Ja olen vielä toistaiseksi hengissä. Seuraan tiukasti 'oireita', joita tulee sitä enemmän, mitä tarkemmin syynään. Luonnollisestikin.
Rinan väri on palautunut entiselleen eli rusketuksesta ei ole jäljellä juurikaan mitään. Kainalon alueelle on vielä hieman tummempi läiskä, mutta muuten iho on palautunut täysin.
Nännin takana juilii. Varsinkin öisin, kun rina on roikkunut luomusti. Ja se tuntuu sen verran, että saatan jopa herätä siihen. Laitoinkin viime yöksi taas rintaliivit pitkästä aikaa enkä sitten herännyt mihinkään juilimisiin. Vessassa juoksi kolme kertaa, mutta se tuli siitä, kun saunoin myöhään ja tuli litkittyä vettä vielä vähän ennen nukkumaan menoa.
Nämä kai ovat niitä normioireita, joita tulee väkisinkin melkein kaikille, joita on leikelty ja nyrhitty. Toisaalta jos näihin jäävät, niin tyytyväinen olen.
Seurataan tilannetta.
maanantai 29. helmikuuta 2016
lauantai 20. helmikuuta 2016
väsymystä
Kyllä on viime aikoina väsyttänyt, voihan pieksut sentään! Viime yönä nukuin kirjaimellisesti kellon ympäri ja tuntuu, etteivät päikkärit siltikään olisi ihan mahdoton ajatus. Voiko nukkua liikaa ?
On tässä ollut tietty aika hässäkkäviikko töiden ja Isomman vanhojentanssienkin kanssa, joten ei ihme, että väsytti, mutta että näin paljon.
Mielen vieressä kävi ajatus, että onkohan tässä kaikki nyt ihan ok, kun on niin poikkinainen olo...?
Todennäköisesti on. Enhän syksylläkään potenut mitään sen ihmeellisempää tai normaalista poikkeavampaa väsymystä. Tai en ainakaan huomannut mitään sellaista.
Äh, turha miettiä tällaisia. Raittiin ilman puutosta tämä vain on ja siihen tulee vielä tänään onneksi täydennystä.
On tässä ollut tietty aika hässäkkäviikko töiden ja Isomman vanhojentanssienkin kanssa, joten ei ihme, että väsytti, mutta että näin paljon.
Mielen vieressä kävi ajatus, että onkohan tässä kaikki nyt ihan ok, kun on niin poikkinainen olo...?
Todennäköisesti on. Enhän syksylläkään potenut mitään sen ihmeellisempää tai normaalista poikkeavampaa väsymystä. Tai en ainakaan huomannut mitään sellaista.
Äh, turha miettiä tällaisia. Raittiin ilman puutosta tämä vain on ja siihen tulee vielä tänään onneksi täydennystä.
perjantai 19. helmikuuta 2016
laihtunut (?) tissi
Eilen suihkussa ihmettelin hieman leikattua rintaa. Nyt, kun sädehoidon aiheuttama turvotus on vihdoin kokonaan laantunut, tuntuisi siltä ikään kuin rinta olisi jotenkin kevyempi. Ja pehmeämpikin.
No, toki tietysti pehmeämpi ilman sitä tursotusta, mutta eri tavalla kuin oikea rinta. Eli nyt se möykyn poisto alkaa vasta tuntua. Tai sitten mä vaan kuvittelen, olen meinaan aika hyvä kuvittelemaan olemattomia.
Silmämääräisesti arvioidessa ei ainakaan mitään kokoeroa ole havaittavissa ja rintaliivin kuppikin täyttyy ihan entiseen malliinsa ääriään myöten, mutta sellaista erilaista 'keveyttä' on havaittavissa kyllä, kun kädellä punnitsee.
En muista kyllä pätkääkään, minkä kokoinen pala sieltä lähti. "Hyvällä marginaalillahan" se möökö saatiin poistettua, mutta mitä tuo nyt meikäläiselle maallikolle kertoo, ei yhtään mitään. Oletan, että sellaisen keskikokoisen potun verran sieltä lähti, joten saattaisihan sellainen hävikki jo tuntuakin painossa.
Ja jossain vaiheessa pitäisi varmaan rintarauhaskudoksenkin alkaa vähentyä. Näin olen ymmärtänyt käyvän, jahka hormonituotanto hiipuu. Milläköhän aikataululla sekin sitten tapahtuu ? Ei muuten, mutta että tietäsi ajoissa ostaa pienemmät rintaliivit. Oi, mä niiiiin odota sitä päivä tulevaksi ! Tosin multa saattaa kyllä löytyä (lue: no, ihan taatusti löytyy!) vanhoja hyväkuntoisia wannabe-rintsikoita tuolta kaapin perukoilta. Niitä, joihin olen kuvitellut vielä joskus mahtuvani, mutta joihin en vähään *köh* aikaan ole todellakaan mahtunut. No, ehkä mä vielä mahdunkin, kuka tietää.
VieläOliJotain:
Surullisia rintasyöpätarinoita olen kuullut eri puolilta ja sellaiset koskettavat syvältä. Maailmassa vääryyttä riittää, se on vaan totuus. Itse olen joka päivä äärimmäisen kiitollinen siitä, että selvisin vain tällaisella "kolmen kuukauden syövällä".
No, toki tietysti pehmeämpi ilman sitä tursotusta, mutta eri tavalla kuin oikea rinta. Eli nyt se möykyn poisto alkaa vasta tuntua. Tai sitten mä vaan kuvittelen, olen meinaan aika hyvä kuvittelemaan olemattomia.
Silmämääräisesti arvioidessa ei ainakaan mitään kokoeroa ole havaittavissa ja rintaliivin kuppikin täyttyy ihan entiseen malliinsa ääriään myöten, mutta sellaista erilaista 'keveyttä' on havaittavissa kyllä, kun kädellä punnitsee.
En muista kyllä pätkääkään, minkä kokoinen pala sieltä lähti. "Hyvällä marginaalillahan" se möökö saatiin poistettua, mutta mitä tuo nyt meikäläiselle maallikolle kertoo, ei yhtään mitään. Oletan, että sellaisen keskikokoisen potun verran sieltä lähti, joten saattaisihan sellainen hävikki jo tuntuakin painossa.
Ja jossain vaiheessa pitäisi varmaan rintarauhaskudoksenkin alkaa vähentyä. Näin olen ymmärtänyt käyvän, jahka hormonituotanto hiipuu. Milläköhän aikataululla sekin sitten tapahtuu ? Ei muuten, mutta että tietäsi ajoissa ostaa pienemmät rintaliivit. Oi, mä niiiiin odota sitä päivä tulevaksi ! Tosin multa saattaa kyllä löytyä (lue: no, ihan taatusti löytyy!) vanhoja hyväkuntoisia wannabe-rintsikoita tuolta kaapin perukoilta. Niitä, joihin olen kuvitellut vielä joskus mahtuvani, mutta joihin en vähään *köh* aikaan ole todellakaan mahtunut. No, ehkä mä vielä mahdunkin, kuka tietää.
VieläOliJotain:
Surullisia rintasyöpätarinoita olen kuullut eri puolilta ja sellaiset koskettavat syvältä. Maailmassa vääryyttä riittää, se on vaan totuus. Itse olen joka päivä äärimmäisen kiitollinen siitä, että selvisin vain tällaisella "kolmen kuukauden syövällä".
tiistai 16. helmikuuta 2016
muistoja matkalta
Tuhat kuvaa kertoo enemmän kuin pari... Eikun...
VieläOliJotain:
Viimeinen kuva todistusaineistoksi jälkipolville, että en mä nyt kuitenkaan ihan koko ajan niitä repinyt ihan nilelle...
 |
| tilanne vielä pari viikkoa sitten |
 |
| täällä myö tyttölöin kanssa tantsuttiin |
 |
| Herra Snorkkeli, jonka kanssa vedettiin kielareita harva se päivä |
 |
| arpi tänään, tässä ja nyt |
 |
| voisko olla vielä vähän epätarkempi... no, ei kyllä oikeastaan *huoks* |
 |
| kainalo - joka ei kasvata karvoja - nyt |
 |
| kynsilakka, joka säästyi (huom! kynsinauhojen kunto) |
VieläOliJotain:
Viimeinen kuva todistusaineistoksi jälkipolville, että en mä nyt kuitenkaan ihan koko ajan niitä repinyt ihan nilelle...
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
todellinen oire
Eli otsikkokin sen jo kertoo, että nyt on kyllä havaittavissa näistä hormoneista jo ihan todellisiakin oireita.
Alkuviikon luulin, että vain kuvittelin, mutta tässä vaiheessa se on nyt pakko jo myöntää, että en kuvitellut: hormonit tekevät meikäläiselle pahoinvointia (mikä niissä erittäin yleisissä sivuoireissakin mainittiin). Ei toistaiseksi oksennukseen asti, mutta sellaista kuvotusta pari-kolme tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen. Ja vähän närästääkin. Eikä auta, vaikka sen pillerin ottaisi ruokailun yhteydessä, paha olo tulee joka tapauksessa.
Josta syystä on erittäin perusteltua, etten ota sitä ainakaan aamulla. Töiden jälkeen kotona illalla on helpompi pahaa oloa sietää kuin töissä. Eikä se nyt ihan hirveän kauan tunnu kestävän, tunnin, pari korkeintaan. Siis toistaiseksi, tulevaisuus näyttää, mihin posliinin halailuihin tässä vielä päädytään.
Mutta jos näillä oireilla selviän, niin enköhän mä kestä. On siinä hyväkin puolensa, että pikkasen iltaisin yököttää: ei tule syötyä niin paljon. Joten voisi toivoa pientä laihtumistakin tässä ohessa. Pääasia kuitenkin, ettei ruokahalu missään nimessä vaan ainakaan kasva. Se olisi ihan katastrofitilanne silloin.
Että sellaista. Helppo on tehdä porukoille Ystävänpäivän kunniaksi pannukakkua, kun ei itsellä tee tipan tippaa sitä mieli. Ennemminkin tuoreet rouskuvat vihannekset kutsuvat meikäläistä lujemmalla äänellä. Porkkana, kurkku, paprika... Tiedä kuulkaa, mikälainen fitness-täti meikäläisestä vielä näiden viiden vuoden aikana kehittyy ! (HAH !!)
VieläOliJotain:
Vettä kun vielä oppisi juomaan suosituksien mukaisen määrän päivässä, niin hyvä olisi. Nyt nestetarve tulee tyydytettyä pääasiassa valkoisella teellä.
Alkuviikon luulin, että vain kuvittelin, mutta tässä vaiheessa se on nyt pakko jo myöntää, että en kuvitellut: hormonit tekevät meikäläiselle pahoinvointia (mikä niissä erittäin yleisissä sivuoireissakin mainittiin). Ei toistaiseksi oksennukseen asti, mutta sellaista kuvotusta pari-kolme tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen. Ja vähän närästääkin. Eikä auta, vaikka sen pillerin ottaisi ruokailun yhteydessä, paha olo tulee joka tapauksessa.
Josta syystä on erittäin perusteltua, etten ota sitä ainakaan aamulla. Töiden jälkeen kotona illalla on helpompi pahaa oloa sietää kuin töissä. Eikä se nyt ihan hirveän kauan tunnu kestävän, tunnin, pari korkeintaan. Siis toistaiseksi, tulevaisuus näyttää, mihin posliinin halailuihin tässä vielä päädytään.
Mutta jos näillä oireilla selviän, niin enköhän mä kestä. On siinä hyväkin puolensa, että pikkasen iltaisin yököttää: ei tule syötyä niin paljon. Joten voisi toivoa pientä laihtumistakin tässä ohessa. Pääasia kuitenkin, ettei ruokahalu missään nimessä vaan ainakaan kasva. Se olisi ihan katastrofitilanne silloin.
Että sellaista. Helppo on tehdä porukoille Ystävänpäivän kunniaksi pannukakkua, kun ei itsellä tee tipan tippaa sitä mieli. Ennemminkin tuoreet rouskuvat vihannekset kutsuvat meikäläistä lujemmalla äänellä. Porkkana, kurkku, paprika... Tiedä kuulkaa, mikälainen fitness-täti meikäläisestä vielä näiden viiden vuoden aikana kehittyy ! (HAH !!)
VieläOliJotain:
Vettä kun vielä oppisi juomaan suosituksien mukaisen määrän päivässä, niin hyvä olisi. Nyt nestetarve tulee tyydytettyä pääasiassa valkoisella teellä.
lauantai 13. helmikuuta 2016
Kelan kanssa kirjeenvaihdossa
Otsikossa voisi olla ironiaa ja sarkasmia, mutta todellisuudessa siinä on komiikkaa ja faktaakin: meikäläinen on ajatunut Kelan kanssa säännölliseen kirjeenvaihtoon. Überhassua !
Eli nyt sitten tuli päätös, että ovat oikaisseet aikaisempaa virheellistä päätöstään. Kolme sivua oli päätösteksti, notta mihin tämänkertainen sitten perustuu ja ihan asialliset perusteethan siellä olivatkin. Sen lisäksi oli selvityspyyntö, jotta meikäläinen voi halutessaan kertoa oman mielipiteensä ja selvityksensä etuuden takaisinperinnän mahdollista kohtuullistamista varten, Sekä selvityslomake, valitusosoitus että palautuskirjekuori.
Aikas paksu pumaska tavaraa oli kirjeessä tällä kertaa. Harmi, ettei ollut kiiltokuvia eikä tarrojakaan. Vähän odotin, kun niin tuhdin kirjeen näin.
Koska tämä kirjeenvaihto on ollut varsin miellyttävää, ajattelin vielä kerran vastata ja lähettää sen oman selvitykseni tilanteesta. Ei sillä, että se asiaa muuksi muuttaisi, Kela kyllä perii omansa takaisin, mutta kunhan nyt avautumisen ilosta kirjoittelen. Kun ei tässä nyt ole mihinkään kiire. Ja Kela sitten taas puolestaan vastaa minulle selvitykseni johdosta. Oi, tää on niin kivaa !
Eli pysykäänhän linjoilla, tämä osa tarinaa ei ole vielä loppuun taputeltu.
VieläOliJotain:
Se Kolmas Osapuoli ei ottanut yhteyttä koskaan, mutta minä otin. Vaikea oli pysyä asiallisena - huono aamu -, mutta jotenkuten siinä kaiketi onnistuin.
Eniten jäi koko episodista vituttamaan se, että kun minä tässä nyt olen ollut se, joka on saanut selvitellä, soitella ja setviä tätä asiaa sekä puhelimitse että tämän Kelan kanssa käydyn kirjeenvaihdonkin kautta, vaikka todellisen virheen on tehnyt joku ihan muu, niin kertaakaan ei ole tämä KO:n edustaja sanonut, että "on tosi harmi, että sulle on koitunut tästä vaivaa ja sori, että me mokattiin tällä tavalla".
Juu, ei puhettakaan, että puolella sanalla olisi joku pahoitellut mitenkään. Päinvastoin koko ajan on yritetty luistaa vastuusta ja vähätellä tekemisiään. No, tämä on mennyt eteenpäin ja tiedoksi vähän suuremmalla jakelulla. Mun suun olisi helposti saanut suljettua yhdellä "olemme pahoillamme" -lauseella, mutta jos asiakaspalveluasenne on päin persettä, niin se nyt vaan sitten on päin persettä ja siitä saattaa joskus joutua maksamaan. Kuten esim. nyt. Mulle ei nääs kukaan tule vittuilemaan ilman, että saa siitä vähän omaankin takkiinsa. Tavalla tai toisella.
Eli nyt sitten tuli päätös, että ovat oikaisseet aikaisempaa virheellistä päätöstään. Kolme sivua oli päätösteksti, notta mihin tämänkertainen sitten perustuu ja ihan asialliset perusteethan siellä olivatkin. Sen lisäksi oli selvityspyyntö, jotta meikäläinen voi halutessaan kertoa oman mielipiteensä ja selvityksensä etuuden takaisinperinnän mahdollista kohtuullistamista varten, Sekä selvityslomake, valitusosoitus että palautuskirjekuori.
Aikas paksu pumaska tavaraa oli kirjeessä tällä kertaa. Harmi, ettei ollut kiiltokuvia eikä tarrojakaan. Vähän odotin, kun niin tuhdin kirjeen näin.
Koska tämä kirjeenvaihto on ollut varsin miellyttävää, ajattelin vielä kerran vastata ja lähettää sen oman selvitykseni tilanteesta. Ei sillä, että se asiaa muuksi muuttaisi, Kela kyllä perii omansa takaisin, mutta kunhan nyt avautumisen ilosta kirjoittelen. Kun ei tässä nyt ole mihinkään kiire. Ja Kela sitten taas puolestaan vastaa minulle selvitykseni johdosta. Oi, tää on niin kivaa !
Eli pysykäänhän linjoilla, tämä osa tarinaa ei ole vielä loppuun taputeltu.
VieläOliJotain:
Se Kolmas Osapuoli ei ottanut yhteyttä koskaan, mutta minä otin. Vaikea oli pysyä asiallisena - huono aamu -, mutta jotenkuten siinä kaiketi onnistuin.
Eniten jäi koko episodista vituttamaan se, että kun minä tässä nyt olen ollut se, joka on saanut selvitellä, soitella ja setviä tätä asiaa sekä puhelimitse että tämän Kelan kanssa käydyn kirjeenvaihdonkin kautta, vaikka todellisen virheen on tehnyt joku ihan muu, niin kertaakaan ei ole tämä KO:n edustaja sanonut, että "on tosi harmi, että sulle on koitunut tästä vaivaa ja sori, että me mokattiin tällä tavalla".
Juu, ei puhettakaan, että puolella sanalla olisi joku pahoitellut mitenkään. Päinvastoin koko ajan on yritetty luistaa vastuusta ja vähätellä tekemisiään. No, tämä on mennyt eteenpäin ja tiedoksi vähän suuremmalla jakelulla. Mun suun olisi helposti saanut suljettua yhdellä "olemme pahoillamme" -lauseella, mutta jos asiakaspalveluasenne on päin persettä, niin se nyt vaan sitten on päin persettä ja siitä saattaa joskus joutua maksamaan. Kuten esim. nyt. Mulle ei nääs kukaan tule vittuilemaan ilman, että saa siitä vähän omaankin takkiinsa. Tavalla tai toisella.
keskiviikko 10. helmikuuta 2016
viikko ja kolme päivää
Ensimmäinen viikko (+ 3 pvää) pillereitä takana ja vielä hengissä. (Onkohan tämä nyt muurahaispesän sohimista kepillä...?)
Oireita on luonnollisestikin ollut. Tai siis rehellisimmin 'oireita'.
Polvea jomotti yhtenä yönä ja käsivarsissa on ollut outoja kipuja, jotka meikäläisen kotidiagnoosin mukaan enteilevät luonnollisestikin niitä veritulppia. Omegaa olen ottanut joka ilta. "Paniikissa", voisi lisätä.
No, ei vaineskaan. Ihan olen suht lungisti ollut. Yhdessä kohtaa viikon varrella sattuneita perhepoliittisia keskusteluja Pienin kyllä totesi, että "selkeästi alkavat hormonit vaikuttaa", mutta se oli lievää vakavampaa liioittelua. Luulisin.
Kainalo sen sijaan on ihan täysin jo parantunut. Tai eri värinenhän se on muuhun ympäröivään nahkaan nähden, kun iho on uusi ja possunpunainen, mutta mitään vaivaa ei kainalosta enää ole. Ehkä mä en siis luovukaan siitä, kuten jo jossain välissä suunnittelin, kun oikein jäyti mua.
VieläOliJotain:
En tiedä, mutta yksi oikea oire voisi olla jostain muutoksesta kehossani se, että minulla ei juurikaan ole enää krooninen vilu.
Okei, pikkasen on ilmanala Suomessa lämmennyt kuukauden takaisesta ja toki sekin vaikuttaa siihen, ettei hampaat lyö koko ajan loukkua, mutta muutenkin. Esim. maanantaina kuljin töissä yleisön pyynnöstä huolimatta lyhythihaisessa erittäin ohuessa (muttei kuitenkaan läpinäkyvässä) puserossa. Eikä ollut tippaakaan vilu. Oli suorastaan lämmin. Ajattelin, että ehkä se oli vain joku kertatapahtuma, mutta ei. Tänäänkin tuli iltapäivästä tosi lämmin eikä todellakaan johtunut siitä, että olisi hulluna huhkinut hommia.
Tämä kyllä kelpaisi, jos tähän tilaan jäisin. Koko elämäni olen kärsinyt kylmistä jaloista, käsistä ja nenästä. Ehkä oppisin jopa tykkäämään talvesta. Nää... Tuskinpa sitä sentään kuitenkaan.
Oireita on luonnollisestikin ollut. Tai siis rehellisimmin 'oireita'.
Polvea jomotti yhtenä yönä ja käsivarsissa on ollut outoja kipuja, jotka meikäläisen kotidiagnoosin mukaan enteilevät luonnollisestikin niitä veritulppia. Omegaa olen ottanut joka ilta. "Paniikissa", voisi lisätä.
No, ei vaineskaan. Ihan olen suht lungisti ollut. Yhdessä kohtaa viikon varrella sattuneita perhepoliittisia keskusteluja Pienin kyllä totesi, että "selkeästi alkavat hormonit vaikuttaa", mutta se oli lievää vakavampaa liioittelua. Luulisin.
Kainalo sen sijaan on ihan täysin jo parantunut. Tai eri värinenhän se on muuhun ympäröivään nahkaan nähden, kun iho on uusi ja possunpunainen, mutta mitään vaivaa ei kainalosta enää ole. Ehkä mä en siis luovukaan siitä, kuten jo jossain välissä suunnittelin, kun oikein jäyti mua.
VieläOliJotain:
En tiedä, mutta yksi oikea oire voisi olla jostain muutoksesta kehossani se, että minulla ei juurikaan ole enää krooninen vilu.
Okei, pikkasen on ilmanala Suomessa lämmennyt kuukauden takaisesta ja toki sekin vaikuttaa siihen, ettei hampaat lyö koko ajan loukkua, mutta muutenkin. Esim. maanantaina kuljin töissä yleisön pyynnöstä huolimatta lyhythihaisessa erittäin ohuessa (muttei kuitenkaan läpinäkyvässä) puserossa. Eikä ollut tippaakaan vilu. Oli suorastaan lämmin. Ajattelin, että ehkä se oli vain joku kertatapahtuma, mutta ei. Tänäänkin tuli iltapäivästä tosi lämmin eikä todellakaan johtunut siitä, että olisi hulluna huhkinut hommia.
Tämä kyllä kelpaisi, jos tähän tilaan jäisin. Koko elämäni olen kärsinyt kylmistä jaloista, käsistä ja nenästä. Ehkä oppisin jopa tykkäämään talvesta. Nää... Tuskinpa sitä sentään kuitenkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)