keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

oire-perkele

Se on vaan niin, että kun suustaan päästää, jotta "ei tässä mitään hätää, hyvin menee", niin johan saman vuorokauden aikana - ihan jopa parin tunnin päästä - alkaa niitä uusia oireita ilmestyä. Tämä Universumin käytös naurattaisi, jos ei vatuttaisi ja huolestuttaisikin.


Varoitus MIEHILLE: naisten juttuja tiedossa !!!


Eli jotain vuodontapaista tiputteluahan on ollut havaittavissa down there. Ei mitään järisyttäviä määriä eikä koostumukseltakaan (no niin, mies, mähän varoitin) lähelläkään normaaleja kuukautisia, mutta kuitenkin. Ja kun Tamofen -hormonin kilometrin pituiseen hälytyslistaan kuului mm. ylimääräinen vuoto, niin tokihan sitä hermoheikko naisihminen säikähtää. Ja minäkin.


Soitin nyt heti aamulla Syöpätautien klinikan oirepuhelimeen (p. 09-471 74241/ ark. klo 8 - 16). Siellä vastasi nauhoite, joka pyysi kertomaan asian ja jättämään yhteystiedot, koska heillä on takaisinsoittopalvelu käytössä. Varoittelivat, että loma-aikoina vastausviive voi olla kolme vuorokautta. Jihaa. No, ei pitäisi olla loma-aika menossa.


Eikä olekaan: alle kahdessa tunnissa soitti mukava rintasyöpäsairaanhoitaja takaisin. Kerroin hänelle tarkemmin tilanteen ja että olen kyllä viimeksi käynyt gynekologilla marraskuussa saaden puhtaat paperit.


Hän lohdutteli, että ko. hormonivalmisteen käyttäjillä valkovuoto ja/tai tiputtelukin, jopa kuukautisetkin, ovat ihan yleistä ja normaalia, kun kohdun limakalvo voi paksuntua lääkkeestä. Pitää vain seurata tilannetta, mutta ei tarvitse saada sydänkohtausta ja/tai hermoromahdusta.


Puuh. Toivotaan, että tilanne tässä nyt normalisoituu. Sitä vaan saa sätkyjä, kun niin pelotellaan, vaikka järki kyllä sanoo, että tuskin tässä nyt kahdessa kuukaudessa on ehtinyt mitään kohtusyöpää kehittyä.


Ja mä kun kuvittelin, ettei mun tartte enää sätkyillä ainakaan ennen marraskuuta. HAH!

2 kommenttia:

  1. HUH, kyllä tuollainen pelästyttäisi ketä tahansa. Toivottavasti tilanne rauhoittui ja olet taas omassa kuosissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne toivottavasti on rauhoittunut, mutta kuosi on kyllä heikossa hapessa vielä.

      Poista