maanantai 16. marraskuuta 2015

mitäs me halailijat

Suomalaisten on sanottu olevan jäyhiä ja pidättyväisiä ja tarkkoja omasta henkilökohtaisesta tilastaan, ja osaltaan se on varmasti tottakin, mutta tilanne on selvästi muuttumassa. Ainakin naisilla, mutta myös miehillä. Olen sen tässä tarinan aikana huomannut. Tyytyväisenä, lisäisin.

Sillä jokainen, joka on saanut kuulla tästä möököstäni, on meinaan halannut minua. Suurimmalla osalla porukkaa halausreaktio on ollut spontaani ja välitön kapsahdus kaulaani, kuten naapurillanikin, vaikka muuten melko pidättyväinen onkin, ja lopuilta se halaus on tullut viimeistään keskustelun päätteeksi. Ihmisiä on tullut luokseni oikein varta vasten halaamaan, kun ovat kuulleet uutisen jostain muualta. Pari on kysynyt ensin luvan - "saako halata?" -, vaikka tietävätkin oman taipumukseni spontaaniin halailuun ilossa ja surussa. Halu halata ja lohduttaa, osoittaa tukensa halaamalla, on ihanasti yleistynyt.

Tiedän, etteivät kaikki suinkaan ole mitään halailijoita ja se heille suotakoon. Olen kuitenkin ollut tosi iloinen jokaisesta - vaikka tuntemattomammaltakin henkilöltä - saamastani halista, koska kosketuksen voima on niin suuri. Kosketuksella ja halauksella halaaja ikäänkuin luovuttaa omia voimavarojaan ihan konkreettisesti toiselle. Itse olen ainakin tuntenut niin.

Halatkaamme siis toisiamme. Halaamalla voit tietämättäsi pelastaa lähimmäisesi päivän.

Paitsi että nyt ei halailla: meikäläiseen iski flunssa heti, kun stressi helpotti. Ihan normitoimintaa, nähty on ennenkin. Kroppa on meinaan jännä vekotin. Niin kauan kuin on PAKKO olla terveenä, se jaksaa taistella pöpöjä vastaan, mutta sitten kun pakkotilanne laukeaa, laskevat puolustuksetkin ja pöpöt pääsevät vapaasti mellastamaan. Penteleet.

VieläOliJotain:
Torstaina kello yhden aikaan iltapäivällä soi ovikello. Hiukset pystyssä ja silmät päiväunenpöpperössä kömmin ovelle.

Kukkakaupan lähettityttö seisoi oven takana kukkakimpun kanssa: työpaikalta olivat lähettäneet aivan ihanan kukkakimpun paranemistoivotusten kera.

Olen ihan hämmentynyt, kun kaikki ovat niin täysillä tukemassa minua. En olisi voinut ikinä uskoa, että olen näin onnekas. Että minulla on näin paljon tukijoukkoja joka puolella. Sitä on jotenkin niin vaikea tajuta, mutta nöyrän kiitollinen olen.

10 kommenttia:

  1. Mukava lukea että kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin. Ei muuta kuin nyt paranemist täysii.

    Ja mitä tulee halailuun jne niin mussa ja Hitlerissä on sen verran samaa, että molempia inhottaa jos joku koskettaa. Mä voin itse kajota toiseen - joskaan en tee sitä mielelläni - mutta jos joku puolituntematon kapsahtaa kaulaan niin se olis kyl karseeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yritän vimmatusti noudattaa kehotustasi. :)

      Selvä. Varppina halaan, jos joskus sut kohtaan. Oikeen rrrrrutistan.:D

      Poista
    2. Olin tänään suorittamassa Kaisaniemessä ruokaostoksia ja siellä haahuili joku hyypiö pahvinen Hug me-kyltti käsissään... Kyllä stallarit taisi olla sittenkin oikeassa, ei pitäisi säästää mielenterveysasioissa yhtään.

      Poista
  2. Olen huomannut saman tuosta halailusta! Ensimmäisiä miesten välisiä halauksia meidän porukoissa oli meidän häissä 24 vuotta sitten. Silloin se tuntui tosi upealta ja selkeästi se on siitä vain lisääntynyt. Itse kuulun halailijoihin ja minusta on ihana, kun joku huomaa joskus halata myös minua.
    Joten halit taas täältä sinnepäin! Koetahan kestää sairaslomaviikot. Ei ne kivut niin nopeasti lopu. Jos haavat ovat noinkin isot, voi vain ajatella, miten paljon sieltä sisältä on sitten ronkittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halailu on hyväksi, vaikka joku sitä epäilisikin. :)

      Kiitos. Ja olet oikeassa. Mä olen vain ollut vähän kärsimätön. Miksi mulla olisi vielä yli 2 viikkoa (!!) sairaslomaa, jos tästä suitsait selviäisi. Eli hiljaa hyvä tulee tässäkin. Etenkin plunssan kourissa. *kräääh*

      Poista
  3. Munkin mielestäni halaaminen on lisääntynyt tai sitten vaan mun lähipiirini oli aikaisemmin sellainen että koskeminen oli jotenkin erityistilanteisiin varattu. Ehkä. Mutta mä halaan, melkein kaikkia, melkein aina. Joissakin tilanteissa ja joidenkin tyyppien kans ei vaan halua ottaa lähikontaktia.
    Sulla on kyl mahtavat työkaverit kun piristivät kukkasin! Hianooo! Vaikka se flunssa-mokoma vielä päälle pukkas. Toivottavasti menee pian ohi. Paranemista! Ja rauhallista viikkoa jotta kaikki menee hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan, kun TM:n sukua tapasin ensimmäisiä kertoja ja niitä halasin meidän suvun tyyliin. Oli kuin olisi puupökkelöä halannut. :D Ei vaan ole niiden juttu yhtään. Jätin suosiolla rauhaan.

      Mun työkavereita parempia ei olekaan. Hyväntahtoisia ja empaattisia ihmisiä kaikki. Ja pomotkin ovat ihan ihmisiä. ;)

      Tympeä plunssa raapii keuhkoputkea. Onneksi on tullut niin paljon positiivisia juttuja lähiaikoina, että niiden nosteella mieliala on kröhästä huolimatta korkealla. Kiitos, yritän nukkua tai ainakin levätä ja lukea pötköllään. :)

      Poista
  4. Jos sallit, niin mä pysyn edelleen tällaisena jörönä, enkä halua halata ketään :D Sua mä vaan tökkäsen hyväntahtoisesti kylkeen ja toivotan tsemppulöitä :)

    VastaaPoista