perjantai 29. tammikuuta 2016

tokavika

Eli viittä vaille valmis sarja. Tai oikeastaan yhtä vaille tämän päivän jälkeen.

Maanantaina on siis viimeinen sädetys sekä lääkärin loppuvastaanotto. Ei siellä varmaan mitään ihmeellistä tapahdu. Pari kysymystä on mielessä, mitä voisin kysyä, mutta todennäköisesti en muista. Eikä silläkään niin väliä. Eivät ole tärkeitä ja ne ehtii myöhemminkin.

Joo, homma loppuu just, kun hoitajat ovat oppineet mun nimen. Tänään odottelin käytävässä ja tuttu hoitsu käveli siitä ohi huone 5:een. Kuulin, kun sanoi toiselle: "Virtanen (nimi muutettu) on jo tullut." Saattaa kyllä olla, että ovat oppineet sen jo aikaisemminkin, kun sukunimi on vähän harvinaisempi kuin Virtanen tai Järvinen.

Mukavia hoitajia oli tänäänkin. Kaikki he ovat olleet. Ystävällisiä ja ennen kaikkea kärsivällisiä, kun meitä eukkoja on siellä joka lähtöön kiukuttelijoista hysteerikkoihin. Aina jutellaan niitä näitä siinä sivussa ja välillä tulee lohkottua ihan leukojakin, joita sitten naureskellaan porukalla. Ostinkin heille kiitokseksi pienen namiboksin, jonka vien sitten sinne maanantain viimeisellä kerralla.

Tänään sanoin heille, että en ole ehtinyt kyllästyä siellä ramppaamiseen, vaikka moni sitä ennusti ja vaikka tämän pisimmän kaavan mukaan siellä tulikin käytyä. Ei siitä olisi ollut mitään hyötyä, joten parempi kaikkien kannalta, että sinne menee hyvillä mielin. Ainoastaan se odottaminen sillä yhdellä viikolla korpesi, mutta sitä en tietenkään hoitajille sanonut. Minun kanssani operoidessaan ei ole ollut mitään ongelmia koneen kanssa tai muutenkaan ja joka kerta olen kymmenessä minuutissa selvinnyt sisään ja ulos. Että kaikista huokailuistani huolimatta, olen varmasti ollut potilas helpoimmasta päästä.

VieläOliJotain:
Tenavatalkki kainalossa tuntuu heti jo tosi hyvältä, joten kyllä sekin siitä vielä suttaantuu.

8 kommenttia:

  1. Minne Moolokin kitaan aika häviää näin nopeasti? Kohta olet vapaa hoidoista. "Turkkiin saattoi tulla takkuja ja tassuihin haavoja, mutta päätit jatkaa eteenpäin. Kaikki on taas mahdollista" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sanopa se! Siis nopeasti on aika mennyt, vaikka eihän sitä oikeasti paljon ole tässä kulunutkaan: alle 4 kuukautta. Paljon kyllä mahtuu siihen väliin.

      Ja just noin! Nauroin sen Selviytyjän Matkaoppaan kuville. Aivan kertakaikkisen mainioita. :)

      Poista
  2. Näin se aika kiitää. Ihmeellistä.
    Toivon hyvää loppulausuntoa ja levollista keväänodotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis käsittämätöntä!

      Kiitos, vaikka repesinkin spontaaniin nauruun, kun luulen, että hormonihoitojen alettua lepo ja rauha on kaukana tästä mökistä. :D

      Poista
  3. Nauti viimeisestä sädekerrasta. Siinä oli nimittäin jotakin taikaa! Siinä maatessa viho viimeisimmän kerran tutulla laverilla miettii kaikenlaista. Viimeinen hengityksen pidättäminen ja kohta kuuluukin kaiuttimesta: hoito on päättynyt!!! Todellakin päättynyt!

    Jos loppuvastaanotolla on kysymyksiä lääkärille, niin kannattaa laittaa paperille (itselläni oli melko pitkä lista).

    Hormoonihoito ei ole tuonut itselleni mitään sivuvaikutuksia, mutta jos jostakin asiasta vetää pultit, niin niitä lääkkeitä voi hyvin käyttää tekosyynä (kerran olen näin tehnyt). Sanoin: sori, tuli jokin hormoonimyrsky, varmaankin noista lääkkeistä!
    Mistä sitä tietää vaikka näin olisikin.

    Hyvää jatkoa sulle! Eiköhän me pärjätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten siinä käy joku kämmi just viime metreillä: tipun sieltä lavitsalta tms. :D Yksi nainen otti snorkkelin muistoksi miehelleen. Pitäisköhän munkin ? :)

      Ei mulla juurikaan ole mitään tärkeää kysyttävää, mutta ehkä mä laitan ne pari juttua ylös.

      Toi on hyvä! Vihdoinkin 'lupa' riehua vapaasti. :D

      Samoin sulle! Ihan varmasti pärjätään. :)

      Poista
  4. Ihanaa kun olet jo tässä tilanteessa.Aika on mennyt vikkelään.Yleensä koen tammikuun sellaiseksi pläähkuukaudeksi, mutta liekö liikunnan tuoma hyvä fiilis keventänyt tunnelmaa.Eipä silti vatutustakin on ollut ilmassa....lapsukaisen avoliitto karahti noh,persiilleen...Mutta juu elämä on ja hän pärjää.Ma muuttaa omaan kotiin ilman mitään kottaraista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just ihan samaa ajattelin eilen, että onpahan mennyt tammikuu nopeasti normivuosiin verrattuna, kun on laskenut näitä hoitopäiviä. :)

      Voihan rähmä lastasi... Eivät tollaset koskaan kivoja ole, vaikka elämä jatkuukin. Lasten sydänsuruja paniikissa odottelen jo täälläkin. Toivottavasti ei tapahdu vielä kovin pian ne.

      Poista