ohuesti hatuttaa

Illalla ihmettelin, että mikäs akana se on tissin alle pesiytynyt kun niin nipistää. Piti ihan valoon ja pelin tykö könytä katsomaan.

Joo, nyt on sitten tissinaluskin auki. Ei isosti, mutta kumminkin, piru vieköön. Ja huomenna pitäisi pystyä pitämään utaretukia koko pitkä päivä. Saas nähdä, miten senkin kanssa käy. Voi olla, että kaivoksella nähdään jotain ihan ennen näkemätöntä aktiviteettia & taukohumppaa, kun alan riipiä ryntäitäni vapauteen.

Mutta että pitkin... Kirottua.

VieläOliJotain:
Ja kainalo sen kun komistuu, kun tumman kuoriutuvan nahan alta pilkistelee possunpunainen uusi iho. Bjyytiful indiid.

kauhukuvia todistusaineistoksi

Tai kuva. Eli mun kainaloparasta näin sädetyksen loppumetreillä. Hyvin näkyy, kun iho on kääriytynyt ihan rullalle tosta arven kohdalta ja vierestäkin.

Kuvassa ei näytä juuri miltään (koska on rasvattu ja siksi terveemmän näköinen), mutta voin vakuuttaa, että tuntuu sitten senkin edestä. Eikä mun kainalonahka nyt noin ryppyinen normisti ole, mitä tossa yläpuolella näyttää. Se nahka on vaan palanut siitä monta kertaa peräkkäin tän kuukauden aikana ja siksi on kuin norsun persiitä.

Mutta joo, Harmi toisaalta kun ei ole kesä. Voisi olla hihattomissa 24/7. Siis työmaallakin ilman, että jäätyy kalikaksi ja leimataan lopunajan kajahtaneeksi.

VieläOliJotain:
Myös nahkan väri on oikeasti tosi tumma, melkein tummanruskea, vaikka kuvasta sitä ei huomaakaan.

tokavika

Eli viittä vaille valmis sarja. Tai oikeastaan yhtä vaille tämän päivän jälkeen.

Maanantaina on siis viimeinen sädetys sekä lääkärin loppuvastaanotto. Ei siellä varmaan mitään ihmeellistä tapahdu. Pari kysymystä on mielessä, mitä voisin kysyä, mutta todennäköisesti en muista. Eikä silläkään niin väliä. Eivät ole tärkeitä ja ne ehtii myöhemminkin.

Joo, homma loppuu just, kun hoitajat ovat oppineet mun nimen. Tänään odottelin käytävässä ja tuttu hoitsu käveli siitä ohi huone 5:een. Kuulin, kun sanoi toiselle: "Virtanen (nimi muutettu) on jo tullut." Saattaa kyllä olla, että ovat oppineet sen jo aikaisemminkin, kun sukunimi on vähän harvinaisempi kuin Virtanen tai Järvinen.

Mukavia hoitajia oli tänäänkin. Kaikki he ovat olleet. Ystävällisiä ja ennen kaikkea kärsivällisiä, kun meitä eukkoja on siellä joka lähtöön kiukuttelijoista hysteerikkoihin. Aina jutellaan niitä näitä siinä sivussa ja välillä tulee lohkottua ihan leukojakin, joita sitten naureskellaan porukalla. Ostinkin heille kiitokseksi pienen namiboksin, jonka vien sitten sinne maanantain viimeisellä kerralla.

Tänään sanoin heille, että en ole ehtinyt kyllästyä siellä ramppaamiseen, vaikka moni sitä ennusti ja vaikka tämän pisimmän kaavan mukaan siellä tulikin käytyä. Ei siitä olisi ollut mitään hyötyä, joten parempi kaikkien kannalta, että sinne menee hyvillä mielin. Ainoastaan se odottaminen sillä yhdellä viikolla korpesi, mutta sitä en tietenkään hoitajille sanonut. Minun kanssani operoidessaan ei ole ollut mitään ongelmia koneen kanssa tai muutenkaan ja joka kerta olen kymmenessä minuutissa selvinnyt sisään ja ulos. Että kaikista huokailuistani huolimatta, olen varmasti ollut potilas helpoimmasta päästä.

VieläOliJotain:
Tenavatalkki kainalossa tuntuu heti jo tosi hyvältä, joten kyllä sekin siitä vielä suttaantuu.

kesimistä

Ja just, kun hoitaja pääsi sanomasta, ettei kainalo sentään kesi, niin kesiihän se. Ei muuten, mutta juuri sen haavan kohdalta. Eli leikkaushaavan ohut iho on nyt palanut ja sitä kautta alkanut kesiä. On muuten vinkeä tunne, voitte uskoa sen.

Parina iltana olen laittanut Bepanthenia, mutta en ole vakuuttunut sen tehosta yksinään. No, huomenna illalla pääsen kokeilemaan vanhaa kunnon tehomönjää rikkinäiseen ihoon: Tenava-rasvatalkkia ja Bepanthenia sekaisin. Siitä tulee sellainen liisteri, että oksat pois. Siksi en sitä olekaan vielä uskaltanut kokeilla, kun epäilen, ettei ole seuraavaksi päiväksi tarpeeksi imeytynyt/ hankautunut lakanoihin. Mutta huomenna on perjantai, joten voin kokeilla sitä huoletta.

Sain kyllä klinikalta sellaisen Mepilex-vaahtosidoksen, joita käytetään just sädehoidon aiheuttaman ihoreaktion suojaksi, mutta en kokeillut sitä vielä. Se kun voi olla monta päivää paikoillaan - paitsi ei tietenkään sädehoidon aikana -, jos haava/ iho ei eritä mitään kuten minulla, joten säästän sen ensi viikkoon, kun nyt pystyn olemaan suurimman osan päivästä ilman paitaa ja rintsikoita. Katsoin sellaisen hintaa apteekissa ja kuten hoitaja sanoi, aika tyyriitä ovat: melkein 7 euroa yksi sidos. Tosin meidän työpaikan vakuutus saattaisi korvata nekin, täytyy kysäistä. Siis jos tämä ei nyt tässä ala pikkuhiljaa parantua.

VieläOliJotain:
Päivän hyvätyö: autoin vanhempaa rouvaa ilmoittautumislaitteen kanssa. Eiliseksi hyvätyöksi voin kirjata sen, kun hain vanhalle huonojalkaiselle miehelle lasin vettä.

Tuolta klinikalta nämä hyvät työt irtoavat kyllä melko helpolla.

boosteri alkoi

Eli kohdennettu sädetys leikkauskohtaan alkoi. Melkein samanlainen sessio oli kuin muutkin kerrat.

Selällään pötkötin, asento löytyi ehkä vähän helpommin, kun ei tarvinnut niin säätää. Sädetys tuli eri kulmasta ja sen masiinan ääni muuttui kesken sädetyksen, mutta muuten meni yhtä helposti kuin aikaisemminkin. Eli eiköhän näistäkin selvitä suht sukkelaan.

Lääkäri oli kirjoittanut minulle todistuksen vakuutusyhtiötä varten, jotta saataisiin ne loputkin matkarahat takaisin. Vähän on venynyt tämänkin asian hoito, mutta parempi myöhään.

Työystävälle sanoin, että tän satsin jälkeen tämä homma on ohi ja edessä on enää hormonihoito viiden vuoden rypäksenä. Työystävä totesin nauraen: "Ja vissiin pientä turbulenssia tiedossa..."

Nauratti muakin silloin, mutta ei naurata enää.

Tuntuu, että otsasta kasvaa molo toisensa perään. Pikkasen alkaa olla pinna kireällä kaikesta tästä, mitä on niskaan kaatunut viimeisen neljännesvuoden aikana. Ja ehkä vähän pidemmälläkin aikavälillä. Ei ole oikein päässyt palautumaan edellisestä ahdistuspaskasta, kun seuraava on jo lävähtänyt päin. Eli varsin sopiva perusta tuleville 'turbulensseille'. Itseäkin ärsyttää jo valmiiksi.

Miten jotkut ihmiset kykenevät olemaan kuin viilipytyt 40 asteen pakkasella ? Mä en tajua. Niissä täytyy olla jotain vikaa. Tai sitten... niin.

5/6 ja yhden satsin päätös

Mun murtolukutaito alkaa olla tapissaan. Pitäisiköhän suorittaa siitä joku arvosana ?

Eli nyt päättyi se perussädetys ja huomenna alkaa ns. boosteri, joka ymmärtääkseni on sitä kohdennettua sädetystä leikkauskohtaan. Siis pienemmälle rinnan alueelle kuin nyt. Ja mä todellakin toivon, että kohde on rinnassa, kaukana kainalosta.

Kainalo on meinaan ottanut nyt tässä viikkojen aikana osumaa sillä mielellä, että se arven ympäristö on väriltään jo melkein liila. Kipeäkin se on. Iho on siis arka sillä tavalla, ettei siihen oikein parane koskea ja kuitenkin pitäisi pystyä pitämään rintaliivejä ja paitaakin päällä, kun ei vielä meikäläisen alalla ole päästy siihen pisteeseen, että hakkua heilutettaisiin ihan topless.

Tänään aamulla oli suorastaan tuskaa vetää ryijyä niskaan ja kun ensi viikolla pitäisi ihan ehdottomasti päästä töihin, niin saattaapi olla, että loppuviikosta vetäydyn kodin puolialastonretriittiin eli viettämään vemppaa. Että jos sillä vähän helpottaisi oloa ja varmistaisi työkyvyn viikon päästä.

Hoitajalle kun kainalosta mainitsin, niin hän kurkattuaan sitä sanoi, että sehän on suorastaan hyvän näköinen, kun ei kesi eikä iho ole rikki eikä märkääkään valu mistään. Siihen oli pakko todeta, että kuulostaa siltä, että mullahan on vielä varsin mainio tilanne. Joten ei muuta kuin suu suppuun, loppusuoralla ollaan.

VieläOliJotain:
Tohottajan luonnekuva täydentyy: tänään sillä oli mies mukana (vaikka on jo koko vuoden siellä käynyt hoidossa) eikä todellakaan pelkästään kuskina. Sieltä pukuhuoneesta se mies tuli ja taisi olla sairaalan psykologikin mukana keskustelemassa... jostain.

En oikein tiedä, miten ajatukseni muotoilisin. Varmaan on joku psykoosi iskenyt, kun niin "turvattomaksi" olonsa siellä tuntee. Eikä tarvinnut kuuloa pinnistellä, hyvin kuului kaikki, mitä puhui niille hoitajille. Ja taas jouduin vähän oveen koputtamaan, että ymmärtäisi lopettaa avautumisensa hoidon jälkeen, kun hänen takiaan oltiin taas jo puoli tuntia myöhässä aikataulusta.

Mä niin toivon, että tän loppuviikon sillä on ajat vasta mun jälkeen. Hermopiukeus on meinaan ikävä tauti enkä takaa ollenkaan, etteikö jotain voisi suupielestä lipsahtaa.

kuumetta, matka-sellaista

TM suunnittelee kevätmatkaa jonnekin lämpimään. Ei siksi, että itse sinne haluaisi, vaan jostain muusta syystä, josta en ole vielä oikein päässyt käryllä, mikä se on. Vaihtoehtoja meinaan riittää.

Yksi - ja todennäköisesti oikea - vaihtoehto on Hyvittely. Hän yrittää hyvitellä meikäläiselle sitä, että suunnittelevat 'poikain' (en viitsi tähän laittaa sitä nimitystä, jolla heitä kutsun, koska kaikki eivät ymmärrä, että se on vitsi) kanssa retkeä sinne, tänne ja tuonne seuraavan puolen vuoden sisään. 'Pojista' yksi on eronnut - mutta jo parisuhteessa, tietenkin -, toinen leski ja kolmas TM, joka varmaan haluaisi olla ihan kumpi vaan edellä mainituista, joten kahdella ensiksi mainitulla aikaa riittää, kun ei tarvitse kantaa huolta perheen haluista.

Siksi siis TM yrittää nyt pitkin hampain tehdä paikkoa ja suunnittelee viikon reissua aina hilpeille Kanariansaarille. Ja mikäs siinä. Arvostan elettä ja mielelläni toki lähden reissuun, jos se saadaan toteutumaan huolimatta siitä, etten pysty auringosta nauttimaan siinä määrin kuin haluaisin.

Joka on se kavioeläimensilta, jota pitkin tämä kirjoitus kainalossani konttasin juuri tähän blogiin enkä siihen toiseen.

Täytyy kysyä lääkäriltä - ellei siis täältä löydy tietoa jo aikaisemmin -,  miten paljon sitä aurinkoa pitää oikein vältellä. Ettäkö kokonaan vai riittääkö, jos pidän t-paitaa päällä ollessani auringossa/ uimassa.

Vaikka meikäläiselle se on ihan sama, vaikken enää ikinä aurinkoa ottaisi minuuttiakaan. Olen kyllä oman osani auringosta tässä elämässä saanut, joten varjo käy minulle vallan mainiosti. Kunhan se on lämpimässä maassa meren äärellä.

"kuti, kuti kultasein..."

Rinta, ei siis tissi, tuosta yläosasta on pikkasen kutissut tässä viikon aikana, mutta se on ihan normaalia. Kutina oli mainittu oire-listassa ja sitä varten annettiin mukaan ihan ohje suolaliuosta varten, jolla ihoa voisi yrittää rauhoitella.

Joo, kiitos, mutta ei kiitos ainakaan vielä. Kuusenpihkavoidetta olen laittanut rinnan alle, ettei tulisi hiertymiä ja sillä olen kutinakohtaakin sivellyt. Hiertymän alkuun on auttanut, mutta kutinasta on vaikea mennä sanomaan. Ehkä, tai sitten ei. Parempi olla vaan miettimättä, niin menee ohi. Tai unohtuu. Kuten pissahätäkin.

4/5

Enää ensi viikko ja viimeinen kerta. Sitten se on ohi. Ja on muuten ohi tämä tammikuukin.

Tänäänkin juttelin vieraan naisen kanssa odotellessani vuoroani. Mahdottomaksi olen mennyt.

En ole tavannut vielä ketään toista, jolla olisi tämä sama 30 kerran sädehoitokuuri määrätty. Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää. Kai se sukurasite on sitten niin massiivinen - huolimatta siitä, ettei niitä uusimisia ole tapahtunut sitten 70-luvun -, että ampuvat nyt sitten isolla tykillä varmuuden vuoksi. Luulen ma.

Kaipa nuo tietävät, mitä tekevät.

Toisin kuin Kela, joka maksaa mulle rahaa, joka ei mulle mun mielestä kuulu ja jota en ole hakenut, mutta sekin on ihan se ja sama. En valita siitäkään.

VieläOliJotain:
Eikä muuten ole ensimmäinen kerta, kun Kela maksaa mulle korvausta, jota en ole pyytänyt.

Mikäköhän täppä heidän tiedostoissaan on päällä, kun tyrkyttävät koko ajan rahaa meikäiselle ? Niin kuin Jäätteenmäelle faksia, "pyytämättä ja yllättäen".

tohottaja

Pitkään olen miettinyt, millä nimellä häntä kuvailisin ja nyt sen keksin: tohottaja. Meinaan yksi nainen, joka tuolla kans käy hoidoissa.

Sellainen, joka puhuu vähän hengästyneesti koko ajan. Vaikuttaa akateemisesti sivistyneeltä, on siisti, meikäläistä varmasti nuorempi ja koko ajan jotenkin hermostuneen oloinen. Hengästyneenä naureskelee siinä kälätyksensä välissä.

Tänään oli minun edellä ja reilusti yli tupla-aika meni hänellä sisällä, taas. Olen meinaan huomannut sen aikaisemminkin, että hällä kestää. Ja nyt selvisi miksi: hän jää sinne tohottamaan turhaa asiaa. Sanon turhaa, koska en voinut olla kuulematta, kun siinä ohuen oven takana tohotti sitä hoitajalle.

Hoitaja yritti rauhallisesti selittää ja rauhoitella, muttei siitä ollut sanottavaa hyötyä, kun se tohottaja itse tiesi asian paremmin. Siis sen hoitohomman. Juu, ei tiennyt, sen minäkin olisin voinut kokemukseni perusteella hänelle kertoa. Hoitaja yritti, mutta ei kun vaan tohotus jatkui ja jatkui ja jatkui...

Siinä vaiheessa naputtelin jo kynsilläni oven karmia ja toinen hoitaja siitä ottikin heti kopin avaten oven minulle, josta raosta sitten luikahdin hoitohuoneen puolelle.

Huh. En kadehdi niitä hoitajia kyllä yhtään. Eikä meikäläisestä olisi tuollaiseen työhön ikipäivänä. Liian kipakasti sanoisin, jos tohottaja osuisi kohdalle.

"ruskie neitsyt, valgie neitsyt sano sinä, sano sinä..."

Ei tässä ole neitseitä nähty vähiin aikoihin. ei ruskeita eikä valkeita, mutta ruskea tissi sen sijaan on nähty. Ja valkea siinä vieressä kaverina. Puhumattakaan kainalosta!

Niin koomisen näköistä, kun toinen puoli rynnäksestä on ruskea ja toinen kalan b-puolen värinen. Ja kainalohan kesälläkin on yleensä se, joka ei rusketu, kun on piilossa, mutta nyt keskellä talvea meikäläisen kainalo on kyllä niin ruskea, ettei koskaan ennen.

Taannoin n. kolmannes ihmisikä sitten, kun kävin iho-ongelmieni takia valohoidossa, olin myös ihan kivasti ruskettunut keskellä talvea ilman käymättä Suomen rajojen ulkopuolella. Kaksi härkästä yhdellä kärpäsellä siis. Hävisivät meinaan iho-ongelmatkin.

VieläOliJotain:
Mun sosiaalisuus alkaa huolestuttaa jo. Tänäänkin juttelin ensin ennen hoitoa erään vanhemman rouvan kanssa ja sitten vielä hoidon jälkeenkin hetken toisen samaa sarjaa olevan kanssa. Ovat maailmankirjat sekaisin nyt!

Mukavia olivat kyllä molemmat. Jälkimmäisellä oli toiseksi viimeinen hoito edessä ja hihkaisin hänelle raikuvat onnittelut kyllä vilpittömän iloisena hänen puolestaan.

No, ehkä ne hormonit sitten palauttavat meikäläisenkin maan pinnalle takaisin. Loppuvat kaikennäköiset turhat hilpeilyt ja muut mukavan puhumiset.

parempi myöhään kuin vielä myöhempään

Hoitoaika oli klo 19.20. Niin, olisi pitänyt olla, mutta oliko ? No, ei ollut, vaan puoli tuntia myöhässä. Josta syystä olen ollut kotona vasta suihkun.

Tänään siirsin syrjään luontaisen jurouteni ja keskustelin käytäväjengin kanssa. Onneksi sain kutsun riisuutumaan juuri sillä hetkellä, kun jutut alkoivat lipsua horinan puolelle. En olisi meinaan voinut pidätellä itseäni enää yhtään kauempaa. Joten kävi tuuri. Mulla ja heilläkin.

Yksi rouvista oli kyllä ihan ässä. Siis oikeasti. "Ai, mä en tiedä noista mitään, kun en ole viitsinyt enempää kysellä tai netistäkään tietoa kaivella. Mä luotan, että kyllä ne kertoo mulle kaiken sen, mitä mun pitää tietää ja loppu on turhaa."

Hyvä, etten tehnyt aaltoja! Loistava asenne ! Just tollasella selviää ilman turhia kohkaamisia, stressistä puhumattakaan. Samaa olisin voinut suositella siinä niille muutamille muillekin.

VieläOliJotain:
Tapasin naapurin Samisrouvan lähikaupan pihassa. Onneksi on lähikauppa, muuten ei varmaan tavattaisi koskaan. Nauroin hänelle, että mulla alkaa selvästi se joku endorfiinikupla, jossa olen nämä viikot lillunut, tyhjentyä, kun en kestä enää tyhmiä ihmisiä. Tai siis kestän niitä taas yhtä vähän kuin aikaisemminkin. Tässä välissä oli vaan joku zennnn -kausi, jolloin olin täynnä Rauhaa ja Hyvää Tahtoa.

Vai olinko..? Ehkä olin, ehkä en. Mutta nyt se on joka tapauksessa loppu ja se näkyi töissäkin: palaverissa olin taas oma laveasanainen ja kärkäs itseni ja puhelimessa annoin isokirjaimista palautetta Kelan virkailijalle. Joka onneksi kyllä tajusi, ettei heillä nyt mennyt ihan niin kuin Römsöössä ja perääntyi hyvässä järjestyksessä.

Jotenkin maailma näyttää taas terävämmältä. Jännä juttu.

2/3

Eli enää kymmenen kertaa jäljellä sädehoitoa, josta viimeiset viisi ovat sitä 'boosteria' eli kohdennettua sädetystä leikkauskohtaan. Vähiin käy ennen kuin loppuu. Outoa, että tässäkin hommassa loppusuora jo häämöttää.

Tänään kuuntelin odottaessani frouvasväen jutustelua ja kyllä minä niin melkein mieleni pahoitin. Ihan silkkaa soopaa ja turhasta panikointia olivat suurin osa puheistaan. Teki mieli puuttua keskusteluun ja sanoa, että "hei, muijat, järki käteen nyt tossakin hommassa", mutta en jaksanut. Hysteerikkojahan on ollut maailman sivu ja enemmän vain tuntuu jostain sikiävän. Kai ne siitä joskus järkiintyvät. Tai sitten eivät.

Siis jutut olivat tasoa "olen käyttänyt hammastahnaa, jossa oli ainesosaa X, josta syystä mulle tuli tämä rintasyöpä". Just.

Voe helevettiläinen, etten paremmin sano. Täytyy sääliä niitä lääkäriparkoja, jotka joutuvat tällaisia hattarapäitä hoitamaan. Tai niitten miehiä/ kumppaneita !! Ja ihan täyspäisiltä näyttivät päällepäin. Ettei osaa etukäteen varoakaan. Auta armias...

100.

Kuinka monta postausta voi tehdä yhdestä helposta rintasyövästä ? Vastaan itse: MONTA. Joku voisi sanoa jopa "liian monta". Mut joo, sellanen mä olen.

Mä tiesin jo vuosia sitten, että tällainen blogi tulee vielä joku päivä. Ja tässä se nyt on. Toivottavasti tästä on ollut iloa, hyötyä tai ainakin jotain muillekin kuin vain mulle. Mulle tää on ollut lähinnä päänpurkua, koska kirjoittaminen on vaan mun tapa. Elämäntapa.

Kiva, kun olette jaksaneet kulkea tätä matkaa mun kanssani tähän saakka ja toivottavasti jatkossakin. Kuinka kauan, sitä ei tiedä kukaan, mutta meikäläisen tuntien saattaa siitä hormonihoidosta vielä muutama postaus irrota... Tai ehkä se onkin TM, joka aloittaa hätäpäissään päänpurkubloginsa, kun meikäläisellä oikein alkaa kierrokset nousta.

VieläOliJotain:
Mä tiedän, että kaikki mun vanhat lukijani eivät ole halunneet näitä juttuja lukea syystä tai toisesta, ja se on ihan ok. B-stania on vapaa maa. Mutta toivottavasti teillä, jotka olette näitä möököjuttujani lukeneet, on ollut edes joskus hauskaakin. Kun ei tää nyt ole niin haudan vakavaa, eihän?

Tissi lähettää myös terveiset ja kiitokset kaikesta saamastaan tuesta. Eikä se nyt tarkoita rintaliivejä.

*kop kop*

Mikäs se siellä koputtelee ? No, huono omatunto, mikäs muukaan.

Tuli huono omatunto siitä, kun kitisin niistä kanssasairastajista, joilla homma ei luonnistu niin römsööläisittäin kuin meikäläisellä tuolla sädetyksessä. Että aikaa menee ja kaikkien - siis minun etupäässä tietenkin - aikataulut kusevat. Että ärsyttää ja vatuttaa ja ketuttaa ja tekisi mieli potkaista tuolia.

Hyi, hyi ja vielä kerran iso HYI ! Oikeasti. Olen inhottava ihminen, kun ajattelenkin tuollaisia.

Perjantaina pääsin ajoissa hoitoon, mutta koska olin aika paljon etuajassa paikalla, ehdin huomata, että jollain siellä taas kestää... Ja koska olen noita, niin arvasin, kenestä oli kyse, vaikka vaihtoehtoja olisi ollut useampiakin. Mielessäni jo näin itseni mulkoilemassa kiukkuisena sitä naista, jahka hän suvaitsisi sieltä pukukopista vihdoin ulostautua.

Mutta kuinkas sitten kävikään ?

Kun nainen - juuri hän - tuli ulos sieltä pukukopista tukka laitettuna nätisti - oli selvästi käynyt aikaisemmin päivällä kampaajalla - ja todella iloisesti, suorastaan onnellisesti hymyillen sanoi: "No, vihdoinkin taidetaan olla aikataulussa... Mulla ei enää mennyt niin kauaa...", pystyin todella vilpittömästi iloitsemaan hänen puolestaan.

Siis hänen, en itseni ja siksi, ettei meikäläisen tarvitse odotella tuntisotalla, vaan että hänellä homma vihdoinkin skulasi ja että hän oli siitä niin onnellisen ja helpottuneen oloinen.

Sanoinkin vilpitöntä lämpöä ja iloa äänessäni, että ihana juttu, että oli mennyt helposti ja nopeasti, ja pystyin ilman pienintäkään ponnistelua toivottamaan hänelle myös oikein hyvää viikonloppua.

Mutta hävetti. Voi auta armias, että mua hävetti. Ne kaikki tympeät ajatukseni hänestä tämän kuluneen viikon aikana. Tuli niin kurja mieli, että vieläkin meinaa alkaa itkettää. Varmaan on häntä harmittanut ja huolestuttanut se, että koko ajan tökkii ja joutuu siellä olemaan veivattavana puoli tuntia ja kauemminkin tietäen, että akat siellä käytävällä istuvat huokaillen ja puhisten ja savu korvista nousten, kun hänellä kestää ja kestää ja kestää...

Joo, olen paska ihminen, mutta onneksi tiedän sen itsekin ja lupaan yrittää parantaa tapani. Ja lupaan myös olla ystävällisempi jatkossa kaikille siellä klinikalla. Kaikilla ei meinaan ole mennyt tää savotta yhtä kivuttomasti kuin mulla, josta syystä mulla on varaa - ja ennen kaikkea syytä - olla ystävällinen ja kärsivällinenkin.

VieläOliJotain:
Omatunto perkele.

no, johan sitä oli jo odoteltukin

Meinaan nuorta mieshoitsua. Sellaista ei olekaan näkynyt yli kuukauteen eikä kertaakaan tuolla sädehoitopuolella. Siis muuten kuin ohimennen. Mutta nyt oli sitten hölskyttelemässä meikäläisen tissejä ojennukseen. Eikä ollut ollenkaan paskemman näköinen. En viitsinyt kyllä kovin kauaa tuijotella, kun oli jotenkin niin alaston olo...

Josta hölskyttelystä muistankin sen toisen hoitsun kommentin, kun mua väänteli oikeaan asentoon. "Älä sä vielä vedä, odotetaan ensin, että pysähtyy."

Voihan viulu, huilu ja sello !! Mutta kyllä mua naurattikin. Miettikää nyt itse: kun meikäläistä makuuasennossa kipakasti vetäisee johonkin suuntaan, niin hetken kestää ennen kuin tissit pysäyttävät liikkeensä. Jotenkin niin mua, vai mitä ?

VieläOliJotain:
Perjantain kunniaksi oli kone kuulemma toiminut moitteettomasti, josta syystä mäkin olin reilut kymmenen minuuttia etuajassa hoitoni kanssa. Ja kerrankin myös bussi tuli ajallaan, joten viikonloppua pääsin sitäkin viettämään ihan ajoissa.

Lähikaupassa törmäsin naapurin Samisrouvaan ja vaikka niin erilaisia muuten ollaankin, niin huumorintaju osuu kyllä kohdilleen. Vähän sellaista mustahkoa on hänenkin huumorinsa ja kun se yhdistetään hyvään tilannetajuun, tulee uskomattomia käkätyshetkiä. Kuten tänäänkin. Kiva oli tavata pitkästä aikaa.

kustannuksista ja vähän muutakin

Eilen tulin maininneeksi, että tämä koko hoito maksaa minulle itselleni n. 500 euroa. Se siis pitää sisällään useita poliklinikkakäyntejä, 30 sädehoitokertaa sekä leikkauksen. Nuo poliklinikkamaksut pitävät sisällään paljon muutakin kuin käynnin lääkärin luona. Niihin sisältyy kalliita tutkimuksia, kuten esim. juuri magneettikuvaukset ja laboratoriokokeet sekä muut oheistutkimukset.

Ei siis kovin kallista, josta syystä mielenkiinnostuin etsimään aiheesta lisää tietoa. Eli mitä maksaa syöpäpotilaan hoito Suomessa. Löysinkin jonkun kymmenen vuotta vanhan tilaston, jossa oli laskettu, että yhden syöpäpotilaan hoitaminen maksaa n. 30 000 euroa.

Summa tuntuu aika pieneltä ottaen huomioon, että syöpiä on olemassa niin erilaisia. Jotkut hoituvat muutamassa kuukaudessa (o/) ja joitain hoidetaan vuosikausia. Mutta ehkä tuo on jonkinlainen keskiarvo kaikista syöpätapauksista. En tiedä.

Löysin myös HS:n artikkelin Mikä on elämän hinta?, jossa kerrotaan naisesta, joka hoidatti rintasyöpänsä yksityisessä sairaalassa ja sen syövän hinnaksi tuli yli 30 000 euroa.

Ei siinä mitään, jokainen toki käyttää rahansa ihan miten tykkää, mutta artikkelissa oli pari kohtaa, jotka muuten särähtivät silmääni aika pahasti.

Suora lainaus Hesarista 18.10.2014. Punaisella kirjoitetut ovat minun omia kommenttejani.:

Anu-Maarit Turunen asetteli spagettiolkaimisen juhlamekon yläosaa paikoilleen, kun sormiin osui jotain outoa. Oikean rinnan ja kainalon välissä oli puolentoista sentin patti.

Ehkä imusolmuke oli turvonnut flunssan vuoksi, hänellä oli ollut yskää. Turunen lähti tuttavan kuusikymppisille eikä murehtinut asiaa.

Kuukauden päästä Turunen luki lehdestä jutun rintasyöpään sairastuneesta naisesta. Hän muistaa yhä otsikon: "Rohkeuteni pelasti minut."

Imusolmuke oli yhä turvoksissa, joten hän soitti työterveyteen ja varasi ajan.Jutussa nainen kertoi, ettei olisi enää elossa, jos olisi lykännyt hoitoon menoa.

Turunen oli Stockmannin Hullujen päivien perjantairuuhkassa, kun puhelin soi. Siellä oli lääkäri, joka kertoi, että näyte oli pahanlaatuinen.

Turunen alkoi toimia. Hän soitti tutulle lääkärille ja kyseli vaihtoehtoja. Turunen halusi parhaaseen mahdolliseen hoitoon, ja hän halusi sinne viipymättä. Niin asia olisi poissa päiväjärjestyksestä.

Yksityisestä Laser Tilkka -sairaalasta kerrottiin, että leikkaus maksaisi kymppitonnin. Turunen ei empinyt päätöstä. Eli hänen mielestään paras mahdollinen hoito on yksityinen hoito. TÖRKEÄÄ, kun tietää suomalaisen syöpähoidon tason. Se on maailman parasta joka kantilta katsottuna. Tai ehkä hän ei tiedä asioista tarpeeksi, uskoo vain, että kallein on parasta. 

Tiistaina, vain neljää päivää diagnoosin jälkeen, Turuselle tehtiin ensimmäinen leikkaus, jossa häneltä poistettiin puolentoista sentin kasvain.

Pari päivää myöhemmin Turunen varasi miehensä kanssa äkkilähdön Budapestiin. Oli saatava muuta ajateltavaa.

Puolentoista viikon päästä Turuselle tehtiin toinen, tällä kertaa hieman suurempi leikkaus, jossa poistettiin rintarauhaskudosta ja kainalon imusolmukkeita. Oli selvinnyt, että kyseessä oli harvinainen medullaarinen rintasyöpä, joka ei lähetä helposti etäpesäkkeitä.

Turunen halusi ottaa hoidot yksityisessä Docrates Syöpäsairaalassa. Hän sai kustannusarvion, jonka mukaan sädehoito ja lääkehoito tulisivat maksamaan reilut 20 000 euroa.

Lääkäri päätti, että hoidoksi annettaisiin kuuden solunsalpaajahoidon ja 25 sädehoidon sarja.

"Joku sanoi minulle, että saisin julkisella puolella ihan samat hoidot. Mutta ei se minusta ollut sama asia: kaikki hoidettiin pois alta mahdollisimman äkkiä, eikä tarvinnut jäädä arvailemaan, milloin kutsu tulee. Ehkä kaikki eivät ole yhtä heikkohermoisia, vaan he jaksavat odottaa ja kitua." Miksei julkisella puolella saadut hoidot ole muka sama asia ?!!? Todellakin on ! Sillä erolla, että hoito julkisella maksaa kymppitonneja vähemmän. Ja jos minulle tuli julkiselta puolelta soitto tutkimus-, lääkäri- ja leikkausajoista 18 tuntia sen jälkeen, kun olin itse saanut tietää tuloksista, niin vain idiootti pitää tätä liian pitkänä odotusaikana ! Ei, kuule, tarvinnut kitua. Hyvä, kun ehti tajuta koko asian, kun se oli jo hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Ja se, että diagnoosin ja leikkauksen välissä oli hetki aikaa miettiä, oli vain hyvä asia. Pystyi järjestämään asiat kuntoon ennen leikkausta sekä kotona, töissä että pään sisällä. 

Kaikilla ei tietenkään ole varaa yksityiseen hoitoon.

Päätös kaikkiaan yli 30 000 euron sijoituksesta oli helppo.

"Olen käynyt koko ikäni töissä, ja miehenikin oli myötämielinen. Ajoin samoihin aikoihin myös vanhan autoni lunastukseen ja ostin tilalle uuden Bemarin. Käytin kerralla suunnilleen kaikki säästöni. Ajattelin, että ihan sama. Jos kuolen, niin mitä minä niillä rahoilla teen. Jos taas jään henkiin, nautin."

Hän sanoo, että yksityiset hoidot olivat hänen kauneusleikkauksensa.

"Jos en olisi laittanut rahaa tähän, olisin voinut ehkä oikaisuttaa hampaani."

Nopeuden lisäksi päätöksessä painoi myös hoitopaikan tunnelma. Turunen ei tuntenut itseään sairaaksi, eikä halunnut sellaiseksi ruveta. Sulla kävi hyvä tuuri, siskoseni, mutta se ei ole mitenkään kiinni siitä, oletko yksityisellä vai julkisella hoidossa. Ja tuskin kukaan muukaan on itse 'ruvennut' sairaaksi omasta halustaan, pöljä.

"Hain hoidoista oikeanlaista fiilistä. En halunnut nähdä huonokuntoisia, hapettoman näköisiä ihmisiä, kun en ollut itse sellainen." Mitäpä, jos itse olisit ollut huonokuntoinen ja hapettoman näköinen - koska sekin vaihtoehto olisi ihan hyvin voinut toteutua - ja joku olisi sanonut, että "tuota naista en halua katsella, kun se häiritsee mua, kärrätkää se komeroon piiloon" ?

Turusesta tuntui lääkehoidoissa siltä kuin hän olisi tullut kauneushoitolaan. Oli tyylikkäästi sisustettu huone, kahvia ja teetä. Eiiiih !! Kahvia JA teetä ! Ja todellakin: tyylikkäästi sisustettu huone olisi kyllä pitänyt mullakin olla sen yhden yön ajan ihan ehdottomasti. *tirsk*

"Kaikki minua hoitaneet ihmiset olivat hyväntuulisia." Ja julkisellako lääkärit ja hoitsut ovat sitten muka pahantuulisia ? Joo, tämä kommentti on myös niin törkeä, että kertoo aika paljon antajansa järjenjuoksusta ja ennen kaikkea asenteesta. Jos hän ei ole julkisella itseään hoidattanut, niin tällainen vertailu - koska sitähän tällä kommentilla tarkoittaa - on todella ääliömäistä. Minuakin hoitaneet kaikki ihmiset ovat olleet todella ihania ja hyväntuulisia, vaikka ovatkin parjatulla julkisella puolella töissä. 

Siellä Turunen istui muutaman tunnin ajan tippa suonessa, hiuksia lääkkeen vaikutuksilta suojaava kylmähattu päässä ja jutteli muiden asiakkaiden kanssa niitä näitä. Ja julkisellako ei jutella mukavia tai naureta tai olla ylipäätään sosiaalisia ? Sen verran olen minäkin näihin osastoihin tutustunut, ettei siellä ovella jaeta säkkejä ja tuhka-astioita. Eli tämän lausunnonko pitäisi muka erottaa yksityinen jotenkin paremmaksi paikaksi hoitojen kannalta ? Joo, ei. 

Suunnitelma toimi: hän ei tuntenut itseään potilaaksi. Sairausloman aikana Turunen teki tavallisia asioita: kävi lenkillä, shoppaili, teki lyhyitä reissuja. MITÄ ?!!!?! Tästä voisi siis vetää johtopäätöksen, että julkisella hoidettavat ovat sitten jossain suljetulla osastolla, josta ei pääse pois ilman lupaa tai saattajaa, niinkö ?!

Joskus hän heräsi sytostaattihoitoa seuraavana aamuna krapulaa muistuttavaan olotilaan. Enimmäkseen olo oli kuitenkin ihan tavallinen. Hiuksetkaan eivät lähteneet. Mitä tekemistä tällä asialla on yksityisen hoidon kanssa ? Ei mitään. Aivan turha kommentti, josta typerämpi ajattelee, että yksityisillä on paremmat lääkkeet, niistä ei tule paha olo eikä tukkakaan lähde, kun taas julkisilla... Joo, taaskin meni pikkasen pieleen. 

Nyt diagnoosista on tasan neljä vuotta. Sairaudesta muistuttaa enää pieni arpi rinnan sivussa. Sairaalan maksukuitit Turunen poltti pihagrillissä. Mun leikkauksesta on 2 kuukautta ja 4 päivää eikä munkaan arpia juurikaan enää huomaa. Mun maksukuiteilla ei vaan valitettavasti saada pihagrilliä syttymään, kun niitä on niin vähän. 

Sairastuminen muutti suhtautumisen rahaan. Vaikka hyvät tulot mahdollistivat yksityiset hoidot, Turunen ei ole enää kiinnostunut rahasta tai asemasta.

Hän otti aikaisemmasta työpaikasta lähtöpaketin ja suunnittelee alan vaihtoa.

"Nyt minulle on tärkeää, että voin elää rennommin ja toteuttaa unelmiani." Mäkin voin elää rennommin ja toteuttaa unelmiani, mutta sen lisäksi mulla on vielä se 30 000 euroakin säästössä. 

VieläOliJotain:
Mua ihan 'vähän' rasittaa tollaset ihmiset ja asenteet. Taisi saada vähän alennusta hoidoistaan. ;)
Ja minkä hemmetin takia piti mainita toi Bemari ?!? :D :D

oikealla antaa ja vasemmalla ottaa

Meinaan Universumi, Karma tai mikä lie Vihtahousu, joka meitä täällä naruista vetelee.

Tänään olin taas ajoissa, koska ikuinen optimisti. Ja sainkin palkintoni: ketään ei ollut odottamassa käytävällä ! Jee ! Sitä eilistäkään rouvaa ei näkynyt mailla halmeilla, vaikka aikansa oli justiinsa. Olivat siis kerrankin ajoissa.

Ja niinpä meikäläinenkin pääsi melkein 20 minuuttia ennen sisälle. Täysin käsittämätöntä ja iloitsinkin siitä vilpittömästi hihkaisten. Homma hoitui yhtä sukkelaan mitä joka ikinen kerta tähän saakka ja pääsin ulos ennen kuin oma virallinen aikani oli edes koittanut.

Mutta itku pitkästä ja lyhyestäkin ilosta: bussivuoro jäi välistä ja seuraava oli myöhässä, joten odottelin melkein puoli tuntia bussia eli se odottelu sitten 'söi' sen voitetun ajan. Voihan vitalis, että olin kiukkuinen! Ja varpaat jäässä.

Ko. bussilinja on kyllä tämän kaupungin ehdottomasti paskin, olen se aikaisemminkin huomannut. Vuoroja jää välistä ilman selitystä ihan tuosta noin vain oli sitten kesä tai talvi ja kuskit tulevat vasta siinä vaiheessa päättärille - kahvilta siis -, kun pitäisi jo lähteä eli ei ihme, että jos ovat liikenteessä, niin ovat ainakin sitten myöhässä. Lisäksi kalusto on ihan paskaa ja kuskien keski-ikä on jossain 7-kympin ja kuoleman välissä eli niiltäkään ei voi liikaa enää odottaa. Että antaa asiakkaiden vaan odottaa.

Onneksi se linja ei ole 'meidän oma' linja, vaan nyt kuljen sillä poikkeuksellisesti, kun tulen sieltä Meilahdesta kotiin. Olisi jo perna revennyt moneen kertaan, jos sillä pitäisi aamut illat kulkea.

VieläOliJotain:
Eilen tuli postissa lasku ensimmäisistä kymmenestä kerrasta sädehoitoa, á 8,80 euroa eli nyt tuli maksettavaksi 88 euron summa. Laskin, että kaikkine poliklinikkamaksuineen sun muineen tämä hoito tulee maksamaan meikäläiselle n. 500 euroa. Jatkossa sitten tietty ne hormonilääkkeet lisäksi, mutta sanoisin, että aika kohtuullinen taksa syöpähoidosta.

Paitsi että minä en itse maksa edes tuota 500 euroa, koska työnantaja on ottanut meille vapaaehtoisen vakuutuksen, joka kattaa kaikki nämä sairaskuluiksi luettavat kulut ilman omavastuuta. Mutta jos olisi itse pitänyt maksaa, niin ihan naurettavan pieni kustannus näin laajoista tutkimuksista ja hoidoista.

Kiitos Suomen aivan loistavalle terveydenhoidolle ja kiitos meille kaikille, jotka omalta osaltamme olemme osallistuneet talkoisiin verojen muodossa.

vertaistu-kiva-tutusta

Joo, ei auttanut, vaikka mulla oli tänään aika jo klo 15. Kolme varttia sain odotella vuoroani, kun se ei vaan kaikilta tosiaan tunnu luonnistuvan. Itse olin - otin kellosta aikaa - 9 minuuttia siellä sisällä, että sen verran on vara muita arvostella.

Tälläsin itseni siihen lavitsalle ja sanoin hoitsulle, että "mä vähän käännän kylkeä, kun silleen se menee oikein" ja eikös se oikean puolen tatskapiste osunut juuri tismalleen kohdilleen. Itäsuomalaisia sukujuuria omaava hoitaja repesi nauramaan ja sanoi, että "siehän taitava jo oot, kun löydät pisteetkin ihan ite". No, vähän siinä vielä nyittiin, mutta noin periaatteessa oikea asento löytyy ilman suurempia ihmettelyjä.

Siinä odotellessani juttelin sellaisen naisen kanssa, joka on muutamana kertana ollut samaan aikaan siinä käytävällä kanssani huokailemassa aikataulujen kusemista. Ihan samoja aatoksia oli hänellä, mitä eilen kirjasin postauksessa ylös. Ja hänkin jo ulkonäöstä tietää, kenellä siellä se kymmenen minuuttia venyy puolella tunnilla, ihan niin kuin minäkin. Vaikea on pitää naama peruslukemilla, kun  ne etanat sitten ulostautuvat sieltä pukuhuoneista. Meikäläisestä meinaan voisi tietyissä tilanteissa ottaa kuvan ja laittaa sen sanakirjaan kohdalle "naama norsunvitulla". Ei tartte paljon aatoksiani arvuutella.

Toisaalta. Saan tietysti olla onnellinen, että omalla kohdallani nämä 16 kertaa ovat menneet hyvin ja liukkaasti lukuunottamatta tuota odottelua. Pieni riesahan tämä loppujen lopuksi on ja kolmen viikon kuluttua toivottavasti jo kokonaan ohi. Että ehkä mä siltä pohjalta kestän. Onneksi on aina luettavaa mukana.

VieläOliJotain:
Huomenna ja torstaina täytyy pakata kassiin mukaan normia tuhdimpi annos Zeniä, että jaksan odottaa, kun aika on vasta klo 16.40. Ja ehkä vähän Namiakin...

½ ja pari ehdotusta

15. yö... eikun sädetyskerta oli tänään elikkäs puolet on 'lusittu'. Tuntuu, että olen käynyt siellä jo ikuisuuden, kun tässä on niin paljon ollut näitä arkipyhiä välissä, mutta nyt loput pitäisi mennä sitten vähän sutjakkaammin. Toivottavasti.

Vaikka tänään kyllä epäilytti, pääsenkö sieltä Meikusta yöksi kotiin ollenkaan. Meinasi hermo mennä ihan tuhannen pllun päreiksi ja tuhat eri parannusehdotusta homman pyörittämiseen sinkoili päässä sen 44 minuutin aikana, jonka odotin ylimääräistä !

Parannusehdotus nro 1: Sille ensimmäiselle sädetyskerralle pitää varata reilusti enemmän - sanotaanko sellaiset puoli tuntia vähintään - aikaa, koska se on vaan niin jänskä tai joku muu tilanne niille mammoille, että homma kusee kintuille lähes poikkeuksetta. Se on nyt nähty muutamana kertana ja aina on ollut sama selitys: ensikertalainen, jolta ei vaan luonnistu.

Parannusehdotus nro 2: Myös täti-ihmisille, joiden elopaino on 100+ kg ja/tai ikä 60+ vuotta, on varattava enemmän aikaa. Sitäkin olen nyt tässä nämä viisitoista kertaa seurannut, kuka siellä kauimmin munii ja aina sieltä lyllertää yllämainittua porukkaa. Nuoremmat ja/tai kevytrakenteisemmat tulevat sieltä ulos huomattavan paljon liukkaammin, se on vaan niin nähty.

Parannusehdotus nro 3: Kyllä niille mammoille pitää voida sanoa suoraan ja per heti, että sitä keskustelu/ kysely/ ihmettely/ ällistely/ pällistely & juoruilu -hetkeä ei käydä silloin, kun tullaan sädehoitoon, joita aikoja on jaettu ihmisille 10 minuutin välein. Niille kälätyksille pitää varata ihan oma aikansa tai soittaa sairaanhoitajalle, jolla on puhelinaika nimenomaan juuri niitä kysymyksiä tai kummin-kaiman-saunakaverin sairauskertomuksista avautumisia varten. Tuonne tullaan hoitoon ja häivytään vähän hemmetin äkkiä pois, että muutkin pääsevät ajallaan edes joskus sisään ja ulos.

Parannusehdotus nro 4: Niille, joilla homma näyttää venyvän, jaetaan päivän viimeiset ajat. Saattaapi olla, että alkaa homma pikkuhiljaa luonnistua, kun ehtookellot rupeavat kumajamaan. Tai aamuaurinko pilkistää verhojen takaa.

Ei muuten olisi niin vatuttanut, mutta kun olisin senkin odotusajan voinut olla ihan tuottavassa työssä, kun sielläkin kaivoksella meinaa katto romahtaa niskaan. Toisilla on aikaa vaikka koko päivä odotella, mutta meikäläisen aika on rahaa. Ei montaa ropoa, mutta muutaman myntin kumminkin.

VieläOliJotain:
Ja tämähän ei ollut valitus, vaan kehitysehdotus.

ihmisiä ja hoitajia

Tämän möökötarinani aikana ette ole lukeneet poikkipuolista sanaa, mitä tulee kaikkiin minua tavalla tai toisella auttaneisiin ammattilaisiin. Ettekä lue vieläkään, sillä kaikki ovat olleet minulle mitä mukavimpia aina ja joka tilanteessa.

Siltikin olemme kaikki vain ihmisiä. Niin me potilaat kuin hoitajatkin eikä kaikkien kanssa ne surullisen kuuluisat kemiat vaan kohtaa. Siitä huolimatta ei mikään estä meitä olemasta toisillemme ystävällisiä puolin ja toisin, joten sitä olemmekin.

Enkä kirjoita edes sitä 'muttaa'. Kohtasin vain ihmisen, josta ensimmäisestä silmäyksestä tiesin, että hän ei ole 'minun ihmiseni'. Mitään vikaa hänessä tai käytöksessään ei ollut, päinvastoin erittäin ystävällinen ja hymyilevä oli, mutta siltikin tiedän ja tunnen sen munaiskuissani, että... Että ei.

Ja niin saa olla, se ei minua eikä kanssakäymistämme yhtään tule haittaamaan. Hassua vaan, miten sen tietää jo puolessa sekunnissa.

VieläOliJotain:
Meinasin harmistua, kun minulle ilmoitettiin, että Aparatti nro 5:ta huolletaan puolentoista viikon päästä virka-aikaan - luonnollisestikin -, mikä tarkoittaa sitä, että sen päivän sädetysaikani siirrettiin klo 19.20:een !

Naamani venähti ja meinasin aloittaa kiukuttelun, mutta hoitaja sanoi, että olisi voinut käydä huonomminkin, kun heillä on aikoja vielä klo 21:kin jälkeen. Totesin siihen nauraen, että "joo, aina vois olla huonomminkin, se on totta".

Ja tietty pitää huoltomiesten päästä illaksi kotiin. Viis meistä syöpäsairaista.

Höh-lästi sanottu, kun en mä enää edes ole syöpäsairas. Harmittaa vaan vimmatusti, kun jää kuorotreenit väliin, kun sattui juuri tiistaiksi. Eli unohdetaan koko juttu. Mikä voi muuten käydäkin, että unohdan sen ajanvaihdon. Sopisi niin tyyliini.

tukasta asiaa

Tai oikeastaan peruukista. Peruukeista.

Elämähän on valintoja täynnä ja jokainen tekee ne omansa mieltymystensä ja tuntemustensa mukaan. Mietin tänään klinikalla, mikä olisi ollut minun valintani, jos olisin saanut sytostaattihoidot ja sitä kautta nahkakuulan itselleni. Peruukki vaiko ei ?

Olen tätä asiaa pohtinut aikaisemminkin, kun ystävilläni ja tuttavillani olen näitä nykyperuukkeja nähnyt. Nehän ovat kovin kauniita ja melko aidon näköisiäkin. Mutta eivät ihan kuitenkaan. Aina ne erottaa kuitenkin peruukeiksi, kun kaupungilla vastaan tulevat ja suurin syy on juuri se, että ovat niin hyvän näköisiä.

Suomalaisten normihiuslaatuhan on ohut ja kuiva ja hentoinen, mitä peruukki ei ole ensinkään. Lisäksi peruukin 'hiuslaatu' on sen verran jäykkää, ettei se liiku luonnollisesti samalla tavalla kuin luomuhius liikahtelee pienestäkin ilmavirrasta. Ellei sitä ole lakalla ihan tönköksi suihkuteltu.

En toki voi tietää, mitä mieltä itse lopulta olisin, jos tosipaikka kohdalle sattuisi, mutta aikaisemmin olen ollut ja tänäkin päivänä olen sitä mieltä, etten ehkä kuitenkaan peruukkia haluaisi itselleni. Pipoilla ja huiveilla pärjäisin mainiosti. Luulen ainakin nyt. Peruukki meinaan näyttäisi meikäläisen päässä entistä oudommalta oli se sitten kuinka muodikas tahansa. Ja etenkin juuri siksi, koska tämä luomupehkoni on aina pikemminkin mallia 'Harakanpesä', josta syystä siististi muotoiltu peruukki näyttäisi kertakaikkiaan täysin vieraalta minulla. Ei meikäläiseltä omalta homsuiselta itseltään ollenkaan.

Mutta kukin toki tyylillään. Yhdelle sopii yksi tyyli, toiselle toinen.

Tämä tuli mieleeni, kun tänään näin naisen, jolla oli peruukki ja ehdin nähdä hänet vilaukselta myös ilman peruukkia lyhyen oman sänkitukkansa kanssa. Ja minun mielestäni se oma sänki oli kyllä huomattavasti 'khuulimpi', nuorekkaampi ja jotenkin räväkämpi, katu-uskottavampi, kuin se peruukki. Vaikka tokihan se peruukkikin oli ihan ok. Se oli vain sellainen 'beige' enkä tuolla nyt tarkoita väriä vaan peruukin olemusta, 'tunnelmaa', jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Myös ystävien ja tuttavien lyhyet sänkitukat ovat olleet kaikki järjestään todella hyvän näköisiä, josta syystä kannustinkin heitä heittämään peruukilla vesilintua. Mutta ehkä se peruukki lämmittää mieltä ja näillä keleillä ihan kuuppaakin. Jotenkin vain tuntuu, että ihan liikaa ihmiset panevat painoa sille, minkälaiset hiukset heillä on. Mielestäni turhaan. Sanotaanhan sananlaskussakin, että "ei ole koiraa karvoihin katsominen".

miettiminen on pahaksi

Tänään välähti siinä sädehoitolavitsalla maatessani ja snorkkeliin hönkällessäni taas ihan uusi juttu. Multa ei nähtävästi nämä miettimiset ihan helpolla lopu.

Siis sellainen, että me 'laulajathan' (*köh, köh*) olemme oppineet hengittelemään ihan toisella tavalla kuin tavalliset kuolevaiset. Me hönkäilemme Oot pallealla, kun muut nykivät kuka olkapäillä kuka rintakehällä. Teoriassa tietysti kaikki hönkäilty menee keuhkoihin, mutta riippuen siitä, mitä oheisvälinettä siinä käyttää apunaan, rintakehä joko nousee tai sitten ei.

Tuliko tarpeeksi epäselvästi selitettyä ?

Tänään esim. huomasin, kun hengitin pallealla, niin rintakehä ei ehkä noussutkaan siihen kohtaan, miten se simulaattorissa nousi ja minkä perusteella ne sädetyskoordinaatit tehtiin. Ja kun hengitin rintakehällä, niin nousi. Ehkä. Että kumpiko näistä oli sitten se oikea ? No, helvetistäkö sitä kukaan tietää, en minä ainakaan !

Tällaiset pikkuasiat pistää vatuttamaan. Ja kun ne muuten ovat niitten 'gaudaalisten' ja 'anttien' ja ties minkä muiden mittojen ja pisteiden kanssa kirjaimellisesti millintarkkoja, niin tässä hengityshommassa juttu sitten viimeistään kusee lopullisesti ja säteet ovat todennäköisesti koko ajan menneet perseeseen perseelleen.

Ei helevettiläinen... Ja kun kysyin tätä juttua hoitajilta, niin tiettykään eivät tajunneet selityksestäni mitään. Kun ei tällaistakaan vaihtoehtoa ole vissiin sitten kukaan muu tullut miettineeksi. No, toivottavasti on sentään. Ainakin ne insinöörit ja lääkärit, vaikka vannomatta paras. Ja kyllähän siinä keuhkot tietty nostavat rintakehää elikkäs tissiä, mutta... Äh. En mieti enää. Miettiköön hevoinen, kun sillä on isompi pää. Ja on varmasti fiksumpikin.

Mutta arvata saattaa, että jatkossa mietin tätä asiaa joka helvetin kerta siinä lavitsalla maatessani eikä se taatusti ainakaan paranna tilannetta. Tää on sama kuin siinä Tintissä, jossa kapteeni Haddockilta joku kysyi, nukkuuko hän parta peiton päällä vai alla eikä kapteeni tietty sen jälkeen saanut unta enää kummallakaan tavalla, kun alkoi miettiä asiaa liikaa. Hohhoijaa...

VieläOliJotain:
Tänään sai pistää juoksuksi, kun se ainokainen bussi, jolla ehdin sädetykseen oli pikkasen etuajassa. Ei ole koskaan ennen ollut, mutta tietty nyt karsealla pakkasella oli ja juoksin neljästä vaatekerroksesta tönkkömuikkuna kieli vyön alla, jotta ehtisin siihen. Ja ehdinkin, Luojan kiitos. Tai ehkä bussikuskin kiitos.

Puuskuttaessani bussiin sisälle, tokaisi lupsakka vanhempi herrasmieskuski:

"Elä sie, tyttö, juokse punasia päin. Kyllä mie siuta olisin oottanu ja ottanu matkaankin tuolta aiemmin, mutta kun niin pistelit menemään."

Purskahdin nauruun sen, mitä läähätykseltäni kykenin. Ihana setämies! "Tyttö." No, justiinsa niin!

tusina eli 2/5

Se on meinaan pitkä made, joka rullaa, kuten otsikoista saattaa huomata. Joku pakko ajaa ihmisen tekemään loppulaskentaa tältäkin osin. Vaikka nämä pyhät tässä välissä helpottavatkin tosi paljon.

Eilen hoitaja kysyi, miten olen jaksanut. Hyvin, vaikka kyllä totuus on, että joku tässä nyt meikäläistä väsyttää: arjen aikataulut ja lomanjälkeiset aikaiset aamut tai sitten tämä hoito. Se, että hoitsut jo tässä vaiheessa olotiloja utelevat, vihjaisi siihen suuntaan, että oiretta voisi kaiketi olla enemmänkin.

Työkaveri puolestaan eilen sanoi: "Miten sä voit? Sä näytät säteilevältä!"

Oletettavasti tuossa oli kaksoismerkitystä sellaiset fifty-sixty. Muutama muukin on meinaan sanonut, että näytän 'pirteältä' tai 'freesiltä' tai joltain vastaavalta. Olenkin pohtinut, että tarkoittivatko he, että näytän yllättävän hyvältä noin syöpäpotilaaksi vai olenko oikeasti ollut koko syksyn jotenkin nuupahtaneen ja harmaan oloinen ja nyt, kun olen terve, on värikin palautunut naamaan. Ei tiedä. Tai sitten uusi hiusmalli teki todellakin tehtävänsä, koska SE on HYVÄ.

naura pahassa paikassa

Kaikki te tutut lukijat tiedätte, että nauran paljon ja monessa paikassa. Varsinkin itselleni. Huumori ja läpänheitto ovat lähellä sydäntäni ja varmaa on, että jos läppä ei enää lennä, niin sitten ollaan jo tosi pahassa paikassa.

Toistaiseksi ei sellaista ole tullut, koska leikkaussalissakin vielä lohkoin omiani hoitajille ja anestesialääkärille sillä vähällä tajulla, joka ei vielä ollut kankaalla. Eli tämän möökönikin kanssa olen antanut palaa eikä yksikään hoitaja tai lääkäri ole ainakaan paheksunut juttujani, päinvastoin kaikki ovat nauraneet kanssani.

Tästä kanssanauramisesta on juttua myös uusimmassa Syöpä-lehdessä (04/2015). (Lehden voi halutessaan lukea netissäkin.) Siinä on aina erittäin mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja juttuja. Syöpään liittyviä, totta kai, mutta monista eri näkökulmista. Tarinoita tavallisista ihmisistä.

Yhdessä jutussa Pohjois-Karjalan keskussairaalan ylilääkäri Liisa Sailas sanoo mielestäni ihan nappiin:

Sailaksen mielestä syövälle saa - ja oikeastaan pitääkin nauraa. Elämään syövän kanssa sisältyy paljon mustaa huumoria ja usein hullunkurisia tilanteita. 

- Jos sille osaa nauraa, voi kääntää hulluuden voimavaraksi. Monesti tuntuu, että ne ihmiset selviävät paremmin, jotka osaava nauraa itselleen ja vakaville asioille. Heidän elämänsä on tuskattomampaa kuin niiden, joilla ei ole elämässä iloa tai naurua, Sailas sanoo. 

Mä en voisi olla enempää samaa mieltä. Juuri noin mäkin ajattelen ja kokemuksesta voin myös allekirjoittaa, että noin se on. Naurusta on apua, kun ollaan siellä puun ja kuoren välissä.

VieläOliJotain:
Uutta vuotta otimme TM:n kanssa vastaan Serkun luona, jossa oli myös miehensä ja poikansa. Serkun mies sairastaa erittäin huonoennusteista syöpää ja nyt ovat hoidot siinä pisteessä, että tukkakin oli jo lähtenyt. Päätin tarttua härkää sarvesta heti ovesta sisään päästyämme.

mä: "Sulla on sitten vähän raffimpi kampaus uuden vuoden kunniaksi."

Serkun mies: "Joo, aattelin säästää shampoossa."

mä: "Säästö se on pienikin säästö."

Ilta oli erittäin onnistunut ja mieleenjäävä kaikin puolin. Juteltiin mukavia ja naurettiin paljon huolimatta siitä, että pöytäseurueesta 2/5 käy syöpähoidoissa.

itsestäänselvää ? eip

Tänään sain taas muistutuksen, että vaikka minulle syövät ja syöpäslangi ovatkin olleet tuttuja jo vuosikausia, niin ympärilläni on vielä paljon ihmisiä, jotka ovat aiheen edessä ihan ummikkoja. Ja se jaksaa minut aina yllättää, vaikka ei tietenkään pitäisi.

Eivät kaikki voi tietää kaikesta kaikkea, ei edes osaa.

Käväisin tänään taas Meilahdessa. Sutjakkaasti meni: meikäläinen kutsuttiin melkein vartin aikaisemmin pukukoppiin, josta syystä oli sädetetty jo ennen kuin oma aikani oli edes käsillä. Kiitettävää joustavuutta, ettei tuijoteta vain varattuja aikoja, vaan otetaan tyyppi 'käsittelyyn' heti, kun on ilmoittautunut, jos vain tilaa on.

Hoitaja kysyi saman, mitä Työystävä: onko ollut tuntemuksia. Vastasin molemmille, että sen verran pitkä rotla niitä lueteltiin mahdollisiksi, että jos siitä listasta löytyy, niin sitten on turhaa edes mainita. Sitten, jos tulee joku sellainen, jota ei paperista löydy, ruvetaan ihmettelemään. Jos sittenkään. Kyllä tässä aika pienillä ollaan kuitenkin tähän saakka päästy.

kellon vääntöä

En sitten saanut vuorokausirytmiäni käännettyä ajoissa arkisempaan suuntaan. On edelleenkin tullut valvottua liian myöhään ja sitä kautta nukuttua liian pitkään. Huono, tosi huono juttu, kun ajattelee huomista ankeaa arkea, joka lävähtänee naamaan kuin märkä rätti.

Unta on tosiaan piisannut. Yöunet ovat olleet sellaista 9-10 tuntia, joka on aivan poikkeuksellista meikäläiselle missään olosuhteissa. Arkisin normiunet ovat olleet maksimissaankin sellaista 7,5 tuntia, mikä on meikäläiselle ihan liian vähän, mutta sillä olen kuitenkin joten kuten rämpinyt eteenpäin. Viikonloppuna olen saattanut ottaa sitä hieman takaisin sellaisilla 9 tunnin unilla, joita siis nyt olen vähintäänkin vetänyt joka yö.

Onko syy sitten sädehoidon vaiko vain tämän leppoisan lomarytmin, sitä on vaikea arvioida, mutta kohtahan se varmastikin selviää, kun huomenna on ensimmäinen työpäivä pariin viikkoon ja pitäisi jaksaa kutakuinkin normipäivä töissä olla. Onneksi loppiainen osuu keskelle viikkoa, se vähän keventää tätä siirtymäaikaa. Siltikin voi hyvinkin olla niin, että loppukuusta väsyttää jo liikaa.

Mutta eipä mennä asioiden edelle muuten kuin tutkimalla huomisia bussiaikatauluja, millä vuorolla pääsen sutjakkaammin töistä Meilahteen. Sädetysajat kun muuttuvat nyt iltapäiviksi kaikki.

lupaatko ? ei kannata

Tammikuu on vaihtunut, kinkut ja laatikot muhivat suolistossamme vielä pitkälle kevääseen ja ihmiset tunnontuskissaan tekevät lupauksia paremmasta elämästä. Lupauksia, jotka kestävät kaksi viikkoa, maksimissaan kuukauden. Älytöntä meininkiä.

Joka paikassa toitotetaan, että sillä on merkitystä, mitä syöt ja mitä terveellisemmin syöt, sitä paremmin voit. Niin, siis tämän hetkisten ravintosuositusten ja käsitysten mukaan. Näillä suosituksillahan on tapana muuttua joka sesongiksi, joten niiden painoarvo on mielestäni kärsinyt joltisenkin inflaation, josta syystä henkilökohtaisesti niitä viittaan kintaalla.

Mutta koska uskolla on suuri merkitys ihan konkreettisestikin - plasebolääkkeet ja niiden teho sen todistavat -, niin jokainen tyylillään ja minä myös.

Minä meinaan olen huomannut, että huolimatta siitä, miten terveellisesti syö, miten paljon liikut ja kuinka tunnollisesti myrkkyjä ja päihteitä vältät, niin siitäkin huolimatta voit saada syövän ja/tai kroonisen sairauden, jonka kanssa sitten kärvistelet lopun elämäsi.

Syy ei ole sinun, vaan sen mitä Elämäksi, Universumiksi tai Kohtaloksikin kutsutaan. Et voi tietää, miten geenisi on ohjelmoitu jo syntymässäsi. Jossain ääritapauksissa voit ehkä jonkun prosentin parantaa ennustettasi elintavoillasi, mutta loppupeleissä et Ihan Oikeasti tiedä, mikä sinua nurkan takana odottaa. Tai sitten tiedät.

Rintasyövän riskitekijöiksi on ihan mustaa valkoisella kirjattu mm. ylipaino ja alkoholin käyttö. No, meikälainen on ylipainoinen, en sairaalloisesti, mutta muutaman kilon kumminkin. Lisäksi olen kyllä oman osani 'lientä' nauttinut - ja nautin jatkossakin -, vaikka olen tiennyt sen kiroista eli vaaroista. Kun tähän vielä lisätään geeniperimän tuoma riski, niin minun olisi siis pitänyt pitää itseni hoikkana ja raittiina. Jos olisin ollut järkevä. Mutta.

Koska geeniperimä on satavarmuudella jakanut minulle ne rintasyöpäkortit jo syntymässäni, niin olisinko voinut välttää tätä episodia kieltäymyksillä ? Kuten entinen opettajani sanoi "vastaan itse" eli en olisi.

No, rehellisyyden nimissä sitä ei voi kukaan tietää, mutta todennäköisyydet puhuvat puolestaan ja lähes varmasti en olisi voinut tätä möököä vältellä lopullisesti. Olisin ehkä voinut siirtää ajankohtaa pari-kolme vuotta myöhäisemmäksi, mutta olisiko siitä ollut mitään hyötyä. Mitä eroa sairastinko taudin nyt vai viiden vuoden päästä ? Ei mitään. Minun mielestäni.

Sen tähden. Miksi ylipäätään 'kiduttaa' itseään ja elää ehkä muutama vuosi pidempään kurjuudessa, kun voisi elää nautiskellen, mutta muutaman vuoden vähemmän ? Ne muutamat vuodet n. 80 vuoden aikajanalla eivät kyllä tunnu juuri missään, kun sitä loppupäätä ajatellaan ja sinnehän ne vuoden lisääntyvät, ei niitä keski-ikään saa.

Tästä mielipiteestä voi arvata, että en kiellä itseltäni nautintoja, koska se on mielestäni älytöntä ja turhaakin. Olen päättänyt elää tämän elämän kiusaamatta itse itseäni, koska Universumi tekee sen kyllä puolestani. Tavalla tai toisella huolimatta surkeista pyristelyistäni estää sen toiminta.

Josta syystä sanon myös teille: unohtakaa lupaukset ja elämänmuutokset, jos ne eivät Oikeasti ja Todella tuota teille suurempaa mielihyvää kuin edellinen 'turmiollinen', mutta ah, niin nautinnollinen elämänne. Nauttikaa elämästänne täysin rinnoin juuri siten, mikä teille parhaiten maistuu ja paskat nakatkaa suosituksille.

VieläOliJotain:
Toki tiedän, että maailmassa on ihmisiä, jotka saavat nautinnon siitä, että satuttavat ja näännyttävät itseään monin eri keinoin, mutta he ovatkin sitten ihan oma ihmisryhmänsä ja Jumala heitä auttakoon.

1/3

Kymmenen sädehoitokertaa eli yksi kolmasosa takanapäin. Jeee! Ja ensi viikon jälkeen on melkein puolet jo takana. JEEE!

Ensimmäinen viikko, kun oli neljä hoitopäivää peräkkäin. Ensi viikolle sattuu myös neljä päivää, mutta siellä keskellä on yksi vapaapäivä, joten se ei ole ihan sama asia.

Olen meinaan huomannut, että rinnassa on jotain.. hmm.. 'tuntemuksia'. Niitä on mahdoton kuvata, mutta ehkä sellainen pieni kipu, joka tuntuu, kun hyvin tuetut rinnat pääsevät 'vapauteen' kuvaa sitä tunnetta. Se ei ole iso kipu eikä se tunnu koko ajan, mutta kun on useampi hoitopäivä ollut peräkkäin, niin silloin se tuntuu. Kolmestakin jo vähän ja neljästä sitten selvemmin.

Mutta periaatteessa ei ole ollut mitään sen ihmeempää haittaa tai tympeyttä. Ei ainakaan vielä. Aloeta ja kookosta laitan päivittäin, joten ehkä niistä on ollut apua. Tai sitten eip.

VieläOliJotain:
Tänään olen ihan erityisen kiitollinen siitä, miten hyvin asiat minulla ja perheelläni ovat. Rukoilen voimia ja jaksamista kaikille niille, jotka surun ja murheen alla kärsivät.