Mac the Knife

Olin eilen pitkästä aikaa laulamassa. Ei irronnut kimakat äänet ihan niin jouhevasti kuin olisi toivonut, mutta kivaa oli silti. Kuoronjohtaja silitti hienosti itsetuntoani kehaisemalla, jotta "soi taas niin hyvin, kun sä olet paikalla". P-puhetta, josta pitäisi pikkasen häntä nuhdella, mutta otin sen siten, että "kiva nähdä, että olet kunnossa".

Porukassa on toinenkin möököpotilas. Hän aloitti savottansa hieman meikäläistä aikaisemmin, mutta tässä syksyllä kumminkin. Ja hän saa sen myös päätökseen aikaisemmin, koska pääsee meikäläistäkin helpommalla. Hieno juttu hänelle.

Vaihdettiin muutama sananen harjoitusten jälkeen ja hän siinä kysyi, kuka meikäläisen oli operoinut. Kerroin kirurgin nimen, johon hän heti totesi, että ko. kirurgi on oikein tunnettu siitä, että leikkaa hyvin eikä jätä jälkeensä mitään juoksuhautoja mitä haavoihin tulee.

Ja totta haastoi. On meinaan haavat kyllä niin siistin näköiset, että ei uskoisi, että vasta kolme viikkoa on leikkauksesta. Ja ovat olleet siis alusta asti kerrassaan upeat.

Meillä kun kuorossa sattuu olemaan terveydenhoidon ammattilaisia enemmänkin, niin tuli siinä sitten jutellessa mainittua tästä nänni-/ihoarkuudestakin. Olivat samaa mieltä keskenään siitä, että tämä on ihan normaalia, että leikkauksessa nämä hermot ottavat väkisinkin välillä osumaa, mutta että palautuvat sitten aikanaan ihan kuntoon.

Tämän tiedon voimin kestän kyllä odottaa. Ja jos nyt jostain syystä siihen menisi kauan tai täysin kuntoon ei tissi tältä osin tulisikaan, niin maailmassa on tsiljardisti pahempiakin juttuja kuin tämä. Joten mitä vähemmän sitä mietin, sitä vähemmän se mua häiritsee. Piste.

VieläOliJotain:
Monella tapaa hyviä päiviä on takana. Olen niistä kaikista kiitollinen.

Viime yö sen sijaan oli ihan hanurista. Vielä klo 2 katsoin kelloa, kun olin siihen saakka nieleskellyt limaa ja yrittänyt olla liikaa yskimättä, ettei koko mökki valvoisi kanssani. Siinä vaiheessa luovutin ja otin millin yskänlääkettä ja kirjan, jotka sitten yhdessä rauhoittivat ja vaivuttivat minut unten maille.

Nyt sitten väsyttää luonnollisestikin ihan turkasesti. Ja kun meikäläisenhän pitäisi olla oikein viimeisen päälle levännyt tässä näiden reilun kolmen viikon aikana ja huomenna töissä viimeisen päälle tikissä. Joo, ei tuu apua. Kyllä on vaikea päästä stressistä irti, mutta maailman helpoin päätyä takaisin siihen samaan jamaan.