kuukausi pillereitä

Ja olen vielä toistaiseksi hengissä. Seuraan tiukasti 'oireita', joita tulee sitä enemmän, mitä tarkemmin syynään. Luonnollisestikin.


Rinan väri on palautunut entiselleen eli rusketuksesta ei ole jäljellä juurikaan mitään. Kainalon alueelle on vielä hieman tummempi läiskä, mutta muuten iho on palautunut täysin.


Nännin takana juilii. Varsinkin öisin, kun rina on roikkunut luomusti. Ja se tuntuu sen verran, että saatan jopa herätä siihen. Laitoinkin viime yöksi taas rintaliivit pitkästä aikaa enkä sitten herännyt mihinkään juilimisiin. Vessassa juoksi kolme kertaa, mutta se tuli siitä, kun saunoin myöhään ja tuli litkittyä vettä vielä vähän ennen nukkumaan menoa.


Nämä kai ovat niitä normioireita, joita tulee väkisinkin melkein kaikille, joita on leikelty ja nyrhitty. Toisaalta jos näihin jäävät, niin tyytyväinen olen.


Seurataan tilannetta.

väsymystä

Kyllä on viime aikoina väsyttänyt, voihan pieksut sentään! Viime yönä nukuin kirjaimellisesti kellon ympäri ja tuntuu, etteivät päikkärit siltikään olisi ihan mahdoton ajatus. Voiko nukkua liikaa ?

On tässä ollut tietty aika hässäkkäviikko töiden ja Isomman vanhojentanssienkin kanssa, joten ei ihme, että väsytti, mutta että näin paljon.

Mielen vieressä kävi ajatus, että onkohan tässä kaikki nyt ihan ok, kun on niin poikkinainen olo...?

Todennäköisesti on. Enhän syksylläkään potenut mitään sen ihmeellisempää tai normaalista poikkeavampaa väsymystä. Tai en ainakaan huomannut mitään sellaista.

Äh, turha miettiä tällaisia. Raittiin ilman puutosta tämä vain on ja siihen tulee vielä tänään onneksi täydennystä.

laihtunut (?) tissi

Eilen suihkussa ihmettelin hieman leikattua rintaa. Nyt, kun sädehoidon aiheuttama turvotus on vihdoin kokonaan laantunut, tuntuisi siltä ikään kuin rinta olisi jotenkin kevyempi. Ja pehmeämpikin.

No, toki tietysti pehmeämpi ilman sitä tursotusta, mutta eri tavalla kuin oikea rinta. Eli nyt se möykyn poisto alkaa vasta tuntua. Tai sitten mä vaan kuvittelen, olen meinaan aika hyvä kuvittelemaan olemattomia.

Silmämääräisesti arvioidessa ei ainakaan mitään kokoeroa ole havaittavissa ja rintaliivin kuppikin täyttyy ihan entiseen malliinsa ääriään myöten, mutta sellaista erilaista 'keveyttä' on havaittavissa kyllä, kun kädellä punnitsee.

En muista kyllä pätkääkään, minkä kokoinen pala sieltä lähti. "Hyvällä marginaalillahan" se möökö saatiin poistettua, mutta mitä tuo nyt meikäläiselle maallikolle kertoo, ei yhtään mitään. Oletan, että sellaisen keskikokoisen potun verran sieltä lähti, joten saattaisihan sellainen hävikki jo tuntuakin painossa.

Ja jossain vaiheessa pitäisi varmaan rintarauhaskudoksenkin alkaa vähentyä. Näin olen ymmärtänyt käyvän, jahka hormonituotanto hiipuu. Milläköhän aikataululla sekin sitten tapahtuu ? Ei muuten, mutta että tietäsi ajoissa ostaa pienemmät rintaliivit. Oi, mä niiiiin odota sitä päivä tulevaksi ! Tosin multa saattaa kyllä löytyä (lue: no, ihan taatusti löytyy!) vanhoja hyväkuntoisia wannabe-rintsikoita tuolta kaapin perukoilta. Niitä, joihin olen kuvitellut vielä joskus mahtuvani, mutta joihin en vähään *köh* aikaan ole todellakaan mahtunut. No, ehkä mä vielä mahdunkin, kuka tietää.

VieläOliJotain:
Surullisia rintasyöpätarinoita olen kuullut eri puolilta ja sellaiset koskettavat syvältä. Maailmassa vääryyttä riittää, se on vaan totuus. Itse olen joka päivä äärimmäisen kiitollinen siitä, että selvisin vain tällaisella "kolmen kuukauden syövällä".

muistoja matkalta

Tuhat kuvaa kertoo enemmän kuin pari... Eikun...

tilanne vielä pari viikkoa sitten

täällä myö tyttölöin kanssa tantsuttiin

Herra Snorkkeli, jonka kanssa vedettiin kielareita harva se päivä

arpi tänään, tässä ja nyt

voisko olla vielä vähän epätarkempi... no, ei kyllä oikeastaan *huoks*

kainalo - joka ei kasvata karvoja - nyt

kynsilakka, joka säästyi (huom! kynsinauhojen kunto)

VieläOliJotain:
Viimeinen kuva todistusaineistoksi jälkipolville, että en mä nyt kuitenkaan ihan koko ajan niitä repinyt ihan nilelle...

todellinen oire

Eli otsikkokin sen jo kertoo, että nyt on kyllä havaittavissa näistä hormoneista jo ihan todellisiakin oireita.

Alkuviikon luulin, että vain kuvittelin, mutta tässä vaiheessa se on nyt pakko jo myöntää, että en kuvitellut: hormonit tekevät meikäläiselle pahoinvointia (mikä niissä erittäin yleisissä sivuoireissakin mainittiin). Ei toistaiseksi oksennukseen asti, mutta sellaista kuvotusta pari-kolme tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen. Ja vähän närästääkin. Eikä auta, vaikka sen pillerin ottaisi ruokailun yhteydessä, paha olo tulee joka tapauksessa.

Josta syystä on erittäin perusteltua, etten ota sitä ainakaan aamulla. Töiden jälkeen kotona illalla on helpompi pahaa oloa sietää kuin töissä. Eikä se nyt ihan hirveän kauan tunnu kestävän, tunnin, pari korkeintaan. Siis toistaiseksi, tulevaisuus näyttää, mihin posliinin halailuihin tässä vielä päädytään.

Mutta jos näillä oireilla selviän, niin enköhän mä kestä. On siinä hyväkin puolensa, että pikkasen iltaisin yököttää: ei tule syötyä niin paljon. Joten voisi toivoa pientä laihtumistakin tässä ohessa. Pääasia kuitenkin, ettei ruokahalu missään nimessä vaan ainakaan kasva. Se olisi ihan katastrofitilanne silloin.

Että sellaista. Helppo on tehdä porukoille Ystävänpäivän kunniaksi pannukakkua, kun ei itsellä tee tipan tippaa sitä mieli. Ennemminkin tuoreet rouskuvat vihannekset kutsuvat meikäläistä lujemmalla äänellä. Porkkana, kurkku, paprika... Tiedä kuulkaa, mikälainen fitness-täti meikäläisestä vielä näiden viiden vuoden aikana kehittyy ! (HAH !!)

VieläOliJotain:
Vettä kun vielä oppisi juomaan suosituksien mukaisen määrän päivässä, niin hyvä olisi. Nyt nestetarve tulee tyydytettyä pääasiassa valkoisella teellä.

Kelan kanssa kirjeenvaihdossa

Otsikossa voisi olla ironiaa ja sarkasmia, mutta todellisuudessa siinä on komiikkaa ja faktaakin: meikäläinen on ajatunut Kelan kanssa säännölliseen kirjeenvaihtoon. Überhassua !

Eli nyt sitten tuli päätös, että ovat oikaisseet aikaisempaa virheellistä päätöstään. Kolme sivua oli päätösteksti, notta mihin tämänkertainen sitten perustuu ja ihan asialliset perusteethan siellä olivatkin. Sen lisäksi oli selvityspyyntö, jotta meikäläinen voi halutessaan kertoa oman mielipiteensä ja selvityksensä etuuden takaisinperinnän mahdollista kohtuullistamista varten, Sekä selvityslomake, valitusosoitus että palautuskirjekuori.

Aikas paksu pumaska tavaraa oli kirjeessä tällä kertaa. Harmi, ettei ollut kiiltokuvia eikä tarrojakaan. Vähän odotin, kun niin tuhdin kirjeen näin.

Koska tämä kirjeenvaihto on ollut varsin miellyttävää, ajattelin vielä kerran vastata ja lähettää sen oman selvitykseni tilanteesta. Ei sillä, että se asiaa muuksi muuttaisi, Kela kyllä perii omansa takaisin, mutta kunhan nyt avautumisen ilosta kirjoittelen. Kun ei tässä nyt ole mihinkään kiire. Ja Kela sitten taas puolestaan vastaa minulle selvitykseni johdosta. Oi, tää on niin kivaa !

Eli pysykäänhän linjoilla, tämä osa tarinaa ei ole vielä loppuun taputeltu.

VieläOliJotain:
Se Kolmas Osapuoli ei ottanut yhteyttä koskaan, mutta minä otin. Vaikea oli pysyä asiallisena - huono aamu -, mutta jotenkuten siinä kaiketi onnistuin.

Eniten jäi koko episodista vituttamaan se, että kun minä tässä nyt olen ollut se, joka on saanut selvitellä, soitella ja setviä tätä asiaa sekä puhelimitse että tämän Kelan kanssa käydyn kirjeenvaihdonkin kautta, vaikka todellisen virheen on tehnyt joku ihan muu, niin kertaakaan ei ole tämä KO:n edustaja sanonut, että "on tosi harmi, että sulle on koitunut tästä vaivaa ja sori, että me mokattiin tällä tavalla".

Juu, ei puhettakaan, että puolella sanalla olisi joku pahoitellut mitenkään. Päinvastoin koko ajan on yritetty luistaa vastuusta ja vähätellä tekemisiään. No, tämä on mennyt eteenpäin ja tiedoksi vähän suuremmalla jakelulla. Mun suun olisi helposti saanut suljettua yhdellä "olemme pahoillamme" -lauseella, mutta jos asiakaspalveluasenne on päin persettä, niin se nyt vaan sitten on päin persettä ja siitä saattaa joskus joutua maksamaan. Kuten esim. nyt. Mulle ei nääs kukaan tule vittuilemaan ilman, että saa siitä vähän omaankin takkiinsa. Tavalla tai toisella.

viikko ja kolme päivää

Ensimmäinen viikko (+ 3 pvää) pillereitä takana ja vielä hengissä. (Onkohan tämä nyt muurahaispesän sohimista kepillä...?)

Oireita on luonnollisestikin ollut. Tai siis rehellisimmin 'oireita'.

Polvea jomotti yhtenä yönä ja käsivarsissa on ollut outoja kipuja, jotka meikäläisen kotidiagnoosin mukaan enteilevät luonnollisestikin niitä veritulppia. Omegaa olen ottanut joka ilta. "Paniikissa", voisi lisätä.

No, ei vaineskaan. Ihan olen suht lungisti ollut. Yhdessä kohtaa viikon varrella sattuneita perhepoliittisia keskusteluja Pienin kyllä totesi, että "selkeästi alkavat hormonit vaikuttaa", mutta se oli lievää vakavampaa liioittelua. Luulisin.

Kainalo sen sijaan on ihan täysin jo parantunut. Tai eri värinenhän se on muuhun ympäröivään nahkaan nähden, kun iho on uusi ja possunpunainen, mutta mitään vaivaa ei kainalosta enää ole. Ehkä mä en siis luovukaan siitä, kuten jo jossain välissä suunnittelin, kun oikein jäyti mua.

VieläOliJotain:
En tiedä, mutta yksi oikea oire voisi olla jostain muutoksesta kehossani se, että minulla ei juurikaan ole enää krooninen vilu.

Okei, pikkasen on ilmanala Suomessa lämmennyt kuukauden takaisesta ja toki sekin vaikuttaa siihen, ettei hampaat lyö koko ajan loukkua, mutta muutenkin. Esim. maanantaina kuljin töissä yleisön pyynnöstä huolimatta lyhythihaisessa erittäin ohuessa (muttei kuitenkaan läpinäkyvässä) puserossa. Eikä ollut tippaakaan vilu. Oli suorastaan lämmin. Ajattelin, että ehkä se oli vain joku kertatapahtuma, mutta ei. Tänäänkin tuli iltapäivästä tosi lämmin eikä todellakaan johtunut siitä, että olisi hulluna huhkinut hommia.

Tämä kyllä kelpaisi, jos tähän tilaan jäisin. Koko elämäni olen kärsinyt kylmistä jaloista, käsistä ja nenästä. Ehkä oppisin jopa tykkäämään talvesta. Nää... Tuskinpa sitä sentään kuitenkaan.

uimakortti

Ja joku vielä väittää, etteivät viranomaisten pyörät pyöri vikkelään. Kukkua se on !

Viikko sitten sain lääkäriltä diagnoositodistuksen "uimakorttia varten" ja nyt minulla on käsissäni jo päätös, jonka perusteella voin sen erityisuimakortin käydä ostamassa edulliseen lähes ilmaiseen 52 euron (+ 4 euron henk.koht. ladattava kortti) hintaan. Kahdesta kolmeen viikkoa uhkasivat käsittelyaikaa kuluvan, mutta alle viikko meni, kun päätöksen päiväys on 3.2.2016.

Täh...? Siis yksi päivähän niiltä vain on mennyt, koska postin kulkuun sinne päin pitää laskea ainakin yksi ellei kaksikin päivää !! No, mutta siis tosi vauhdilla se päätös tuli.

Eli jos saisin ahterini sen verran liikkeelle, että kävisin keskimäärin kerran viikossa uimassa, niin käyntikerran hinnaksi tulisi vain naurettavat yksi euroa. Eipä voi väittää, että olisi rahasta kiinni liikunnan harrastaminen. Ja koska päätöksellä lukee, että käy "kaikissa Helsingin uimahalleissa ja maauimaloissa", niin se on sitten kaikissa Helsingin rajojen sisäpuolella olevissa uimahalleissa. Kesällä sitten tulen olemaan vakiasiakas puolestaan maauimaloissa. Josta syystä kesästä on parempi tulla huippuhyvä, tai mä kostan.

Mutta joo, ei koskaan niin suurta pahaa, ettei jotain hyvääkin. Nyt mun on pakko ruveta nuukana käymään uimassa. Varsinkin kun tein juuri eilen uimapukuinventaarion. Yksi hyvä ja pari hätäapu-uikkaria.

Ja kun arpiakaan ei taatusti kukaan muu näe, niin mitään erityislupia en uimapuvun käytönkään kanssa tietenkään tarvitse.

Että ei sitten muuta kuin uimaan vaan taas. *glup* Onko pakko...?

kas, ihokas

Joo, vähän hankala keksiä otsikkoja. :D

Mutta ihosta piti sanomani, että se uusiutuu kyllä ällistyttävällä vauhdilla.

Maanantaina kainalo oli kirjaimellisesti päreinä ja liuskoina, mutta nyt muutaman päivän jälkeen se on jo... No, ei nyt terve eikä kauniskaan, mutta huomattavasti paremmassa kunnossa. Eikä enää ole kipeä kuin ihan pieneltä piraukselta, joten ei vaivaakaan juuri yhtään. Myöskään yöllä kainalo ei ole haitannut unia.

Eli kyllä tää tästä ! Jihaa, sanoi Ihaa !

VieläOliJotain:
Tuota mietiskelin, kun olette antaneet kiitosta tästä meikäläisen 'asenteesta' tämän savotan aikana.

Itsehän en koe mitenkään olleeni jotenkin normimeikäläisestä poikkeava. Olen suhtautunut tähän kaikkeen kuten kuvittelinkin ennen diagnoosia suhtautuvani, mutta ehkä 'asenteeni' on noin muista samassa tilanteessa olevista poikennut jonkin verran. (Yksi hoitajakin kyllä sanoi, että mulla on hieno positiivinen asenne.)

Mutta sitä vaan, että jos jollekin teistä lukijoistani tai teidän tuttavallenne tämä sama möökö joskus tulee - miltä Taivas teitä varjelkoon -, niin voisin sen verran sanoa opastukseksi ja uskonvahvistukseksi matkalle, että kannattaa ottaa löysällä vanteella ja kokemuksena muiden joukossa koko juttu, koska tästä kuitenkin selviää. Tavalla tai toisella.

Olipas kökösti muotoiltuja lauseita, mutta pointtini toivottavasti tuli selväksi.

Kela lähestyi

Taisin mainita, että olen saanut Kelalta korvausta, joka ei minulle kuulunut. Koska olen vastarannan kiiski, en hyväksynyt saamaani päätöstä ja korvausta, vaan lähdin selvittelemään, missä vika piili. Sen toki tiesin, että vika ei ollut minussa, koska en ollut mitään mistään pyytänyt tai tietojani minnekään ilmoittanut, joten oli kerrankin mukava lähtökohta ryhtyä penkomaan sylttytehdasta.

Useiden puhelinsoittojen perusteella kävi ilmi, ettei vika ollut myöskään Kelassa, vaan Kolmannessa Osapuolessa, joka ei suostunut millään myöntämään, että tekniikka voisi joskus pettää. Ehei, mitenkäs se nyt koskaan.

No, nyt tuli kaikessa hiljaisuudessa Kelalta nöyrä pyyntö saada oikaista aikaisemmin antamaansa virheellistä päätöstä ja lupa periä liikaa maksetut korvaukset takaisin. Ja tokihan minä sen luvan heille myönnän, koska itse tätä asiaa lähdin setvimäänkin.

Huvittavaa tässä on se, että virheen tehnyt Kolmas Osapuoli on ollut hiljaa kuin kusi sukassa koko asiasta. Ei puhettakaan, että minuun olisi kukaan ottanut yhteyttä ja sanonut, että "joo, sä olit oikeassa, meidän systeemit suolsi paskaa ja sori, että tästä koitui sulle vaivaa". Mutta eipä juurikaan yllätä.

Nyt on sellainen tilanne, että minähän en kyllä jätä tätä tähän. Huomenissa otan yhteyttä KO:een ja kysyn, oliko heillä missään vaiheessa tarkoitus tästä asiasta olla minuun yhteydessä ja jos ei, niin sellainen on kyllä harvinaisen paskaa asiakaspalvelua, josta ihan varmasti aion tehdä reklamaation.

Tässä kohtaa mun tajuaminen kyllä loppuu ihan totaalisesti. Hohhoijaa.

vikakerta ja loppulausunto

Siis lääkäriltä, ei blogille. Koska tästähän se vasta alkaa, kun aloitan hormonien napsimisen. Pitäisiköhän vaihtaa blogin nimeksi vaikkapa "Pientä turbulenssia" ? Toisaalta jospa elämä tästä tasaantuisikin, vastarannan kiiski kun olen. Joo, ei. Turha toive.

Notta aamusella oli sitten se viimeinen sädetys näillä tiedoin. Eikä ole vaikea arvata, että ikäänkuin kirsikaksi kakun päälle sain tänään sitten toiseksi hoitajaksi - niin, aivan - miehen. Ei ollut kyllä ihan poikanen enää se herra. Nauratti, kun tajusin, että hän se tulee mua nykimään. Että vielä viime metreillä...

Totaalirepeäminen oli lähellä, kun tämä miekkoinen otti oikein rillit pois ja tunki itsensä siihen meikäläisen rynnästen päälle syynäämään niitä pisteitä. Nenänsä melkein hipoi nahkaa enkä mene takuuseen, mikä oli odööri niillä tienoin meikäläistä siihen aikaan päivästä...

Enivei sädetykset saatiin hoidettua ja siinä tosiaan oli taikaa, kun kuuli sanat "Hoito valmis!" Outoa. Ja hassuakin. Niin siihen oli vain tottunut, että sinne pyyhälsi joka päivä tissit paljaina. Snorkkelin otin muistoksi matkaan minäkin ja vastalahjaksi annoin namit kiitosten kera tytöille. Ja pojillekin.

Sen jälkeen oli lääkärin vuoro ja meillä olikin oikein antoisa keskustelu. Muistin jopa kysyä ne muutamat mielessäni pyörineet kysymykset.

Eli mielenkiinnosta kysyin, miksi juuri minä sain ne 30 kertaa enkä esim. 16 kertaa. Syy oli se, että kun mulla oli siinä hoidon alkaessa niitä tuntemuksia rinnassa. Etteivät vaan pahenisi. Mielestäni ihan kelpo perustelu, jonka saatoin kakistelematta hyväksyä.

Ihoon liittyen sanoi, että mun kainalo on nyt pahimmassa vaiheessa menossa eli paraneminen alkaa saman tien. Hoitsumies sanoi siis väärin. Eli niillä, joilla on se 3 viikon hoito, jatkuu iho-oireiden paheneminen sen pari viikkoa hoidon jälkeen niin kuin mullakin nyt nämä kaksi viimeistä viikkoa, mutta viidennen viikon jälkeen alkaa paraneminen kaikilla. Siis jos oireita on ollut. Ja rasvalaput ovat ihan ok ja jos kutinaa tulee, kun iho paranee, saa laittaa kortisoniakin. Eli kaikkia rasvoja saa holvata just niin paljon kuin tykkää tästä eteenpäin.

Muistin pyytää todistuksen myös uimakorttia varten (Ronjalle vielä kiitos vinkistä omasta ja ystävättärenkin puolesta!). Lähetinkin sen jo Helsingin kaupungille käsiteltäväksi. Pari-kolme viikkoa menee käsittelyaikaa, mutta en mä nyt ennen sitä uimaan menisikään, joten ei haittaa.

Hormonilääkereseptin sain matkaan mukaan ja kävin niitä jo apteekista hakemassakin. Uuden maksusysteemin mukaan omavastuu on ensin 50 euroa, jonka jälkeen sitten se 4 euroa per ostokerta. Eli nyt kun otin kolmen kuukauden satsin, niin maksoin siitä n. 41 euroa. Seuraavasta maksan loput omavastuusta ja loppuvuoden 2x 4 euroa. Ja vuoden päästä homma kuittaantuu ja omavastuuta pitää taas maksaa. Yhteensä ne pillerit maksavat mulle vuodessa siis vähän alta 60 euroa. Tai siis mulle ja mulle... Vakuutukseenhan mä nekin laitan tietysti kuten kaikki muutkin laskut, mitä tästä savotasta on tullut. Eli ihan sama, mitä maksavat, vaikka ei toikaan nyt mua konkurssiin veisi.

Mutta joo. Tamofen on siis lääkkeen nimi. Ei kai tässä auta räpistellä, aloitettava ne on kumminkin, joten sama vaikka tänään. Lääkäri sanoi, että se ei suurelle osalle aiheuta mitään sen ihmeellisempiä oireita kuin ehkä vähän kuumia aaltoja ensimmäisen kuukauden aikana, mutta että sitten rauhoittuisi. Sitä kun otetaan vain yksi tabletti nykyään, kun aikaisemmin on otettu kaksi. On huomattu, että kahdesta ei ole mitään haittaa, mutta ei sen suurempaa hyötyäkään, joten yksi päivässä riittää. Kun nyt muistaisi senkin ottaa. Siitä on meinaan joitakin vuosia, kun viimeksi on hormonipillereitä päivittäin nappaillut.

Matkasta etelän lämpöön, joka nyt sitten toivottavasti toteutuu huhtikuussa, kysyin ja lääkäri sanoi, että ei tarvitse hysteerisenä pelätä aurinkoa. Pitää vain suojata rinta, kun sädetyskohdalla on taipumus palaa herkemmin. Sanoi kohdanneensa näiden vuosien aikana yhden melanoomapotilaan, jolla sädetys oli ollut altistava tekijä, joten näissä tapausmäärissä se on aika epätodennäköinen vaihtoehto.

Sen verran käski olotiloja seurata, että jos tulee jotain, joka on poikkeavaa tai muuten epäilyttää, niin pitäisi ottaa yhteyttä oirepuhelimeen (vai mikä se nyt oli...). Etenkin jos huhti-toukokuussa tulee kuivaa yskää, joka ei meinaa häipyä, niin se voi olla sädetyksen jälkiseurausta ja se hoidetaan sitten antibiooteilla ja kortisonilla, mutta sekin on kuulemma tosi harvinainen jälkiongelma. N. 1-2 % hoidetuista saa sen eikä ole vaarallinen, mutta hoidettava se kumminkin on. Eli sitä odotellessa. Meikäläisellä kun nämä keuhkot ovat se heikko lenkki.

Sitten kertoi eräästä tapauksesta, jossa nainen, jolla ei ollut ollut mitään turvotusoireita kädessä koskaan, meni vuosien kuluttua leikkauksesta johonkin lämpökivihoitoon tms. ja sai sen jälkeen aivan mielettömät turvotukset käteen. On joutunut käymään lymfaterapiassakin monia kertoja eikä tahdo helpottaa ollenkaan. Eli ei voi koskaan tietää, mikä saattaa laukaista jälkioireita vielä vuosienkin päästä.

Jälkiseuranta - ja nyt ei tarkoittanut mitään sitikanin tassunjälkiä lumessa - on ensimmäisen kerran sitten marraskuussa - leikkauksen vuosipäivän aikoihin - ja sen jälkeen kolmen ja viiden vuoden kuluttua. Siis labrojen kanssa, mammografia on joka vuosi. Ja meikäläiselle määräsi suoraan ultrankin siihen samaan satsiin mammon keralle, vaikka Samisystävätär sai sitä oikein kinuamalla kinuta. Olin tosi iloinen ja helpottunut, ettei tarvinnut siitä ruveta kättä vääntämään, kun sen joka tapauksessa olisin vaatinut. Eli siitäkin pinnat lääkärille. Kuten muustakin.

Kiitin lääkäriä ja kerroin olevani tosi tyytyväinen kaikkeen saamaani hoitoon joka taholla. Sanoin, että helposti tämä keikka meni eikä vähiten heidän ansiostaan.

Mutta niin. Jos tarkkoja ollaan, niin blogin pitäisi nyt päättyä tähän, kaiketi. Ehkä emme kuitenkaan ole niin tarkkoja. Päivitystahti luonnollisestikin hidastuu, kun päivittäiset kokemukset päättyvät, mutta tuskin loppuu kokonaan. Etenkin jos niitä hormonihoito-oireita alkaa tulla enemmänkin.

Tässä vaiheessa kuitenkin haluan kiittää lämpimästi kaikkia, jotka ovat osallistuneet keskusteluun täällä blogissa tai vaikka vain seuranneet sitä sivusta. Kiva, kun olette jaksaneet olla mukana matkalla, koska teidän ansiostanne minäkin olen jaksanut tätä polkua taapertaa.

Kuulumisiin täällä ja tuolla.

VieläOliJotain:
No, hittolainen! Luin hormonipillereiden tuoteselosteen ja hyvä, ettei nyrjähtänyt vähän muutakin kuin vain kulmakarvat.

Sivuoireiden luettelo oli valehtelematta melkein puolen metrin mittainen!! Siinä oli lueteltu kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin oireet, mitä kuvitella saattaa. En meinaan enää keksinyt muuta kuin ehkä nivussilsan, joka jäi sen listan ulkopuolelle. Ja todennäköisesti mä saan sen, joten voidaan sitten senkin osalta huokaista ja lisätä listaan. Mm. 'syöpä' ja 'kasvain' erilaisissa paikoissa oli mainittu muutamaankin otteeseen. Ja kaikenlaiset huimaskelut ja muut oksentelut olivat ihan normisettiä. Että jihaa vaan sitten niin.

Joo... Eipä pistetä lappua luukulle tän blogin osalta ennen kuin on katsottu, millaisia jatko-osia noin 'lääkkeet' vielä saavat aikaan. Hohhoijaa, sanonpahan vaan...