keskiviikko 25. marraskuuta 2015

jännän edessä

Huomenna on sitten jälkitarkastuspäivä. Nopeastipa sekin tuli eteen. Eli nyt on todistettu se väite vääräksi, että aika muka kuluisi hitaasti, jos ei tee mitään. Ihan yhtä haipakkaa menee käy sitten töissä tai makaa kotona.

Pikkasen jännittää, jotta mitä sieltä on löytynyt. Todennäköisyydet puhuvat sen puolesta, ettei mitään niin ihmeellistä, mutta ainahan niitä poikkeuksiakin löytyy, joten se poikkeus voin olla tässä tapauksessa vaikka minä. Tällä lähinnä tarkoitan tätä meidän suvun rintasyöpähistoriaa.

Päätäkin särkee. Otsalohko meinaa räjähtää tästä yskimisestä ja korvissa humisee sydämenlyöntien tahtiin. Saisi jo piisata tätäkin laatua, mutta todennäköisyydet senkin osalta ovat sellaiset, että tätä yskää jatkuu nyt sitten pääsiäiseen saakka. Niin on aina ollut. Yskä on ikävän sitkeä ystävä meikäläisellä.

Tissiosastolta ei uutta. Vedin mun normirintsikat päälle huolimatta kaikista luista sun muista tukirakenteista ja ne tuntuivat heti paljon paremmilta. Tukevammilta. Täytyy nyt seurata, mitä kainalo-osasto niistä tykkää, vaikkei kaarituki toki haavaan osukaan. Lääkettä en ole vielä tälle päivälle ottanut eli en eilisen klo 23 jälkeen. Yön kanssa en uskaltanut lähteä vielä taiteilemaan ilman nappeja. Katsotaan nyt, miten tämän päivän kulku menee, josko ensi yön uskaltaisi yhdellä pillerillä kokeilla.

4 kommenttia:

  1. Kovasti pitelen peukkuja, että jälkitarkki olisi positiivinen kokemus.
    Se mikä ei tapa se vituttaa. Tsemii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samat oireet. Siis toiveet. :)

      "Vituttaa"..mitä se on..? Mä olen nykyään zennnnnnn....auummmmm....
      :D

      Poista
  2. Toivottavasti tänään kaikki menee hyvin! Pidän peukkuja!
    Mulla on huomenna aamulla hammaslääkäri ja siinä kulkee myös mun raja kipujen suhteen. Vaikka suurin osa niistä kivuista on vain mun päässä, niin joka kerta sinne meno on ihan yhtä kamalaa. Kaikkea muuta menee helpommalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Välillä jännittää ja välillä en asiaa muistakaan. Puoliltapäivin se sitten selviää.

      Mä sain hammaslääkäristä kammon lapsena eikä sitä pysty järkikään poistamaan. Hrr.

      Poista