Tai oikeastaan peruukista. Peruukeista.
Elämähän on valintoja täynnä ja jokainen tekee ne omansa mieltymystensä ja tuntemustensa mukaan. Mietin tänään klinikalla, mikä olisi ollut minun valintani, jos olisin saanut sytostaattihoidot ja sitä kautta nahkakuulan itselleni. Peruukki vaiko ei ?
Olen tätä asiaa pohtinut aikaisemminkin, kun ystävilläni ja tuttavillani olen näitä nykyperuukkeja nähnyt. Nehän ovat kovin kauniita ja melko aidon näköisiäkin. Mutta eivät ihan kuitenkaan. Aina ne erottaa kuitenkin peruukeiksi, kun kaupungilla vastaan tulevat ja suurin syy on juuri se, että ovat niin hyvän näköisiä.
Suomalaisten normihiuslaatuhan on ohut ja kuiva ja hentoinen, mitä peruukki ei ole ensinkään. Lisäksi peruukin 'hiuslaatu' on sen verran jäykkää, ettei se liiku luonnollisesti samalla tavalla kuin luomuhius liikahtelee pienestäkin ilmavirrasta. Ellei sitä ole lakalla ihan tönköksi suihkuteltu.
En toki voi tietää, mitä mieltä itse lopulta olisin, jos tosipaikka kohdalle sattuisi, mutta aikaisemmin olen ollut ja tänäkin päivänä olen sitä mieltä, etten ehkä kuitenkaan peruukkia haluaisi itselleni. Pipoilla ja huiveilla pärjäisin mainiosti. Luulen ainakin nyt. Peruukki meinaan näyttäisi meikäläisen päässä entistä oudommalta oli se sitten kuinka muodikas tahansa. Ja etenkin juuri siksi, koska tämä luomupehkoni on aina pikemminkin mallia 'Harakanpesä', josta syystä siististi muotoiltu peruukki näyttäisi kertakaikkiaan täysin vieraalta minulla. Ei meikäläiseltä omalta homsuiselta itseltään ollenkaan.
Mutta kukin toki tyylillään. Yhdelle sopii yksi tyyli, toiselle toinen.
Tämä tuli mieleeni, kun tänään näin naisen, jolla oli peruukki ja ehdin nähdä hänet vilaukselta myös ilman peruukkia lyhyen oman sänkitukkansa kanssa. Ja minun mielestäni se oma sänki oli kyllä huomattavasti 'khuulimpi', nuorekkaampi ja jotenkin räväkämpi, katu-uskottavampi, kuin se peruukki. Vaikka tokihan se peruukkikin oli ihan ok. Se oli vain sellainen 'beige' enkä tuolla nyt tarkoita väriä vaan peruukin olemusta, 'tunnelmaa', jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.
Myös ystävien ja tuttavien lyhyet sänkitukat ovat olleet kaikki järjestään todella hyvän näköisiä, josta syystä kannustinkin heitä heittämään peruukilla vesilintua. Mutta ehkä se peruukki lämmittää mieltä ja näillä keleillä ihan kuuppaakin. Jotenkin vain tuntuu, että ihan liikaa ihmiset panevat painoa sille, minkälaiset hiukset heillä on. Mielestäni turhaan. Sanotaanhan sananlaskussakin, että "ei ole koiraa karvoihin katsominen".
Sänki saattaa olla ihan hyvä, mutta entäs täysin kalju? Käsittääkseni jossain vaiheessa hiuksia ei ole hoidon aikana lainkaan. Itsekään en tiedä kumman vaihtoehdon valitsisin jos asia olisi ajankohtainen.
VastaaPoistaEi mua kaljukaan pelota. Mieluummin täyskaljukin kuin peruukki, joka ei vaan mun mielestä näytä luonnolliselta.
PoistaMua kiinnostaisi tietää, miksi niitä peruukkeja käytetään? Jotainhan sillä peitetään muutakin kuin kaljua. Hävetäänkö kaljuutta tai sairautta? Pelätäänkö ihmisten katseita vai mitä?
Luulen, että juurikin näin. Harva katsoo tuntematonta vastaantulijaa(varsinkaan keski-ikäistä) niin tarkasti, että ehtisi huomioida käyttääkö hän peruukkia vai ei. Kalju nainen huomataan aina.(On omakohtaista kokemusta, sytojen kautta)Nuorista ei ole pahaa sanottavaa, mutta varsinkin jotkut keski-iän ylittäneet miehet tuntuvat mielestästään olevansa oikeutettuja kommentoimaan asiaa. Ja heillehän ainut "syy" kaljuna kulkevaan naiseen löytyy seksuaalisesta suuntautumisesta.. Itseäni asia on vain hymyilyttänyt ja olisitpa nähnyt kommentoijan ilmeen, kun hymyillen iskin silmää ;) Mutta ymmärrän hyvin, että kaikki eivät jaksa, eivätkä halua moista huomiota, eikä sitä pitäisi kenenkään joutua kokemaankaan.
VastaaPoistaTällä ei ole merkitystä, mutta mun silmä erottaa kyllä välittömästi peruukin, mutta joo, varmasti se noin on, kuten sanoit. Mua vaan ei henk koht voisi vähempää kiinnostaa muiden katseet, ajatukset tai sanomisetkaan. Saattaisin jopa hieman provosoida ihmisiä kommentoimaan ja sitten nautinnollisesti antaa takaisin. ;)
PoistaMe olemme erilaisia ja suomalainen vielä siinä mielessä erilainen muihin kansallisuuksiin nähden, ettei ns. tavallinen talliainen halua erottua joukosta mitenkään ja usein miettii, mitä muut hänestä ajattelevat. Tältä pohjalta ymmärtää peruukin käytön. :)
Ei peruukille.Kökköjä ovat, ei voi mitään.
PoistaKivojs huivivirityksiä on ollut kansanedustajarouvillakin kun hoidot on vieny hiukset.
Mun äidillä oli peruukki ja oli kyllä ihan kamala :|
Ne peruukit näyttävät kyllä ihan hyviltä niissä katalogikuvissa, mutta luonnossa... Joo, nou nou.
PoistaJuuri eilen mun yksi rintasyövän sairastanut tuttuni iloitsi sitä, että tänä talvena ei tarvitse pitää pipoa nukkuessa, toisin kuin viime talvena.
VastaaPoistaMeidän äitikin hommasi peruukin, mutta ei sitä kyllä koskaan käyttänyt vaan meni huivi-/pipolinjalla. Sen peruukinhan saa (kai?) ilmaiseksi, joten siksi sen varmaan moni ottaa. Harmi, ettei niistä saa luonnollisemman näköisiä, sikäli jos niitä haluaa käyttää. Itse varmaan vetäisin täysin överiksi ja käyttäisin kaikenlaisia erilaisia riemunkirjavia peruukkeja. :D
Unipipo! On ollut joskus mullakin, kun ei olla saatu mökkiä tarpeeksi nopeasti lämpimäksi. :)
PoistaMä kans ajattelin, että voisin just vetää jollain ihan hirmulla peruukkivirityksellä, mutta ei sekään oikein mun tyyliin sopisi. Bileissä ehkä joo. :)
No just, taas mokasin!
VastaaPoistaKikan kommentti:
PoistaMinulle ei ollut vaihtoehtoa - tottakai halusin tukan! Ja onnistuin siinä sikäli, että hyvä ystäväni, naapurinrouva, harrastuskaverit, veljenvaimo ja muutama muu eivät olleet huomanneet karvapeitettäni, ennenkuin asian heille paljastin. Tosin osa heistä ei tiennyt kyllä sitäkään, että mitään sairastin. Ja karvani oli aivan maksusitoumuksen hintainen, ei siis mikään aitohiusversio. En olisi talvea pärjännyt pelkällä pipolla ja huivi päässä olisin ollut vielä normaalia tyhmemmän näköinen. Toisaalta sekin, että oma hiuslaatuni on karkeahko ja ns. aina siisti, eli en koskaan mene minnekään ellei ole tukka hyvin. Selittämistä olikin jälkikäteen, kun omat karvat kasvoivat ja kasvoivat kiharaksi, olin varsinainen säkkäräpää. Umpirehellisenä valehtelin kirkkain silmin ottaneeni permanentin, jollainen ei parin kokeilun jälkeen minulla koskaan ole onnistunut.
Säästin marrakuun-elokuun kampaajakustannukset, shampoot, muotoilutuotteet (lol) ja päätin, että kun oma tukkani on kasvanut, en ikinä valita, ettei se nyt ole hyvin tai en saa sitä laitettua mieleisekseni. Muutaman kerran olen kiukunnut, pakko myöntää, mutta vanhemmiten hiuslaatu muuttuu, ainakin itselläni.
Kertomasi todistaa, että yhdelle sopii yksi ratkaisu, toiselle toinen. :) Ja juuri tuo, että oma hius on sellainen tukevampi, tekee sen, ettei eroa välttämättä huomaa.
PoistaSe on jännä, että usein sytostaattien jälkeen kasvanut tukka on ihan erilainen kuin entinen oma. Se on usein karheampi ja tummempikin. Kaipa ne lääkkeet ovat vaikuttaneet siihen ensimmäiseen uuteen karvaan, koska kun ne hiukset ovat vaihtuneet, on se vanha oma tukka saattanut tulla takaisin. Mutta ei aina niinkään.
Mä oon miettinyt vähän samaa, kun mulla aikanaan oli kämppis, jolla oli munasarjasyöpä (sittemmin täysin parantunut, luojan kiitos). Hän käytti aluksi peruukkia, joka oli nätti, mutta sen huomasi peruukiksi. Sittemmin hylkäsi sen ja sänki oli musta todella upea hällä ja jopa vähän "kadehdin" kun oli niin kaunis sen kanssa.
VastaaPoistaEhkä se siirtymävaihe liittyi jotenkin siihen, että piti itse päästä sinuiksia asian kanssa. Ei halunnut ihan joka vastaantulijalle selitellä, vaikka varmasti kaikki huomasivat, että kyse oli peruukista. Suomalainen kun vaan ei kysy. Sitten kun jätti peruukin, oli jo noussut taudin päälle, sinut asian kanssa ja valmis jakamaan sen muidenkin kuin ihan läheisimpien kanssa. Näin mä luulen.
Mutta onneks sun harakanpesä säästyi. Mä muuten niin samastuin tuohon. Aina sanon, että on niitä ihmisiä, jotka aina on tiptop, joka karva ja joka vaate jne ihan just eikä melkein. Sitten on meitä homssuja!
Ehkä tossa on se ydin: mä olen tavallaan ollut sinut tän möököni kanssa jo vuosikausia ja jaoin tämän asian ensin blogiin ja sitten vasta sukulaisille ja ystäville. :D
PoistaOlen ehtinyt miettiä valmiiksi "mitä sitten, kun" ja siitä syystä tämä peruukkiasiakin on tullut valmiiksi pohdittua.
Joo, helpompi tää näin mentynä on. Ja homssuilla on elämä helpompaa. Jää enemmän aikaa laiskotteluun, kun ei tarvitse koko ajan olla puunaamassa itseään. ;)
Minulle läheisellä rintasyöpäpotilaalla oli ollut todella pitkä, siis vyötäisille ulottuva, tukka viimeiset 40 vuotta. Kun se sitten sytostaattihoitojen vuoksi kertaharjauksella lähti, niin hän koki menettäneensä ison osan identiteetistään. Hän itsekin vähän häpeili tätä ajatustaan - "onhan se nyt turhamaista parkua yhden tukan perään, kun kuitenkin henki säästyi" - mutta minusta ainakin se oli mitä luonnollisin reaktio. Hän käytti sittemmin useitakin eri peruukkeja, jotka ainakin minun silmääni näyttivät vallan näteiltä, hän teki niihin kampauksiakin. Siinä kyllä yhdyn teidän muiden sangen yksiääniseen kuoroon, että se sittemmin kasvanut sänkitukka oli myös hänellä aivan valtavan kaunis - itse asiassa pyysin puolitosissani saada siitä valokuvan malliksi omalle kampaajalleni, koska olisin hyvinkin voinut kuvitella vastaavan tukkamallin myös itselleni - mutta hän itse vieroksui sitä ja käytti peruukkia/huivia vielä hyvän aikaa, koska hänelle se ainoa "oma" tukkamalli oli se tosi pitkä.
VastaaPoistaYritän siis vain sanoa, että ehkä se lähtötilanne ja taustakin vähän vaikuttaa asiaan. Tietenkään ihmisen persoona ei ole ulkonäöstä kiinni, mutta onhan se oma peilikuva vuosien saatossa niin tutuksi tullut, että radikaalit muutokset siinä voivat ottaa koville.
Nää kommentit ovat siis niin hyviä! Koko ajan tajuan paremmin, miksi peruukki. Enhän mä tällaistakaan puolta ollut ajatellut ollenkaan ja nyt se on ihan kristallinkirkasta mullekin, miksi esim. ko. nainen halusi peruukin. Hänelle hiukset ovat eri juttu kuin mulle, joka kuljen 'löylytukkana' ja jolle hiuksista ei ole kuin harmia.
PoistaMä kuulun puolestani siihen ryhmään, joka ihan vapaaehtoisesti pitää tällaista "sänkitukkaa" eli maksimissaan sentin pituista. Ja ihan vain sen takia, etten jaksa paljon hiuksiani laitella, enkä mitenkään koe, että hiukset jotenkin identiteettini määrittäisi. Itselleni lyhyenlyhyet hiukset eivät ole edes erityinen "juttu", ne vain ovat. Ja kuulkaas: kyllä nämä huomiota herättävät missä tahansa. Positiivista kyllä, negatiivista ei ainskaan minulle olla tultu sanomaan -seläntakana puhujista en tiedä.Aika moni nainen kehuu, mutta samaan hengenvetoon toteaa, ettei itse uskaltaisi? Joka taas minusta tuntuu ihan käsittämättömältä -mitä helkkarin uskaltamista tässä on? Nips vaan!
VastaaPoistaJoo, ei tukka ole mullakaan se, millä koreilisin ja sen kyllä näkee, kun en jaksa sitä ikinä mitenkään laittaa ja kampaajallekin menen vasta kun vastaantulijat säikkyvät ojaan. :D
Poista