sunnuntai 25. lokakuuta 2015

ahtaassa paikassa

Olen tämän möököni kanssa puun ja kuoren välissä.

En haluaisi tätä asiaa suurennella - varsinkaan tässä vaiheessa -, mutta toivoisin, että se otettaisiin jossain määrin huomioon, kun esim. käytöstäni katsotaan. En halua tällä pelotella, mutta totuus on, että kyseessä on kuitenkin möökö eikä se asia muuksi muutu.

Kyse on jälleen Isomman kanssa käydystä väännöstä. Se, että olen jaksanut noin suurin piirtein olla oma itseni, selvästikin hämää häntä. Hän luulee, ettei tämä asia muuta mitään normiarjessamme. Että hän voi edelleenkin elää kuin pellossa.

Ja kyllä. Mikään ei ole juurikaan muuttunut. Ja Isompi todellakin elää edelleen kuin pellossa. Ainoa asia, joka todella on muuttunut on se, että olen aika pirun väsynyt koko ajan. Henkisesti kyllä myös, mutta pääasiassa fyysisesti. Nukun levottomasti ja liian vähän ja sitä kautta olo tuntuu väsähtäneeltä lähes koko ajan. Ja tätä väsymystä - ja sitä kautta lyhyempää pinnaa väittelyssä - ei Isompi tajua.

Josta syystä käymme sitä jatkuvaa vääntöä hänen toistaessaan "Miksi ?", "Perustele" ja vielä kerran "Miksi ?" kysymyksiään ja vaatimuksiaan. Enkä niitä vain tässä hetkessä jaksa. Josta syystä jouduin sen taas sanomaan versaalilla eikä tuntunut yhtään kivalta.

Onko tuo Isomman normaalikäytös tässäkin tilanteessa vain hänen tapansa torjua asia ? En tiedä, ehkä tai sitten ei. Ja olenko minä nyt sitten raaka äiti, kun häntä herättelen todellisuuteen vain suojellakseni itseäni totaaliselta väsymysromahdukselta ? Todennäköisesti kyllä.

En vaadi mitään erityiskohtelua töissä enkä täällä kotonakaan. Teen ne hommat, jotka minulle kuuluvat, koska... No, ei tämä tieto möököstä ole meikäläistä yhdessä yössä täysin toimitakyvyttömäksi muuttanut, joten miksen jatkaisi normaalia elämää tässä arjessa. Se pieni muutos on tapahtunu korvien välissä eikä sitä voi muut nähdä. Aikuinen sen tajuaa, kun osaa paremmin asettua toisen asemaan, mutta teini-ikäisellä se taito on selvästi vasta raakile.

Täytyy siis nähtävästi yrittää vain ymmärtää. Ja sinnitellä.

14 kommenttia:

  1. "Onko tuo Isomman normaalikäytös tässäkin tilanteessa vain hänen tapansa torjua asia ?"
    Mä luulen, että tidellakin juuri näin. Torjuu, koska silloin elämä menee normaalisti, äiti on normaali, maailma ei keiku.

    T. kapsu

    P. S. Oot sinä munkin mielessä pyörinyt koko viikon yötä myöten kun tämän luin, voin vaan kuvitella minkälaisia peikkoja lapsien mielessä riehuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se varmastikin on. Äiti pitää kaiken kasassa. :)

      Poista
  2. Jotenkin mä oon aina ollut sitä mieltä, että on upeaa, kun nuoret kyseenalaistaa auktoriteetteja ja asioita, ajattelee omilla aivoillaan - mutta: sellaista tyyppiä on perkeleen raskasta kasvattaa. Tiedän kokemuksesta!

    Tässä kohtaa sä voit musta vähän jo tuon ikäseltä pyytää itelles liekaa, elikkäs sanoa, että nyt en jaksa vääntää ja perustella koska "möökö, väsy, mikäikinä". Ja vaikka tuo olis hänen tapansa selvitä tilanteesta ja koittaa pitää maailma ennallaan, sulla on silti oikeus kertoa oma jaksamisen asteesi.

    Teillä on niin hyvät välit ja perusturva potenssiin sata kunnossa, ettei mitään hätää vaikka vetäisitkin nyt vähän kotiin eli ittees päin tässä kriisissä. Usko mua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ajattelin ja ihanaa, kun joku antaa tukea mun ajatuksille. "Miulla on oikeus miun omiin tunteisiin." Ja sanoa ne ääneenkin. :)

      Uskon sua, olet viksu. :)

      Poista

  3. Torjuntaa varmasti, mutta kyllä tämä asia koskettaa jokaista perheenjäsentä.Sulla on oikeus olla väsy ja saamaton tai mitä vaan.
    Lapset on jo kuitenkin jo teinejä ,että voi heiltäkin vaatia vähän extraa.Ei se teidänkään kodin tarvitse olla 5 tähden täyshoitola.
    Pysyy ne pyykit tai astiat mukuloittenkin käsissä!
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ehkä liikaakin pitänyt kaikkia suitsia käsissäni, leijonaemo nääs. On varmasti tullut aika höllätä ja siirtää vastuuta kekaroille itselleen. Kiitos tästäkin tuesta. :)

      Poista
  4. Mun äitini kun sairastui vuosi sitten syöpään, kyllä se aika kolaus oli aikuisillekin lapselle eli luulen Isomman yrittävän torjua asiaa tällä. Kaiken pitää jatkua mahdollisimman normaalina: äiti ei saa olla väsynyt / sairas, itse voi olla kuten ennenkin, ei välttämättä edes pysty tai osaa muilla tavoilla käsitellä asiaa, vielä. Ja ei, en todellakaan tarkoita, että sun pitää jaksaa ja joustaa, vaan menet oman jaksamisen mukaan. Voi olla, että sun tarttee olla hyvinkin suorapuheinen ja jopa julma kun teinille asiaa selität. Teini on niin mustavalkoinen ja yksioikoinen vielä joissain asioissa ja toisissa taas ihan raakile.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa meiningiltä meillä. Mutta oletettavasti siis normaali reaktio. Kaikilta. Rauhoittaa mun mieltä tällaset kommentit, mä menen nyt eteenpäin omilla ehdoillani. Siis jaksuillani. :)

      Poista
  5. Kuten jo aiemmissa kommenteissa on ollut, niin luulen että Isomman käytös johtuu siitä, että hän saattaa pelätä. Jos hän nyt muuttuu, niin muutuuko sitten äiti todella sairaaksi? Mun mielestä sun pitää olla nyt kyllä itsekäs ja ajatella itseäsi. Vaikka kuinka yrittäisi suhtautua asiaan "järkevästi" ja tietää, että ennusteet on hyvät, niin se kuitenkin on vakava juttu ja ihan varmasti se pyörii päässä ja aiheuttaa unettomuutta ja väsymystä. Kun en tunne tiedän perhettä, niin en ihan osaa sano, että mikä olisi paras tapa käydä läpi asiaa Isomman kanssa, mutta mä saattaisin olla aika inhorealistinen ja saattaisin maalta jopa kaikkein kamalimmat kuvat ja kysyä, että miten nuori herra aikoo jatkaa siitä eteenpäin. Toivottavasti saaat asian järjestykseen, koska selvästi tämä asia painaa mieltäsi. En tiedä auttaako, mutta virtuaalihalaus, jotta jaksat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaikki halit auttavat. :)

      No, tätä asiaa nyt laitettiin hetki sitten järjestykseen. Taas vaihteeksi ja nyt sellaisessa mittakaavassa, että TM:kin heräsi horroksestaan ja ärähti Isommalle. Mutta jos tää NYT olisi sitten taputeltu... *huokaus*

      Poista
  6. Sinun pitää oikeasti koettaa levätä ihan fyysisestikin, koska olet menossa leikkaukseen. Voihan se olla vain pikku nipsaisu, mutta toivut paremmin joka tapauksessa levänneenä. Eli pientä hemmottelua voit pyytää perheeltä. Ei ole kohtuuton vaatimus sun tilanteessasi. Jaksuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä nyt mikään suuri kodinhengetär ole tähänkään päivään ollut, joten kyllä mä pärjään, jos mä vaan saan rauhassa tehdä näitä omia hommiani täällä kotona. Tänään innostuin jatkamaan keittiön puunausta, kun ei ollut muutakaan tekemistä, mutta välissä sitten luin, katsoin telkkaria, join teetä ja pelasin tietsikalla.

      Se, etten ole näkyvästi sairas varmasti hämää Isompaa. Mutta ehkä tämä tästä. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. :)

      Kiitos jaksuista. <3

      Poista
  7. Kaikki sairaudet ei näy ulospäin - kunpa ihmiset oppisivat ja muistaisivat sen.

    Jos mitään, niin eniten työpaikallani käydessäni vihaan lausetta "Mutta sähän näytät tosi hyvältä" Ai niinkö, no kiitos. Seuraavaksi taidan mennä sinne suoraan sängystä ;)

    Moni taisi tämän jo varmaan sanoikin, mutta kertaus on opintojen äiti; Isommalle ei ole syytä valehdella vaan kerrottava totuus, mutta on turha pelotella sellaisella, mistä ei vielä itselläkään ole mitään varmaa tietoa. Tutkimukset ovat vielä kesken ja ennen kuin niistä mitään varmaa selviää, ei ole syytä "heittää kirvestä kehään" - kuten tuttavamme sanoisivat :) Ja ajan tasalla pitäminen on tärkeätä myös.

    Voimia ja halauksia teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on ollut pakko olla aika raadollinen puheissani Isommalle, muuten se ei vain anna periksi ja väsyttää mut hengiltä jankutuksellaan. Eikä se silti tarkoita sitä, että olisin jotenkin luovuttanut. Jos olisin, niin makaisin täällä hetkellä sohvan pohjalla. Mitä en siis tee. :)

      Kiitos ja kiitos. :)

      Poista