Päivä kolme

Jo illalla särki päätä eikä se jomotus ollut ainakaan vähentynyt aamulla kun heräsin. Liian vähän unta, liian paljon henkisellä puolella ja liian vähän vettä. Täytyy yrittää panostaa näihin nyt viikonloppuna. Ja raittiiseen ilmaan.

Aamulla hilppasin sitten Meilahteen magneettikuvaukseen. Olin vähän liiankin hyvissä ajoin paikalla, kun en osannut ollenkaan arvioida, kauanko menee bussimatkaan ja kävelyyn paikan päälle. Kaksikymmentä minuuttia etuajassa olin paikalla, mutta onneksi oli kirja mukana.

Tismalleen sovittuna aikana klo 8.45 tuli nuori hoitajapoika hakemaan meikäläisen ja vei pieneen kopperoon, jossa sain vaihtaa hurmaavat sairaalakaatiot päälleni. M-koko mahtui, joten peli ei olekaan ehkä vielä menetetty. Omat sukat ja pikkarit sain pitää päälläni, muuten piti karsia kaikki pois, ettei kuvauksessa tulisi ongelmia. Sain ähellettyä jopa pikkurillisormukseni irti, vaikka en muista millä vuosikymmenellä olen sen viimeksi riipinyt sormestani. En tällä vuosituhannella ainakaan.

Kun olin valmis, tuli poika laittamaan kanyylin käteeni varjoainetta varten. Valitettavasti en muistanut siinä ihmettelyssä varoittaa häntä, että meikäläisellä on liukkaat ja ujot suonet. Hetki meni hänellä metsästäessä suonta kiinni, mutta lopulta sai neulan kohdilleen ja päästiin siirtymään putkihuoneeseen.

Sain korviini ensin korvatulpat ja sitten kuulokkeet radiota varten. Sen jälkeen asetuin vatsalleni lavitsalle, jossa oli molemmille tisseille reiät. Eli tissit vain roikkumaan reikiin, naama omaansa, kädet mukavaan asentoon kuin hierojan pöydällä ja ei kun eukko tuubiin. Aluksi lavitsa hieman painoi rintakehän keskeltä, mutta siihen tottui nopeasti.

Kaksikymmentä minuuttia kuvaus kesti. Mekkalaa riitti ihan kivasti korvatulpista ja kuulokkeista huolimatta, mutta se oli sen verran säännöllistä rytmiltään, että meikäläinen univelkaisena meinasi nukahtaa siihen, kun pidin lähes koko matkan silmiä kiinni. Välillä piti oikein terästäytyä, etten vain vaipuisi uneen ja alkaisi sätkiä. Puolessavälissä kuvausta hoitsu kävi kertomassa, että nyt menee varjoaine, joka saattaa tuntua viileältä käsivarressa. Jonkun pienen viileyden tosiaan tunsinkin, mutta se kesti vain hetken, kun ei sitä varjoainettakaan paljoa mennyt.

Sen parinkymmenen minuutin jälkeen sitten vaan vaatteet takaisin niskaan ja kassan kautta ulos. Paitsi etten tietenkään mitään maksanut, joska julkinen terveydenhoito. Olisin päässyt kyllä yksityisellekin tämän tissini kanssa, mutten tietenkään sellaiseen älyttömyyteen lähtenyt, koska luotan, että minut kyllä hoidetaan kuntoon julkisillakin. Sitäpaitsi. Alkaa tulla vastinetta niille miljuunille veroeuroilleni.

VieläOliJotain:
Nyt sitten kerroin asiasta virallisesti lapsillekin. Vaikka eihän tässä vielä mitään kertomista oikein ole. Sanoin niin kuin asia on: olen käynyt tutkimuksissa, jotain pientä on löytynyt ja se pitää leikata pois. Ja siinä se. Turha tästä nyt on sen suurempaa numeroa tehdä. Ainakaan tässä vaiheessa. Blogikin tuntuu vähän liioittelulta, mutta tekee itselleni helpommaksi, kun kaikki tissiin liittyvä on samassa lokerossa.