Tunnustaa siltä, että koko ajan väsyttää. Vaikka yöunetkin ovat olleet tavallista pidemmät. Enkä juurikaan ihmeitä puuhastele kuin olla möllötän vain. Siltikin iltapäivästä silmä alkaa lurpata ja tajunnan taso hämärtyä päiväunitilaan.
Yskän takia on ollut pakko ottaa yöksi cocillaanaa, koska se on ainoa yskänlääke, joka oikeasti hillitsee sitä järkyttävää kutinaa, mikä alkaa heti, kun päänsä tyynyyn kallistaa. Se sitten pikkasen nukuttaakin, joten osaksi myös sen ansiosta yöunta on riittänyt sen 8-10 tuntia yöstä riippuen.
Korvatulppiakaan en ole tarvinnut nyt, kun stressi leikkauksen jälkeen hellitti. Uni on tullut suht nopeasti enkä ole yöllä turhiin ääniin havahtunut juuri ollenkaan. Tissiä tietty pitää vieläkin varoa, mutta en mä nyt muutenkaan öisin hirveästi kääntyile. Nyt vieläkin vähemmän.
Tississä vielä juilii jännästi. Mietin, onko se nyt ihan normaalia enää. Onhan leikkauksesta jo kaksi viikkoa. Vaiko vasta ? Näistä kun ei tiedä tottumaton. Jotta pitäisikö tässä olla jo ripaska-kunnossa vaiko eikö.
Ja onko se haava nyt parantunut odotetulla tavalla. Hyvältähän se näyttää, kuten olette tekin saaneet todeta, mutta siinä yläpuolella - ja ulkokaarella - on sellaisia muhkuroita elikkäs kovempia kohtia, joista en nyt tiedä, pitäisikö niitä olla vai ei. Mitään sen ihmeempää turvotusta tai kuumotusta ei ole, muuta kuin ne kovat pahkurat. No, kaipa ne jälkitarkastuksessa sen sitten kertovat, jahka sinne asti päästään.
Se hermosärky tai mikä lie nahkassa tuntuu myös yhtä tympeältä koko ajan. Ei auta siihen mikään lääke, joten olen pikkasen vähentänyt määrättyä annosta. Eli viikonloppuna vähensin kolmasosalla ja tänään otin aamulla vain yhden nappisen. Vaikea sanoa, onko sen tarvetta enää. Ehkä ei, koska kaipa sen tietäisi eli tuntisi, jos kipulääkettä tarvitsisi.
Olen huomannut olevani melko ristiriitainen kivunsiedon suhteen. Aika hyvin näet kestän kaikenlaisia ronkkimisia ja pistelyjä ja muita tutkimuksia (paitsi hammaslääkärin toimenpiteitä en yhtään tippaa!), mutta sitten tällaista 'kotikipua' en kestä ollenkaan. Tai ainakin sitä koko ajan sitten mietin ja kuulostelen, jos tuntemuksia tulee. Siksi mulla onkin varsin lämmin suhde näihin kipulääkkeisiin enkä kieltäydy koskaan niitä ottamasta, jos tarjotaan. Nytkin olen varmaan vähän turhan pitkään niitä syönyt noin niin kuin varoiksi.
No, ehkä tämäkin tästä pikkuhiljaa.
VieläOliJotain:
Tänään saisin vissiin mennä saunaan. Jotenkaan ei ihan vielä nappaa ajatus löylyistä, vaikka silloin kaksi viikkoa sitten kauhistelin, miten kestän tämän ajan ilman saunomista. Hyvin on mennyt aika. Ja nopeasti! Kaksi viikkoa yhdessä hujauksessa. No, niinhän sitä ennustelittekin.
Ja tämäkin päivä kääntynyt jo hämärän puolelle. Ihan mahotonta meininkiä.
Samat tunnot on olleet ja ulospäin ei turvotusta, mutta sisällä ikäänkuin olisi pieni pallo. Arpikudos voi olla pientä tai paksumpaa, omani on paksumpaa ja tuntuu tänäpäivänäkin kovalta. Kävin silloin operaation jälkeen tapaamassa leikannutta kirurgia, hän teki jotain haavalle ja ompeli pari tikkiä, mitkä piti otettaman pois ehkä parin viikon kuluttua. Ne otettiin muutaman päivän kuluttua, kun haava tulehtui ja sitä sitten hoidettiin ja lääkittiin ja syton aloitus siirtyi ja siirtyi. Kaikki siis ongelmasi käsittääkseni ovat "normaaleja", mutta jos ne vaivaavat, niin kannattaa kysyä ja varmistua.
VastaaPoistaMuuten kainalohaavani teki tepposet, operaatiosta oli kulunut parisen viikkoa, kun eräänä päivänä olimme juuri ottaneet lähikaupan kopan ja siihen pari elintarviketta. Ykskaks kyljessä tuntui märältä, pelästyin hemmetisti, että haava aukesi ja vuodan tähän Valintatalon lattialle. Kurkkasin varovasti, muttei näkynyt verta. Mies vei äkkiä kopan takaisin, painuimme autoon ja kotiin, jossa heti soitin hätäisenä polille. Normaalia kudosnestevuotoa, ei hätää. Siitä lähtien kuljin pyyhe tai joku tukko kainalossa ja toinen varalla kassissa, kulutin pois lukemattoman määrän vanhoja t-paitoja ja olin kiukkuinen, kun aina sanottiin, että kyllä se aikanaan loppuu, kuuluu asiaan.
Jouduin huonosti parantuvan haavan kanssa erikoishaavahoitajalle, joka kertoi, että kun lihakseen tulee kuoppa tai tyhjää tilaa, se kerää kudosnestettä, joka sitten etsii jonkun väylän päästäkseen ulos ja parempi niin, koska muuten sitä pitäisi mahdollisesti punkteerata pois. No loppuihan se nesteen valuminen ja haavakin parani, niin, että sytoihin päästiin, saunassa en käynyt kolmeen kuukauteen juuri näiden vitsausten takia.
Kerroinpa vaan, ettet pelästy, jos huomaat ykskaks vuotavasi jotain litkua.
Ja siis minkäänlaista sairaanhoidollista osaamista tai koulutusta minulla ei ole, kaikki vaan omaa kokemusta.
Juu, kyllä se lääkäri sen katsoo vielä, joten voin samalla kysäistä, mitä mieltä on. Multa kainalosta on nipsaistu niin vähän tavaraa, että sen nyt ei pitäisi ruveta temppuilemaan, mutta hitostako sitäkään vielä voi varmaksi sanoa. Siksi aika rauhallisesti käden kanssa olen ollut ja olen jatkossakin vielä hetken.
PoistaJa hyvä on tosiaan kuulla näitä tarinoita, vaikka jokaisella omansa onkin. Tuleepahan yllätykset minimoitua. :)
Kyllä mä luulen, että pitää ajatella leikkauksesta vasta. Yleensähän katsotaan, että sairaslomaa annetaan niin kauan kuin ei ole työkykyinen, mutta ei se tarkoita, että töihin palatessakaan olisi vielä perusterve. Kyllä niitä juilimisia ja inhottavia oloja voi olla vielä pitkään. Kurjaa, mutta totta. Tsemppiä vaan viimeiselle lomaviikolle! Kyllä aika on mennyt nopeasti.
VastaaPoistaNiin, eihän nää nyt hetkessä tokene. On siellä kuitenkin joltisestikin ronkittu, tuppaa vaan unohtumaan totuus. :)
PoistaKiitos. Jos tää nyt sit on viimeinen, huomenna kuulee. :)