tiistai 1. joulukuuta 2015

"postin tuo Pate jokaisen luo..."

Ja meikäläiselle kirjattuna pikatoimituksena. Eli Syöpätautien klinikalta tuli pikapostina kutsu ensi maanantaille tulla ultraäänitutkimukseen.

Oletettavasti ultraavat tissiä, vaikka ihan varma en toki voi olla, kun siinä samassa oli lähete myös labrakokeisiin sekä röntgeniin oikean lapaluun kuvauksiin. Mikä siis tarkoittaa olkapäätä, kun siinä magneettikuvauksessa näkyi, että olkapää on vihotellut. Syyhän siihen vihoitteluun on ihan vain keväällä tapahtunut venähdys, mutta tutkikoon nyt senkin, jos tykkäävät.

Tiistaille oli puolestaan varattu lääkäriaika, jossa jutellaan mukavia ja tehdään hoitosuunnitelma sädehoidon osalta. Ja ehkä jo myös sen hormonihoidon osalta, en tiedä. Tästä se sädetyssavotta kumminkin lähtee pikkuhiljaa käyntiin.

Eli ensi viikosta menee maanantaiaamusta siivu hyvää työaikaa ja tiistaista iltapäivästä samaten Meilahdessa ravatessa. No, ei mahda mitään, näillä tässä nyt mennään tykkäsi pomo eli ei. En kyllä usko, että näistä tulee töissä mitään ongelmaa. Toki varmaan tässä haasteellisessa työntekijätilanteessa ovat tyytyväisiä niistä vähistäkin tunneista, jotka siellä pystyn olemaan. Parempi sekin kuin että olisin ihan kokoaikaisesti sairaslomalla.

Tilasin kaakun roosanauhalla.

VieläOliJotain:
Kun nyt olen tässä pomppinut Cicciolinana toinen tissi paljaana, niin läheltä piti, etten vähän vilauttanut Patellekin. Onneksi tajusin nykäistä ponchon niskaani ennen kuin menin ovelle ihmettelemään, kuka siellä aamutuimaan kolkuttaa. Olisi varmaan saanut sydärin. Joten ei ihme, että lakkoilevat. Vaarallisentyönlisä heille ainakin pitäisi myöntää.

Naapuritontilla näyttää olevan remontti menossa, mitä ikkunasta olen huomannut. Työystävän kanssa naurettiin, että tarttee vetää paita päälle viimeistään siinä vaiheessa, jos alkaa näyttä siltä, että remontti venyy ja venyy ja venyy...

6 kommenttia:

  1. No niin, hyvähän se on että kaikki tutkitaan nyt samalla kun on kerran alkuun päästy. Olet muuten tilannut hienon kakun. Uskon, että työnantaja on tyytyväinen jokaisesta tehdystä tunnista ja varmasti kaikki ovat iloisia, että pääset niin nopeasti takaisin töihin.
    Olisi se ollut postinkantajalle aika tapaus kun olisit noin normi -kotiasussa mennyt ovea avaamaan. Ja kyllä ne remonttimiehet voivat siellä kovasti vilkuilla teille päin.....niillä kun ei ole koskaan muuta mielessä kuin tissit.
    Olisi muuten kiva, jos pääsisin vielä lukemaan toistakin blogiasi! Olit hypännyt piiloon eilisen jälkeen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin totta. Eihän se multa ole pois, jos heitä kiinnostaa meikäläisen tomumajaa syynätä vähän tarkemminkin, päinvastoin. Ja kaakku on kiitos ihanille työkavereille, kun ovat niin olleet mun tukena ja muutenkin vaan niin ihania.

      Rintsikoissa olen joskus ovelle epähuomiossa paukahtanut ja aiheuttanut tuskaa solttupojille, mutten tissisilleni sentään. Siis vielä. Ja remppamiehet... No, on tuolla niin tympeä sää tehdä remppaa, joten ehkä pieni piristys (?) on heille suotava. ;)

      Käypä kurkkaamassa mun profiilia... ;)

      Poista
  2. Sen olen kyllä tiennyt ennenkin, että julkinen terveydenhoito on todella hyvää ja tehokasta noissa syöpä- ym vakavissa sairauksissa, mutta en olisi kuuna kullan valkeana uskonut, että ne oikeasti haluaa tutkia ja hoitaa tommosen sivutuotteena magneettikuvissa näkyvän olkapäävamman. Hieno homma, pakko vaan ällistellä :)

    Meillä päin kun "tavallisia asioita" on liki mahdotonta hoitaa julkisen terveydenhuollon kautta, kun sinne ei pääse edes vastaanotolle, etenkään meidän kaupunginosassa. Onneksi allekirjoittaneella on tällä hetkellä hyvin kattava työterveys, niin ei ole henkilökohtaista ongelmaa enää, mutta monta asiaa jäi aikoinaan hoitamatta, kun hoitoon pääsy oli niin hankalaa. Toki täälläkin syövän tms kanssa hoitoon pääsee hyvin nopeasti, mutta muutoin tuntuu, että julkisesta puolesta ei ole juuri iloa ja esim. äitini jonotusajat erinäisiin operaatioihin olivat järkyttävän pitkiä, kun kyse oli vain liikkumisesta eikä hengestä, puhuttiin siis vuosien jonotuksista... Joten sikäli täytyy hattua nostaa, että teillä päin on nyt tartuttu tuollaiseen olkapäävammaan, joka löytyi muiden kuvien sivutuotteena. Ja hyvä tietty mainostaakin tuota, koska yleensähän vain haukutaan julkista terveydenhuoltoa, niin joskus jotain positiivistakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla, meidän perheellä ja mun sukulaisilla on vain hyvää sanottavaa julkisesta terveydenhoidosta. Mm. mun vanhaa äitiraiskaa on hoidettu ihan mielettömän hyvin ja nopeasti, kun etenevä silmäsairaus sitä vaatii. Samoin tuntuu, että äiti juoksee vähän väliä terveyskeskuksessa labroissa ja muissa asioissa. Sai helposti myös lähetteen fysioterapeutille, kun sellaisen tarvitsi. Joten se on varmaan sitten asuinpaikasta kiinni, miten nopeasti hommat hoituvat.

      Tämä olkapää mua lähinnä naurattaa, kun se ei enää ole edes kipeä, mutta toki otan fyssarit ja jumppaohjeet tai mitä sitten keksivätkään määrätä ilolla vastaan. Pitää varmaan ens viikolla valittaa korvan naksumisesta (flunssan jälkioire), että tutkivat pääkopankin läpikotaisin. ;)

      Poista
  3. Mulle tuli heti mieleen se sun virallinen (entinen sellainen?) kotiasu joka koostui ainakin Sue Ellen clinic -teepaidasta ja TM:n boxereista. Nyt sitten heitit paidankin pois?

    Hyvä kun tutkitaan ja homma etenee.
    Laitoin jo hätääntynyttä sähköpostia arvaat kyllä mistä mutta hienoa huomata, että olet yhä siellä jossain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mitä kaikkea hullua ihmisille onkaan jäänyt musta matkan varrella mieleen.

      Joo, paita on ihan huuhaata ja rintsikat liioittelua, sanoo hän, joka on viimeiset 10 vuotta kulkenut rintsikoissa 24/7 peseytymishetkiä lukuunottamatta. Mun 'rinat' ottavat nyt kaiken ilon irti tästä yllättävästä vapaudestaan kaikkien näiden vuosien jälkeen. :D

      Juu, musta on kiva, kun mua tutkitaan. :D

      Poista