lauantai 19. joulukuuta 2015

korttipostia Kelasta

Ei sentään joulukorttipostia, se olisi ollut jo liian mainiota.

Alta viikossa tuli Kelasta uusi kelakortti meikäläiselle. Siis hormonilääkkeiden korvattavuutta varten. Lääkäri faksasi lääkärinlausunnon sinne, jotta kortti olisi minulla valmiina sitten, kun hormonihoidot alkavat. Siis joskus helmikuussa. Eli reilusti ajoissa ollaan taas.

Kortin mukana tuli Kelan päätös oikeudesta lääkkeiden korvaukseen. Siis myöntöpäätös. Korvauksen määrä on sanatarkasti:

"100 prosenttia valmisteen korvausperusteesta lääkekohtaisen 3 euron omavastuun ylittävältä osalta."

Tuota vähän mietin, että tarkoittaako lääkekohtaisuus sitä, että yhden kerran maksan nuo huikeat kolme euroa, vaiko joka kerta, kun niitä käyn satsin ostamassa. Ei sillä, että kumpikaan tilanne meikäläisen taloutta hetkauttaisi oikeaan tai vasempaan, kunhan vain taas mietin. Jää nähtäväksi, ellei joku lukija ehdi tätä mysteeriä sitä ennen meikäläiselle avata. *hih*

Enivei oikeus on voimassa - ja tää kyllä mua huvitti jotenkin - 31.12.2022 saakka. Siis vuoden 2022 loppuun! Se on meinaan ihan toisella vuosikymmenellä se vuosi. Ja mä olen silloin jo... liian vanha. Tiedä, vaikka olisin jo mummo !! *pthyi oikealle*, *pthyi vasemmalle*.

Päätöksestä saa kyllä ruikuttaa, mutta en ajatellut tällä kertaa. Korjaan: tälläkään kertaa. Toistaiseksi Kelalta on meinaan tullut meidän mökkiin vain hyviä ja vielä parempia päätöksiä.

VieläOliJotain:
Kolme sädetystä ollut eli 1/10 takana. Jeee !!

Näyttää siltä kuin tissi olisi käynyt Kanarialla. On jo nyt hieman ruskeampi kuin kaverinsa.

4 kommenttia:

  1. Se 3€ on kun ostat uuden sstsin.Jos on monta lääkettä niin jokaisesta se sama summa.Ens vuonna se nousee 4.5€ hui!...Sitten tulee 50€ omavastuu jos eduskunta saa sen nuijittua.Se koskee kaikkia lääkkeitä, myös erityiskorvattavia.Oon näin kartalla(edes jostakin ;))kun täällä asuu eräs joka käyttää erityiskorvattavia lääkkeitä
    Mukavaa vkl sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattis tiedosta! Joo, en mä nyt konkurssiin näistä summista mene, huvitti vaan, kun on niin vähän ja siitä piti erikseen päätöksellä mainita. 1,50 euroa kuukauden lääkkeistä... Juu, ehkä mä kestän. ;)

      Samoin sinne! :)

      Poista
  2. Lääkekorvaus tarkoittaa, että aina kun ostat satsin eli 3 kk, niin silloin laskutetaan tuo 3 e. Mutta ensi vuoden puolella se on 4,50 e. Tuo 3 e on vanhaa tietoa, mutta koska sait päätöksen tämän vuoden puolella, niin siinä on tuo 3 e.

    Olen jo itse aloittanut, joten tiedän ja tiedän myös työni puolesta.

    Mun rintaa vähän kihelmöi eilen illalla ja vähän nyt aamullakin, mutta väri ei ole muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä ole suuria nuo summat. Muistan yhden sieni-infektion estolääkkeen vuosikausien takaa, joka maksoi pitkälti toista tuhatta euroa desilitralta. Siinä oli lääkkeelle hintaa.

      Mullakin on muka ollut jotain tuntemuksia, mutta epäilen niiden olevan korvien välissä. Olen meinaan sitä tyyppiä, joka löytää aina oireita, mutta taudista tai oikeasta vammasta ei ole tietoakaan. ;D

      Poista