tiistai 8. joulukuuta 2015

keskustelua ja vaihtoehtohoitoja

Tänään oli sitten vuorossa keskustelu lääkärin kanssa ja jatkohoitosuunnitelman teko. Mentiin sinne TM:n kanssa käsikädessä. (BUAHHAHAHAHAAAA!!) No, ei tod., mutta lähtihän se mukaan ilman suurempaa kiristämistä ja uhkailua. Tosin ei kyllä lähde toista kertaa.

Aika lääkärille oli klo 15.30. Ilmoituskirjeessä oli, että pitää olla vartin aikaisemmin paikalla. Oltiin pikkasen aikaisemmin kuin vartin paikalla ja lääkäri oli vartin myöhässä. Että sillä viisiin. Meikäläinen nukkui odotustilassa ja TM luki kuukausiliitettä. Ja menetti hermonsa ihan kokonaan siihen odotteluun. Ensimmäinen juttu tässä savotassa, joka pikkasen kaiherti sieraimessa.

Osaston ylilääkäri otti meikäläiset vastaan ja siinä sitten juteltiin vähän kaikkea. TM oli sujuvasti kuunteluoppilaana. En jaksa kaikkea keskustelua tänne nyt kirjata, mutta uutta tietoa tuli sen verran, että möökö olikin joku sekamuotoinen outo (mitä muuta nyt olisi voinut odottaakaan, kun meikäläisen tissistä on kyse).

Tämä sekamuotoisuus yhdistettynä suvun megalomaaniseen rintasyöpäriskiin teki sen lopputuloksen, että lääkäri päätyi sädehoidossa 25+5 -malliin. Eli ensin tulee 25 kertaa koko rinnan sädetystä ja sitten vielä bonarina päälle 5 kertaa pienemmän alan kohdistettua sädetystä. Ja kun tätä riemua on sitten jokaisena arkipäivänä jouluaattoa lukuunottamatta, niin ilman keskeytyksiä viimeinen sädehoitopäivä onkin sitten 1. helmikuuta. Huh. Notta jo meni tammikuu haipakkaan, sano.

Lisäksi jossain välissä tulee sitten se maksan magneettikuvaus, mutta siitä lisää, kun aika selviää.

Sädehoito toteutetaan hengitystahdistettuna sädehoitona. Juu, älä kysy, koska en minäkään tiedä siitä muuta kuin että hengitystä pidätellään ja snorkkelilla hengitellään, jotta sädetys tulisi mahdollisimman tarkkaan tissiin eikä esim. sydämeen tai keuhkoihin. Tosin, jos en opi ko. hengitystekniikkaa, niin sitten roiskitaan menemään vain, viis sydämistä tai keuhkoista. Mulla on jotenkin jo nyt sellainen tunne, että mä kyllä opin ton tekniikan....

Ja sitä menenkin sitten heti huomenna ensin tunniksi harjoittelemaan ja sen jälkeen tehdään joku kuvaus liittyen viikon kuluttua eli keskiviikkona 16.12. alkavaan sädehoitoon. Ja kai se tatskakin jossain vaiheessa meikäläiseen tikataan. Ajattelin pyytää pääkalloa.

Mutta oikein mukava lääkäri oli, vaikka olikin myöhässä ja välillä vähän puhui seinille. Tiesi kuitenkin, mistä puhui ja me seinän kanssa ymmärsimme asian. Oli muuten nainen *puuuh*. Myös sairaanhoitaja oli oikein ystävällinen ja asiallinenkin. Ei pahaa sanaa kummastakaan.

Eli tästä se lähtee sitten niin.

VieläOliJotain:
Odottaessamme pääsyä sairaanhoitajan luo, istuimme TM:n kanssa käytävällä tuoleilla. TM osoitti jotain takanani ja sanoi: "Ja tossa on sitten vaihtoehtohoito."

Käännyin katsomaan. Katosta roikkui ovenavausnaru, joka lenkkeineen muistutti erehdyttävästi hirttosilmukkaa. Repesin niin, että koko käytävä raikui. TM häpesi, mutta omahan oli vikansa.

8 kommenttia:

  1. Säteiden tatuointi on pienet pisteet, tuskin saat pääkalloa tai lohikäärmettä tai muuta. Ja tiäräks, että siihen menoon tottuu, meilläpäin oli arkipäivisin eli ma-pe ja vielä ajoittivat ajat sen mukaan, mikä minulle parhaiten sopi, että ei mitään tiukkaa tasan klo 8, sopi tai ei. Viikkojen 100km per päivä-ajeluiden jälkeen tuntui, että mitäs nyt tehdään, kun ei säteisiin enää mennäkään. Ihan nyt vinkkinä, että iho voi reagoida, joten vahvista jo ennalta rinnanalueen ihoa kosteuttamalla sitä päivittäin, ellet niin jo ole tehnytkin. Jollain oli ollut niin kuiva nahka, että oli ärtynyt oitis ja siitä tuli ongelmia. Tämä ei taaskaan ollut pelottelua vaan vinkki.

    En tiedä, oletko päivittänyt Nollis-osastoon, minulla ei ole sinne lupaa päästä ja haluaisin kovasti. Saanksmä luvan?

    Muuten, minullakin oli mies jossain tapaamisessa mukana ikäänkuin tukena ja toisena korvana. No hän istui kuin kipsiin valettu, jännitti ja tuijotti seinää ja olin huolissani hänen kestämisestään, että parempi olisi ollut, kun olisi jäänyt kaffeelle odottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tiedän etteivät ole luomea kummempia, mutta ehkä mä korjaan sen sitten joku päivä pääkalloksi. :)

      Mulla on helppo matka menen sitten kotoa tai töistä, joten siitä ei tule ongelmaa. En harrasta juurikaan ihon rasvaamista/ kosteuttamista, mutta ehkä mun täytyy nyt kuitenkin varmuuden välttämiseksi se aloittaa.

      Nolliksen paluu -päiväkirja on suljettu kokonaan. Uutta tarinaa löytyy Nollavaimo Ihmemaassa -osasta. :)

      Meillä TM oli kaiketi ihan kiinnostunut, vaikkei juuri mitään osannut kommentoidakaan. Mutta samaa mieltä olen kavereiden kanssa siitä, että hyvä kyllä on miesten nähdä, mitä se homma on.

      Poista
  2. Huoh ja huoh.
    (jälkimmäinen sille, että viimein hoksasin Ihmemaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän tää elämä on: yhtä huokailua. :)

      Nytkö vasta ?! Mä luulin, että sä olit siellä jo.

      Poista
    2. Mää oon ollu ihan pimennossa jostain syystä :O

      Poista
    3. No, mut nyt on tullut valkeus. *hih*

      Poista
  3. Ajattelin lukea tän postauksen ihan oppimismielessä, kun sädepuoli on tietenkin vierampaa. VOJ:n kohdalla repesin :D

    VastaaPoista