tiistai 27. lokakuuta 2015

elämän tarkoitus

Elämän tarkoitus on valjennut: pysyä hengissä.

***

On mennyt monia hetkiä päivissä, etten edes muista möököä. Tottuuko siihen ajatukseen ? Ehkä.

Väsymykseen ei. Eilen oli pakko mennä kotiin päästyäni pötkölleen ja hengittää oikein syvään. Taisinpa vähän torkahtaakin. Sen jälkeen ei sydän hakannut enää niin raskaasti.

Möökö ei enää niin hirveästi ihmetytä, vaikka välillä olo on edelleenkin epätodellinen. Varsinkin silloin, kun muistan sen taas hetken unohduksen jälkeen. Nyt jänskättää sen sijaan leikkaus. Edellisestä leikkauksesta on jo 20 vuotta ja nukutuksesta vielä kauemmin, joten ei ehkä ihmekään. Häiritsee se, kun taju lähtee puolessa sekunnissa, mutta minkäs teen.

Viikon päästä tiedänkin sitten jo enemmän aiheesta. Lisääkö tieto tuskaa, sen näemme sitten.

VieläOliJotain:
Ajatus siitä, että kohta tästä asiasta pitää alkaa kertoa jo muillekin sukulaisille ja lähimmille ystävillekin, huokasuttaa pikkasen. En jaksaisi millään, mutta minkäs sillekään teen. Pakko kai se kuitenkin on.

6 kommenttia:

  1. Pystyisikö tuota kertomista ulkoistamaan? Olisiko se törkeää vastuun pakoilua ja ystävien/sukulaisten ylenkatsomista?

    Kuten olet aiemmin kertonut, olet empaattinen ja syvästi tunteva ja sinuun sattuu kun toisiin sattuu. On jotenkin väärin ja nurinkurista että sinä joudut lohduttamaan ja rohkaisemaan muita kun he ovat järkyttyneitä siitä että sinulla on syöpä. Niinpä, jos tuon voisi ulkoistaa siten että joku toinen ottaisi vastaan sen ensireaktion? Sitten kun henkilö on vähän tasaantunut ja se ystävä, jolle tuon luottotehtävän olet antanut on selittänyt ettet nyt kerrassaan jaksa mitään itku-hali-lohdutussessioita, niin voisit käydä vähän rauhallisemman keskustelun aiheesta?

    t. Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tätä oikein pysty ulkoistamaan. Ei ole ketään, kelle ulkoistaisi eikä TM:sta ole siihen. Ja siihen nähden, että kaikilla sukulaisnaisilla on tämä jo ollut luulen, etten pysty heitä kovin paljoa järkyttämään. Olen vain yksi sukupolvien jatkumossa. :)

      Poista
  2. Mulla tuli semmonen mieleeni,että miksi ylipäätään pitää tai pitäisi kertoa muille kun äidille ja siskolle,vai joko hän tietää? Tarkoitan vain sitä kun on muutenkin myllerrystä mielessä ettei vedä itteään ihan piippuun.
    Sitten jos joku mielensä pahoittaa kun tieto kulkee myöhemmin niin voi voi...
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tiedä kumpikaan. Ja mulla on muutama läheinen ystävä, joille haluan kertoa ja jotka - syystäkin - loukkaantuisivat, jos en kertoisi. Loppujen kanssa on ihan se ja sama, jos vaikka loukkaantuvatkin.

      Poista
  3. Kyllä se varmaan parasta olisi lähisuvulle kertoa jo tässä vaiheessa. Helpompaa varmaan sitten jatkossa. Uskon myös siihen, että sen voi hetkeksi unohtaa, mutta ei siihen totu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä varmaan kerron sitten, kun on jotain kerrottavaa eli viikon päästä. Ja ihmeellisiin asioihin kyllä tottuu, olen huomannut. :)

      Poista