torstai 21. tammikuuta 2016

tohottaja

Pitkään olen miettinyt, millä nimellä häntä kuvailisin ja nyt sen keksin: tohottaja. Meinaan yksi nainen, joka tuolla kans käy hoidoissa.

Sellainen, joka puhuu vähän hengästyneesti koko ajan. Vaikuttaa akateemisesti sivistyneeltä, on siisti, meikäläistä varmasti nuorempi ja koko ajan jotenkin hermostuneen oloinen. Hengästyneenä naureskelee siinä kälätyksensä välissä.

Tänään oli minun edellä ja reilusti yli tupla-aika meni hänellä sisällä, taas. Olen meinaan huomannut sen aikaisemminkin, että hällä kestää. Ja nyt selvisi miksi: hän jää sinne tohottamaan turhaa asiaa. Sanon turhaa, koska en voinut olla kuulematta, kun siinä ohuen oven takana tohotti sitä hoitajalle.

Hoitaja yritti rauhallisesti selittää ja rauhoitella, muttei siitä ollut sanottavaa hyötyä, kun se tohottaja itse tiesi asian paremmin. Siis sen hoitohomman. Juu, ei tiennyt, sen minäkin olisin voinut kokemukseni perusteella hänelle kertoa. Hoitaja yritti, mutta ei kun vaan tohotus jatkui ja jatkui ja jatkui...

Siinä vaiheessa naputtelin jo kynsilläni oven karmia ja toinen hoitaja siitä ottikin heti kopin avaten oven minulle, josta raosta sitten luikahdin hoitohuoneen puolelle.

Huh. En kadehdi niitä hoitajia kyllä yhtään. Eikä meikäläisestä olisi tuollaiseen työhön ikipäivänä. Liian kipakasti sanoisin, jos tohottaja osuisi kohdalle.

2 kommenttia:

  1. Tohotin=kaasupoltin joten kyllähän tohottaja on sitten varsin osuva nimitys... :D

    Hyvää viikonloppua Pohojammaalta!

    -Heidi -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ilmankos tuntui niin sopivalta! :D

      Kiitos, samoin sinne!

      Poista