Eilen illalla vasta muistin käydä postilaatikolla. Ei ollut mitään postia työterveyslääkäriltä, mutta HUS:sta sen sijaan oli. Ilmoitus vastaanottoajan varauksesta "rintarauhaskirurgiseen yksikköön". Eli siis se lääkäriaika silloin maanantaina 2.11.
Muuten kirje oli ihan kuten muutkin vastaavat, mutta lopussa oli teksti:
Mikäli teillä [pienellä !! idiootit. vai tarkoitetaanko tuolla kenties minua ja tissiäni ?] on todettu rintasyöpä, voitte tutustua rintasyöpäpotilaan hoitopolkuun osoitteessa www.hus.fi/rintasyopapotilaanhoitopolku
Työpaikkalääkärikin ohjasi nettiin. Se kai se on tämän päivän raamattu.
Toisaalta ymmärrän, mutta toisaalta on kyllä helvatan vaarallista puuhaa ohjata mahdollisesti tuskaspäissään oleva ihminen sinne. Saattaa meinaan olla niin, että ehtii sydänkohtaus viedä ennen kuin hoitoja päästään edes aloittamaan. Eli arvannette, etten minä ainakaan aio viihtyä netissä (siis muualla kuin blogissani) tämän aiheen parissa.
Ystävätär aikoinaan kaivoi netistä kaiken mahdollisen tiedon, mitä missään päin maailmaa ikinä olikaan rintasyövästä kirjoitettu ja ihmettelen vieläkin, ettei seonnut lopullisesti sen 'tieto'tulvan alla. Nyt kun vuodet ovat vierineet ja etäisyyttä asiaan on tullut hänellekin luulen, että saan häneltä halutessani jo hieman suodattunuttakin tietoa. Mutta se päivä ei ole vielä.
Tuon osoitteen takana on polku, joka on varmasti ihan ok niille, jotka asian kanssa ovat täysin ummikkoja, mutta meikäläiselle siitä ei ole juurikaan iloa. Lähden siitä, että käyn tutkimukset, jotka määrätään ja tapaan lääkärin ja kaikki tarvittavat asianosaiset säädetyssä järjestyksessä. Leikkauksen jälkeen katsotaan, mikä on tilanne ja toimitaan sitten sen mukaan, mitä lääkärit sanovat. On meinaan ihan turhaa meikäläisen mennä ammattilaisia ohjeistamaan nettitiedon perusteella, niin kuin olen kuullut joidenkin valopäiden tekevän. Yksi iso savotta on käyty läpi ammattilaisten avulla, ohjeistuksella ja päätöksillä ja se meni ns. putkeen, joten samaa sabluunaa aion soveltaa nytkin.
VieläOliJotain:
Tississä tuntuu haamukipuja. Onhan sitä tietty sorkittu maanantaina, mutta ei niiden nipsujen pitäisi kaiketi enää tuntua eli kyllä tässä pääkoppa tekee omia temppujaan. Ärsyttävää.
Hieman ärsyttävä on ollut tässä vuosien varrella myös eräs ystävättäreni, jolle olen kertonut tästä meidän suvun peikkomaisesta rintasyöpäriskistä. Joka vuosi - tälläkin viikolla -, kun olen maininnut, että taas olen menossa kontrolliin, huokaisee hän, että kyllä hänenkin pitäisi käydä tsekkauttamassa rinnat, vaikkei sukurasitetta olekaan.
Niin, pitäisi, mutta eipä vain ole saanut aikaiseksi. Ei, vaikka tietää, että Siskolta rintasyöpä löydettiin minua vuoden nuorempana, että lapsuudenystäväni kuoli siihen 44-vuotiaana (sairasti sitä todennäköisesti jo alle 40-vuotiaana) eli vuosia meitä nuorempana ja että tuttuperheen rouvalta se sama möökö hoidettiin pois vieläkin nuorempana, 41-vuotiaana.
Mielenkiinnolla odotan, mikä on hänen reaktionsa nyt, kun kuulee meikäläisen tarttuneen seulaan. Muuttuukohan se konditionaali vihdoinkin päätökseksi ja teoksi ?
Joo ei, tiedän. Ei ole minun asia olla sisareni vartija tässäkään asiassa. Jokainen aikuinen nainen toki tekee itse omat päätöksensä elämänsä (ja perheensä elämän) suhteen. Joillekin on vain helpompaa elää pää pensaassa ja kuvitella, että tietämättömyys suojelee, kunnes joku päivä löytää itsensä letkuista.
Anteeksi jyrkkyyteni, mutta kun tänä päivänä joka 8. nainen saa rintasyövän, niin kuinka kukaan aivoilla varustettu nainen voi enää vilpittömästi uskoa, että "ei se mulle tule". Ei ehkä tule, mutta kun sitä ei voi varmaksi koskaan tietää. Minä taas tiesin, että tulee, josta syystä tavallaan olen ollut etulyöntiasemassa muihin naisiin nähden ja olen jo vuosikymmeniä sitten ymmärtänyt, että rintoja pitää tutkia jollain muullakin keinoin kuin kokeilemalla omalla räpylällä.
"Tutkikaa rintojanne." Se on toki hyvä neuvo, mutta kyllä käsittääkseni suurin osa rintasyövistä kuitenkin löytyy jollain muulla tapaa kuin oman käden kautta. Paitsi tietysti sitten, kun se on jo kasvanut kunnon jöötiksi. Sitä ei meinaan omin käsin tunne ennen kuin se on kasvanut isommaksi kuin tämä meikäläisen möökö eikä aina silloinkaan, jos rinnat ovat isot ja muutenkin perunapeltoa. Kuten minulla.
Joulu on tulossa. Pyytäkää hyvä ihanat rakkaat naiset vaikka joululahjaksi mammografia+ultraääni -tutkimus. Tieto vähentää tuskaa tässä asiassa, voin luvata sen teille.
Käsittämätöntä, että joku ei halua/välitä/uskalla/viitsi kuvauttaa rintojaan, vaikka se olisi helppoa, paikkoja on ja lähetteen saa helposti ja vielä ilmaiset seulonnat suovat mahdollisuuden jokaiselle.
VastaaPoistaMinulle tuloksista soittanut lääkäri suositteli , etten menisi missään nimessä lukemaan miltään nettikeskustelupalstalta kenenkään kokemuksia, ne ovat kamalia ja herkkien naisten pelottajia. En mennyt, sain tietoa ystävältäni, joka oli vuotta aiemmin käynyt rankan operaation läpi. Hänen tiedoillaan menin pelotta ja ikäänkuin tietäen vaiheesta toiseen. Ja todellakin jokainen tapaus on omansa, paha vertailla, kun kaikkien möököt ja vartijasolut eivät ole yhtäläisiä.
Tässä asiassa tieto ei luo tuskaa, itse en lähipiiriäni lukuunottamatta kertoillut taudista, en halunnut mitään säälivää lällätystä ja osanottoa. Vanhalle äidilleni en kertonut, hänen voihkintaansa en olisi kestänyt.
Ehkä mä olen vain yliherkkä, kun olen suvussani ja ystäväpiirissäni näitä nähnyt pilvin pimein, mutta välinpitämättömyys - tai suorastaan laiskuus - ärsyttää. Ja jos sitten jotain joskus löytyy, ja vielä vähän turhan myöhään, niin voi jessus, sitä itsesyytöksen siivoa sen jälkeen !
PoistaNetin keskustelupalstat ovat perkeleestä, josta syystä aion tehdä tässä asiassa ihan oman hiihdon. Ja blogin. Yhden tarinan muiden ainutlaatuisten tarinoiden joukossa. :)
Mun on pakko saada asiasta puhua ja työpaikalla ihmiset ovat tarpeeksi vieraita, joten sopivat hyvin mun tarpeisiin. Lisäksi mä kyllä reippaasti sanon, ettei mua pidä säälitellä tai kuopata vielä elävältä. Eikä kukaan sitä ole onneksi tehnytkään. Tsemppiä, voimia ja jaksamista on toivotettu ja naurettu mun kanssa, mikä se sopii mulle mainiosti.
Muori on tässä tosiaan se pahin rasti ja sitä välttelen viimeiseen asti (kato runomitta ! :D). Hyvällä tuurilla voisin kertoa sille vasta leikkauksen jälkeen, mutta en mä nyt tiedä, millaseksi tää tuuri tässä vielä kehkeytyy... Muori on muutenkin hermojaraastava ihminen, saati sitten tällasessa tilanteessa. Joo, ei. Odotetaan ja katsotaan.
Mä kävin elämäni ekan kerran mammografiassa kun tuli viiskymppisen tarkistuskutsu. Joku patti löyty, jonka toinen lääkäri päästi läpi, toinen otti kiinni ja tuli kutsu jatkotutkimuksiin. No jatkot oli koepalan otto, josta ei mitään kuulunut kotiin kunnes tuli kutsu kirurgille isoon sairaalaan. Lekuri kysyi että enkö ole ite mitään huomannu. Sanoin näyttäen h-kupin tissejäni että "mää täältä mitään löydä..." No ne löysi ja poisti. Oli hyvälaatuinen joka leikattiin varmuuden vuoks kun ne tuppaa muuttumaan pahalaatuisiks ajan myötä. Just niinko minäkin! Aikaisemmin olisin halunnu pienennysleikkaukseen, joten totesin lekurille että pienennetään ny sitte pala kerrallaan. Paljon muutakin hassua ja naurettavaa siinä sitten tuli vastaan... Ens vuonna pitäis mennä seuraavan kerran, joten saas nähdä mitä ens kerralla on.
VastaaPoistaSukulaisissa ja tuttavapiirissä on rintasyöpää ollut ihan liikaakin. Onneks hoidot ovat kehittyneet paljon vuosien aikana. Mutta näen myös todella tärkeänä sen että menee sinne mammografiaan!
Mun lääkäri sanoi tosi painokkaasti, että seulontatutkimusten mammografia ei todellakaan riitä, pitää aina vaatia myös ultraäänitutkimus. Mulla ei siis tosiaan mammossa näkynyt mitään, mutta ultralla löytyi. Jotenkin kiukkuisen oloisena sanoi, että pelkkä mammografia päästää läpi ties mitä, josta syystä ei antanut sille liikaa arvoa.
PoistaHenkkoht olen noista seulonnoista sitä mieltä, että tulevat kymmenen vuotta liian myöhään. Suurin osa mun tutuista ovat sairastuneet alle 50-vuotiaina eli ennen seulontoja. Siksi usutankin kavereitani tutkimuksiin jo aikaisemmin, ihan varmuuden vuoksi. Miksi odottaa, kun se voi olla sitten liian myöhäistä ? Ja jos mitään ei löydy (= turha käynti), niin sitä ihanampaa on saada kuitenkin varmuus.
Ultrassa multa otettiin se koepala. En tiedä pääseekö ultraan muuten tosiaan muuten kuin omaa rahapussiaan käyttämällä.
PoistaOot ihan oikeessa että alle 50 v pitäis käydä tutkimuksissa! Mikseiköhän seulontoja aloiteta jo 40v? Olis syytä. Ja jos on vielä sukurasitetta niin sitä isommalla syyllä pitää käydä!
Sairasloma muuten on varmaan aika paljon kiinni sit sun omasta voinnista. Yks työkaveri oli poissa vain hoidoissa ja muun ajan töis. Sanoi voivansa ihan hyvin niin mitä siinä makaamaan ja märehtiin. Toinen kaveri oli saikulla vähän enemmän kun oli välillä huono olo. No onneks on joustavaa siinä suhteessa ja saa hoitojen välillä ihan muuta mietittävää. Mä olin leikkauksen takia pari päivää pois ja sit kun kävin jälkitarkastuksessa. Mutta mulla olikin tämä hyvä-tapaus.
Ultrassa ne otetaankin, koska päästään silloin tyypin ytimeen tarkemmin. Mutta joo, ei ehkä automaattisesti ultraan pääse, mutta kannattaa siihen investoida, ettei jää päälle vääriä tilannekuvia.
PoistaMä olen käynyt tosiaan jo reilu parikymppisestä, mutta arvaan, että osa serkuista ei ole käynyt vielä kertaakaan. Tiedossa heillä kumminkin tilanne on, joten omapa on päätöksensä. Eikä se nyt niin kallista ole. Voi sen rahansa huonomminkin käyttää.
Nämä sairaslomien mietinnät ovat karhun nylkemistä ennen kaatoa, kun ei ole hajua vielä tilanteesta ollenkaan eli millaset hoidot tulee, mutta sellainenhan mä olen. Ehkä pitäisi tämäkin pohdinta jättää siihen oikeaan ajankohtaan. :)
Tää kuulostaa varmaan hullulta: vaikka tunnen sinut vain virtuaalisesti, eilen illalla rauhallista koti-iltaa viettäessäni, asia pulpahteli aika ajoin mieleeni. Tai suoraan sanottuna vähän väliä. Olen niin pitkään blogiasi seurannut, että sinusta on tullut minulle tärkeä ihminen. Sano vaan, että hullu ämmä, mutta näin asia on.
VastaaPoistaKiva kuulla, mutta ei nyt ehkä kannata niitä koti-iltoja meikäläisen murheilla rasittaa. :) Toisaalta ymmärrän, koska itsekin olen miettinyt blogituttujen tilanteita muulloinkin kuin vain blogia lukiessa.
PoistaJa hullujahan me ollaan kaikki, kun oikein silmiin katsotaan. ;)
Mä olen vähän myöhässä tästä keskustelusta, mutta olin reissussa. Olit kyllä mielessä <3.
VastaaPoistaMulta ei kanssa minkäänlaisilla kourilla kourimalla mitään patteja löydä, siksi kävin pari vuotta sitten työterveyslääkärille puhumassa, että mitäs tehtäis, kun tuntuu, että tuolla on patti jos toinenkin. Ja vähän "vinkkasin" silmää ;) - naislääkärille. No, lääkäri muodon vuoksi tutki ja totesi, että juu, kyllä nää nyt tarttee tarttee tarkemmin tutkia - ja "vinkkasi" silmää takaisin. Sain lähetteen mammografiaan maininnalla "tarvittaessa myös ultraäänitutkimus". Mammografiakuva otettiin, lääkäri katsoi kuvat saman tien ja sanoi, että no otetaan se ultra nyt saman tien. Mun onneksi näistä hinkeistä ei mitään löytynyt, mulla on tuossa hyllyssä cd jota voin silloin tällöin tylsinä päivinä katsella :D
Mutta pointti oli siis se, että työterkkarin kauttakin voi päästä mammografiaan ja ultraan - kun osuu olemaan oikea lääkäri ja oikea työterveys.
Sulle Nollis heittäisin jotain toooosi mustaa huumoria tähän kohtaan, mutta nyt ei irtoa; nälkä nävertää ja univelka verottaa. Toivon Doc Martinin parantavan sut, jos jaksan katsoa sen loppuun asti;)
Mä luulen, että tolkullinen työterveyslääkäri ei tee omaa hiihtoa, jos hänelle huolestumistaan valittaa. Ei ole kenelläkään siihen enää varaa juuri siksi, kun tauti on niin yleinen ja sitä löytyy paljon alta 4-kymppisiltäkin. Mutta se ultra on tosi tärkeä osa sitä tutkimusta.
PoistaOlen tainnut viljellä töissä vähän liian synkkää huumoria. Porukat ei ehkä sitä kovin kauaa kestä, joten pitänee antaa armoa heille siltä osin. Enkä itsekään enää oikein jaksa. Sekin kyllästyttää jo.