Toukokuuta mennään jo reippaasti - vappukin tuli ja meni - ja vasta nyt ollaan tässä. Eli viidennen vuoden tsekkaus ja samalla tämän rintasyöpäjupakan päätös osuikin tänne huhti-toukokulle, vaikka jos oikeassa aikataulussa olisi menty, niin sen olisi pitänyt olla jo puolisen vuotta sitten. Kiitos siis korona-ajan. No, eihän tässä jäniksen seljässä olla. Mikäs kiire, valmiissa maailmassa.
Huhtikuun puolella tuli siis jo käytyä mammografiassa ja ultraäänitutkimuksessa. Mitään ei löytynyt, hyvä niin, vaikka aika vauhdilla lääkäri sen ultrauksen teki. Aikasemmin on hierottu ja hinkattu ja tuijoteltu ruutua ihan viimosen päälle, mutta nyt mentiin vain suitsait sukkelaan eteenpäin. Lähdetään siitä, että oli niin kokenut tyyppi, että näki ensisilmäyksellä, että kaikki on ok.
Korona-aikaa kun eletään, niin lääkärin kohtaaminen olikin sitten suunniteltu hoidettavaksi ihan vaan puhelimitse. Aika oli annettu mulle 27.4. ja sellainen ihan vaatimaton aikaikkuna kuin klo 9 - 13. Ihan pikkasen haasteellinen ajankohta työssä käyvälle ihmiselle, mutta kyllähän se meni. Paitsi ettei mennyt.
Koko tuon ajan odottelin, että milloin se lääkäri nyt suvaitsee soittaa ja tuossa yhden maissa oli verenpaineet jo ihan kiitettävissä lukemissa. Aikaikkuna sulkeutui eikä soittoa tullut. Ei koko päivänä.
Kahden päivän päästä (29.7.) tuli HUS:sta kirje. Kyllä, ihan postipostissa ja kirjekuoressa. Peruuttivat tuon 27.4. soittoajan ja antoivat uuden päivälle 6.5. klo 16 - 20. Ihan pikkasen oli huumorintaju koetuksella, kun kirjeen luin. HUS on nähtävästi tässä universumissa se ainoa ja viimeinen paikka, jossa ei ole kuultu puhuttavan tekstiviestistä tai ihan vaikka vaan puhelinsoitosta. Ja kun kaikilla on kirkkaassa tiedossa se, miten paperiposti tänä päivänä Suomessa kulkee, jos kulkee ollenkaan, niin täytyy kyllä olla häpnaadilla lyötynä tämän asian edessä.
Eilen oli sitten suuri päivä 6.5. Olin täysin autuaasti unohtanut koko puhelinajan! :D Ihmettelin, että kuka hemmetti nyt soittaa viittä vaille kahdeksan illalla. No, lääkärihän se siellä. Vai oliko se edes oikea lääkäri..?
Kuvittelin, että ko. keskustelussa nyt sitten jutellaan vähän enemmän ja pohditaan tulevaa ja mennyttä ja silleen. No, ei. Lääkäri totesi alkuun heti sen, minkä jo tiesinkin, että mammossa ja ultrassa ei ollut mitään ja sen jälkeen syvä hiljaisuus.
Pakko sanoa, että mun nauruhermoja alkoi kutkuttamaan per heti. Aattelin, että katsotaan, kummalla hermo pettää ensimmäisenä ja olinpa itsekin siinä sitten ihan hissunkissun. Pitkiä hiljaisia sekuntteja.
Jotain siinä lääkäri (kuulosti kyllä ihan joltain juoksupojalta äänen ja puheen perusteella) sitten alkoi mietiskellä sitä mun lääkitystä, että mitäs sen kanssa jatkossa. Ja ihan kysyikin multa, että "mitä sä olit ajatellut, lopetatko sä sen nyt vai mitä?" Ööö... mittee??!?
Kysyin reippaasti, että "mitäs sä oot siitä mieltä?" Lääkäri-reppana. Ei ollut ollenkaan varautunut, että hänen pitäisi ensikertalaiselle syöpäseurantapotilaalle osata kertoa, miten tämä homma tästä nyt etenee. Hohhoijaa sentään... Itse pitäisi olla asiantuntijana aina näissä asioissa, kun lääkärin kanssa on juttusilla.
Saatiin siinä nyt sitten sen verran vuoropuhelua aikaan - hankalasti kylläkin -, että mä tein oman päätöksen lopettaa hormonilääkityksen heti, kun saan jo ostetut lääkkeet syötyä eli noin 11 viikon päästä. Olisin voinut jatkaa sitä kaksi tai viisi vuotta vielä ja olisin sitten ollut HUS:ssa kirjoilla sen ajan, mutta kuten lääkärikin sujuvasti paperista lukien totesi, mun syöpä oli pieni, paikallinen eikä gradus ollut iso, niin oletettavaa on, ettei se uusi. Joten sanoin sille poitsulle, että kirjaa sinne, että lopetan lääkkeen ja käyn sitten omin neuvoin jatkossa seurannassa. Piste.
Lääkiksessä ei ihmisuhdetaitojen lisäksi opeteta nähtävästi myöskään asiakaspalvelua siltä kantilta, että miten se asiakaspuhelu sitten päätetään. Lääkärin ratkaisu oli tässä "noh... köh... niin.. no.. siis... joo.." Oli kyllä huutonauru lähellä ja meinasinkin päästää sen kärsimyksestä kysymällä "lopetetaanko jo?" Jotenkin se puhelu saatiin naurettavaan lopetukseen. "Kits" taisi olla "kiitos" lääkärin puolelta.
Täytyy kyllä sanoa, että melkoinen antikliimaksi oli tämä "syöpähoitojen lopetuskeskustelu". :D No, mitäs sitä paskea jauhamaan, mutta ehkä odotukset oli vähän korkeammalla mulla kuin tässä. Enkä viitsinyt siitä ajan peruutus -sähläyksestä mitään sanoa, sehän olisi paskonut housuunsa. Laitan ehkä kirjallista palautetta HUS:iin jahka tässä nyt kopeudun.
Mutta niin. Tässä se nyt sitten taisi olla. Ainakin tällä erää. Toivottavasti lopullisesti.
Kiitos hei kaikille tätä reissua mun kanssa matkanneille! On helpottanut kovasti, kun olen saanut kommentteja ja tukea porukoilta täällä. Kannatti kertoa tääkin stoori ihan ääneen.
Moikat siis ja terveyttä meille kaikille!
perjantai 7. toukokuuta 2021
5/5 no, tässäkö se niikö oli..?
maanantai 23. joulukuuta 2019
4/5
Tämän vuoden vuositarkastusta sainkin sitten odottaa ihan tähän aatonaattoon. Ajattelin, kun kutsu kävi, että nyt jos jään kiinni seulassa, niin siinä onkin sitten joulun kanssa ihmettelemistä. Jotenkin pahaenteisen tuntuinen päivä, 23. joulukuuta ja heti aamusta klo 8. Vaikka arkipäivähän tämän on siinä missä muutkin ja pitäähän sekin nyt hyödyntää, vaikka joulu onkin jo ovela.
Tällä kertaa vuorossa oli vain mammografia ja ultraäänitutkimus, ei verikokeita eikä lääkäriä.
Mammografian ottanut hoitaja sanoi, että meikäläistä ei paljon tartte koneelle asetella, menee niin sutjakkaasti heti oikeille kohdille. No, tottahan siihen osaa jo itsensä tällätä, kun kolmekymmentä vuotta olen sitä harjoitellut.
Lääkäriä ultraushuoneessa sain vartin odotella ja ehti jo lämpö vähän kohota, kun mietin, mitä se niitä kuvia niin kauan syynää. Hyvä tietysti, että syynää ja tarkkaan, kun sukutausta on mitä on, mutta silti alkoi jo vähän pulssi nousta. Lopulta hän tuli paikalle ja sanoi heti kärkeen kuten pitääkin, että kuvat olivat ihan puhtaat. Se vähän helpotti.
Ensin ultrasi leikatun rinnan, pitkään ja hartaasti. Ei löytänyt mitään, oli kuulemma siisti, minkä tulkitsin, ettei edes kystia taida olla enää niin paljoa kuin aikaisemmin.
Toisen rinnan kanssa jäi jotain ihmettelemään ja otti siihen kuvaa monesta eri suunnasta. Se, jos joku, on kuumottavaa! Että jäädään tutkimaan jotain yhtä ja samaa kohtaa. Sanoi sitten, että joku siinä näkyi, mutta ei ole kuulemma mitään huolestuttavaa. Hän vain käy tarkistamassa, onko sitä kohtaa aikaisemmissa tutkimuksissa noteerattu ja jos ei ole, niin hän ottaa siitä näytteen.
Noniin, sillä viisiin. Oli vähän pitkät pari minuuttia, kun lääkäri kävi toisessa huoneessa tarkistamassa vanhoja tietoja. Ehdin jo suunnitella kuoppajaisiani niiden väliaikaan saakka ennen kuin tuli takaisin ja kertoi, että ko. kohta oli noteerattu aikaisemmin kystaksi, joka nyt siis oli kutistunut pienemmäksi, tai jotain. Mutta että ei tarvinnut ruveta sitä sorkkimaan ja sen enempää tutkimaan.
Eli läpi pääsin taas, vaikka hetken jo muuta ehdin kuvitellakin.
Siispä hyvät joulut kaikille, ketä täällä vielä pyörii. Toivottavasti olette olleet terveinä kuluneen vuoden ja olette sitä jatkossakin ensi vuosikymmenellä.
Tällä kertaa vuorossa oli vain mammografia ja ultraäänitutkimus, ei verikokeita eikä lääkäriä.
Mammografian ottanut hoitaja sanoi, että meikäläistä ei paljon tartte koneelle asetella, menee niin sutjakkaasti heti oikeille kohdille. No, tottahan siihen osaa jo itsensä tällätä, kun kolmekymmentä vuotta olen sitä harjoitellut.
Lääkäriä ultraushuoneessa sain vartin odotella ja ehti jo lämpö vähän kohota, kun mietin, mitä se niitä kuvia niin kauan syynää. Hyvä tietysti, että syynää ja tarkkaan, kun sukutausta on mitä on, mutta silti alkoi jo vähän pulssi nousta. Lopulta hän tuli paikalle ja sanoi heti kärkeen kuten pitääkin, että kuvat olivat ihan puhtaat. Se vähän helpotti.
Ensin ultrasi leikatun rinnan, pitkään ja hartaasti. Ei löytänyt mitään, oli kuulemma siisti, minkä tulkitsin, ettei edes kystia taida olla enää niin paljoa kuin aikaisemmin.
Toisen rinnan kanssa jäi jotain ihmettelemään ja otti siihen kuvaa monesta eri suunnasta. Se, jos joku, on kuumottavaa! Että jäädään tutkimaan jotain yhtä ja samaa kohtaa. Sanoi sitten, että joku siinä näkyi, mutta ei ole kuulemma mitään huolestuttavaa. Hän vain käy tarkistamassa, onko sitä kohtaa aikaisemmissa tutkimuksissa noteerattu ja jos ei ole, niin hän ottaa siitä näytteen.
Noniin, sillä viisiin. Oli vähän pitkät pari minuuttia, kun lääkäri kävi toisessa huoneessa tarkistamassa vanhoja tietoja. Ehdin jo suunnitella kuoppajaisiani niiden väliaikaan saakka ennen kuin tuli takaisin ja kertoi, että ko. kohta oli noteerattu aikaisemmin kystaksi, joka nyt siis oli kutistunut pienemmäksi, tai jotain. Mutta että ei tarvinnut ruveta sitä sorkkimaan ja sen enempää tutkimaan.
Eli läpi pääsin taas, vaikka hetken jo muuta ehdin kuvitellakin.
Siispä hyvät joulut kaikille, ketä täällä vielä pyörii. Toivottavasti olette olleet terveinä kuluneen vuoden ja olette sitä jatkossakin ensi vuosikymmenellä.
perjantai 30. marraskuuta 2018
3/5
Kolmas vuositarkastus takana, kaksi vielä edessä. Toinen niistä toivottavasti lopputarkastus.
Mammografiassa ja ultraäänitutkimuksessa kävin jo pari viikkoa sitten, mutta lääkäri oli vasta eilen.
Eli ei mitään huolestuttavaa. Ultran teki sama lääkäri kuin viime vuonnakin eli Peeter Raudvere. Tervehti kuin olisi mut muka muistanut, mutta tuskinpa vaan mun rinat niin erikoiset ovat, että vielä vuoden päästä ne muistaisi. (Huvittavaa.)
Eilinen lääkäri oli niin nuori nainen, että ajattelin, että ovat laittaneet mulle jonkun opiskelija-harjoittelijan, mutta ei. Kyllä hän ihan pätevältä ja varmaotteiselta vaikutti. Tajusin jälkeenpäin, että tiettyhän tässä iässä kaikki musta tuntuvat untuvikoilta, kun itse on jo kääntynyt kalmiston tielle. :D
Mutta joo, katselmus oli puhdas eikä verikokeissakaan näkynyt mitään ihmeellistä. Eli flunssa, jota olen potenut enemmän tai vähemmän jo lokakuusta lähtien, on siis virustautia.
Lääkitys jatkuu Tamofenilla, kun yöhikoilua pahempia oireita ei ainakaan tässä vaiheessa ole ilmennyt *kop-kop-kop*. Ja kun taas jossain vaiheessa pääsen kiinni puntteihin, vähenevät yöherätyksetkin.
Eli eipä muuta. Edelleenkään en Blogistaniassa juurikaan vieraile. Harrastukset painottuvat kirjojen lukemiseen - tänä vuonna jo 120 luettua opusta -, liikuntaan ja kulttuuririentoihin.
Hyvää loppuvuotta ja parempaa alkavaa kaikille!
Mammografiassa ja ultraäänitutkimuksessa kävin jo pari viikkoa sitten, mutta lääkäri oli vasta eilen.
Eli ei mitään huolestuttavaa. Ultran teki sama lääkäri kuin viime vuonnakin eli Peeter Raudvere. Tervehti kuin olisi mut muka muistanut, mutta tuskinpa vaan mun rinat niin erikoiset ovat, että vielä vuoden päästä ne muistaisi. (Huvittavaa.)
Eilinen lääkäri oli niin nuori nainen, että ajattelin, että ovat laittaneet mulle jonkun opiskelija-harjoittelijan, mutta ei. Kyllä hän ihan pätevältä ja varmaotteiselta vaikutti. Tajusin jälkeenpäin, että tiettyhän tässä iässä kaikki musta tuntuvat untuvikoilta, kun itse on jo kääntynyt kalmiston tielle. :D
Mutta joo, katselmus oli puhdas eikä verikokeissakaan näkynyt mitään ihmeellistä. Eli flunssa, jota olen potenut enemmän tai vähemmän jo lokakuusta lähtien, on siis virustautia.
Lääkitys jatkuu Tamofenilla, kun yöhikoilua pahempia oireita ei ainakaan tässä vaiheessa ole ilmennyt *kop-kop-kop*. Ja kun taas jossain vaiheessa pääsen kiinni puntteihin, vähenevät yöherätyksetkin.
Eli eipä muuta. Edelleenkään en Blogistaniassa juurikaan vieraile. Harrastukset painottuvat kirjojen lukemiseen - tänä vuonna jo 120 luettua opusta -, liikuntaan ja kulttuuririentoihin.
Hyvää loppuvuotta ja parempaa alkavaa kaikille!
torstai 23. marraskuuta 2017
vuosikatsastus
Toinen vuositarkastus oli ja meni. Jo toinen. Niin se aika vaan rientää, puhpuh.
Stressitaso olikin tässä syksyn aikana syövän uusiutumisenpelon takia noussut ihan kivasti ja käyrä oli muuttunut lähes pystysuoraksi marraskuun aikana. Syynä oli jo keväällä havaitsemani muhkura sekä epämääräiset kivut rinnoissa (lue: korvien välissä).
Patti ei ollut kasvanut, se vain tuntui jotenkin paremmin nyt kuin aikaisemmin. Järki toki sanoi, että jos ei ole reilussa puolessa vuodessa kasvanut, ei sitä kannattanut murehtia, mutta minkäs tunteelle teet näinkin tunnepitoisessa asiassa kuin rintasyöpä.
Joten tervehdinkin ilahtuneena kutsua vuositarkastukseen (joka onneksi oli kuitenkin vasta lokakuisen Andalusian matkan jälkeen). Tyytyväisyyteni tuplaantui, kun huomasin, että mammografian lisäksi minulle oli Syöpätautien klinikalta varattu myös ultraääniaika, vaikka vuosi sitten sanottiin, että nyt tehtäisiin vain pelkkä mammografiatutkimus.
Tuloksena oli puhtaat paperit.
Ultraäänitutkimuksen teki tällä kertaa virolainen radiologian erikoislääkäri Peeter Raudvere. Pakko oli tietysti heti vähän kuuklailla, mikä tämä tyylikäs herrasmies oli oikein miehiään. Yksi lause erityisesti toi hyvän mielen: "Yleisradiologian lisäksi hänellä on vahva osaaminen rintaradiologiasta." Ei siis tarvitse miettiä, oliko joku poropeukalo asialla. Ei ollut.
Hän rauhoitteli, että tuntemani patti arven vieressä on vain 'piukea' kysta, josta ei tarvitse olla huolissaan. Lisäksi sanoi, että kun paino tippuu sen 20 kiloa, niin taatusti alkaa rinnoista havaita yhtä jos toistakin tavaraa ihan näppituntumallakin. Rauhasta sun muuta rokkaa.
Eli näillä tiedoilla voin rauhallisin mielin laskeutua joulunodotukseen ja ottaa vastaan uutta Herran vuotta 2018. Ainakin rintasyövän osalta.
Stressitaso olikin tässä syksyn aikana syövän uusiutumisenpelon takia noussut ihan kivasti ja käyrä oli muuttunut lähes pystysuoraksi marraskuun aikana. Syynä oli jo keväällä havaitsemani muhkura sekä epämääräiset kivut rinnoissa (lue: korvien välissä).
Patti ei ollut kasvanut, se vain tuntui jotenkin paremmin nyt kuin aikaisemmin. Järki toki sanoi, että jos ei ole reilussa puolessa vuodessa kasvanut, ei sitä kannattanut murehtia, mutta minkäs tunteelle teet näinkin tunnepitoisessa asiassa kuin rintasyöpä.
Joten tervehdinkin ilahtuneena kutsua vuositarkastukseen (joka onneksi oli kuitenkin vasta lokakuisen Andalusian matkan jälkeen). Tyytyväisyyteni tuplaantui, kun huomasin, että mammografian lisäksi minulle oli Syöpätautien klinikalta varattu myös ultraääniaika, vaikka vuosi sitten sanottiin, että nyt tehtäisiin vain pelkkä mammografiatutkimus.
Tuloksena oli puhtaat paperit.
Ultraäänitutkimuksen teki tällä kertaa virolainen radiologian erikoislääkäri Peeter Raudvere. Pakko oli tietysti heti vähän kuuklailla, mikä tämä tyylikäs herrasmies oli oikein miehiään. Yksi lause erityisesti toi hyvän mielen: "Yleisradiologian lisäksi hänellä on vahva osaaminen rintaradiologiasta." Ei siis tarvitse miettiä, oliko joku poropeukalo asialla. Ei ollut.
Hän rauhoitteli, että tuntemani patti arven vieressä on vain 'piukea' kysta, josta ei tarvitse olla huolissaan. Lisäksi sanoi, että kun paino tippuu sen 20 kiloa, niin taatusti alkaa rinnoista havaita yhtä jos toistakin tavaraa ihan näppituntumallakin. Rauhasta sun muuta rokkaa.
Eli näillä tiedoilla voin rauhallisin mielin laskeutua joulunodotukseen ja ottaa vastaan uutta Herran vuotta 2018. Ainakin rintasyövän osalta.
keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
unohdus
Uskomatonta! Unohdin eilen ottaa hormonilääkitykseni. Ensimmäistä kertaa reilun 13 kuukauden aikana.
Itseasiassa on uskomatonta, että vasta nyt unohdin sen ottaa. Onneksi ei ole yhdestä napista kiinni tämä hoito.
Itseasiassa on uskomatonta, että vasta nyt unohdin sen ottaa. Onneksi ei ole yhdestä napista kiinni tämä hoito.
lauantai 28. tammikuuta 2017
hämmentävät geenit
En muista, olenko tässä blogissa tullut maininneeksi geenitutkimuksesta, jota on meidän suvun osalta tehty jo iät ja ajat. Joka tapauksessa niin on laita. Minäkin olen käynyt luovuttamassa verta tutkimuksia varten ensimmäisen kerran jo vuonna 1994 ja näytteiden käytön säännöllisistä lupapyynnöistä päätellen tutkimusta on tehty näinä vuosikymmeninä vähintäänkin epäsäännöllisesti. Tosin lähiaikoina tilanne on muuttunut.
Serkkuni on ollut viime syksyn aikana tarkemman geenitutkimuksen kohteena ja häneltä joku rintasyöpään altistava geeni löydettiinkin. Tyttärellään sitä puolestaan ei ole, mikä oli hieman hämmentävä tieto.
Mutta koskapa serkulta geeni löytyi, kutsuttiin Siskokin tutkimuksiin ja koska Muori ja serkun äiti ovat siskoksia, oli Sisko saadessaan kutsun kuulemaan tuloksia varma, että häneltäkin se oli löydetty. Mutta eipä ollutkaan. Mikä sekoitti pakan lopullisesti. Tutkijat ovat ymmällään, että mistä tässä nyt oikein loppupeleissä on kyse.
Minua ei ole tutkittu eikä nyt tässä vaiheessa vielä tutkitakaan, koska Siskolta ei serkun geeniä löytynyt. Lupalapun kliinisen genetiikan yksikölle kuitenkin täytin, jos vaikka jossain vaiheessa kaipaavat meikäläisestä kudosnäytteitä.
On kyllä outoa, ettei Siskosta mitään löytynyt. Olen kyllä melko varma, että joku ikävä rintasyöpägeeni meissä kuitenkin on, mutta sitä ei vielä vain ole löydetty. Onneksi on tutkijoilla materiaalia, mitä syynätä. Olivat sanoneet, että harvaa sukua on näin tarkkaan syynätty, kun tietoa on aina 60-luvulta saakka. Runsaasti.
VieläOliJotain:
'Löysin' saunassa epämiellyttäviä kyhmyjä leikatusta rinnasta. Sen yhden väliinjääneen sydämenlyönnin aikana ehdin onneksi tajuta, että ovat joko jotain perusmuhkuraa tai sitten leikkauksen jäljiltä jäänyttä arpikudosta. Kun vielä aristivatkin hieman vakuutuin, ettei hätää ole. Syöpä ei meinaan satu. Tai ei ainakaan tämä ja siinä vaiheessa.
Serkkuni on ollut viime syksyn aikana tarkemman geenitutkimuksen kohteena ja häneltä joku rintasyöpään altistava geeni löydettiinkin. Tyttärellään sitä puolestaan ei ole, mikä oli hieman hämmentävä tieto.
Mutta koskapa serkulta geeni löytyi, kutsuttiin Siskokin tutkimuksiin ja koska Muori ja serkun äiti ovat siskoksia, oli Sisko saadessaan kutsun kuulemaan tuloksia varma, että häneltäkin se oli löydetty. Mutta eipä ollutkaan. Mikä sekoitti pakan lopullisesti. Tutkijat ovat ymmällään, että mistä tässä nyt oikein loppupeleissä on kyse.
Minua ei ole tutkittu eikä nyt tässä vaiheessa vielä tutkitakaan, koska Siskolta ei serkun geeniä löytynyt. Lupalapun kliinisen genetiikan yksikölle kuitenkin täytin, jos vaikka jossain vaiheessa kaipaavat meikäläisestä kudosnäytteitä.
On kyllä outoa, ettei Siskosta mitään löytynyt. Olen kyllä melko varma, että joku ikävä rintasyöpägeeni meissä kuitenkin on, mutta sitä ei vielä vain ole löydetty. Onneksi on tutkijoilla materiaalia, mitä syynätä. Olivat sanoneet, että harvaa sukua on näin tarkkaan syynätty, kun tietoa on aina 60-luvulta saakka. Runsaasti.
VieläOliJotain:
'Löysin' saunassa epämiellyttäviä kyhmyjä leikatusta rinnasta. Sen yhden väliinjääneen sydämenlyönnin aikana ehdin onneksi tajuta, että ovat joko jotain perusmuhkuraa tai sitten leikkauksen jäljiltä jäänyttä arpikudosta. Kun vielä aristivatkin hieman vakuutuin, ettei hätää ole. Syöpä ei meinaan satu. Tai ei ainakaan tämä ja siinä vaiheessa.
perjantai 30. joulukuuta 2016
vuosi syövättä
Puhdas vuosi 2016 syöpien osalta meikäläisen kohdalla. Että jos jostain tämän vuoden kanssa pitää olla kiitollinen, niin ollaan nyt sitten vaikka siitä.
Viikko sitten saunan jälkeen katsoin pitkästä aikaa kainalon arpea. Sehän oli näistä kahdesta se näkyvämpi, leveämpi ja punaisempi, syystä tuntemattomasta.
Nyt ei näy mitään! Tietämätön ei sitä huomaisi ja vaikka itse tiedän sen siinä olevan, niin vähän pitää käännellä, että sen erottaa. Uskomaton juttu, miten sekin hävisi noin kokonaan näkyvistä. Kuvittelin sen erottuvan pidempään, kun sai vähän siipeensä siitä sädehoidosta, mutta ei. Nätisti on häipynyt näkymättömiin.
Muorin kanssa näistä arvista tuossa kuun alussa juteltiin ja hän sanoi, että myös hänellä on iho, johon ei pahoja arpia jää. Että jos olen syöpäni häneltä perinyt, niin olenpa sitten tämänkin, positiivisemman jutun saanut mukaani. No, jos olisi toisin, niin eipä kyllä naurattaisi. Sen verran on meikäläistä tässä vuosikymmenien aikana eri puolilta leikelty.
Hei! Vuosi on just loppumassa! Oikein hyvää uutta vuotta kaikille teille, jotka olette tätä syöpäläistarinaani jaksaneet seurata. Vähänhän täällä blogissa nykyään tapahtuu, mutta se kaiketi on vain hyvä juttu. Ainakin mun mielestä. En kuitenkaan päätä tai sulje blogia. Joskus saattaa jotain aiheesta mieleen juolahtaa, joten pidän ovet avoinna. Ensi syksynä nyt viimeistään laitan näitä kuulumisia, kun taas kontrolliin menen.
Eli ei muuta kuin että pidetään itsestämme huolta. Ja kaverista kans. :)
Viikko sitten saunan jälkeen katsoin pitkästä aikaa kainalon arpea. Sehän oli näistä kahdesta se näkyvämpi, leveämpi ja punaisempi, syystä tuntemattomasta.
Nyt ei näy mitään! Tietämätön ei sitä huomaisi ja vaikka itse tiedän sen siinä olevan, niin vähän pitää käännellä, että sen erottaa. Uskomaton juttu, miten sekin hävisi noin kokonaan näkyvistä. Kuvittelin sen erottuvan pidempään, kun sai vähän siipeensä siitä sädehoidosta, mutta ei. Nätisti on häipynyt näkymättömiin.
Muorin kanssa näistä arvista tuossa kuun alussa juteltiin ja hän sanoi, että myös hänellä on iho, johon ei pahoja arpia jää. Että jos olen syöpäni häneltä perinyt, niin olenpa sitten tämänkin, positiivisemman jutun saanut mukaani. No, jos olisi toisin, niin eipä kyllä naurattaisi. Sen verran on meikäläistä tässä vuosikymmenien aikana eri puolilta leikelty.
Hei! Vuosi on just loppumassa! Oikein hyvää uutta vuotta kaikille teille, jotka olette tätä syöpäläistarinaani jaksaneet seurata. Vähänhän täällä blogissa nykyään tapahtuu, mutta se kaiketi on vain hyvä juttu. Ainakin mun mielestä. En kuitenkaan päätä tai sulje blogia. Joskus saattaa jotain aiheesta mieleen juolahtaa, joten pidän ovet avoinna. Ensi syksynä nyt viimeistään laitan näitä kuulumisia, kun taas kontrolliin menen.
Eli ei muuta kuin että pidetään itsestämme huolta. Ja kaverista kans. :)
lauantai 19. marraskuuta 2016
askel eteenpäin
Nyt, kun reissut tältä vuodelta on reissattu, niin vihdoin ja viimein päätin uskaltautua tilaamaan itselleni hierojan.
Homman nimihän oli, että syöpälääkärini työhistorian aikana oli yksi lähes samanlaisen leikkauksen läpikäynyt nainen saanut jostain hieronnasta tai vastaavasta hoidosta hemmetinmoisen turvotuksen käteen, josta syystä en uskaltanut ottaa pienintäkään riskiä ennen pitkiä lentoja Atlantin taakse.
Mutta nyt kävin hieronnassa ja hyvin meni. Ja hyvää teki! Yläselkä on ollut jo vuoden enemmän tai vähemmän jatkuvasti jumissa, joten oli jo aikakin käydä hierojalla. Varsinkin kun en tämän plunssani takia voi enkä pysty käymään sauvakävelyllä, mistä kyllä siitäkin on ollut apua.
Siihen hierontapöydälle asettuessani tajusin yhtä äkkiä, etten ollut missään välissä kokeillut, voinko ylipäätään maata vatsallani suht kovalla alustalla. Rinnassa on kuitenkin ollut tuntemuksia ja olen sitä hieman varonut etenkin sen prkeleen kovakouraisen mammografiakokemuksen jälkeen.
Varovasti itseni tälläsin siihen ja hierojalta pyysin, että säätää käsituet hieman normaalia korkeammalle, etten ihan täydellä painolla röhnötä siinä. Ja se auttoikin. Hyvin onnistui hierominen eikä tarvinnut yhtään varoa hierojan.
Nyt pitää heti löytää kalenterista uusi aika tai sitten väli venähtää taas törkeän pitkäksi.
VieläOliJotain:
Olin hierojan nähnyt viimeksi joskus sädehoitojen aikaan eli ihan alkuvuodesta. Sanoi, että näytän hyvältä. Tulkitsin sen, että näytän hyvältä - syöpäpotilaaksi. Tosin olin kyllä kuorinut naaman edellisiltana saunassa, joten en ehkä ollut ihan tavallinen harmaa oma itseni.
Kävin ostamassa taas seuraanvan kolmen kuukauden satsin Tamofenia. Kolme kuukautta... Se tarkoittaa, että seuraavalla kerralla onkin maaliskuu jo melko lähellä. Jos Luoja suo.
Homman nimihän oli, että syöpälääkärini työhistorian aikana oli yksi lähes samanlaisen leikkauksen läpikäynyt nainen saanut jostain hieronnasta tai vastaavasta hoidosta hemmetinmoisen turvotuksen käteen, josta syystä en uskaltanut ottaa pienintäkään riskiä ennen pitkiä lentoja Atlantin taakse.
Mutta nyt kävin hieronnassa ja hyvin meni. Ja hyvää teki! Yläselkä on ollut jo vuoden enemmän tai vähemmän jatkuvasti jumissa, joten oli jo aikakin käydä hierojalla. Varsinkin kun en tämän plunssani takia voi enkä pysty käymään sauvakävelyllä, mistä kyllä siitäkin on ollut apua.
Siihen hierontapöydälle asettuessani tajusin yhtä äkkiä, etten ollut missään välissä kokeillut, voinko ylipäätään maata vatsallani suht kovalla alustalla. Rinnassa on kuitenkin ollut tuntemuksia ja olen sitä hieman varonut etenkin sen prkeleen kovakouraisen mammografiakokemuksen jälkeen.
Varovasti itseni tälläsin siihen ja hierojalta pyysin, että säätää käsituet hieman normaalia korkeammalle, etten ihan täydellä painolla röhnötä siinä. Ja se auttoikin. Hyvin onnistui hierominen eikä tarvinnut yhtään varoa hierojan.
Nyt pitää heti löytää kalenterista uusi aika tai sitten väli venähtää taas törkeän pitkäksi.
VieläOliJotain:
Olin hierojan nähnyt viimeksi joskus sädehoitojen aikaan eli ihan alkuvuodesta. Sanoi, että näytän hyvältä. Tulkitsin sen, että näytän hyvältä - syöpäpotilaaksi. Tosin olin kyllä kuorinut naaman edellisiltana saunassa, joten en ehkä ollut ihan tavallinen harmaa oma itseni.
Kävin ostamassa taas seuraanvan kolmen kuukauden satsin Tamofenia. Kolme kuukautta... Se tarkoittaa, että seuraavalla kerralla onkin maaliskuu jo melko lähellä. Jos Luoja suo.
torstai 10. marraskuuta 2016
leikkauksen vuosipäivä
Voi kääk sentään, miten aika rientää! Vuosi jo!
Kävin lueskelemassa noita vuoden takaisia ajatuksiani sekä teidän kommenttejanne. Kyllä lämmittää ihmisen mieltä vieläkin, kun tajuaa, miten täysillä te lukijani olitte silloin mun mukana. Blogia oli klikattu melko monta kertaa siinä parin päivän aikana, kun jäinkin sairaalaan yökylään lepäämään.
Joo. En olisi pärjännyt ilman teitä näin hyvin. Olette korvaamattomia kaikki. <3
Kävin lueskelemassa noita vuoden takaisia ajatuksiani sekä teidän kommenttejanne. Kyllä lämmittää ihmisen mieltä vieläkin, kun tajuaa, miten täysillä te lukijani olitte silloin mun mukana. Blogia oli klikattu melko monta kertaa siinä parin päivän aikana, kun jäinkin sairaalaan yökylään lepäämään.
Joo. En olisi pärjännyt ilman teitä näin hyvin. Olette korvaamattomia kaikki. <3
tiistai 8. marraskuuta 2016
syöpäsairaan hoitaja
Toi on ärsyttävä sana, josta syystä jaoin sen noin päin prinkkalaa. Mutta siis tänään oli keskustelu Syöpätautien poliklinikalla hoitajan kanssa.
Ensin näytti minulle osastonlääkäri Aleksei Roganov'n (siis stroganoffi, mun lemppari ! ilmankos tuntui niin hyvältä tyypiltä) lausunnon mammografiasta ja ultraäänitutkimuksesta. Suomensi vierasperäiset sanat enkä kehdannut sanoa, että ne on meikäläiselle ihan tuttua huttua.
Eli mikään ei viitannut mihinkään ikävään tai huolestuttavaan lausunnossakaan, tietenkään.
Sitten totesi verikokeista, että kaikki arvot ovat kohdillaan, josta syystä sitä ei sen enempää siinä alettu syynätä. Bussissa sitä kotimatkalla katsoin ja totesin sen, minkä jo tiesinkin: olen ihan harvinaisen keskinkertainen keski-ikäinen nainen. Labratkin sen todistaa: kaikki tulokset keskellä viitearvoja.
Sitten vähän juteltiin, tutkittiin ihan käsikopelolla tissejä ja sen jälkeen taas vähän juteltiin.
Jatkossa - tai ensi vuonna, jos mitään ei sitä ennen ilmiinny - käyn vain mammografiassa ja UÄ:ssa ilman verikokeita tai muita lätinöitä. Kolme vuoden päästä leikkauksesta - eli kahden vuoden kuluttua - on taas mammo, ultra, verikokeet ja vastaanotto. Sitten katsotaan, mitä sen jälkeen.
Tamofen jatkuu näillä näkymin nämä kaksi vuotta ja todennäköisesti vielä senkin jälkeen, ellei tiede ole keksinyt jotain uutta mullistavaa sijalle.
Eli alle puolituntia siinä meni ja kiitos ja näkemiin. No, mitäpä sitä turhaan, jos ei mitään sen enempää huolta tai murhetta ole puolin ja toisin. Ensi vuonna uudestaan.
JälkiMärinät:
Hoitaja oli ihan mukava ja ystävällinen. Eikä mitään 'muttaa'.
Vaikka luulen kyllä, että häntä ehkä jotenkin ärsytti meikäläisen olemus ponkkareineen ja huulipunineen. Taisin olla hänen mielestään liian hyvällä tuulellakin ottaen huomioon, että olen rintasyöpäpotilas. Tai entinen sellainen. Töpäkkänä jostain minua 'oikaisi', vaikka asian olisi voinut ilmaista toisellakin äänensävyllä ja ilman kulmakarvojen kohottelua.
No, minä siitä kuus veisasin, iloisesti pulputtelin vain omia juttujani ja myöntelin hänen olevan oikeassa. Mikä ei sekään tainnut häntä oikein ilahduttaa. Liian yhteistyökykyinen olin, pentele.
Mutta ihan hyvin se meni, ei hätää eikä valittamista.
Ensin näytti minulle osastonlääkäri Aleksei Roganov'n (siis stroganoffi, mun lemppari ! ilmankos tuntui niin hyvältä tyypiltä) lausunnon mammografiasta ja ultraäänitutkimuksesta. Suomensi vierasperäiset sanat enkä kehdannut sanoa, että ne on meikäläiselle ihan tuttua huttua.
Eli mikään ei viitannut mihinkään ikävään tai huolestuttavaan lausunnossakaan, tietenkään.
Sitten totesi verikokeista, että kaikki arvot ovat kohdillaan, josta syystä sitä ei sen enempää siinä alettu syynätä. Bussissa sitä kotimatkalla katsoin ja totesin sen, minkä jo tiesinkin: olen ihan harvinaisen keskinkertainen keski-ikäinen nainen. Labratkin sen todistaa: kaikki tulokset keskellä viitearvoja.
Sitten vähän juteltiin, tutkittiin ihan käsikopelolla tissejä ja sen jälkeen taas vähän juteltiin.
Jatkossa - tai ensi vuonna, jos mitään ei sitä ennen ilmiinny - käyn vain mammografiassa ja UÄ:ssa ilman verikokeita tai muita lätinöitä. Kolme vuoden päästä leikkauksesta - eli kahden vuoden kuluttua - on taas mammo, ultra, verikokeet ja vastaanotto. Sitten katsotaan, mitä sen jälkeen.
Tamofen jatkuu näillä näkymin nämä kaksi vuotta ja todennäköisesti vielä senkin jälkeen, ellei tiede ole keksinyt jotain uutta mullistavaa sijalle.
Eli alle puolituntia siinä meni ja kiitos ja näkemiin. No, mitäpä sitä turhaan, jos ei mitään sen enempää huolta tai murhetta ole puolin ja toisin. Ensi vuonna uudestaan.
JälkiMärinät:
Hoitaja oli ihan mukava ja ystävällinen. Eikä mitään 'muttaa'.
Vaikka luulen kyllä, että häntä ehkä jotenkin ärsytti meikäläisen olemus ponkkareineen ja huulipunineen. Taisin olla hänen mielestään liian hyvällä tuulellakin ottaen huomioon, että olen rintasyöpäpotilas. Tai entinen sellainen. Töpäkkänä jostain minua 'oikaisi', vaikka asian olisi voinut ilmaista toisellakin äänensävyllä ja ilman kulmakarvojen kohottelua.
No, minä siitä kuus veisasin, iloisesti pulputtelin vain omia juttujani ja myöntelin hänen olevan oikeassa. Mikä ei sekään tainnut häntä oikein ilahduttaa. Liian yhteistyökykyinen olin, pentele.
Mutta ihan hyvin se meni, ei hätää eikä valittamista.
keskiviikko 26. lokakuuta 2016
1. vuosikontrolli
Eli siihen kuului labrakäynti, mammografia ja ultraäänitutkimus.
Labrassa juoksin heti aamusta ja taisin kiilata muutaman mummelin. Yksi ainakin mulkoili tosi pahasti meikäläistä. Ajattelin, että jos jotain sanoo kysyn, onko hänelläkin kiire töihin. Mulla meinaan oli, ettei päivä olisi mennyt ihan käteen. Montaa minuuttia en kyllä verinäytteessä hapannut, joten ehkä sain anteeksi syntini, todennäköisesti en.
Päivällä oli sitten ensin mammografia.
Pakko sanoa, että ei ole koskaan tuntunut niin tympeältä kuin nyt. Ehkä vähän sitä jännitin, kun leikattu rinta ei kovakouraisesta kohtelusta tykkää ja sehän nyt on melkoista veivaamista ja vaivaamista ja vanuttamista ja venyttämistä. Tai sitten he siellä Syöpäläistautien poliklinikalla ovat vaan keskimääräistä ronskempia otteissaan. Hammasta piti vähän purra ja sekunteja laskea, mutta kyllä sen kesti, tietysti.
Luonnollisestikin otettiin vielä toiset varmistuskuvat, että kaikki tulee taatusti litistettyä sinne levyjen väliin. Hyvä, ettei solisluu murskautunut siinä sivussa, kun kaksi naista meikäläistä tunkivat laitteeseen. Kävi kyllä mielessä, että kun olen isompiakin tissejä nähnyt kuin meikäläisen, että miten niitten kanssa oikein selvitään. Siinähän tarvitsee komppanian hoitsuja pitämään hommaa kasassa. Huhhuh.
Kuvat saatiin kuitenkin otettua ja pääsin odottelemaan kutsua ultraääneen. Siinä odotellessani hokasin, että siellä mammossahan ne olivat tosiaan olleet naisia meikäläisen utareiden kimpussa eikä perinteisesti miehiä. Ehdin jo innostua, että meikäläisen tuuri tässä asiassa olisi kääntynyt.
Mutta ei ollutkaan. Ultraaja oli meinaan mies. Tietysti, kuinkas muutenkaan. Sellainen nallekarhumainen partamies - meikäläistä nuorempi, koska kaikki ovat kohta mua nuorempia -, joka puhui venäläisittäin korostaen suomea. Ihan mukava tyyppinä ja jotenkin hänestä ja otteistaan huokui sellainen kokemus ja varmuus, että ilman sen kummempia perusteita tunsin itseni täysin rauhalliseksi ja luottavaiseksi hänen tutkittavanaan.
Ensin tutki leikatun rinnan ja kun tutkimushuone on sellainen hämärä monitorinäkyvyyden maksimoimiseksi, ei hän meinannut löytää leikkaushaavaa. Kysyi, mihin viilto oli tehty ja sitten ihan hämmästeli, miten siisti se on ja hyvin parantunut. No, sehän jo tiedettiinkin, että niin on.
Tulos oli, että mitään huolestuttavaa ei kummastakaan rinasta löytynyt. Ei mammografiakuvista eikä myöskään ultraäänitutkimuksessa. Eli kuten olin arvellutkin. Lääkäri muuten kysyi, miten on mennyt ja kun vastasin, että enpä juuri ole ajatellut koko asiaa, totesi hän, että "se on oikein, turha miettiäkään sitä, pitää vain nauttia elämästä." Mikä mun mielestä oli varsin nappiin todettu.
Vielä on rintasyöpäsairaanhoitajan jutteluhetki parin viikon päästä ja sitten odotellaan vaan lokakuuta 2017 näissä kontrolliasioissa.
VieläOliJotain:
Meinaan se, että nopeasti kyllä aika pyyhkäisee menemään. Vuosi on jo kulunut siitä kaikesta hässäkästä.
'Vuosipäivä' meni muilla mailla vierahilla enkä todellakaan muistanut sitä päivää tipan vertaa. Tänään joku hoitsuista sanoi, että edellinen mammografia on ollut 12.10.2015 ja siitähän sitten kolmen päivän päästä sain kuulla möököstä eli 15.10.2015 kai sitten on se 'virallinen vuosipäivä'. En olisi muistanut päivämäärää, jos joku olisi kysynyt, joten tulen unohtamaan sen jatkossakin. Ja mitäpä sitä muistelemaan, olutta ja menyttä. Tärkeintä on nykyhetki.
Labrassa juoksin heti aamusta ja taisin kiilata muutaman mummelin. Yksi ainakin mulkoili tosi pahasti meikäläistä. Ajattelin, että jos jotain sanoo kysyn, onko hänelläkin kiire töihin. Mulla meinaan oli, ettei päivä olisi mennyt ihan käteen. Montaa minuuttia en kyllä verinäytteessä hapannut, joten ehkä sain anteeksi syntini, todennäköisesti en.
Päivällä oli sitten ensin mammografia.
Pakko sanoa, että ei ole koskaan tuntunut niin tympeältä kuin nyt. Ehkä vähän sitä jännitin, kun leikattu rinta ei kovakouraisesta kohtelusta tykkää ja sehän nyt on melkoista veivaamista ja vaivaamista ja vanuttamista ja venyttämistä. Tai sitten he siellä Syöpäläistautien poliklinikalla ovat vaan keskimääräistä ronskempia otteissaan. Hammasta piti vähän purra ja sekunteja laskea, mutta kyllä sen kesti, tietysti.
Luonnollisestikin otettiin vielä toiset varmistuskuvat, että kaikki tulee taatusti litistettyä sinne levyjen väliin. Hyvä, ettei solisluu murskautunut siinä sivussa, kun kaksi naista meikäläistä tunkivat laitteeseen. Kävi kyllä mielessä, että kun olen isompiakin tissejä nähnyt kuin meikäläisen, että miten niitten kanssa oikein selvitään. Siinähän tarvitsee komppanian hoitsuja pitämään hommaa kasassa. Huhhuh.
Kuvat saatiin kuitenkin otettua ja pääsin odottelemaan kutsua ultraääneen. Siinä odotellessani hokasin, että siellä mammossahan ne olivat tosiaan olleet naisia meikäläisen utareiden kimpussa eikä perinteisesti miehiä. Ehdin jo innostua, että meikäläisen tuuri tässä asiassa olisi kääntynyt.
Mutta ei ollutkaan. Ultraaja oli meinaan mies. Tietysti, kuinkas muutenkaan. Sellainen nallekarhumainen partamies - meikäläistä nuorempi, koska kaikki ovat kohta mua nuorempia -, joka puhui venäläisittäin korostaen suomea. Ihan mukava tyyppinä ja jotenkin hänestä ja otteistaan huokui sellainen kokemus ja varmuus, että ilman sen kummempia perusteita tunsin itseni täysin rauhalliseksi ja luottavaiseksi hänen tutkittavanaan.
Ensin tutki leikatun rinnan ja kun tutkimushuone on sellainen hämärä monitorinäkyvyyden maksimoimiseksi, ei hän meinannut löytää leikkaushaavaa. Kysyi, mihin viilto oli tehty ja sitten ihan hämmästeli, miten siisti se on ja hyvin parantunut. No, sehän jo tiedettiinkin, että niin on.
Tulos oli, että mitään huolestuttavaa ei kummastakaan rinasta löytynyt. Ei mammografiakuvista eikä myöskään ultraäänitutkimuksessa. Eli kuten olin arvellutkin. Lääkäri muuten kysyi, miten on mennyt ja kun vastasin, että enpä juuri ole ajatellut koko asiaa, totesi hän, että "se on oikein, turha miettiäkään sitä, pitää vain nauttia elämästä." Mikä mun mielestä oli varsin nappiin todettu.
Vielä on rintasyöpäsairaanhoitajan jutteluhetki parin viikon päästä ja sitten odotellaan vaan lokakuuta 2017 näissä kontrolliasioissa.
VieläOliJotain:
Meinaan se, että nopeasti kyllä aika pyyhkäisee menemään. Vuosi on jo kulunut siitä kaikesta hässäkästä.
'Vuosipäivä' meni muilla mailla vierahilla enkä todellakaan muistanut sitä päivää tipan vertaa. Tänään joku hoitsuista sanoi, että edellinen mammografia on ollut 12.10.2015 ja siitähän sitten kolmen päivän päästä sain kuulla möököstä eli 15.10.2015 kai sitten on se 'virallinen vuosipäivä'. En olisi muistanut päivämäärää, jos joku olisi kysynyt, joten tulen unohtamaan sen jatkossakin. Ja mitäpä sitä muistelemaan, olutta ja menyttä. Tärkeintä on nykyhetki.
lauantai 22. lokakuuta 2016
ensimmäistä kontrollia odotellessa
Tuossa jo Päiville edellisessä postauksessa vastasinkin liittyen ensimmäiseen vuosikontrolliin, mutta laitanpa muutaman sanan ihan omanakin postauksena.
Eli ensimmäinen vuosikontrolli lähestyy. Kutsu oli tullut matkani aikana, kuten olin vähän jo aavistellutkin. Päivä on ensi keskiviikko, jolloin pitää käydä labroissa, mammografiassa ja vielä ultraäänessäkin, mikä on hyvä juttu. Parempi, että tutkivat enemmän kuin vähemmän.
Ymmärrän hyvin, jos jotain tällainen ensimmäinen kontrolli sitten hoitojen vähän jännittää tai jopa pelottaakin, mutta minä en tunne mitään. En ole ajatellut asiaa - siis kontrollia - yhtään, vaikka toki olen tiennyt sen tulevan johonkin tähän loka-marraskuun tienoille.
En ole myöskään ajatellut juurikaan syöpääni, vaikka toki se joka päivä käy mielessä viimeistään siinä kohtaa, kun olen unohtamassa päivittäisen Tamofenini. Juu, niin on meinannut käydä parinakin iltana viime viikkojen aikana, vaikka alkuun laskin aikaerot ja kaikki.
Kolmas asia, jota en myöskään ole ajatellut - paitsi nyt, kun siitä kirjoitan -, on mahdollinen uusiminen. Tiedän senkin olevan mahdollista, mutta en usko sen tulevan kohdalleni. Joku voi ajatella tämän olevan pään tunkemista pensaaseen, mutta minulla itselläni on vain niin vahva ja varma tunne siitä, että tämä oli minun kohdallani tässä eikä uutta kierrosta tule. Tunne on yhtä vahva kuin sekin oli, että rintasyöpä minulle tulee, vaikka kaikki sanoivat, että "et sä voi tietää/ olla varma". Tiesinpähän vaan ja oikeassa olinkin. Uskon, että olen nytkin oikeassa.
Luulen, että tuntemukseni perustuu siihen, ettei muillakaan mummoani lukuun ottamatta ole rintasyöpä uusinut. Mutta jos niin käy ja kuljen mummoni jäljissä, niin sitten sekin hoidetaan pois eikä siinä sen kummempaa.
Mutta ensi viikolla ovat tutkimukset ja tulokset kuulen sitten marraskuun puolella, jonne on varattu tapaaminen rintasyöpähoitajan kanssa. Tai näin kuvittelen.
VieläOliJotain:
Luottamusta kaikille niille, jotka ovat epätietoisia tai peloissaan. Asiat järjestyvät parhain päin ihan varmasti.
Eli ensimmäinen vuosikontrolli lähestyy. Kutsu oli tullut matkani aikana, kuten olin vähän jo aavistellutkin. Päivä on ensi keskiviikko, jolloin pitää käydä labroissa, mammografiassa ja vielä ultraäänessäkin, mikä on hyvä juttu. Parempi, että tutkivat enemmän kuin vähemmän.
Ymmärrän hyvin, jos jotain tällainen ensimmäinen kontrolli sitten hoitojen vähän jännittää tai jopa pelottaakin, mutta minä en tunne mitään. En ole ajatellut asiaa - siis kontrollia - yhtään, vaikka toki olen tiennyt sen tulevan johonkin tähän loka-marraskuun tienoille.
En ole myöskään ajatellut juurikaan syöpääni, vaikka toki se joka päivä käy mielessä viimeistään siinä kohtaa, kun olen unohtamassa päivittäisen Tamofenini. Juu, niin on meinannut käydä parinakin iltana viime viikkojen aikana, vaikka alkuun laskin aikaerot ja kaikki.
Kolmas asia, jota en myöskään ole ajatellut - paitsi nyt, kun siitä kirjoitan -, on mahdollinen uusiminen. Tiedän senkin olevan mahdollista, mutta en usko sen tulevan kohdalleni. Joku voi ajatella tämän olevan pään tunkemista pensaaseen, mutta minulla itselläni on vain niin vahva ja varma tunne siitä, että tämä oli minun kohdallani tässä eikä uutta kierrosta tule. Tunne on yhtä vahva kuin sekin oli, että rintasyöpä minulle tulee, vaikka kaikki sanoivat, että "et sä voi tietää/ olla varma". Tiesinpähän vaan ja oikeassa olinkin. Uskon, että olen nytkin oikeassa.
Luulen, että tuntemukseni perustuu siihen, ettei muillakaan mummoani lukuun ottamatta ole rintasyöpä uusinut. Mutta jos niin käy ja kuljen mummoni jäljissä, niin sitten sekin hoidetaan pois eikä siinä sen kummempaa.
Mutta ensi viikolla ovat tutkimukset ja tulokset kuulen sitten marraskuun puolella, jonne on varattu tapaaminen rintasyöpähoitajan kanssa. Tai näin kuvittelen.
VieläOliJotain:
Luottamusta kaikille niille, jotka ovat epätietoisia tai peloissaan. Asiat järjestyvät parhain päin ihan varmasti.
maanantai 3. lokakuuta 2016
rintojensuojelualue
Tietysti tämä on taas sitä räpistelyä silloin, kun vetelät on jo housuissa eli jälkijunassa tapahtuvaa toimintaa, mutta ehkä sekin on parempi kuin ei koskaan. Onhan tässä kuitenkin se uusiutumisen riski koko ajan olemassa, joten jos sitä voisi jotenkin itse vaikka pienentää.
Tiedetään, että on jotain tekijöitä ja elämätapajuttuja, jotka lisäävät rintasyövän riskiä, mutta paljon on myös varmasti riskitekijöitä, joita ei vielä tunneta. Eikä varmastikaan yksi riskitekijä laukaise rintasyöpää. Tai sitten laukaisee, sitä ei voi etukäteen - eikä kyllä jälkikäteenkään - tietää.
Mitäs meikäläisellä on näitä riskitekijöitä tai niitä ei-riskitekijöitä ?
- Lapsiluku on pieni: riski.
- Imetin suhteellisen pitkään, melkein vuoden ja yli vuoden: ei-riski (?)
- En polta tupakkaa: ei-riski.
- Olen käyttänyt alkoholia jossain määrin: riski, olen lopettanut alkoholinkäytön: ei-riski.
- Olen ollut sohvaperuna: riski, olen lisännyt liikuntaa: ei-riski.
- Olen lievästi ylipainoinen: riski, kahden edellisen kohdan johdosta paino on kyllä menossa alaspäin: vielä jonkinlainen riski, joku päivä toivottavasti ei enää.
- Ikä: ei-riski varsinaisesti vielä.
- Hormonikorvaushoito: ei-riski.
Eli kyllä niitä riskitekijöitä on ollut muitakin kuin pelkkä perinnöllisyystekijä. Mitä siis ei ole koskaan voitu selvittää, mutta onhan sen oltava olemassa, ei mikään muu selitä 100% esiintyvyyttä yhdessä suvussa. Meillä meinaan edelliset sukupolvet ovat kyllä ihan taatusti eläneet erittäin terveellisesti ilman ulkopuolisia riskitekijöitä, joten vaikka olisin minkälainen absolutisti ja himoliikkuja ollut, niin olen täysin varma, että meikäläiselle se möökö olisi tullut joka tapauksessa. Joten itseäni en syytä mistään tekemisestä tai tekemättä jättämisestä.
Siltikin olen tehnyt joitain säätöjä elämäntavoissani, kuten yllä olevasta listasta voi huomata. Osaltaan ehkä alitajuisesti ajatellen syövän uusiutumisriskiä, mutta pääasiassa siksi, että koen voivani kaikin puolin paremmin, kun en esim. tissuttele viikonloppuisin. Absolutistia minusta ei ole tullut, koskapa voin kaverin lasista maistaa kehuttua punaviiniä tai nostaa pienen kuohuviinimaljan päivänsankarin kunniaksi, mutta kaiken muun ylimääräisen alkoholin olen poistanut listalta. Eikä ole ollut edes vaikeaa, joten sillä linjalla ajattelin jatkaa.
Liikunnan lisääminen on ollut vähän niin kuin pakon sanelemaa: pää hajoaa, jos ei käy säännöllisen epäsäännöllisesti hikilenkillä metsässä. Lisäksi pienet jokapäiväiset liikuntahetket ihan kotioloissa ovat yllättäen muokanneet reisi&ahteri -osastoa toivottuun (lue: pienempään) suuntaan. Joten sitäkin vaivatonta, mutta tulosta tuottavaa linjaa ajattelin jatkaa.
Olen siis perustanut oman pienen ja henkilökohtaisen rintojensuojelualueen.
VieläOliJotain:
Jonkun mielestä olen varmasti 'hurahtanut'. Saattaa olla, en tiedä, kukin saa ajatella minusta ihan miten tykkää, ei haittaa minua. Sen verran olen kyllä hurahtanut, että katselen kanssasisariani nykyään 'sillä silmällä' eli näitä riskitekijöitä päässäni kartoittaen. Mistä ei ole mitään valtakunnan hyötyä eikä juuri huviakaan. Ehkä se menee ohi jossain vaiheessa.
Tiedetään, että on jotain tekijöitä ja elämätapajuttuja, jotka lisäävät rintasyövän riskiä, mutta paljon on myös varmasti riskitekijöitä, joita ei vielä tunneta. Eikä varmastikaan yksi riskitekijä laukaise rintasyöpää. Tai sitten laukaisee, sitä ei voi etukäteen - eikä kyllä jälkikäteenkään - tietää.
Mitäs meikäläisellä on näitä riskitekijöitä tai niitä ei-riskitekijöitä ?
- Lapsiluku on pieni: riski.
- Imetin suhteellisen pitkään, melkein vuoden ja yli vuoden: ei-riski (?)
- En polta tupakkaa: ei-riski.
- Olen käyttänyt alkoholia jossain määrin: riski, olen lopettanut alkoholinkäytön: ei-riski.
- Olen ollut sohvaperuna: riski, olen lisännyt liikuntaa: ei-riski.
- Olen lievästi ylipainoinen: riski, kahden edellisen kohdan johdosta paino on kyllä menossa alaspäin: vielä jonkinlainen riski, joku päivä toivottavasti ei enää.
- Ikä: ei-riski varsinaisesti vielä.
- Hormonikorvaushoito: ei-riski.
Eli kyllä niitä riskitekijöitä on ollut muitakin kuin pelkkä perinnöllisyystekijä. Mitä siis ei ole koskaan voitu selvittää, mutta onhan sen oltava olemassa, ei mikään muu selitä 100% esiintyvyyttä yhdessä suvussa. Meillä meinaan edelliset sukupolvet ovat kyllä ihan taatusti eläneet erittäin terveellisesti ilman ulkopuolisia riskitekijöitä, joten vaikka olisin minkälainen absolutisti ja himoliikkuja ollut, niin olen täysin varma, että meikäläiselle se möökö olisi tullut joka tapauksessa. Joten itseäni en syytä mistään tekemisestä tai tekemättä jättämisestä.
Siltikin olen tehnyt joitain säätöjä elämäntavoissani, kuten yllä olevasta listasta voi huomata. Osaltaan ehkä alitajuisesti ajatellen syövän uusiutumisriskiä, mutta pääasiassa siksi, että koen voivani kaikin puolin paremmin, kun en esim. tissuttele viikonloppuisin. Absolutistia minusta ei ole tullut, koskapa voin kaverin lasista maistaa kehuttua punaviiniä tai nostaa pienen kuohuviinimaljan päivänsankarin kunniaksi, mutta kaiken muun ylimääräisen alkoholin olen poistanut listalta. Eikä ole ollut edes vaikeaa, joten sillä linjalla ajattelin jatkaa.
Liikunnan lisääminen on ollut vähän niin kuin pakon sanelemaa: pää hajoaa, jos ei käy säännöllisen epäsäännöllisesti hikilenkillä metsässä. Lisäksi pienet jokapäiväiset liikuntahetket ihan kotioloissa ovat yllättäen muokanneet reisi&ahteri -osastoa toivottuun (lue: pienempään) suuntaan. Joten sitäkin vaivatonta, mutta tulosta tuottavaa linjaa ajattelin jatkaa.
Olen siis perustanut oman pienen ja henkilökohtaisen rintojensuojelualueen.
VieläOliJotain:
Jonkun mielestä olen varmasti 'hurahtanut'. Saattaa olla, en tiedä, kukin saa ajatella minusta ihan miten tykkää, ei haittaa minua. Sen verran olen kyllä hurahtanut, että katselen kanssasisariani nykyään 'sillä silmällä' eli näitä riskitekijöitä päässäni kartoittaen. Mistä ei ole mitään valtakunnan hyötyä eikä juuri huviakaan. Ehkä se menee ohi jossain vaiheessa.
keskiviikko 28. syyskuuta 2016
ookko nää Noonassa
Mää oon.
Noona on mobiilipalvelu rintasyöpäpotilaiden etäseurantaa varten. Tai joku semmonen. Ja käsittääkseni se on vielä tutkimusvaiheessa, toimiiko se vaiko eikö.
Meikäläinen arvottiin alkuvuodeksi porukkaan, jonka tuli ongelmatilanteissa ottaa yhteyttä syöpähoitajaan puhelimitse. Puolessa välissä vuotta sitten vaihdettiin eli minäkin liityin sitten Noonaan, jossa operoidaan netin kautta.
Keväällä ennen Kanarialle lähtöä soitin kerran sairaanhoitajalle. Jätin muistaakseni soittopyynnön, johon vastattiin tosi nopeasti ja sain haluamani tiedon. Nyt syksyllä mietin, että tuskin tulen Noonaa tarvitsemaan, kun ei tässä nyt ole ollut mitään epäselvyyksiä.
No, kävinpä sitten työterveyslääkärissä, jossa tuli puhe mm. lentämisestä ja että tarvitsisinko mahdollisesti jotain pistosta ennen lentoa ehkäisemään veritulppariskiä, kun Tamofenin käyttäjällä kuulemma sellainenkin on kohonnut. (Mikä riski nyt ei olisi kohonnut Tamofenin käytön kanssa.)
Laitoin kysymyksen Noonaan sillä odotuksella, että vastaus tulee luvatun parin arkipäivän kuluessa. Juu ei, tuli alta tunnissa vastaus. Notta, kyllä se mun mielestä toimii. Hyvin jopa.
VieläOliJotain:
Mä olin ihan hirveän saamaton niiden kyselylomakkeiden täyttämisen ja ennen kaikkea palauttamisen kanssa. Meinaan molempien jaksojen alussa piti vastata aika monta sivua kaikenlaisia kysymyksiä kuluneeseen aikaan liittyen.
Ensimmäisen lomakepumaskan palauttamisessa oli jo takkuamista, kun en vaan saanut aikaiseksi, mutta tämä toinen meni jo ihan katastrofiksi. Tutkimussairaanhoitaja parka joutui meikäläistä patistamaan ensin tekstiviestillä ja kun siitä ei ollut mitään apua, niin sitten vielä ihan soittamalla perään. Kyllä nolotti.
Eikä ne ollut edes vaikeita kysymyksiä, olen vaan niin hiton saamaton tollasissa jutuissa. Ei pitäisi ikinä lupautua mihinkään tutkimuksiin mukaan. Pilaan vain aina kaikki.
Noona on mobiilipalvelu rintasyöpäpotilaiden etäseurantaa varten. Tai joku semmonen. Ja käsittääkseni se on vielä tutkimusvaiheessa, toimiiko se vaiko eikö.
Meikäläinen arvottiin alkuvuodeksi porukkaan, jonka tuli ongelmatilanteissa ottaa yhteyttä syöpähoitajaan puhelimitse. Puolessa välissä vuotta sitten vaihdettiin eli minäkin liityin sitten Noonaan, jossa operoidaan netin kautta.
Keväällä ennen Kanarialle lähtöä soitin kerran sairaanhoitajalle. Jätin muistaakseni soittopyynnön, johon vastattiin tosi nopeasti ja sain haluamani tiedon. Nyt syksyllä mietin, että tuskin tulen Noonaa tarvitsemaan, kun ei tässä nyt ole ollut mitään epäselvyyksiä.
No, kävinpä sitten työterveyslääkärissä, jossa tuli puhe mm. lentämisestä ja että tarvitsisinko mahdollisesti jotain pistosta ennen lentoa ehkäisemään veritulppariskiä, kun Tamofenin käyttäjällä kuulemma sellainenkin on kohonnut. (Mikä riski nyt ei olisi kohonnut Tamofenin käytön kanssa.)
Laitoin kysymyksen Noonaan sillä odotuksella, että vastaus tulee luvatun parin arkipäivän kuluessa. Juu ei, tuli alta tunnissa vastaus. Notta, kyllä se mun mielestä toimii. Hyvin jopa.
VieläOliJotain:
Mä olin ihan hirveän saamaton niiden kyselylomakkeiden täyttämisen ja ennen kaikkea palauttamisen kanssa. Meinaan molempien jaksojen alussa piti vastata aika monta sivua kaikenlaisia kysymyksiä kuluneeseen aikaan liittyen.
Ensimmäisen lomakepumaskan palauttamisessa oli jo takkuamista, kun en vaan saanut aikaiseksi, mutta tämä toinen meni jo ihan katastrofiksi. Tutkimussairaanhoitaja parka joutui meikäläistä patistamaan ensin tekstiviestillä ja kun siitä ei ollut mitään apua, niin sitten vielä ihan soittamalla perään. Kyllä nolotti.
Eikä ne ollut edes vaikeita kysymyksiä, olen vaan niin hiton saamaton tollasissa jutuissa. Ei pitäisi ikinä lupautua mihinkään tutkimuksiin mukaan. Pilaan vain aina kaikki.
torstai 22. syyskuuta 2016
silkkaa sirkusta
Nyt tämän valtakunnan syöpä-julkkiksen mopo on karannut lopullisesti käsistä. Yksityisyydestä ja rauhasta ei ole jäljellä enää rippeitäkään, kun joka toinen päivä on lehdessä joku juttu, kun sitä, tätä ja tuota. Hänen sairastamisensa on muuttunut kokopäivätoimiseksi sirkukseksi.
Jossain välissä tunsin myötätuntoa, mutta nyt fiilikset ovat asettuneet jonnekin myötähäpeän ja säälin tienoille. Säälittää lähinnä hänen henkinen tilansa, joka ei millään muotoa ole niin raiteillaan kuin mitä hän antaa ymmärtää. Päinvastoin, sillä siitähän kaikki tuo lehtien palstoilla pällistely kertoo, ettei kantti kestä sairautta ja sairastamista. Pitää jatkuvasti kerjätä huomiota, tsemppejä ja kehuja, jotta jaksaisi. Varsin surullista.
Voin hyvin kuvitella niiden tuntemukset, jotka tällä hetkellä sairastavat rintasyöpää myös. Varmaan aika montaa potuttaa tuollainen hehkutus ja mässäily, minua ainakin olisi potuttanut.
On hyvä, että asiasta puhutaan, mutta tuolla tyylillä rintasyövästä, joka on oikeasti vakava ja yleinen sairaus, tehdään halpahintaista ja kevyttä viihdettä, mitä se ei toden totta ole. Koko sairautta pidetään jatkossa varmasti - kiitos tämän julkisuudenkipeän missukan - jotenkin nuhakuumeeseen verrattavana pikkujuttuna, jonka selättää, kunhan vain jaksaa venyttää hymyn korvasta korvaan ja punata huulensa.
Kävipä mielessä sekin, että hän taitaa juttupalkkioilla aika kivasti kompensoida menettämiään ansiotuloja. Eli bisnesnaisia. Toivottavasti vaan on tissilleen - ja imagolleen - pistänyt kunnon hintalapun. Molemmat ovat meinaan tämän savotan jälkeen mennyttä kalua.
Olen oikein tosissani miettinyt, mitä hän saa tuosta kaikesta, mutta en ole keksinyt vastausta. Ei kai sitä tällainen normaali ihminen voi ymmärtää. Kai se vaan on niin, että julkisuus on kovinta huumetta, jota ilman ei voi edes syöpää sairastaa.
Jossain välissä tunsin myötätuntoa, mutta nyt fiilikset ovat asettuneet jonnekin myötähäpeän ja säälin tienoille. Säälittää lähinnä hänen henkinen tilansa, joka ei millään muotoa ole niin raiteillaan kuin mitä hän antaa ymmärtää. Päinvastoin, sillä siitähän kaikki tuo lehtien palstoilla pällistely kertoo, ettei kantti kestä sairautta ja sairastamista. Pitää jatkuvasti kerjätä huomiota, tsemppejä ja kehuja, jotta jaksaisi. Varsin surullista.
Voin hyvin kuvitella niiden tuntemukset, jotka tällä hetkellä sairastavat rintasyöpää myös. Varmaan aika montaa potuttaa tuollainen hehkutus ja mässäily, minua ainakin olisi potuttanut.
On hyvä, että asiasta puhutaan, mutta tuolla tyylillä rintasyövästä, joka on oikeasti vakava ja yleinen sairaus, tehdään halpahintaista ja kevyttä viihdettä, mitä se ei toden totta ole. Koko sairautta pidetään jatkossa varmasti - kiitos tämän julkisuudenkipeän missukan - jotenkin nuhakuumeeseen verrattavana pikkujuttuna, jonka selättää, kunhan vain jaksaa venyttää hymyn korvasta korvaan ja punata huulensa.
Kävipä mielessä sekin, että hän taitaa juttupalkkioilla aika kivasti kompensoida menettämiään ansiotuloja. Eli bisnesnaisia. Toivottavasti vaan on tissilleen - ja imagolleen - pistänyt kunnon hintalapun. Molemmat ovat meinaan tämän savotan jälkeen mennyttä kalua.
Olen oikein tosissani miettinyt, mitä hän saa tuosta kaikesta, mutta en ole keksinyt vastausta. Ei kai sitä tällainen normaali ihminen voi ymmärtää. Kai se vaan on niin, että julkisuus on kovinta huumetta, jota ilman ei voi edes syöpää sairastaa.
keskiviikko 14. syyskuuta 2016
eripariryntäät
Suihkussa illalla katselin itseäni alaspäin ja totesin, että mullahan on tissit ihan totaalisen eri paria!
Vasen (leikattu) topakka on ruskea vaaleanpunaisella nännillä ja oikea roikkuva olmin värinen ruskealla nännillä. Veri nais, indiid.
Notta ei tullut meikäläisestä sitten alastonmallia. Paitsi ehkä johonkin horrori-lehteen.
Mutta muuten kaikki on ihan ok.
Vasen (leikattu) topakka on ruskea vaaleanpunaisella nännillä ja oikea roikkuva olmin värinen ruskealla nännillä. Veri nais, indiid.
Notta ei tullut meikäläisestä sitten alastonmallia. Paitsi ehkä johonkin horrori-lehteen.
Mutta muuten kaikki on ihan ok.
perjantai 2. syyskuuta 2016
nou kommentteja
TM katsoi Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmaa. Lopussa haastateltiin häntä, jonka nimeä en mainitse.
TM: "Eiks tää, saatana, lopu koskaan. Tota lätinää jaksa kukaan kuunnella."
En ota kantaa, en katsonut enkä edes kuunnellut. Toisille vaan julkisuus on kuin huumetta.
VieläOliJotain:
Itseasiassa ei ole mitään. Siis uutta. Päivä kerrallaan eteenpäin kohti marraskuuta ja ensimmäistä kontrollikäyntiä.
TM: "Eiks tää, saatana, lopu koskaan. Tota lätinää jaksa kukaan kuunnella."
En ota kantaa, en katsonut enkä edes kuunnellut. Toisille vaan julkisuus on kuin huumetta.
VieläOliJotain:
Itseasiassa ei ole mitään. Siis uutta. Päivä kerrallaan eteenpäin kohti marraskuuta ja ensimmäistä kontrollikäyntiä.
lauantai 6. elokuuta 2016
tänään, tässä ja nyt
Kuvat on otettu samalla dinosaurusten aikaisella kännykällä, mutta niin ovat muutkin kuvat tässä blogissa eli vertailu on helpompaa.
Leikkauksesta on siis piirun alle yhdeksän kuukautta ja nyt tilanne on tämä:
Arpia ei siis todellakaan enää huomaa, ellei tiedä niihin kiinnittää huomiota. Rinnassa alimmassa kuvassa näkyy vaakatasossa paremmin rintaliivin tekemä painauma kuin arpi siinä yläpuolella.
Lisäksi tuo leikattu rina on jotenkin... hmmm... terhakkaampi kuin leikkaamaton, jos nyt keski-ikäisen naisen rina ikinä voi olla terhakas. Eli syöpäleikkauksen yhteydessä tuli bonuksena sellainen pienehkö kohotusleikkauskin, josta syystä ryntäät ovat nyt eri paria, mutta ei se mitään. Onpahan edes toinen vähemmän roikkuva tapaus.
VieläOliJotain:
Eli 19. ja 22. marraskuuta löytyy pari ensimmäistä blogikuvaa tissistä leikkauksen jälkeen, vaikka nekin ovat kyllä jo siistejä verrattuna aikaisemmin ottamiini.
Leikkauksesta on siis piirun alle yhdeksän kuukautta ja nyt tilanne on tämä:
 |
| molemmat arvet (ja tatska) |
 |
| kainaloarpi läheltä |
Arpia ei siis todellakaan enää huomaa, ellei tiedä niihin kiinnittää huomiota. Rinnassa alimmassa kuvassa näkyy vaakatasossa paremmin rintaliivin tekemä painauma kuin arpi siinä yläpuolella.
 |
| tissiarpi läheltä |
Lisäksi tuo leikattu rina on jotenkin... hmmm... terhakkaampi kuin leikkaamaton, jos nyt keski-ikäisen naisen rina ikinä voi olla terhakas. Eli syöpäleikkauksen yhteydessä tuli bonuksena sellainen pienehkö kohotusleikkauskin, josta syystä ryntäät ovat nyt eri paria, mutta ei se mitään. Onpahan edes toinen vähemmän roikkuva tapaus.
VieläOliJotain:
Eli 19. ja 22. marraskuuta löytyy pari ensimmäistä blogikuvaa tissistä leikkauksen jälkeen, vaikka nekin ovat kyllä jo siistejä verrattuna aikaisemmin ottamiini.
torstai 4. elokuuta 2016
hän, jonka nimeä en mainitse
Suomessa sairastaa tällä hetkellä rintasyöpää useita naisia hiljaa ja sen enempää sairaudestaan meteliä pitämättä ja yksi, joka pitää mekkalaa sitten niiden kaikkien muidenkin edestä. Tiedätte, ketä tarkoitan.
Vilpittömästi voin sanoa, etten hänelle toivo mitään muuta kuin, että hänen hoitonsa menisivät mahdollisimman hyvin ilman ylimääräisiä kupruja ja että hän paranisi möököstään kokonaan ja lopullisesti.
Silti sanon myös, että hänen persoonansa ja ennen kaikkea käytöksensä ärsyttää ihan simona. Ei niin, että siitä mitenkään näppylöitä saisin tai muutenkaan hänen antaisin elämääni häiritä, mutta sen verran hän rutiinejani sotkee, että kun aamulla katson kääk-lehden nettiversiosta tulevan päivän säätä, niin etusivulla naamalleni lävähtää ensimmäisenä hänen pärstänsä ja hänen sen aamun - tai edellisen illan - fiilikset. Ei kivaa, joudun nähtävästi muuttamaan rutiinejani.
Käsittääkseni hän esitti diagnoosin saatuaan toiveen, että hänet jätettäisiin rauhaan. Tai ettei hän aio sairaudestaan avautua julkisuudessa. Tai jotain sinne päin. Korjatkaa, jos olen käsityksineni väärässä.
IL 1.7.2016: Haluan kertoa tämän tätä kautta,koska toivon että kunnioitatte yksityisyyttäni ja annatte minulle rauhan taistella tämän myrskyn läpi.
Niin, ehkä tuon voi ymmärtää monella tavalla. Minä tosin ymmärsin sen vain yhdellä tavalla: yksityisyys ja rauha tarkoittaa ei ainakaan julkisuutta.
No, mutta kuten tiedämme, yksityisyys ja rauha on jäänyt vähemmälle ja ainoastaan henkilön itsensä takia. Toki tiedetään, että kääk-lehdet tekevät juttun vaikka kuivuneesta lehtiruodista, mutta näissä kaikissa jutuissa on ollut tavalla tai toisella ko. henkilön omiakin sanoja. Ja televisiossakin hän on ollut! Juu, kyllä on pikkasen eri käsitys meillä yksityisyydestä hänen kanssaan.
Mutta se julkisuus hänelle suotakoon, vaikka tulikin alkuun vähän puhuttua höpöjä. Uskon näet, että se on hänen tapansa selviytyä ja taistella pelkojaan vastaan. Kun on reippaana lehtien lööpeissä ja sivuilla, somessa ja lenkkipoluilla, niin varmasti itsekin uskoo olevansa reipas ja peloton. Ja on siinä hyväkin puolensa, kunhan ei vaan petä itseään, vaan ymmärtää kaikki realiteetit ja vaihtoehdot.
Minun keinoni selviytyä oli erittäin pitkälle tämä blogi ja onhan sekin ollut tietty jonkin asteista julkisuutta. Ainoa pieni ero, etten olen naamaani ja nimeäni - tissini toki kyllä - tällännyt blogiin enkä ole hetkeäkään salaillut mitään tai vaatinut yksityisyyttä ja rauhaa. Päinvastoin kaikki kommentit ja keskustelut olivat enemmän kuin tervetulleita ja joista edelleen olen teille kaikille kiitollinen.
Ainoa, mikä minua hieman pelottaa hänen, jonka nimeä en mainitse, kohdallaan, on se, että hän saattaa pudota vielä melko korkealta todellisuuteen, kunhan hoidot todella alkavat ja etenevät. Siinä ei välttämättä enää huulikiillot ja korvasta korvaan ulottuva hymy riitäkään pitämään päätä kasassa. Ja kun on asian kanssa kuitenkin julkisuuteen tullut ja vieläpä tällaisella volyymilla, niin... Huh huh.
Toivonkin hänelle megajaxuja valitsemallaan tiellä.
VieläOliJotain:
Ja sitten oli tämä tunnettu laulajatar. Hän häipyi julkisuudesta sairastuttuaan ja kävi hoidot läpi kaikessa hiljaisuudessa. Palasi sitten takaisin lavoille, kun hoidot olivat päättyneet ja voimat palautuneet. On toki jälkikäteen kertonut sairaudestaan ja siitä selviytymisestään, mutta todellakin vasta sitten, kun pahin savotta on ollut ohi.
Järkivalinta, sillä uskon, että julkisuuden henkilölle tämä ratkaisu on varmasti se, joka vähiten syö voimavaroja. Niitä, mitä tarvitaan voittamaan rintasyöpä.
Vilpittömästi voin sanoa, etten hänelle toivo mitään muuta kuin, että hänen hoitonsa menisivät mahdollisimman hyvin ilman ylimääräisiä kupruja ja että hän paranisi möököstään kokonaan ja lopullisesti.
Silti sanon myös, että hänen persoonansa ja ennen kaikkea käytöksensä ärsyttää ihan simona. Ei niin, että siitä mitenkään näppylöitä saisin tai muutenkaan hänen antaisin elämääni häiritä, mutta sen verran hän rutiinejani sotkee, että kun aamulla katson kääk-lehden nettiversiosta tulevan päivän säätä, niin etusivulla naamalleni lävähtää ensimmäisenä hänen pärstänsä ja hänen sen aamun - tai edellisen illan - fiilikset. Ei kivaa, joudun nähtävästi muuttamaan rutiinejani.
Käsittääkseni hän esitti diagnoosin saatuaan toiveen, että hänet jätettäisiin rauhaan. Tai ettei hän aio sairaudestaan avautua julkisuudessa. Tai jotain sinne päin. Korjatkaa, jos olen käsityksineni väärässä.
IL 1.7.2016: Haluan kertoa tämän tätä kautta,koska toivon että kunnioitatte yksityisyyttäni ja annatte minulle rauhan taistella tämän myrskyn läpi.
Niin, ehkä tuon voi ymmärtää monella tavalla. Minä tosin ymmärsin sen vain yhdellä tavalla: yksityisyys ja rauha tarkoittaa ei ainakaan julkisuutta.
No, mutta kuten tiedämme, yksityisyys ja rauha on jäänyt vähemmälle ja ainoastaan henkilön itsensä takia. Toki tiedetään, että kääk-lehdet tekevät juttun vaikka kuivuneesta lehtiruodista, mutta näissä kaikissa jutuissa on ollut tavalla tai toisella ko. henkilön omiakin sanoja. Ja televisiossakin hän on ollut! Juu, kyllä on pikkasen eri käsitys meillä yksityisyydestä hänen kanssaan.
Mutta se julkisuus hänelle suotakoon, vaikka tulikin alkuun vähän puhuttua höpöjä. Uskon näet, että se on hänen tapansa selviytyä ja taistella pelkojaan vastaan. Kun on reippaana lehtien lööpeissä ja sivuilla, somessa ja lenkkipoluilla, niin varmasti itsekin uskoo olevansa reipas ja peloton. Ja on siinä hyväkin puolensa, kunhan ei vaan petä itseään, vaan ymmärtää kaikki realiteetit ja vaihtoehdot.
Minun keinoni selviytyä oli erittäin pitkälle tämä blogi ja onhan sekin ollut tietty jonkin asteista julkisuutta. Ainoa pieni ero, etten olen naamaani ja nimeäni - tissini toki kyllä - tällännyt blogiin enkä ole hetkeäkään salaillut mitään tai vaatinut yksityisyyttä ja rauhaa. Päinvastoin kaikki kommentit ja keskustelut olivat enemmän kuin tervetulleita ja joista edelleen olen teille kaikille kiitollinen.
Ainoa, mikä minua hieman pelottaa hänen, jonka nimeä en mainitse, kohdallaan, on se, että hän saattaa pudota vielä melko korkealta todellisuuteen, kunhan hoidot todella alkavat ja etenevät. Siinä ei välttämättä enää huulikiillot ja korvasta korvaan ulottuva hymy riitäkään pitämään päätä kasassa. Ja kun on asian kanssa kuitenkin julkisuuteen tullut ja vieläpä tällaisella volyymilla, niin... Huh huh.
Toivonkin hänelle megajaxuja valitsemallaan tiellä.
VieläOliJotain:
Ja sitten oli tämä tunnettu laulajatar. Hän häipyi julkisuudesta sairastuttuaan ja kävi hoidot läpi kaikessa hiljaisuudessa. Palasi sitten takaisin lavoille, kun hoidot olivat päättyneet ja voimat palautuneet. On toki jälkikäteen kertonut sairaudestaan ja siitä selviytymisestään, mutta todellakin vasta sitten, kun pahin savotta on ollut ohi.
Järkivalinta, sillä uskon, että julkisuuden henkilölle tämä ratkaisu on varmasti se, joka vähiten syö voimavaroja. Niitä, mitä tarvitaan voittamaan rintasyöpä.
maanantai 1. elokuuta 2016
30 vuotta to go
Kävin moikkaamassa Muoria. Hän istui ruokapöydän ääreen leyhytellen paitaansa, kun oli niin kuuma.
"Hormoonihiki pukkaa."
Just. Eli jos elän vielä sen suunnilleen kolmekymmentä vuotta, niin hikiset paikat on tiedossa. Kirjaimellisesti.
VieläOliJotain:
Vilkaisin mielenkiinnosta tilastoja tästä blogista. Viime marraskuussa täällä oli käyty noin 10 000 kertaa.
Kuka minut tietää, niin tietää myös, että lempilausahduksiani on "valhe, emävalhe, tilasto" eli pikkasen epäilyttää. Mutta jos todellisuus on edes puolet tuosta, niin aika mielenkiinnostavasta aiheesta olen osannut kirjoittaa. Vai onko porukoita kenties kiinnostanut, heitinkö jo lusikan nurkkaan..? ;)
"Hormoonihiki pukkaa."
Just. Eli jos elän vielä sen suunnilleen kolmekymmentä vuotta, niin hikiset paikat on tiedossa. Kirjaimellisesti.
VieläOliJotain:
Vilkaisin mielenkiinnosta tilastoja tästä blogista. Viime marraskuussa täällä oli käyty noin 10 000 kertaa.
Kuka minut tietää, niin tietää myös, että lempilausahduksiani on "valhe, emävalhe, tilasto" eli pikkasen epäilyttää. Mutta jos todellisuus on edes puolet tuosta, niin aika mielenkiinnostavasta aiheesta olen osannut kirjoittaa. Vai onko porukoita kenties kiinnostanut, heitinkö jo lusikan nurkkaan..? ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)