lauantai 13. helmikuuta 2016

Kelan kanssa kirjeenvaihdossa

Otsikossa voisi olla ironiaa ja sarkasmia, mutta todellisuudessa siinä on komiikkaa ja faktaakin: meikäläinen on ajatunut Kelan kanssa säännölliseen kirjeenvaihtoon. Überhassua !

Eli nyt sitten tuli päätös, että ovat oikaisseet aikaisempaa virheellistä päätöstään. Kolme sivua oli päätösteksti, notta mihin tämänkertainen sitten perustuu ja ihan asialliset perusteethan siellä olivatkin. Sen lisäksi oli selvityspyyntö, jotta meikäläinen voi halutessaan kertoa oman mielipiteensä ja selvityksensä etuuden takaisinperinnän mahdollista kohtuullistamista varten, Sekä selvityslomake, valitusosoitus että palautuskirjekuori.

Aikas paksu pumaska tavaraa oli kirjeessä tällä kertaa. Harmi, ettei ollut kiiltokuvia eikä tarrojakaan. Vähän odotin, kun niin tuhdin kirjeen näin.

Koska tämä kirjeenvaihto on ollut varsin miellyttävää, ajattelin vielä kerran vastata ja lähettää sen oman selvitykseni tilanteesta. Ei sillä, että se asiaa muuksi muuttaisi, Kela kyllä perii omansa takaisin, mutta kunhan nyt avautumisen ilosta kirjoittelen. Kun ei tässä nyt ole mihinkään kiire. Ja Kela sitten taas puolestaan vastaa minulle selvitykseni johdosta. Oi, tää on niin kivaa !

Eli pysykäänhän linjoilla, tämä osa tarinaa ei ole vielä loppuun taputeltu.

VieläOliJotain:
Se Kolmas Osapuoli ei ottanut yhteyttä koskaan, mutta minä otin. Vaikea oli pysyä asiallisena - huono aamu -, mutta jotenkuten siinä kaiketi onnistuin.

Eniten jäi koko episodista vituttamaan se, että kun minä tässä nyt olen ollut se, joka on saanut selvitellä, soitella ja setviä tätä asiaa sekä puhelimitse että tämän Kelan kanssa käydyn kirjeenvaihdonkin kautta, vaikka todellisen virheen on tehnyt joku ihan muu, niin kertaakaan ei ole tämä KO:n edustaja sanonut, että "on tosi harmi, että sulle on koitunut tästä vaivaa ja sori, että me mokattiin tällä tavalla".

Juu, ei puhettakaan, että puolella sanalla olisi joku pahoitellut mitenkään. Päinvastoin koko ajan on yritetty luistaa vastuusta ja vähätellä tekemisiään. No, tämä on mennyt eteenpäin ja tiedoksi vähän suuremmalla jakelulla. Mun suun olisi helposti saanut suljettua yhdellä "olemme pahoillamme" -lauseella, mutta jos asiakaspalveluasenne on päin persettä, niin se nyt vaan sitten on päin persettä ja siitä saattaa joskus joutua maksamaan. Kuten esim. nyt. Mulle ei nääs kukaan tule vittuilemaan ilman, että saa siitä vähän omaankin takkiinsa. Tavalla tai toisella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti