kuvauksellista menoa

Tänään aamulla oli sitten aikoja varattu enemmänkin tutkimuksiin Meilahden Syöpätautien poliklinikalle. Meninkin sinne suoraan käymättä kustannuspaikan kautta, koska ensimmäinen tiima oli 8.50.

Ultraamisella aloitettiin ja kyseessähän oli maksa, kuten pikkasen aavistelinkin.

Lääkäri oli nuorehko nainen. Mukavan tuntuinen tyyppi, hyvin synkkasi meillä. Kiinnostuneena tutki maksaani tovin. Luonnollisestikaan ei sitä nähnyt kuten olisi halunnut, josta syystä pyysi hoitajaa laittamaan varjoainetta verenkiertoon, jos sillä tavalla tulisi uutta tietoa. Ei tullut.

Eli sitä magneettikuvassa näkynyttä oletettua hemangioomaa ei löytynyt eikä löytänyt kyllä mitään muutakaan, johon puuttua, mutta koska sinne joku reuna-alue jäi katveeseen, laittoi lähetteen vielä magneettikuvaankin. Ei kiireellisenä, koska mitään ei nyt näkynyt, mutta kuitenkin. No, mikäs siinä. Tulee meikäläisen rintasyövälle hintaa, kun joka paikka tutkitaan moneen kertaan ja kalleimmilla mahdollisilla tavoilla. Mutta en valita, tietenkään.

Seuraavaksi menin labraan, jossa luonnollisestikin meikäläisen tuurilla se laboratoriohoitaja oli söpö nuori kundi. Ei varmasti vielä kolmeakymmentä, niin vauvannaama oli kyllä hän. Alan pikkuhiljaa jo tottua heihin (eip tod !). Hiljaa mielessäni mietin, että onneksi ei tarvitse sentään kuin käsivartta hälle paljastella... paitsi että sen veren imaistuaan hän sanoi, jotta "... ja sitten vielä sydänfilmi." Just.

Eli ei muuta kuin toiseen huoneeseen ja tissiosasto paljaaksi. Taas kerran. Ja taas kerran liian hyvännäköiselle nuorelle miehelle. Siinä kävi vielä niin tuuri, että kun kaikki muut lätkät tarttuivat kiltisti kuka nilkaan, kuka ranteeseen, niin juuri se lätkä, joka piti pistää kirjaimellisesti tissiin, ei suostunut millään asettumaan. Siinähän poika sitten hinkkasi meikäläisen läskitissi tytisten ihoa puhtaaksi desinfiointiaineella ja hioi nahkaa hiekkapaperilla muutamaankin otteeseen ennen kuin lätkä antoi periksi ja tarrasi kiinni. Voi vitalis, mä sanon... Oli vielä sellaista hiljaista tyyppiä, jolle ei uskaltanut mitään hikitissi -läppää ruveta yhtään heittämään. Nauratti ja nolotti samaan aikaan.

Eikä siinä vielä kaikki. Mun nolouskiintiö ei selkeästikään ollut vielä tullut täyteen, koskapa kun mä siinä lavitsalla röhnötin selälläni, niin mä luulen - toivottavasti olen väärässä, todennäköisesti ja valitettavasti varmaan en -, että kun se poika siinä hääräili mun päällä (kuulostaa mukavammalta kuin mitä oli) ja kurotteli toisen puolen kättä, niin mun hänenpuoleinen käteni osui sen pojan... hmm... noh: sepaluksen kohtaan.

Ei helevetti. Ihan oikeasti. Eikö tuu raja näissä koskaan vastaan ?! Varovasti, mutta erittäin vikkelästi nykäisin kättäni lähemmäs kylkeä ja olin kuin en olisi mitään huomannutkaan. Se tästä vielä puuttuu, että saan syytteen jostain hemmetin härinnästä. Mutta... No, joo. Hitto.

Nopeasti liukenin paikalta, jahka olin päässyt vapaaksi piuhoista. Ja saanut vaatteet päälleni.

Lopuksi kävin vielä röntgeninkin väelle näyttämässä tissejäni, kun kerran alkuun olin päässyt. Olkapää ja solisluu kuvattiin. Siellä ei sentään ollut miehiä häärimässä mun kimpussa. Eikä tainnut olla siellä lasinkaan takana, jos oikein näin.

Molemmat käsivarret paketissa ja häntä koipien välissä sitten siirryin työpaikalle miettimään maailman epäoikeudenmukaisuutta. Ei muuten, mutta miksi nää sattuu aina just mun kohdalle. Siis nää sulokuonot. Ja kaikki muu heihin liittyvät hämmentelyt. Ei oo reilua musta kyllä tollanen.

VieläOliJotain:
Mä niin toivon, että mun huominen lääkäri on nainen. Mulla menee pasmat ihan sekaisin muuten.