lapsuudenystävä (check)

Kerroin möököstä lapsuudenystävälleni, jonka kanssa olemme tunteneet jo koht 40 vuotta, mutta edelleen hän pitää minua ystävänään. Olosuhteiden pakosta jouduin kertomaan asiasta hänelle puhelimitse.

Se ei selvästikään ole paras mahdollinen tapa, koska siinä en näe henkilön ilmeitä, jotka kertovat sen todellisen reaktion. Ei niin, että odottaisin suuria tunteenpurkauksia vaan niin, että osaisin arvoida, kuinka paljon ko. henkilö tarvitsee lohduttelua minulta. Tässä kävi vähän niin.

Ystävätär on järki-ihminen, mutta mitä tulee ystäviin - tiedän muista tilanteista -, hän kyllä tuntee ja syvästi. Nyt hän kyllä selvästikin huolestui, mutta ihan hienosti piti itsensä kasassa ja keskusteli aiheesta asiallisesti. Pari kertaa hän kuitenkin sanoi jotain sellaista, jota hieman ihmettelin ja josta syystä aloin epäillä, ettei hän sittenkään ollut ihan niin tyyni, miltä siinä luurissa todennäköisesti minun vuokseni yritti kuulostaa. Olisi nähtävästi pitänyt rauhoitella vähän enemmän kuin mitä tein.

Tässä taustaksi, että meiltä on tämä samainen möökö jo vienyt yhden lapsuudenkaverin mukanaan, joten ehkä se muisto siellä ystävättären mielen taustalla kummitteli.

Valitettavasti minulla on vielä toinenkin niin läheinen ystävä, jolle on 'pakko' (lue: haluan) kertoa. Enkä hänellekään voi sitä kertoa kasvotusten. Tosin hän on oman samaisen möökönsä jo selättänyt, joten oletan, että hän osaa sen kokemuksen perusteella puolestaan suhtautua rauhallisemmin. Tai niin uskon ja toivon.

VieläOliJotain:
Viime yönä näin ensimmäistä kertaa unta möököstä.

Olin sairaalassa ja sairaanhoitaja asetteli minua (ja tissejäni) johonkin lavitsalle, ehkä leikkausta varten, koskapa mitään roiskeita tai tikkejä ei ollut vielä kuvissa. Sairaanhoitajalla oli pitkät vaaleat hiukset poninhännällä ja silmälasit ja hän oli kovin ystävällinen.

The End.

Juu, tuosta ei vielä ihan koko illan jännitysleffaksi ole. Ei edes traileriksi.