nännimäistä meininkiä, sanon minä

Otsikosta voi arvata postauksen aiheen, kyllä: nänni.

On meinaan pirun kipeä. Sellainen, kuin olisi imettänyt kaksi viikkoa kuukautta tauotta. Hyvä. että siihen uskaltaa edes vilkaista ilman vinkaisua. Ja kuitenkin pitäisi pitää koko ajan vielä rintsikoita. Tai olisi ainakin suotavaa pitää näillä kannuilla. Mutta kun sattuuu-uuu-uuuuuh !!

Kävin apteekista ostamassa Lansinohia, jota laitoin nänneihin silloin imetyksen aikana. Ei juurikaan havaittavaa apua, ei edes mentaalipuolella. Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää joko reiälliset prnorintsikat tai sitten olla ilman. Ja koska ensimmäinen vaihtoehto ei ole mikään realistinen vaihtoehto, olen sitten ilman.

Olin siis eilen iltapäivällä kirjaimellisesti Puolialaston Leipuri, kun paistoin joulutorttuja, koska pelkkä paitakin hinkkaa. Ei niin kivaa kenestäkään kuin miltä ehkä kuulostaa.

Huomasin muuten kumartuessani eteenpäin, että kun ennen nännien kellonaika oli viisi vaille yksi, niin nyt se on vasta kymmentä vaille yksi. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Vasen siis on jätättänyt viisi minuuttia ja osoittaa nyt epäsymmetrisesti uuteen ilmansuuntaan. Ei sillä, että sitä kukaan muu kuin meikäläinen ilman järkyttäviä akrobaattisia liikesuorituksia näkisi, mutta tiedoksi vaan.

Toivottavasti tämä on vain jotain leikkauksen jälkeistä arkuutta eikä esim. pysyvä olotila, koska siinä tapauksessa saavat vielä poistaa koko pskan.

VieläOliJotain:
Iltasella sitten puuhastelin liimapyssyn kanssa (kuinka paljon voi ihminen liimapyssyn kanssa sohlata, kysynpähän vaan !), ilman paitaa yms. Ja kun vielä istuin takkatulen loimotuksessa lukemassa kirjaa höyryävä teekuppi vieressäni - ilman paitaa yms. siis -, niin tulipa fiilis elokuvasta Kalenteritytöt, jossa tällaiset vanh... krhm... kypsemmät naishenkilöt poseerasivat kaikenlaisissa puuhasteluissa ilman paitaa. Ja housuja.

Huvitti. Siinä olisi ollut teille pikkasen erilaista joulukalenteria, jos täällä olisi joku kameranvarressa heilunut. Onneksi ei. Teidän. Ja muutenkin.

huolten määrä on vakio

HUOM !! Päivitin eilistä postausta lisäämällä aika tärkeän linkin.

***

Otsikko on faktaa: huolten määrä on vakio. Koko onneksi kuitenkin vaihtelee.

Nyt, kun tässä se tämän viikon suurin huoli väistyi edestä, ilmestyi sen takaa näkyviin uusi vanha huoli. Sellainen, joka on ollut olemassa, mutta joka on jäänyt tämän möökön varjoon. Ja nyt, kun möökö on kutistumassa vain pieneksi hämähäkiksi, niin se seuraavan kokoluokan huoli näkyy taas.

Eli huolet ovat jonossa ikään kuin maatuskanuket: isoin ensimmäisenä ja pienin viimeisenä. Ja kun lähes kaikki huolet ovat häipyneet, näkyy kuitenkin aina sitten vielä se pienin huoli, sillä sehän ei katoa mihinkään koskaan. Täysin huoletonta kun kenenkään elämä ei ole.

Ihan hävettää olla tällainen. Miksi huolehtia jostain, joka on niin pientä, että voi jäädä toisen, isomman huolen varjoon ? Se on turhaa. Koska jos se isompi huoli olisi kasvanut vieläkin isommaksi, ei se pieni huoli - tai ne pienet huolet - olisi voinut vähempää kiinnostaa eikä sillä olisi ollut yhtään mitään merkitystä. Ja nyt sillä muka on.

Ei ole. Olen päättänyt, että kaikki ne huolet, jotka ovat möököä pienempiä, ovat pieniä ja voitettavissa. No, hitto tietysti, jos kerran möökökin on!

Mutta silti on käsittämätöntä, että huolimatta siitä, että katsoin jo möököä silmiin, olen vieläkin 'tällainen'. Turhanmurehtija ja... hattarapää. Vaikka olen kyllä tiennyt sen jo aikaisemminkin: suru, huoli ja tuska eivät kyllä jalosta ihmistä tippaakaan. Ei ainakaan meikäläistä, koska jos jalostaisi, en olisi nollavaimo, vaan kymppivaimo.

VieläOliJotain:
Onko joku teistä kenties kuullut Inkun Ideapajasta ? Itse olen tavannut Inkun muutaman kerran, kun olen työporukan kanssa ollut pajalla puuhastelemassa. Hauskaa oli, voin suositella lämpimästi.

Enivei. Jossain askartelulehdessä haastateltiin vuosia sitten Inkkua ja siinä haastattelussa hän kertoi elämästään, joka ei todellakaan ole ollut ruusuilla tanssimista.

Haastattelusta jäi mieleeni erittäin voimakkaana Inkun positiivinen, toiveikas ja luottavainen asenne elämää ja ylipäätään kaikkea kohtaan huolimatta monista kohtaamistaan vastoinkäymisistä. Hänen johtoajatuksensa on, että "kaikki järjestyy". Ja vaikka tilanne on saattanut näyttää totaaliselta kaaokselta, niin vankka usko asioiden järjestymiseen on todellakin muuttanut katastrofilta näyttäneen tulevaisuuden aivan toiseksi. Asiat ovat järjestyneet. Aina.

Inkun asenne teki minuun niin suuren vaikutuksen, että olen yrittänyt vaikeissa tilanteissa muistaa itsekin säilyttää uskoni parempaan tulevaisuuteen. Vaikka kaikki onkin näyttänyt mustalta ja tuskalta, niin siltikin. Olen pakottanut itseni uskomaan vilpittömästi (kyllä, se on mahdollista), että kyse on vain hetkellisestä tilasta ja parempi huominen odottaa. Ja tätä uskonsanomaani olen yrittänyt jakaa myös muille.

Myönnän, ettei se ole aina helppoa. On itseasiassa ihan pirun vaikea uskoa, että se parempi huominen muka koittaisi, kun siitä ei ole mitään todisteita tai pienintä pilkahdustakaan. Mutta kun uskoo, että se on siellä olemassa, niin se myös sieltä tulee. Tulee se, uskokaa pois.

verta pakkiin

Eilisestä kommentista toisaalla tuli mieleeni asia, josta en kaiketi ole muistanut mainita. Eli se Omega-3 -kalaöljy.

Kun sairaanhoitaja soitti ja kertoi, että leikkauspäivä on varattu, ei hän huomannut mainita, että ko. kalaöljyn syöminen pitäisi heittää tauolle per heti, olihan leikkaukseen aikaa enää alle 4 viikkoa. Onneksi työkaveri, joka tietää mitä nappeja napsin muistutti siitä minulle, joten varoaikaa ehti tulla sellaiset kolme viikkoa. Mutta sekin oli liian vähän.

Leikkauksen jälkeen lääkäri ihan erikseen mainitsi, että olin vuotanut huomattavasti leikkauksen aikana ja hänellä oli ollut hieman haastetta saada se vuoto tyrehtymään.

Näin jälkikäteen tuli mieleeni, että varmasti silloin toukokuussakin syy vuotamiseen siinä kolposkopiassa oli juurikin tuo kalaöljy, jota söin siis koko ajan.

Kun viikko sitten kävin kolposkopiassa uudestaan ja kerroin, että se edellisen kerran vuotaminen todennäköisesti johtui kalaöljystä, oli lääkäri kanssani samaa mieltä. Hän kertoi joskus kysyneensä kaupassa esittelijältä, onko kalaöljykapseleissa mitään huonoa ja kun esittelijä tiukasti kielsi, niin lääkäri oli pitänyt hänelle siinä pienen ja kipakan esitelmän juuri tästä vuotovaarasta. Esittelijä oli ollut enemmän kuin nolo tietämättömyydestään.

Mutta joo, jos tosiaan on tiedossa leikkaus, jossa ei ole tarkoitus tehdä mitään megakuppausta, niin suosittelen lämpimästi heittämään omegat tauolle reilusti suositeltua aikaisemmin ja pitämään taukoa myös leikkauksen jälkeen, kuten minäkin tässä paraikaa teen.

Rintani leikannut kirurgi totesi kyllä, että meikäläisellä ei nyt sitten ainakaan tulpan riskiä ollut, kun veri ei meinannut muutenkaan hyytyä. Siltikin on parempi estää se tulppa muuten kuin olla vaarassa valua kuiviin.

HUOM !! Katso linkki, kohta 7. 

VieläOliJotain:
Nänninpuudute olisi kiva juttu. Auts.

tässäkö tämä sitten niinkun...?

Joo, ei varmasti ollut, mutta on kyllä vauhdilla menty, pakko se on jokaisen myöntää.

Eilen tulin Kirralta keskustaan sellaisen naisen kanssa yhtä matkaa, joka oli mun kanssa samaan aikaan leikattavana. Itseasiassa meillä on mennyt ihan tasakäppää tämä matka: lääkärissä oltiin molemmat 12.10., leikkauksessa 10.11. ja nyt jälkitarkastuksessakin samaan aikaan, kellonlyömälleen.

Juteltiin siinä niitä näitä melkoisen kepeässä olotilassa, kun hänkin oli saanut oikein hyviä uutisia lääkäriltä. Sanoin, että "kun sitten joskus muistellaan, että mitäs silloin vuonna 2015 loka-marraskuussa olikaan...? Ai, niin: rintasyöpä!" Naurettiin molemmat, kun onhan tämä nyt ollut melkoisen vikkelää meininkiä. Hyvä, että on vauhdissa pysynyt mukana.

Ja sehän se hyvä on juurikin ollut, ettei tässä ole tarvinnut liian kauaa tämän asian kanssa kärvistellä. Tietoa, tutkimuksia, toimintaa ja tuloksia on tullut todella kiitettävän nopealla tahdilla.

Puhumattakaan siitä, että meikäläinen on jo syövästä kaapaistu puhtaaksi, vaikken vielä senttiäkään ole tästä lystistä minnekään päin maksanut. Ei ihan joka maassa kyllä tällä keinoin mennä, mutta sitä vaan nämä ikuiset valittajat eivät kykene ymmärtämään.

***

TM tuli eilen töistä kotiin. Ensimmäiset sanansa olivat: "No, nyt sä oot sitten terve."

:D Totta. Olen terve ennen kuin ehdin kunnolla olla edes sairas. Ihmeellistä elämää.

VieläOliJotain:
Ja ensi viikolla pitäisi sitten töihin vääntäytyä... Kyllä ei olisi uskonut, että näin nopeasti aika vierähtää sairaslomaillessa.

jälkitarkastus

En aio tätä asiaa yhtään kaunistella tai pihistellä kertomalla ensin jotain mukavaa diipadaapaa alle. Totuus meinaan on nyt sitten tämän meikäläisen möökön kanssa, että lääkärillä oli vain mukavia uutisia kerrottavana.

Että sulatelkaapa siitä.

Juu, oikeasti. Eli möökö oli kooltaan 15 mm. Se saatiin kokonaan ja isolla varoalueella pois. Lisäksi lääkäri oli ottanut pienen ylimääräisen palan, mutta se oli ollut puhdas myös. Yhteensä tissiä väheni 47 grammaa eli noin kaksi pientä karkkiaskia, joka on yhtäkuin ei mitään näissä meikäläisen hinkeissä. Leikattu oli isompi ja on edelleenkin vähän turvoksissa, josta syystä näyttää isommalta, mutta jahka turvotus laskee, niin kokoero oikeaan tissiin on supistunut ja vaaka on tasan. Eli kauneusleikkauskategoriaa asettuu.

Gradus oli 2 eli ei pahimmasta päästä ollenkaan. Siskolla oli korkeampi, hän muisteli sen olleen 4. Mikä tarkoittaa, että meikäläisen kasvain oli kohtalaisesti erilaistunut ja sen ennuste on ihan ok. Ykkönen olisi toki ollut parempi, mutta aina ei voi voittaa.

Möökö on lisäksi hormonaalisesti reagoiva, mikä tarkoittaa sitä, että meikäläisellä aloitetaan viisi vuotta kestävä hormonihoito eli tervetuloa vaihdevuodet. No, ne nyt eivät olisi niin kaukana olleet tässä muutenkaan, joten ihan sama. Jostain muka luin, että hormonaalisesti reagoivan möökön uusiutumisriski on pienempi kuin sellaisen, joka ei reagoi hormoneihin, mutta en nyt ole ihan varma tästä, kun en tekstiä mistään enää löydä.

Sädehoidot alkanevat 2-3 vkon päästä ja kestävät sen 3-5 viikkoa. Sen jälkeen alkaa nappihoito ja muu seuranta, mitä se sitten pitääkään sisällään.

Haavat ovat parantuneet lääkärin mielestä hyvin, mutta hän kokeili, josko siellä olisi joku nesterakkula, kun sitä muhkuraa löytyy. Kokeili siis punkteerata ihan neulalla. Pari milliä sellaista verigreippimehun näköistä litkua sieltä sai irti eli neste on sitoutunut kudoksiin ja häipyy sieltä sitten omia aikojaan.

Piti vielä tarkistaa, että olihan nämä nyt kaikki hyviä uutisia, kun vähän päässä humisi. Lääkäri vakuutti leveästi hymyillen, että kaikki nämä olivat oikein hyviä uutisia.

Lämpimästi häntä ja koko hoitohenkilökuntaa kiittelin ja täytin vielä toiseenkin kertaan asiakastyytyväisyyskyselylomakkeen, kun kerran olin niin mielissäni kaikesta. Tulee hyvät tulokset kyselystä heille.

Että tällaisia uutisia tänään. Kelpasiko?

jännän edessä

Huomenna on sitten jälkitarkastuspäivä. Nopeastipa sekin tuli eteen. Eli nyt on todistettu se väite vääräksi, että aika muka kuluisi hitaasti, jos ei tee mitään. Ihan yhtä haipakkaa menee käy sitten töissä tai makaa kotona.

Pikkasen jännittää, jotta mitä sieltä on löytynyt. Todennäköisyydet puhuvat sen puolesta, ettei mitään niin ihmeellistä, mutta ainahan niitä poikkeuksiakin löytyy, joten se poikkeus voin olla tässä tapauksessa vaikka minä. Tällä lähinnä tarkoitan tätä meidän suvun rintasyöpähistoriaa.

Päätäkin särkee. Otsalohko meinaa räjähtää tästä yskimisestä ja korvissa humisee sydämenlyöntien tahtiin. Saisi jo piisata tätäkin laatua, mutta todennäköisyydet senkin osalta ovat sellaiset, että tätä yskää jatkuu nyt sitten pääsiäiseen saakka. Niin on aina ollut. Yskä on ikävän sitkeä ystävä meikäläisellä.

Tissiosastolta ei uutta. Vedin mun normirintsikat päälle huolimatta kaikista luista sun muista tukirakenteista ja ne tuntuivat heti paljon paremmilta. Tukevammilta. Täytyy nyt seurata, mitä kainalo-osasto niistä tykkää, vaikkei kaarituki toki haavaan osukaan. Lääkettä en ole vielä tälle päivälle ottanut eli en eilisen klo 23 jälkeen. Yön kanssa en uskaltanut lähteä vielä taiteilemaan ilman nappeja. Katsotaan nyt, miten tämän päivän kulku menee, josko ensi yön uskaltaisi yhdellä pillerillä kokeilla.

kestoväsy

Tunnustaa siltä, että koko ajan väsyttää. Vaikka yöunetkin ovat olleet tavallista pidemmät. Enkä juurikaan ihmeitä puuhastele kuin olla möllötän vain. Siltikin iltapäivästä silmä alkaa lurpata ja tajunnan taso hämärtyä päiväunitilaan.

Yskän takia on ollut pakko ottaa yöksi cocillaanaa, koska se on ainoa yskänlääke, joka oikeasti hillitsee sitä järkyttävää kutinaa, mikä alkaa heti, kun päänsä tyynyyn kallistaa. Se sitten pikkasen nukuttaakin, joten osaksi myös sen ansiosta yöunta on riittänyt sen 8-10 tuntia yöstä riippuen.

Korvatulppiakaan en ole tarvinnut nyt, kun stressi leikkauksen jälkeen hellitti. Uni on tullut suht nopeasti enkä ole yöllä turhiin ääniin havahtunut juuri ollenkaan. Tissiä tietty pitää vieläkin varoa, mutta en mä nyt muutenkaan öisin hirveästi kääntyile. Nyt vieläkin vähemmän.

Tississä vielä juilii jännästi. Mietin, onko se nyt ihan normaalia enää. Onhan leikkauksesta jo kaksi viikkoa. Vaiko vasta ? Näistä kun ei tiedä tottumaton. Jotta pitäisikö tässä olla jo ripaska-kunnossa vaiko eikö.

Ja onko se haava nyt parantunut odotetulla tavalla. Hyvältähän se näyttää, kuten olette tekin saaneet todeta, mutta siinä yläpuolella - ja ulkokaarella - on sellaisia muhkuroita elikkäs kovempia kohtia, joista en nyt tiedä, pitäisikö niitä olla vai ei. Mitään sen ihmeempää turvotusta tai kuumotusta ei ole, muuta kuin ne kovat pahkurat. No, kaipa ne jälkitarkastuksessa sen sitten kertovat, jahka sinne asti päästään.

Se hermosärky tai mikä lie nahkassa tuntuu myös yhtä tympeältä koko ajan. Ei auta siihen mikään lääke, joten olen pikkasen vähentänyt määrättyä annosta. Eli viikonloppuna vähensin kolmasosalla ja tänään otin aamulla vain yhden nappisen. Vaikea sanoa, onko sen tarvetta enää. Ehkä ei, koska kaipa sen tietäisi eli tuntisi, jos kipulääkettä tarvitsisi.

Olen huomannut olevani melko ristiriitainen kivunsiedon suhteen. Aika hyvin näet kestän kaikenlaisia ronkkimisia ja pistelyjä ja muita tutkimuksia (paitsi hammaslääkärin toimenpiteitä en yhtään tippaa!), mutta sitten tällaista 'kotikipua' en kestä ollenkaan. Tai ainakin sitä koko ajan sitten mietin ja kuulostelen, jos tuntemuksia tulee. Siksi mulla onkin varsin lämmin suhde näihin kipulääkkeisiin enkä kieltäydy koskaan niitä ottamasta, jos tarjotaan. Nytkin olen varmaan vähän turhan pitkään niitä syönyt noin niin kuin varoiksi.

No, ehkä tämäkin tästä pikkuhiljaa.

VieläOliJotain:
Tänään saisin vissiin mennä saunaan. Jotenkaan ei ihan vielä nappaa ajatus löylyistä, vaikka silloin kaksi viikkoa sitten kauhistelin, miten kestän tämän ajan ilman saunomista. Hyvin on mennyt aika. Ja nopeasti! Kaksi viikkoa yhdessä hujauksessa. No, niinhän sitä ennustelittekin.

Ja tämäkin päivä kääntynyt jo hämärän puolelle. Ihan mahotonta meininkiä.