askel eteenpäin

Nyt, kun reissut tältä vuodelta on reissattu, niin vihdoin ja viimein päätin uskaltautua tilaamaan itselleni hierojan.

Homman nimihän oli, että syöpälääkärini työhistorian aikana oli yksi lähes samanlaisen leikkauksen läpikäynyt nainen saanut jostain hieronnasta tai vastaavasta hoidosta hemmetinmoisen turvotuksen käteen, josta syystä en uskaltanut ottaa pienintäkään riskiä ennen pitkiä lentoja Atlantin taakse.

Mutta nyt kävin hieronnassa ja hyvin meni. Ja hyvää teki! Yläselkä on ollut jo vuoden enemmän tai vähemmän jatkuvasti jumissa, joten oli jo aikakin käydä hierojalla. Varsinkin kun en tämän plunssani takia voi enkä pysty käymään sauvakävelyllä, mistä kyllä siitäkin on ollut apua.

Siihen hierontapöydälle asettuessani tajusin yhtä äkkiä, etten ollut missään välissä kokeillut, voinko ylipäätään maata vatsallani suht kovalla alustalla. Rinnassa on kuitenkin ollut tuntemuksia ja olen sitä hieman varonut etenkin sen prkeleen kovakouraisen mammografiakokemuksen jälkeen.

Varovasti itseni tälläsin siihen ja hierojalta pyysin, että säätää käsituet hieman normaalia korkeammalle, etten ihan täydellä painolla röhnötä siinä. Ja se auttoikin. Hyvin onnistui hierominen eikä tarvinnut yhtään varoa hierojan.

Nyt pitää heti löytää kalenterista uusi aika tai sitten väli venähtää taas törkeän pitkäksi.

VieläOliJotain:
Olin hierojan nähnyt viimeksi joskus sädehoitojen aikaan eli ihan alkuvuodesta. Sanoi, että näytän hyvältä. Tulkitsin sen, että näytän hyvältä - syöpäpotilaaksi. Tosin olin kyllä kuorinut naaman edellisiltana saunassa, joten en ehkä ollut ihan tavallinen harmaa oma itseni.

Kävin ostamassa taas seuraanvan kolmen kuukauden satsin Tamofenia. Kolme kuukautta... Se tarkoittaa, että seuraavalla kerralla onkin maaliskuu jo melko lähellä. Jos Luoja suo.

leikkauksen vuosipäivä

Voi kääk sentään, miten aika rientää! Vuosi jo!

Kävin lueskelemassa noita vuoden takaisia ajatuksiani sekä teidän kommenttejanne. Kyllä lämmittää ihmisen mieltä vieläkin, kun tajuaa, miten täysillä te lukijani olitte silloin mun mukana. Blogia oli klikattu melko monta kertaa siinä parin päivän aikana, kun jäinkin sairaalaan yökylään lepäämään.

Joo. En olisi pärjännyt ilman teitä näin hyvin. Olette korvaamattomia kaikki. <3

syöpäsairaan hoitaja

Toi on ärsyttävä sana, josta syystä jaoin sen noin päin prinkkalaa. Mutta siis tänään oli keskustelu Syöpätautien poliklinikalla hoitajan kanssa.

Ensin näytti minulle osastonlääkäri Aleksei Roganov'n (siis stroganoffi, mun lemppari ! ilmankos tuntui niin hyvältä tyypiltä) lausunnon mammografiasta ja ultraäänitutkimuksesta. Suomensi vierasperäiset sanat enkä kehdannut sanoa, että ne on meikäläiselle ihan tuttua huttua.

Eli mikään ei viitannut mihinkään ikävään tai huolestuttavaan lausunnossakaan, tietenkään.

Sitten totesi verikokeista, että kaikki arvot ovat kohdillaan, josta syystä sitä ei sen enempää siinä alettu syynätä. Bussissa sitä kotimatkalla katsoin ja totesin sen, minkä jo tiesinkin: olen ihan harvinaisen keskinkertainen keski-ikäinen nainen. Labratkin sen todistaa: kaikki tulokset keskellä viitearvoja.

Sitten vähän juteltiin, tutkittiin ihan käsikopelolla tissejä ja sen jälkeen taas vähän juteltiin.

Jatkossa - tai ensi vuonna, jos mitään ei sitä ennen ilmiinny - käyn vain mammografiassa ja UÄ:ssa ilman verikokeita tai muita lätinöitä. Kolme vuoden päästä leikkauksesta - eli kahden vuoden kuluttua - on taas mammo, ultra, verikokeet ja vastaanotto. Sitten katsotaan, mitä sen jälkeen.

Tamofen jatkuu näillä näkymin nämä kaksi vuotta ja todennäköisesti vielä senkin jälkeen, ellei tiede ole keksinyt jotain uutta mullistavaa sijalle.

Eli alle puolituntia siinä meni ja kiitos ja näkemiin. No, mitäpä sitä turhaan, jos ei mitään sen enempää huolta tai murhetta ole puolin ja toisin. Ensi vuonna uudestaan.

JälkiMärinät:
Hoitaja oli ihan mukava ja ystävällinen. Eikä mitään 'muttaa'.

Vaikka luulen kyllä, että häntä ehkä jotenkin ärsytti meikäläisen olemus ponkkareineen ja huulipunineen. Taisin olla hänen mielestään liian hyvällä tuulellakin ottaen huomioon, että olen rintasyöpäpotilas. Tai entinen sellainen. Töpäkkänä jostain minua 'oikaisi', vaikka asian olisi voinut ilmaista toisellakin äänensävyllä ja ilman kulmakarvojen kohottelua.

No, minä siitä kuus veisasin, iloisesti pulputtelin vain omia juttujani ja myöntelin hänen olevan oikeassa. Mikä ei sekään tainnut häntä oikein ilahduttaa. Liian yhteistyökykyinen olin, pentele.

Mutta ihan hyvin se meni, ei hätää eikä valittamista.