torstai 15. lokakuuta 2015

Päivä yksi

Lokakuun 14. tänä vuonna.

Klo 16:18 tänään.

Tunnistin puhelimesta lääkäriaseman puhelinnumeron. Ei tarvitse kummoista mielikuvitusta arvatakseen, mistä on kyse. Mä ainakin arvasin välittömästi.

Lääkäri oli selkeästi pienessä paniikissa. Kyseli, missä mä olen - töissä vai kotona - ja jotain jaaritteli siitä, ettei olla nähty viimeksi kuin joskus viime vuonna.

Hohhoijaa. Mene jo asiaan.

No, sitten sai sanottua, että tulokset ovat tulleet. Tokaisin heti, että "joo, arvasin, joten anna tulla vaan, mitä siellä on".

Sai sitten änkytettyä, että pahanlaatuisia solumuutoksia on löytynyt.

Ja siinä se sitten olikin. Enempää ei osannut tietty sanoa, mutta sanoi lähettävänsä patologin lausunnon postissa myös mulle samalla, kun laittaa lähetteen HUS:iin. Voi, kääk. Eli vaikka en nyt hermoraunio olekaan, niin olisin voinut sen kyllä ottaa sähköpostilla, mutta menköön. Eiköhän tässä ehdi sen saada ennen kuin HUS:sta ottavat yhteyttä. Siihen kun kuitenkin menee se 1-2 viikkoa.

Olo on epätodellinen, vaikkei tämä mistään puun takaa tullutkaan. Mutta että jo nyt. No, nyt, ensi vuonna, viiden vuoden päästä... Olisihan tämä voinut tulla jo viisi vuotta sitten, joten kai tää oli vain nyt sitten mun hetki saada se. Vuodella voitin systerin kumminkin.

En tiedä, mitä tehdä. Toisaalta tekisi mieli kertoa heti kaikille, mutta kun etukäteen tätä mietin, niin olin jo puoliksi päättänyt, etten kerro heti enkä edes kaikille (paitsi teille parille täällä julkisessa blogissa ;D). Töissä nyt on pakko kertoa kumminkin, kun osa jo tietää, että kävin tutkimuksissa, joissa koepala otettiin. Ja vaikuttaahan tää nyt varmaan - tai tietysti siis - jotenkin tähän loppuvuoteen niin, että joudun ehkä olemaan ainakin jonkun hetken pois duunista. Josta tuli mieleeni, että rintasyöpäleikkaus on muuten kohtuullisen napakka takaraja niille tekemättömille töille.

Ja miten mä tän töissä kerron ? Nehän alkaa mua, perkele, jo heti kuoppaamaan ! Harmi, kun ei ole palkkakeskustelut tulossa. Tällä olisi voinut vähän säälistä saadakin lisää liksaa. No, aina ei voi voittaa.

(Tässä välissä katsoin Päivän Tunnussana 2015 -kirjasesta, mitä tälle päivälle sanotaan:

Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi! Job. 1:21

Väittääkö joku vielä, ettei Jumalalla ole muka huumorintajua, täh ? :D)

Eli kai tässä tosiaan johonkin leikkaukseenkin joudun jossain kohtaa. Tuskin se mörkö sieltä nyt ihan ajatuksenkaan voimalla häviää. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi ollut sairaalassa leikattavana. Voikohan sen tehdä paikallispuudutuksena ? Täytyypä kysyä.

Ai niin. No, joo. Siis se 'möökö' on kokoluokkaa 4mm x 6mm x 7mm eli ei mikään suuren suuri, käsittääkseni. Ja siis tänhetkisen tiedon mukaan, mikä ei ole kovin paljon se. Tarkemmat tuntomerkit selvinnevät sitten myöhemmin, viimeistään sen leikkauksen jälkeen.

Nyt mietin, että olisi sittenkin pitänyt mennä tutkimuksiin jo keväällä normiaikataulun mukaisesti. Tai ehkä sitä ei silloin olisi vielä näkynyt ja olisi ehtinyt kasvaa vielä reilut puoli vuotta lisää. Eli ehkä tässä nyt vaan asiat menevät sillä aikataululla kuin niiden on mun kohdalla tarkoitus mennäkin. Kaikella kuitenkin on tarkoituksensa, tavalla tai toisella, syystä tai toisesta.

VieläOliJotain:
Joo, kyllä pala on ollut pari kertaa kurkussa tässä illan aikana, mutta älkää ymmärtäkö väärin. En sure itseni takia, vaan mietin, miten tässä nämä kaikki ihmiset mun ympärilläni tähän suhtautuvat.

Mä olen huono kestämään muiden huolta ja surua ja ahdistusta mun takia ja niitä kohtaamisia pelkään siksi jo etukäteen. Sen takia olisin mieluummin kertomatta kokonaan, mutta kun se ei ole vaihtoehto, niin on mentävä tulta päin ja kestettävä ja otettava vastaan se, mikä tulee.

Paitsi tietysti TM. Se totesi vaan rauhallisesti venyttelevään tyyliinsä, notta "noo... kyllä se siitä..." :D Se mies ei kyllä petä, sen reaktioihin voi aina luottaa, tilanteessa kuin tilanteessa.

***

Pakko lisätä vielä tää vuoropuhelu samalta keskiviikkoillalta.

mä: "Niin, sä oot menossa siis viikonloppuna Kesäpaikalle ?"

TM: "No, joo, kyllä niin."

mä: "Mut jos sun pitäiskin jäädä pitämään mua kädestä kiinni..."

TM: "No, ei kyl tartte. Kyllä se siitä sitten niin... Noh, töihin siitä."

:D

20 kommenttia:

  1. Entä tämä tämän Aamun Ajatus:
    "Muutamat hädän hetket opettavat ihmiselle viisautta enemmän kuin vuosikymmenien tasaiset olot." - sanoi Maria Jotuni kuulemma.

    TM on mun suosikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa taitaa Maria olla.

      TM on... noh, munkin suosikki. :)

      Poista
  2. Voipi olla niin, että keväällä möökö olisi ollut niin olematon, että ei olisi näkynyt missään, joten nyt oli ehkä otollisin aika löytää. Mieti, että se on herneen kokoinen, joten voit selvitä todella helpolla. Ja tässä tarkoitan siis itse leikkausoperaatiota. Se henkinen puoli onkin sitten eri juttu. Aikoinaan eräällä työtoverilla löydettiin herneenkokoinen kasvain ja selvisi pienellä leikkauksella ja pystyi palaamaan tosi nopeasti töihin. Nyt siitä on jo kymmenen vuotta ja kaikki on edellekkin hyvin, eikä herneitä rinnoista ole löytynyt.

    VastaaPoista
  3. Mä en ostanut roosanauhaa vaikka niitä joka puolella oli myynnissä vaan vaaleanpunaisen kynttilän jota poltan joka aamu ja ilta (joka tapauksessa poltan mutta nyt aattelen sua aina sytyttäessäni ja varmaan muutenkin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten leivosta?

      http://www.hs.fi/ruoka/a1305992686746

      Poista
    2. Hauska idea. Mun kohdalla vain pitäisi olla kaksi täytekakun kokoista möllikkää. :D

      Poista
  4. Oo peipi ��❤️ Hyvin ne asettuu, kaikki ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä lähdetään, vähempään ei tyydytä. :)

      Poista
    2. http://im.mtv.fi/image/4333402/landscape16_9/1024/576/55844233e85af4529d4c6d2aad0fd4c8/IN/huonokuntoinen-kuoppainen-tie.jpg Sopis :p

      T. IKJ

      Poista
    3. :D Katos kun löysitkin kuvan mun hinkeistä.

      Poista
  5. Rouva Jotuni tiesi mistä puhui.
    Kyllä se siitä, kaikki aikanaan. Olet ajatuksissa.

    VastaaPoista
  6. Minunkin ajatukset ovat vaeltaneet luoksesi tänään monen monta kertaa! Positiivista energiaa lähetän Pohojammaalta koko teidän perheelle, yhdessä taistelette läpi tämän hetkellisen notkahduksen.

    -Heidi-

    VastaaPoista
  7. Aika tasan kolme vuotta sitten olin myös itse sellaisessa tilanteessa (ehkä, Nollis, hämärästi jotain muistatkin...), että mikään muu ajatus tai suunnitelma ei oikein tullut mieleenkään, eikä ollut vaihtoehtoja, kuin tämä jo mainittu "tulta päin". Ja tulta päin mentiin. Näin sattumalta yhden mua silloin hoitaneista lääkäreistä bussipysäkillä, ja reippaasti menin itseni esittelemään ja kiittämään saamastani hyvästä hoidosta ja muistamaan, vieläkö tämä minut muistaa. Muisti toki: mikä muu ei kuulemma mulle riittänyt kuin se läpi harmaiden kivien meneminen toipuakseni.

    Joten Nollis, mä TIEDÄN että tie on raskas ä, mutta viimeistään kolmen vuoden kuluttua sä katsot taakseni ja toteat: "tulipahan rämmittyä" ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kyllä.

      Näin on. Eteenpäin, sano mummo lumessa. :)

      Poista
  8. Tuttua tuo ongelmatiikka läheisten osanoton kanssa. Muista että sinä olet se, joka on "potilas". Sun homma ei ole pitää muita pystyssä. Siinäpä monipiippuinen asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Osaa porukasta taisi uutista enemmän järkyttää se, etten ollutkaan epätoivon kuilun partaalla. ;)

      Poista