maanantai 29. helmikuuta 2016

kuukausi pillereitä

Ja olen vielä toistaiseksi hengissä. Seuraan tiukasti 'oireita', joita tulee sitä enemmän, mitä tarkemmin syynään. Luonnollisestikin.


Rinan väri on palautunut entiselleen eli rusketuksesta ei ole jäljellä juurikaan mitään. Kainalon alueelle on vielä hieman tummempi läiskä, mutta muuten iho on palautunut täysin.


Nännin takana juilii. Varsinkin öisin, kun rina on roikkunut luomusti. Ja se tuntuu sen verran, että saatan jopa herätä siihen. Laitoinkin viime yöksi taas rintaliivit pitkästä aikaa enkä sitten herännyt mihinkään juilimisiin. Vessassa juoksi kolme kertaa, mutta se tuli siitä, kun saunoin myöhään ja tuli litkittyä vettä vielä vähän ennen nukkumaan menoa.


Nämä kai ovat niitä normioireita, joita tulee väkisinkin melkein kaikille, joita on leikelty ja nyrhitty. Toisaalta jos näihin jäävät, niin tyytyväinen olen.


Seurataan tilannetta.

2 kommenttia:

  1. On nyt vähän ohi topicin, mutta on se hyvä kun tää sun tissigate on jo tässä vaiheessa. Silloin ennen leikkausta ja leikkausaikaan ja jonkun aikaan sen jälkeen mua sattui tissiin :D Siis kun olen tällainen, että kun eläydyn jonkun juttuun, niin sitten kuvittelen varmaan päässäni niin paljon itellenikin jonkun taudin, että alkaa ihan oikeasti sattua. Sängyssä maatessakin hitto vie tissi oli kipeä. Mutta nyt se on ollut jo oireeton muutaman viikon kun sä oot voiton puolella :)

    Joten nyt voinkin sitten täysiä keskittyä noihin Hirnakan oireisiin ja miettiä koska joku aneurysma räjähtää päässä :D

    Nimim. varmaan kallonkutistaja olisi tarpeen... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tää huvitti mua suunnattomasti ! Onneksi tosiaan homma alkaa olla pulkassa, niin sullakin helpottaa. Siis mun osalta, Hirnakan kanssa sun tarttee vielä ehkä hetki kärvistellä.

      Mut siis kiitos! Varmasti olet kantanut osan mun oireista, josta syystä mä selvisin näin helpolla. :)

      Poista