetetaanko jo?" Jotenkin se puhelu saatiin naurettavaan lopetukseen. "Kits" taisi olla "kiitos" lääkärin puolelta. 

Täytyy kyllä sanoa, että melkoinen antikliimaksi oli tämä "syöpähoitojen lopetuskeskustelu". :D No, mitäs sitä paskea jauhamaan, mutta ehkä odotukset oli vähän korkeammalla mulla kuin tässä. Enkä viitsinyt siitä ajan peruutus -sähläyksestä mitään sanoa, sehän olisi paskonut housuunsa. Laitan ehkä kirjallista palautetta HUS:iin jahka tässä nyt kopeudun. 

Mutta niin. Tässä se nyt sitten taisi olla. Ainakin tällä erää. Toivottavasti lopullisesti. 

Kiitos hei kaikille tätä reissua mun kanssa matkanneille! On helpottanut kovasti, kun olen saanut kommentteja ja tukea porukoilta täällä. Kannatti kertoa tääkin stoori ihan ääneen.  

Moikat siis ja terveyttä meille kaikille!