joka junaan

Tässä vuosikymmenten varrella olen huomannut, että rintasyöpätarinoita on niin monta kuin on sairastuneita naisiakin. (Tai miehiä: sairaalassa oli kanssani samaan aikaan myös mies, jolla oli todettu rintasyöpä.) Jokainen on oma erityinen ja yksilöllinen tarinansa, jota ei voi eikä pidäkään verrata toisen siskon tarinaan. Toki jokin meitä kaikkia yhdistää - sen nimi on rintasyöpä -, mutta siihen se sitten jääkin. Yritän itse muistaa tämän aina, kun luen tai kuulen juttuja kanssasisariltani.

Tämä minun syöpäni on, korjaan: oli yhdenlainen, jota ei sitäkään voi kukaan verrata omaansa. Samoin ovat ajatukseni ja asenteeni tätä koko prosessia kohtaan.

Minä olen sitä mieltä, että minulla oli rintasyöpä, joka on nyt leikattu pois. Joten koska sitä ei minussa enää ole, olen lähtökohtaisesti terve nainen. Se, että prosessi jatkuu, on ihan toinen juttu. Toki se liittyy läheisesti minussa olleeseen möököön siltä osin, että näillä hoidoilla, joita saan ja tulen saamaan pyritään ehkäisemään, ettei se möökö tulisi enää takaisin. Se on siis minun ajattelutavallani ennaltaehkäisyä, ei enää varsinaista hoitoa. Hoitohan tähän meikäläisen tyyppiin oli pelkkä leikkaus, koska myrkkyjä sen lonkeroiden häätämiseen muusta elimistöstä ei tarvittu.

Tuo on yksi tapa - minun tapani - ajatella tätä kokonaisuutta. Joku toinen ajattelee ja asennoituu omaan sairauteensa eri tavalla ja se on ihan sallittua, koska kuten heti alkuun totesin, sairastamme/ sairastimme jokainen omaa omituista tautiamme.

Tämä blogi kertoo minun möököstäni ja minun ajatuksistani. Kerron täällä, mitä minulle tehtiin ja miltä minusta tuntui fyysisesti ja henkisestikin. On myös erittäin mielenkiintoista kuulla, mitä muille on tehty ja miten muut ovat asian kokeneet. Samoin on mukava saada uutta tietoa erilaisista tilanteista ja hoidoista sekä vinkkejä esim. siitä, mikä muita on auttanut hankalissa tilanteissa. Vertaistuki on ihan jees, vaikken sitä niin hirveästi koe tarvitsevani perinteisessä tuki-mielessä, infomielessä kylläkin.

Tästä kaikesta yhteenvetona yritän kaiketi sanoa, että se, että minulla on mennyt tähän saakka hyvin, ei tarkoita, että kaikilla menisi yhtä hyvin - valitettavasti - ja että jos jollain on mennyt vähän kurjemmin, niin se ei tarkoita, että minullakin automaattisesti menisi kurjasti.

Toivonkin, että yrittäisimme säilyttää tässä blogissa positiivisen ja toiveikkaan asenteen jatkossakin, vaikka se joskus pirun vaikeaa onkin. Itse haluan ainakin yrittää, koska se on ainoa tapa selviytyä tästä kaikesta voittajana ja katkeroitumatta.

VieläOliJotain:
Ja koska ihminenhän vain minäkin olen, niin saatan joskus vajota sinne Murheen Alhoon. Yrittäkää te silloin nostaa minut sieltä ylös kuten tähänkin saakka olette tehneet sen sijaan, että polkisitte minut entistä syvemmälle.