silkkaa sirkusta

Nyt tämän valtakunnan syöpä-julkkiksen mopo on karannut lopullisesti käsistä. Yksityisyydestä ja rauhasta ei ole jäljellä enää rippeitäkään, kun joka toinen päivä on lehdessä joku juttu, kun sitä, tätä ja tuota. Hänen sairastamisensa on muuttunut kokopäivätoimiseksi sirkukseksi.

Jossain välissä tunsin myötätuntoa, mutta nyt fiilikset ovat asettuneet jonnekin myötähäpeän ja säälin tienoille. Säälittää lähinnä hänen henkinen tilansa, joka ei millään muotoa ole niin raiteillaan kuin mitä hän antaa ymmärtää. Päinvastoin, sillä siitähän kaikki tuo lehtien palstoilla pällistely kertoo, ettei kantti kestä sairautta ja sairastamista. Pitää jatkuvasti kerjätä huomiota, tsemppejä ja kehuja, jotta jaksaisi. Varsin surullista.

Voin hyvin kuvitella niiden tuntemukset, jotka tällä hetkellä sairastavat rintasyöpää myös. Varmaan aika montaa potuttaa tuollainen hehkutus ja mässäily, minua ainakin olisi potuttanut.

On hyvä, että asiasta puhutaan, mutta tuolla tyylillä rintasyövästä, joka on oikeasti vakava ja yleinen sairaus, tehdään halpahintaista ja kevyttä viihdettä, mitä se ei toden totta ole. Koko sairautta pidetään jatkossa varmasti - kiitos tämän julkisuudenkipeän missukan - jotenkin nuhakuumeeseen verrattavana pikkujuttuna, jonka selättää, kunhan vain jaksaa venyttää hymyn korvasta korvaan ja punata huulensa.

Kävipä mielessä sekin, että hän taitaa juttupalkkioilla aika kivasti kompensoida menettämiään ansiotuloja. Eli bisnesnaisia. Toivottavasti vaan on tissilleen - ja imagolleen - pistänyt kunnon hintalapun. Molemmat ovat meinaan tämän savotan jälkeen mennyttä kalua.

Olen oikein tosissani miettinyt, mitä hän saa tuosta kaikesta, mutta en ole keksinyt vastausta. Ei kai sitä tällainen normaali ihminen voi ymmärtää. Kai se vaan on niin, että julkisuus on kovinta huumetta, jota ilman ei voi edes syöpää sairastaa.