lääkäri, syöpäsairaanhoitaja, anestesiahoitaja, labra(dorin)hoitaja

No, nyt alkaa vihdoin ja viimein tapahtua jotain.

Kävin siis lääkärissä ja todennäköisesti tapasin leikkaavan kirurgin. Nainen. Ehkä meikäläisen ikäinen, suomenruotsalainen korostuksesta päätellen. Nimi ei jäänyt mieleen. Mukava ihminen kuitenkin.

Tutki käsikopelolla ja totesi, että vasen tissi on isompi, joten siitä voi hyvinkin palan poistaa. Huvitti. Sanoi myös, ettei kykene sitä möököä tuntemaan eikä tuntenut mitään kainaloissakaan. Jos se on vain se, mitä oletetaan, niin säästävä leikkaus on kyseessä. Mutta sekin ratkeaa sitten vasta, kun on leikattu ja tutkittu tarkemmin. Ok.

Magneettikuva sen sijaan yllätti. Sieltä löytyi vaikka mitä. Mm. kipeä oikea olkapää, jonka lausunnon antaja määräsi myös tutkittavaksi. Siinä on kyllä venähdysvamma, jollainen vastaava on ollut myös vasemmassa olkapäässä joskus vuosia sitten, mutta jos haluavat sen tsekata, niin en vastustele. Lisäksi löytyi maksasta pienehkö hematooma, joka on kuulemma vaaraton, mutta sekin oli merkitty ultrattavaksi vielä jossain vaiheessa. Jopa lääkäri oli pikkasen äimänä, miten laajalta alalta se magneettikamera oli pyyhinyt ja miten tarkkaan niitä kuvia oli syynätty muualtakin kuin tissien kohdalta, mutta ei kai siinä mitään.

Lääkärin jälkeen juttelin syöpäsairaanhoitajan kanssa. Juteltiin mukavia puolisen tuntia, kun ei minulla nyt ollut mitään sen ihmeempää kysyttävää. Antoi kasan esitteitä, jotka kohteliaasti otin vastaan, vaikka tiedän, että puolet niistä jää lukematta, kun ovat tuttua huttua. Mm. Syöpä-yhdistyksen paperit olivat turhia, koska kuulumme jo ko. yhdistykseen.

Sen jälkeen oli vuorossa anestesiahoitaja, jonka kanssa käytiin leikkausta läpi. Kertoi, että leikkaus kestänee noin 1 - 1,5 tuntia näillä näkymin ja tehdään päiväkirurgisena toimenpiteenä eli aamulla sisään ja illalla ulos. TM on luvannut hakea ja vahtikoiran lailla vartioida untani seuraavana yönä. Mikä tahtoo sanoa, että todennäköisesti kuorsaa räkä poskella siinä vieressä viis veisaamatta meikäläisestä ja meikäläisen tissiparasta.

Lisäksi kertoi huojentavan uutisen, että otsaan (minun) laitettavat anturit vahtivat koomani tilaa, jos vaikka leikkaussaliporukat keksisivät ryhtyä pelaamaan korttia siinä aikansa kuluksi. Lisäksi saan herättyäni herkullista sairaalaruokaa, jotta selviää, meneekö vesi sisään ja tuleeko ulos. Jos näin käy ja muutenkin olo on bueno, niin sitten vaan yöksi kotiin. Mikä on hyvä juttu, koska yhtään ei houkuta jäädä sellaiseen 15 hengen saliin viettämään yötä muiden potilaiden kanssa. Sellainen kokemus on teiniajoilta, kun nilkka operoitiin ja on harvinaisen tuoreessa muistissa se reissu vieläkin. Mutta toki, jos on pakko syystä tai toisesta jäädä sairaalaan, niin sitten on vain pakko eikä siitä puolta sanaa.

Lopuksi nappastiin vielä putkilo punaista ihan perusverenkuvaa varten. Ja olikin sypäkkä täti neulan varressa. Sattui ihan simona, vaikka normaalisti saa ronkkia ihan tosissaan ja siltikin olen stoalaisen tyyni. Taisi ottaa neulansa kanssa oikein vauhtia, kun vihjasin, että suoneni ovat ujot ja liukkaat.

Verenpainekin mitattiin ja alapaine oli - yllätys, yllätys - pikkasen kohollaan, mutta siitä ei tehty suurta numeroa, kun osasivat sitä odottaa. Henk koht en ota kantaa, mikä siihen oli syynä. Tuskin ainakaan sairaalaympäristö.

Nyt ennen leikkausta on tiedossa vielä käynti Kirurgisessa tällä viikolla ja toinen Meilahdessa sitten maanantaina ennen leikkauspäivää. Josta herää kysymys, että missäs välissä mä ehdin tehdä mun loput duunit ennen sairaslomaa...?

VieläOliJotain:
Sairaalasta jäi kaikin puolin hyvä fiilis.

Kirra itse on komea, vuonna 1888 valmistunut vaalea ja valoisa rakennus korkeine ja avarine tiloineen. Seinillä  on tauluja eikä sairaalamaisuus niin puske päälle.

Henkilökunta tuntui mukavalta. Kaikki, joiden kanssa olin vähänkin tekemisissä, olivat ystävällisiä, hymyileviä ja auttavaisia. Sanoinkin jo heille, että ei minulla ole mitään hätää heidän hoidossaan. Että luottavaisin mielin lähden tähän savottaan.