tiistai 8. marraskuuta 2016

syöpäsairaan hoitaja

Toi on ärsyttävä sana, josta syystä jaoin sen noin päin prinkkalaa. Mutta siis tänään oli keskustelu Syöpätautien poliklinikalla hoitajan kanssa.

Ensin näytti minulle osastonlääkäri Aleksei Roganov'n (siis stroganoffi, mun lemppari ! ilmankos tuntui niin hyvältä tyypiltä) lausunnon mammografiasta ja ultraäänitutkimuksesta. Suomensi vierasperäiset sanat enkä kehdannut sanoa, että ne on meikäläiselle ihan tuttua huttua.

Eli mikään ei viitannut mihinkään ikävään tai huolestuttavaan lausunnossakaan, tietenkään.

Sitten totesi verikokeista, että kaikki arvot ovat kohdillaan, josta syystä sitä ei sen enempää siinä alettu syynätä. Bussissa sitä kotimatkalla katsoin ja totesin sen, minkä jo tiesinkin: olen ihan harvinaisen keskinkertainen keski-ikäinen nainen. Labratkin sen todistaa: kaikki tulokset keskellä viitearvoja.

Sitten vähän juteltiin, tutkittiin ihan käsikopelolla tissejä ja sen jälkeen taas vähän juteltiin.

Jatkossa - tai ensi vuonna, jos mitään ei sitä ennen ilmiinny - käyn vain mammografiassa ja UÄ:ssa ilman verikokeita tai muita lätinöitä. Kolme vuoden päästä leikkauksesta - eli kahden vuoden kuluttua - on taas mammo, ultra, verikokeet ja vastaanotto. Sitten katsotaan, mitä sen jälkeen.

Tamofen jatkuu näillä näkymin nämä kaksi vuotta ja todennäköisesti vielä senkin jälkeen, ellei tiede ole keksinyt jotain uutta mullistavaa sijalle.

Eli alle puolituntia siinä meni ja kiitos ja näkemiin. No, mitäpä sitä turhaan, jos ei mitään sen enempää huolta tai murhetta ole puolin ja toisin. Ensi vuonna uudestaan.

JälkiMärinät:
Hoitaja oli ihan mukava ja ystävällinen. Eikä mitään 'muttaa'.

Vaikka luulen kyllä, että häntä ehkä jotenkin ärsytti meikäläisen olemus ponkkareineen ja huulipunineen. Taisin olla hänen mielestään liian hyvällä tuulellakin ottaen huomioon, että olen rintasyöpäpotilas. Tai entinen sellainen. Töpäkkänä jostain minua 'oikaisi', vaikka asian olisi voinut ilmaista toisellakin äänensävyllä ja ilman kulmakarvojen kohottelua.

No, minä siitä kuus veisasin, iloisesti pulputtelin vain omia juttujani ja myöntelin hänen olevan oikeassa. Mikä ei sekään tainnut häntä oikein ilahduttaa. Liian yhteistyökykyinen olin, pentele.

Mutta ihan hyvin se meni, ei hätää eikä valittamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti