maanantai 8. helmikuuta 2016

uimakortti

Ja joku vielä väittää, etteivät viranomaisten pyörät pyöri vikkelään. Kukkua se on !

Viikko sitten sain lääkäriltä diagnoositodistuksen "uimakorttia varten" ja nyt minulla on käsissäni jo päätös, jonka perusteella voin sen erityisuimakortin käydä ostamassa edulliseen lähes ilmaiseen 52 euron (+ 4 euron henk.koht. ladattava kortti) hintaan. Kahdesta kolmeen viikkoa uhkasivat käsittelyaikaa kuluvan, mutta alle viikko meni, kun päätöksen päiväys on 3.2.2016.

Täh...? Siis yksi päivähän niiltä vain on mennyt, koska postin kulkuun sinne päin pitää laskea ainakin yksi ellei kaksikin päivää !! No, mutta siis tosi vauhdilla se päätös tuli.

Eli jos saisin ahterini sen verran liikkeelle, että kävisin keskimäärin kerran viikossa uimassa, niin käyntikerran hinnaksi tulisi vain naurettavat yksi euroa. Eipä voi väittää, että olisi rahasta kiinni liikunnan harrastaminen. Ja koska päätöksellä lukee, että käy "kaikissa Helsingin uimahalleissa ja maauimaloissa", niin se on sitten kaikissa Helsingin rajojen sisäpuolella olevissa uimahalleissa. Kesällä sitten tulen olemaan vakiasiakas puolestaan maauimaloissa. Josta syystä kesästä on parempi tulla huippuhyvä, tai mä kostan.

Mutta joo, ei koskaan niin suurta pahaa, ettei jotain hyvääkin. Nyt mun on pakko ruveta nuukana käymään uimassa. Varsinkin kun tein juuri eilen uimapukuinventaarion. Yksi hyvä ja pari hätäapu-uikkaria.

Ja kun arpiakaan ei taatusti kukaan muu näe, niin mitään erityislupia en uimapuvun käytönkään kanssa tietenkään tarvitse.

Että ei sitten muuta kuin uimaan vaan taas. *glup* Onko pakko...?

10 kommenttia:

  1. Toi on kyllä ihan huippu etu.Täällä asuu yks jolla tämä kortti on.Mehän ollaan mieheni kanssa kovia uimaimmeisiä,käydään 4Xvko.Eipä tuu kalliiksi,kun toisellakin on e-alennus=3€/kerta.
    -katti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tosiaan SÄÄSTÄÄ. Kunhan vaan käy siellä uimassa... Mutta hyvä motivaattori se toivottavasti on. :)

      Poista
  2. Uimaan vaan! Käyt munkin puolesta, jooko. Mä kävisin ainakin kerran viikossa, joten siitä tulee jo yks kerta :) Anti mennä, hopi hopi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mjoo... Ehkä heti, kun kainalon iho on vähän vielä vahvistunut. Mut joka toisen vedon vedän sun puolesta. :)

      Poista
  3. Ja hei, säästää myös kodin vesilaskussa kun käy suihkussa ja vielä saunassakin
    uimahallissa!
    t. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telepatiaa! Just tuota ajattelin aamupäivällä, kun aiheesta puhuin töissä. Eli jos en hulluna joka päivä uikaan, niin saunasta voin käydä nauttimassa kuitenkin. Pitkän kaavan mukaan ilman, että TM mököttää vedenkulutusta. :)

      Poista
  4. Hieno homma, että päätös tuli nopeasti ja pääset uimaan. Siitä sitten vain liikkumaan!
    Upeaa, että hoidot ovat jo ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ällistyttävän nopeasti. Kunhan tästä nyt koppeudun sinne hallille...

      Joo, nopeasti meni tääkin aika. Vaikka eihän se ollut kuin muutama kuukausi. Paljon saatiin aikaan lyhyessä ajassa.

      Poista
  5. Mulla on ollut vähän liikaa tekemistä viime kuukaudet niin, etten ole edes blogeja ehtiyt lueskella. Nyt sitten luin juttujasi parin kuukauden ajalta. Mukava kuulla, että uimakorttiasia on järjestyksessä! (Vai oletko vieläkään saanut sitä haettua? ;) ) Mulla itelläni ei ole pariin vuoteen tuota uimakorttia ollut, vaikka siihen oikeutettu olenkin. Parina vuonna tuli käytettyä sitä ehkä pari kertaa niin, että uintikerran hinnaksi tuli jotakuinkin 25 euroa... Siinä kohtaa tajusin, että ei ehkä niin kannata. :D Mutta toivottavasti oot ahkerampi polskija kuin minä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on ollut mukavaa ja mielekästä kiirettä. :)

      Mutta arvasit oikein: en ole saanut korttia vielä haettua. Haaveilen kesästä, jolloin pääsen uimahallille pyörällä. Nyt 'haasteena' on matka, kun Mäkelänrinnekin meni puoleksi vuodeksi kiinni remontin vuoksi. Mutta ehkä se tästä. :)

      Poista