torstai 28. tammikuuta 2016

kesimistä

Ja just, kun hoitaja pääsi sanomasta, ettei kainalo sentään kesi, niin kesiihän se. Ei muuten, mutta juuri sen haavan kohdalta. Eli leikkaushaavan ohut iho on nyt palanut ja sitä kautta alkanut kesiä. On muuten vinkeä tunne, voitte uskoa sen.

Parina iltana olen laittanut Bepanthenia, mutta en ole vakuuttunut sen tehosta yksinään. No, huomenna illalla pääsen kokeilemaan vanhaa kunnon tehomönjää rikkinäiseen ihoon: Tenava-rasvatalkkia ja Bepanthenia sekaisin. Siitä tulee sellainen liisteri, että oksat pois. Siksi en sitä olekaan vielä uskaltanut kokeilla, kun epäilen, ettei ole seuraavaksi päiväksi tarpeeksi imeytynyt/ hankautunut lakanoihin. Mutta huomenna on perjantai, joten voin kokeilla sitä huoletta.

Sain kyllä klinikalta sellaisen Mepilex-vaahtosidoksen, joita käytetään just sädehoidon aiheuttaman ihoreaktion suojaksi, mutta en kokeillut sitä vielä. Se kun voi olla monta päivää paikoillaan - paitsi ei tietenkään sädehoidon aikana -, jos haava/ iho ei eritä mitään kuten minulla, joten säästän sen ensi viikkoon, kun nyt pystyn olemaan suurimman osan päivästä ilman paitaa ja rintsikoita. Katsoin sellaisen hintaa apteekissa ja kuten hoitaja sanoi, aika tyyriitä ovat: melkein 7 euroa yksi sidos. Tosin meidän työpaikan vakuutus saattaisi korvata nekin, täytyy kysäistä. Siis jos tämä ei nyt tässä ala pikkuhiljaa parantua.

VieläOliJotain:
Päivän hyvätyö: autoin vanhempaa rouvaa ilmoittautumislaitteen kanssa. Eiliseksi hyvätyöksi voin kirjata sen, kun hain vanhalle huonojalkaiselle miehelle lasin vettä.

Tuolta klinikalta nämä hyvät työt irtoavat kyllä melko helpolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti