leikkausreissu, osa 1

Saapuminen

Olin aamulla sairaalalla hyvissä ajoin klo 6.45, kun liikennettä ei juurikaan ollut ja raitiovaunukin tuli etuajassa. Sain heti laitoksen ihanat (oikeasti) pehmeät rytkyt päälleni enkä sitten suostunut koko aikana luopumaan leikkausleningistäni, vaikka siinä selkäpuoli auki olikin. Housut - vihreät - toki sain jalkaani sekä tukisukat, joita niitäkin pidin koko sairaalassaoloajan tulppien estona. Sukat eivät häirinneet meikäkäistä yhtään toisin kuin naapurisänkyläistä, joka jokaisessa välissä yritti kinuta lupaa riisua ne. Eivät antaneet ja ihan hyvä niin.

Vaatteiden vaihdon jälkeen hoitaja laittoi ranteisiini tunnusnauhat, jossa oli nimeni ja henkilötunnukseni. Miksi ihmeessä molempii käsiin, se ei selvinnyt koskaan ja ehkä on parempi olla ajattelematta niitä vaihtoehtoja, joissa toista tunnusnauhaa ei enää olisikaan. Tuplavarmistus on hyväksi.

Klo 7 sain esilääkityssatsin, johon kuului kipulääkkeiden lisäksi Diapam. Napit vetivätkin olotilan sopivan pöhnäiseksi, vaikka itse pääsinkin vielä kävelemällä leikkaussaliin jonnekin talon uumeniin. Sitä ennen kävi  kuitenkin fysioterapeutti antamassa vähän jumppaohjeita leikkauksen jälkeiseen aikaan.

Leikkaus

Itse operaatiosta sain tietty kuulla vasta jälkikäteen, mutta sen verran tolkuissani olin siellä salissa, että mielenkiinnolla seurasin, mitä se revohka siellä oikein puuhaa. Siitä tässä.

Eli klo 8 meikäläinen ohjattiin leikkausalin ovelle, jossa anestesiahoitaja tarkisti minulta henkilötunnuksen, jotta varmasti on oikea henkilö tulossa operaatioon. Sinänsä huvittava ajatuskin, että joku sinne salaa yrittäisi livahtaa, mutta kai se on hyvä tarkistaa, kun hulluista ei koskaan tiedä.

Ennen kuin nousin lavitsalle, päälleni puettiin tuohon lantion kohdalle tiukka putkisukka. Sen olivat sitten vetäneet ylös rinnalleni leikkauksen jälkeen pitämään ryntäät ja suojatupot paikallaan. Pikkasen mietin, että mitenköhän ovat lötköä meikäläistä jaksaneet nostaa niin, että sen saivat ujutettua ylös, kun oli niin pirun tiukka jo lantiollakin, mutta ehkä he pyysivät sieltä vahtimestareita avuksi. Tai sitten leikkaussalin nurkassa oli joku valasvinssi, jota en huomannut.

Leikkaussalissa kaikki tosiaan toimi Titan kertomalla tavalla: "liukuhihnamaisesti" jokainen käsipari vankalla ammattitaidolla oman tonttinsa hoitaen. Tehokkuus teki vaikutuksen meikäläiseen, joka on kaivoksella harva se viikko saanut kuulla saarnaa työn tehostamisesta yms. Tuolta leikkaussalista sitä oppia pitäisi lähteä hakemaan eikä konsulttien luennoilta.

Anestesialääkäri kyseli jotain perusjuttuja ja asetteli kanyylia oikean käden rystypuolelle. Ja sen verran tarkkaan laittoikin, ettei edes pienintä mustelmapistettä siitä jäänyt, mikä on todellinen ihme, kun mustelmia muuten leikkauksessa tuli ihan kivasti.

Yksi hoitaja lätki ekg-lätkiä vähän sinne sun tänne yläkroppaan ja toinen paineli unta vahtivia piuhoja riviin otsalle. Joku laittoin sormeen happisaturaatiomittarin ja kaipa se kirurgikin siellä jossain taustalla haahuili. Eli porukkaa riitti siinä suht pienessä leikkaus'salissa'.

Ennen nukuttamista tyrkättiin suoneen kipulääke, joka pisti kyllä maailman pyörimään silmissä niin, ettei koskaan. Kivat karusellit, pakko myöntää. Sen jälkeen anestesialääkäri sanoi, että kohta lähtee unilääke tulemaan. Siihen vastasin, että "muistakaahan herättää mut sitten". Viimeinen muistikuva olivatkin naurahdukset, jotka kuulin, ennen kuin taju sumeni.

Seuraavan kerran olin tässä maailmassa 2 h 15 min myöhemmin heräämössä. Leikkaus itse kesti 1 h 15 min ja siinä samalla oli tosiaan tutkittu vartijaimusolmuke ja otettu röntgenkuva möököstä (kai ?), jotta selviäisi, että kaikki on varmasti saatu pois.

Heräämössä sain pariin otteeseen kipulääkettä suoraan suoneen, jonka jälkeen pääsin sänkykyydillä takaisin osastolle, jossa olin siis jo klo 11.15.

Osastolla

Osastolla kommuunisalin sänkypaikalla nro 15 homma meni lähinnä lepäilyksi. Ei ollut yhtään huono olo eikä kipuja. Sellainen puolitahmea pehmeä pölly vain päässä. Tippaletkusta tuli nestettä ja sen lisäksi sain vähän vettä. Myöhemmin iltapäivällä tarjoiltiin myös mustikkakeittoa, vaikkei nälkä juuri ollutkaan.

Siinä sitten soittelin "olen hengissä" -puheluita ja lähettelin samansisältöisiä tekstiviestejä. Puhe oli puuroista, mutta oletettavasti suht loogista.

Puolen päivän jälkeen tuli lääkäri moikkaamaan ja kertoi sen ilouutisen, että vartijaimusolmuke oli puhdas. Lisäksi hän kertoi, että oli vuotanut suht reippaasti leikkauksen aikana, josta syystä kainalossa, rinnassa ja käsivarressakin on varsin komeita mustelmia. Arveli, että vuoto johtui siitä, että olen syönyt Omega3-kalaöljyä enkä ehtinyt lopettaa sitä ajoissa ennen leikkausta. Onneksi tästä Omegan lopettamisesta oli jo työkaveri vihjaissut, joten reilut pari viikkoa olin ollut kuitenkin sitä syömättä. Muuten olisinkin varmaan valunut kuiviin. No, nyt se öljy on sitten edelleenkin tauolla vielä reilun ajan tästä eteenpäinkin, mutta hyvä olisi ollut tämäkin etukäteen tietää.

Iltapäivällä alkoi rinnan yläosaa särkeä. Haavat - viilto kainalossa sekä kolmasosaympyrä nännin ympäristössä käden puolella vasemmalla - eivät särkeneet, vaan kun se möökö on ollut siellä suht keskellä rintaa, niin se 'rouhintakohta' säteili sinne, mihin sitä venytystä tuli, kun kompressiotoppia vähän höllättiin. Oma mokani oli, etten tajunnut pyytää kipulääkettä ajoissa, mutta sitten kun sen sain, alkoi taas elämä hymyillä.

Iltahoitajan kanssa sovittiin sitten siinä klo 18 maissa, että jään varmuuden vuoksi yöksi sairaalaan, mikä helpotti mieltä, vaikkei kipuja enää ollutkaan. Mukavampi nukkua, kun tietää, että apu ja lääkkeet ovat lähellä.

Koska sairaalayö oli edessä, päättivät TM ja lapset käydä meikäläistä moikkaamassa. Varmaan oli outoa nähdä meikäläinen potilaana sairaalan kuteissa, mutta kiva oli kuitenkin kun kävivät hetken juttelemassa.

Iltapalan ja yöhoitajan kanssa jutustelun jälkeen otin vielä ennakoivan särkylääkkeen ja luin hetken ennen nukahtamista.

Yö meni hyvin. Kello yhden aikaan heräsin ja tunsin pientä juilimista, mutta se meni ohi ja nukuin yön katkonaisesti, mutta ihan hyvin kuitenkin. Samassa huoneessa meitä oli 16:lla paikalla ehkä 6-7 naista ja vaikka yö oli suht rauhallinen ja hiljainenkin, niin silti tungin korvatulpat korviini, etten ainakaan heräisi mihinkään kahisteluihin ja kuorsaamisiin.

Aamulla mammat heräilivät jo ennen kuutta eikä se meikäläistä juurikaan haitannut, kun olen siihen aikaan muutenkin tottunut heräämään. Aamulääke tuli klo 6 ja aamiainen sitten jossain klo 8 tienoilla.

Aamupäivän aikana kävi vielä lääkäri kyselemässä vointia ja juttelemassa hetken. Sen jälkeen kävi vielä fyssari ja sairaanhoitajan kanssa käytiin läpi tarvittavat ohjeet tulevien viikkojen ajalle. Jälkitarkastus on parin viikon päästä ja silloin sitten kuullaan möökön lopullinen luonne. Sitä ennen ei saunomista tai muuta riuhtomista, pelkkää lepo, rauhaa ja kävelylenkkejä.

Lounaan jälkeen tilasin Kela-taksin, jota jouduin hetken odottelemaan. Kotona olin joskus klo 13 aikaan.

Että sellainen reissu.

VieläOliJotain:
Pari ihan muuta juttua vielä kerron ko. sairaalareissulta, siksi osa 1, mutta tässä nyt suurinosa alkuun.