keskiviikko 13. tammikuuta 2016

oikealla antaa ja vasemmalla ottaa

Meinaan Universumi, Karma tai mikä lie Vihtahousu, joka meitä täällä naruista vetelee.

Tänään olin taas ajoissa, koska ikuinen optimisti. Ja sainkin palkintoni: ketään ei ollut odottamassa käytävällä ! Jee ! Sitä eilistäkään rouvaa ei näkynyt mailla halmeilla, vaikka aikansa oli justiinsa. Olivat siis kerrankin ajoissa.

Ja niinpä meikäläinenkin pääsi melkein 20 minuuttia ennen sisälle. Täysin käsittämätöntä ja iloitsinkin siitä vilpittömästi hihkaisten. Homma hoitui yhtä sukkelaan mitä joka ikinen kerta tähän saakka ja pääsin ulos ennen kuin oma virallinen aikani oli edes koittanut.

Mutta itku pitkästä ja lyhyestäkin ilosta: bussivuoro jäi välistä ja seuraava oli myöhässä, joten odottelin melkein puoli tuntia bussia eli se odottelu sitten 'söi' sen voitetun ajan. Voihan vitalis, että olin kiukkuinen! Ja varpaat jäässä.

Ko. bussilinja on kyllä tämän kaupungin ehdottomasti paskin, olen se aikaisemminkin huomannut. Vuoroja jää välistä ilman selitystä ihan tuosta noin vain oli sitten kesä tai talvi ja kuskit tulevat vasta siinä vaiheessa päättärille - kahvilta siis -, kun pitäisi jo lähteä eli ei ihme, että jos ovat liikenteessä, niin ovat ainakin sitten myöhässä. Lisäksi kalusto on ihan paskaa ja kuskien keski-ikä on jossain 7-kympin ja kuoleman välissä eli niiltäkään ei voi liikaa enää odottaa. Että antaa asiakkaiden vaan odottaa.

Onneksi se linja ei ole 'meidän oma' linja, vaan nyt kuljen sillä poikkeuksellisesti, kun tulen sieltä Meilahdesta kotiin. Olisi jo perna revennyt moneen kertaan, jos sillä pitäisi aamut illat kulkea.

VieläOliJotain:
Eilen tuli postissa lasku ensimmäisistä kymmenestä kerrasta sädehoitoa, á 8,80 euroa eli nyt tuli maksettavaksi 88 euron summa. Laskin, että kaikkine poliklinikkamaksuineen sun muineen tämä hoito tulee maksamaan meikäläiselle n. 500 euroa. Jatkossa sitten tietty ne hormonilääkkeet lisäksi, mutta sanoisin, että aika kohtuullinen taksa syöpähoidosta.

Paitsi että minä en itse maksa edes tuota 500 euroa, koska työnantaja on ottanut meille vapaaehtoisen vakuutuksen, joka kattaa kaikki nämä sairaskuluiksi luettavat kulut ilman omavastuuta. Mutta jos olisi itse pitänyt maksaa, niin ihan naurettavan pieni kustannus näin laajoista tutkimuksista ja hoidoista.

Kiitos Suomen aivan loistavalle terveydenhoidolle ja kiitos meille kaikille, jotka omalta osaltamme olemme osallistuneet talkoisiin verojen muodossa.

8 kommenttia:

  1. En ole edes uskaltanut laskea kaikkia niitä kuluja, mitä meidän kahden sairastaminen on tullut maksamaan.
    Kiitos julkisen terveydenhuollon, on "vara sairastaa". Siihen päälle normaali työterveyshuolto kummallekin lähes 30 vuoden ajalta. Ja vaikken tällä hetkellä töissä olekaan, veroja maksan edelleen - ja uskoo ken tahtoo, olen edelleen ihan tyytyväinen veronmaksaja. Ehkä jopa tyytyväisempi kuin ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä tarvitse edes paljoa sairastella, kun loppusummasta tulee iso tai tulisi iso, jos se pitäisi kaikki maksaa itse yksityisille lääkäreille. Tätä vaan eivät puupäävalittajat tajua, vaikka laskutoimitus on yksinkertainen ja onnistuu maalaisjärjelläkin.

      Poista
  2. Kaikki eivät ole niin kiitollisia kuin sinä ja HP.Te olette ihania. Viime viikolla eräs itseaiheutetun taudin takia kymmenettä kertaa sairaalassa ollut mieshenkilö moitti saamaansa hoitoa koko ajan puhelimessa ( huonekaverit paljastivat minulle). Koskaan en sano potilaalle pahasti, mutta nyt olisi tehnyt mieli, grrr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eivät todellakaan ole! B-staniakin on täynnä näitä valittajia, jotka eivät tajua, miten paljon saavat tosi vähällä omalla rahalla. Mä tiedän, että vaikka olisin jokaisen veroeuroni yli 30 vuoden aikana saanut itselleni, ei niillä olisi kustannettu meidän perheen terveydenhoitokuluja. Ei edes puolia.

      Jotta osaan kyllä olla äärimmäisen kiitollinen, vaikka jostain odottamisesta herneitä jo vähän nuuhkinkin. :)

      Poista
    2. Juu ei, ei olisi meikäläis(t)en veroeuroilla meidän hoitoja maksettu/maksettaisi.
      Ja sen perusteella mitä mulle on kerrottu, niin en tosiaankaan ollut mikään helppo hoidettava - ihan jo vielä senkin perusteella, että kun mentiin AM:n kanssa lopulta viemään kakkua kiitokseksi hyvästä hoidosta, niin hoitajan ilme AM:n nähtyä oli tulkittavissa "voi ei, ei kai se taas ole täällä" :D :D
      Kärsivällisyyttä siis oli vaadittu kaikilta! Ja minä vaan olin kuulemma hymyillyt onnellisena, kun olin päässyt suihkuun toisen osastolla olleen mieshoitajan kanssa :D. Enkä minä muista noista viikoista mitään.

      Poista
    3. Ehkä se on parempi, että jotkut asiat ja tapahtumat ovat jääneet unholaan... ;)

      Kyllä täällä joo kaikki hoidetaan kuntoon parhaalla mahdollisella tavalla eikä maksa paljon.

      Poista
  3. Juhuu mä liputan myös huikealle veroeurojen vastineelle! Oikeasti meidän kelpaa olla tyytyväisiä esim. terveydenhuollosta, joka irtoa joka jepelle kohtuuhintaan... Hmm sanoisin jopa edullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edullisesti hoidetaan niin köyhät kuin rikkaatkin, mikä on oikeus ja kohtuus.

      Poista