tiistai 15. joulukuuta 2015

aatto

Huomenna se sädetysrumba sitten alkaa. Yksi tuttu sanoi kokemuksen rintaäänellä, että ehdin kyllästyä vielä aivan totaalisesti siihen jatkuvaan ramppaamiseen siellä klinikalla ennen kuin tammikuu on ohi. Uskon, että hän on valitettavan oikeassa.

Sädehoidosta ja sen mahdollisista sivuvaikutuksista ja -oireista sain esitteen, jota en luonnollisestikaan ole lukenut. Vielä. Onhan tässä aikaa... Onneksi sairaanhoitaja selitti vähän suusanallisestikin niitä juttuja, etteivät ihan yllätyksenä tule, jos ovat tullakseen.

Ensinnäkin sanoi, että deodorantti olisi hyvä jättää tauolle, jos vain pystyy. No, se ei tuottane ongelmia, koska jo nyt olen ollut viisi viikkoa ilman. Myös saippuaa pitäisi välttää, koska se kuivattaa ja poistaa iholta luonnollisen rasvan, joka suojaa palamiselta. Täysin järkevä ohje, jota olen jo muutaman päivän noudattanut noin niin kuin esivalmisteluina. Muutenkin saunomisen ja muun kalttaamisen kanssa voisi hyvä ottaa vähän rauhallisemmin. Keveissä löylyissä ja viileään veteen kasteltu pyyhe sädetysalueen suojana voi saunoa, jos siltä tuntuu.

Tjaa... No, kovin kipakoissa löylyissä en sauno muutenkaan, mutta joudun varmaan vähentämään kertoja per viikko. Josta syystä olenkin saunonut varastoon viimeisen viikon ajan eli melkein joka ilta. Ja kyllä mä nyt joulusaunan ja uudenvuoden löylyt ainakin otan, vaikka mikä olisi. Ehkei niitä oireita nyt ainakaan näin alkuun kovin paljoa tule. Toivottavasti. Enkä mä sitä kalttaamistakaan ole liiemmälti harrastanut, joten se kielto ei tuota ongelmaa.

Sitten se rasvaus, jota en harrasta ollenkaan. Jotain varmaan tarttis asialle tehdä. Esim. käydä apteekissa ostamassa jotain sopivaa rasvaa. Mitäköhän se sitten olisi..? Täytynee turvautua farmaseutin apuun tässä asiassa. Voilevi ei vissiin ole vastaus tähän ongelmaan.

Pahimman sairaanhoitaja heitti, kun sanoi, että olisi myös hyvä hankkia sellaiset pehmeät liivi, jotka eivät hankaisi rintojen alta, jonne voi tulla arka paikka. Just. "Pehmeät" eli suomeksi sellaiset, jotka eivät tippaakaa tue näissä litroissa. En liiemmälti innostunut tuosta kehotuksesta. Jos vain yrittäisin selvitä ilmakylvyillä, kun niihin olen - ja naapurin remppamiehet myös - jo tottunut. Tosin jo nyt tuntuu siltä, että joku tässä suunnitelmassa menee pieleen ja pahemman kerran.

Ehkä on parempi olla miettimättä ja olla vain zennnn... tämän asian kanssa. Murehtiminen on turhaa tässä vaiheessa enkä itseasiassa oikeastaan murehdikaan. Kunhan vain mietin. Se mikä tulee, se tulee murhehdin sitä eli en. Eli en.

7 kommenttia:

  1. Tsemppiä sädetysrojektiin!
    Ihon rasvaukseen annan pikku vinkin.oletkos koskaan käyttänyt kookosöljyä(veikkan ettet kun et rasvaile itseäs juurikaan)Sitä saa luomuna luontaistuote sekä ruokakaupoista.
    Se imeytyy hyvin, ei tahmaa eikä siitä jää tuoksua kun hetkeksi.Siinä on kaikenlaista hyväätekevää ...
    Itse olen hurahtanut siihen .Iho on silkkinen vaikka likoan uimahallissa 4xvko.
    Oho, tulipa myyntipuhe :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä komppaan Kattia ja ehkä joitain sloggin (sportti)liivejäkin voisin suositella. Tosin ne remppamiehet varmaan lähettää tulikivenkatkuisia ajatuksia jos sä lopetat ilmakylvyt ;-)

      Poista
    2. Itseasiassa meillä ON kookosöljypurkki ja vielä ihan semikäytössäkin näin talvisin. Se onkin hyvä vinkki, kiitos!

      Enhän mä nyt ilmakylpyjä voi kokonaan lopettaa. Se olisi liian raakaa, mutta noita sloggeja voisin kyllä harkita. Kiitos siitäkin vinkistä!

      Poista
  2. Suosittelen myös aloevera-geeliä, joka viilentää ja kosteuttaa ilman rasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin suositeltu, tää kävi mulla jo mielessä, mutta olin unohtanut. Aloe tehoaa mielettömän hyvin palovammoihin, testattu on. Eli kiitos!

      Poista
  3. En osaa suositella mitään rasvaa kun en minäkään ole rasvailija tyyppi. Onpa vapauttanvaa kuulla että löytyy joku muukin vähärasvainen :) Olen luullut olevani ainoa naisihminen joka ei yhtään innostu rasvapurnukoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, sielunsisko rasvauksessa! :) Sehän on perinteisesti sellaista naisten hommaa. No, ehkä nykyään miehetkin rasvailevat itseään enemmän, mutta tuskin niin paljoa kuin naiset. Ja hyvin pärjäävät. Eli varmaan pärjäisivät naisetkin ilman rasvoja, kun tuskin se iho nyt niin miehen ihosta poikkeaa. Naiset ovat vain totuttaneet nahkansa niille rasvoille eikä siitä kierteestä ole sitten paluuta.

      Poista