Toukokuuta mennään jo reippaasti - vappukin tuli ja meni - ja vasta nyt ollaan tässä. Eli viidennen vuoden tsekkaus ja samalla tämän rintasyöpäjupakan päätös osuikin tänne huhti-toukokulle, vaikka jos oikeassa aikataulussa olisi menty, niin sen olisi pitänyt olla jo puolisen vuotta sitten. Kiitos siis korona-ajan. No, eihän tässä jäniksen seljässä olla. Mikäs kiire, valmiissa maailmassa.
Huhtikuun puolella tuli siis jo käytyä mammografiassa ja ultraäänitutkimuksessa. Mitään ei löytynyt, hyvä niin, vaikka aika vauhdilla lääkäri sen ultrauksen teki. Aikasemmin on hierottu ja hinkattu ja tuijoteltu ruutua ihan viimosen päälle, mutta nyt mentiin vain suitsait sukkelaan eteenpäin. Lähdetään siitä, että oli niin kokenut tyyppi, että näki ensisilmäyksellä, että kaikki on ok.
Korona-aikaa kun eletään, niin lääkärin kohtaaminen olikin sitten suunniteltu hoidettavaksi ihan vaan puhelimitse. Aika oli annettu mulle 27.4. ja sellainen ihan vaatimaton aikaikkuna kuin klo 9 - 13. Ihan pikkasen haasteellinen ajankohta työssä käyvälle ihmiselle, mutta kyllähän se meni. Paitsi ettei mennyt.
Koko tuon ajan odottelin, että milloin se lääkäri nyt suvaitsee soittaa ja tuossa yhden maissa oli verenpaineet jo ihan kiitettävissä lukemissa. Aikaikkuna sulkeutui eikä soittoa tullut. Ei koko päivänä.
Kahden päivän päästä (29.7.) tuli HUS:sta kirje. Kyllä, ihan postipostissa ja kirjekuoressa. Peruuttivat tuon 27.4. soittoajan ja antoivat uuden päivälle 6.5. klo 16 - 20. Ihan pikkasen oli huumorintaju koetuksella, kun kirjeen luin. HUS on nähtävästi tässä universumissa se ainoa ja viimeinen paikka, jossa ei ole kuultu puhuttavan tekstiviestistä tai ihan vaikka vaan puhelinsoitosta. Ja kun kaikilla on kirkkaassa tiedossa se, miten paperiposti tänä päivänä Suomessa kulkee, jos kulkee ollenkaan, niin täytyy kyllä olla häpnaadilla lyötynä tämän asian edessä.
Eilen oli sitten suuri päivä 6.5. Olin täysin autuaasti unohtanut koko puhelinajan! :D Ihmettelin, että kuka hemmetti nyt soittaa viittä vaille kahdeksan illalla. No, lääkärihän se siellä. Vai oliko se edes oikea lääkäri..?
Kuvittelin, että ko. keskustelussa nyt sitten jutellaan vähän enemmän ja pohditaan tulevaa ja mennyttä ja silleen. No, ei. Lääkäri totesi alkuun heti sen, minkä jo tiesinkin, että mammossa ja ultrassa ei ollut mitään ja sen jälkeen syvä hiljaisuus.
Pakko sanoa, että mun nauruhermoja alkoi kutkuttamaan per heti. Aattelin, että katsotaan, kummalla hermo pettää ensimmäisenä ja olinpa itsekin siinä sitten ihan hissunkissun. Pitkiä hiljaisia sekuntteja.
Jotain siinä lääkäri (kuulosti kyllä ihan joltain juoksupojalta äänen ja puheen perusteella) sitten alkoi mietiskellä sitä mun lääkitystä, että mitäs sen kanssa jatkossa. Ja ihan kysyikin multa, että "mitä sä olit ajatellut, lopetatko sä sen nyt vai mitä?" Ööö... mittee??!?
Kysyin reippaasti, että "mitäs sä oot siitä mieltä?" Lääkäri-reppana. Ei ollut ollenkaan varautunut, että hänen pitäisi ensikertalaiselle syöpäseurantapotilaalle osata kertoa, miten tämä homma tästä nyt etenee. Hohhoijaa sentään... Itse pitäisi olla asiantuntijana aina näissä asioissa, kun lääkärin kanssa on juttusilla.
Saatiin siinä nyt sitten sen verran vuoropuhelua aikaan - hankalasti kylläkin -, että mä tein oman päätöksen lopettaa hormonilääkityksen heti, kun saan jo ostetut lääkkeet syötyä eli noin 11 viikon päästä. Olisin voinut jatkaa sitä kaksi tai viisi vuotta vielä ja olisin sitten ollut HUS:ssa kirjoilla sen ajan, mutta kuten lääkärikin sujuvasti paperista lukien totesi, mun syöpä oli pieni, paikallinen eikä gradus ollut iso, niin oletettavaa on, ettei se uusi. Joten sanoin sille poitsulle, että kirjaa sinne, että lopetan lääkkeen ja käyn sitten omin neuvoin jatkossa seurannassa. Piste.
Lääkiksessä ei ihmisuhdetaitojen lisäksi opeteta nähtävästi myöskään asiakaspalvelua siltä kantilta, että miten se asiakaspuhelu sitten päätetään. Lääkärin ratkaisu oli tässä "noh... köh... niin.. no.. siis... joo.." Oli kyllä huutonauru lähellä ja meinasinkin päästää sen kärsimyksestä kysymällä "lopetetaanko jo?" Jotenkin se puhelu saatiin naurettavaan lopetukseen. "Kits" taisi olla "kiitos" lääkärin puolelta.
Täytyy kyllä sanoa, että melkoinen antikliimaksi oli tämä "syöpähoitojen lopetuskeskustelu". :D No, mitäs sitä paskea jauhamaan, mutta ehkä odotukset oli vähän korkeammalla mulla kuin tässä. Enkä viitsinyt siitä ajan peruutus -sähläyksestä mitään sanoa, sehän olisi paskonut housuunsa. Laitan ehkä kirjallista palautetta HUS:iin jahka tässä nyt kopeudun.
Mutta niin. Tässä se nyt sitten taisi olla. Ainakin tällä erää. Toivottavasti lopullisesti.
Kiitos hei kaikille tätä reissua mun kanssa matkanneille! On helpottanut kovasti, kun olen saanut kommentteja ja tukea porukoilta täällä. Kannatti kertoa tääkin stoori ihan ääneen.
Moikat siis ja terveyttä meille kaikille!
perjantai 7. toukokuuta 2021
5/5 no, tässäkö se niikö oli..?
maanantai 23. joulukuuta 2019
4/5
Tämän vuoden vuositarkastusta sainkin sitten odottaa ihan tähän aatonaattoon. Ajattelin, kun kutsu kävi, että nyt jos jään kiinni seulassa, niin siinä onkin sitten joulun kanssa ihmettelemistä. Jotenkin pahaenteisen tuntuinen päivä, 23. joulukuuta ja heti aamusta klo 8. Vaikka arkipäivähän tämän on siinä missä muutkin ja pitäähän sekin nyt hyödyntää, vaikka joulu onkin jo ovela.
Tällä kertaa vuorossa oli vain mammografia ja ultraäänitutkimus, ei verikokeita eikä lääkäriä.
Mammografian ottanut hoitaja sanoi, että meikäläistä ei paljon tartte koneelle asetella, menee niin sutjakkaasti heti oikeille kohdille. No, tottahan siihen osaa jo itsensä tällätä, kun kolmekymmentä vuotta olen sitä harjoitellut.
Lääkäriä ultraushuoneessa sain vartin odotella ja ehti jo lämpö vähän kohota, kun mietin, mitä se niitä kuvia niin kauan syynää. Hyvä tietysti, että syynää ja tarkkaan, kun sukutausta on mitä on, mutta silti alkoi jo vähän pulssi nousta. Lopulta hän tuli paikalle ja sanoi heti kärkeen kuten pitääkin, että kuvat olivat ihan puhtaat. Se vähän helpotti.
Ensin ultrasi leikatun rinnan, pitkään ja hartaasti. Ei löytänyt mitään, oli kuulemma siisti, minkä tulkitsin, ettei edes kystia taida olla enää niin paljoa kuin aikaisemmin.
Toisen rinnan kanssa jäi jotain ihmettelemään ja otti siihen kuvaa monesta eri suunnasta. Se, jos joku, on kuumottavaa! Että jäädään tutkimaan jotain yhtä ja samaa kohtaa. Sanoi sitten, että joku siinä näkyi, mutta ei ole kuulemma mitään huolestuttavaa. Hän vain käy tarkistamassa, onko sitä kohtaa aikaisemmissa tutkimuksissa noteerattu ja jos ei ole, niin hän ottaa siitä näytteen.
Noniin, sillä viisiin. Oli vähän pitkät pari minuuttia, kun lääkäri kävi toisessa huoneessa tarkistamassa vanhoja tietoja. Ehdin jo suunnitella kuoppajaisiani niiden väliaikaan saakka ennen kuin tuli takaisin ja kertoi, että ko. kohta oli noteerattu aikaisemmin kystaksi, joka nyt siis oli kutistunut pienemmäksi, tai jotain. Mutta että ei tarvinnut ruveta sitä sorkkimaan ja sen enempää tutkimaan.
Eli läpi pääsin taas, vaikka hetken jo muuta ehdin kuvitellakin.
Siispä hyvät joulut kaikille, ketä täällä vielä pyörii. Toivottavasti olette olleet terveinä kuluneen vuoden ja olette sitä jatkossakin ensi vuosikymmenellä.
Tällä kertaa vuorossa oli vain mammografia ja ultraäänitutkimus, ei verikokeita eikä lääkäriä.
Mammografian ottanut hoitaja sanoi, että meikäläistä ei paljon tartte koneelle asetella, menee niin sutjakkaasti heti oikeille kohdille. No, tottahan siihen osaa jo itsensä tällätä, kun kolmekymmentä vuotta olen sitä harjoitellut.
Lääkäriä ultraushuoneessa sain vartin odotella ja ehti jo lämpö vähän kohota, kun mietin, mitä se niitä kuvia niin kauan syynää. Hyvä tietysti, että syynää ja tarkkaan, kun sukutausta on mitä on, mutta silti alkoi jo vähän pulssi nousta. Lopulta hän tuli paikalle ja sanoi heti kärkeen kuten pitääkin, että kuvat olivat ihan puhtaat. Se vähän helpotti.
Ensin ultrasi leikatun rinnan, pitkään ja hartaasti. Ei löytänyt mitään, oli kuulemma siisti, minkä tulkitsin, ettei edes kystia taida olla enää niin paljoa kuin aikaisemmin.
Toisen rinnan kanssa jäi jotain ihmettelemään ja otti siihen kuvaa monesta eri suunnasta. Se, jos joku, on kuumottavaa! Että jäädään tutkimaan jotain yhtä ja samaa kohtaa. Sanoi sitten, että joku siinä näkyi, mutta ei ole kuulemma mitään huolestuttavaa. Hän vain käy tarkistamassa, onko sitä kohtaa aikaisemmissa tutkimuksissa noteerattu ja jos ei ole, niin hän ottaa siitä näytteen.
Noniin, sillä viisiin. Oli vähän pitkät pari minuuttia, kun lääkäri kävi toisessa huoneessa tarkistamassa vanhoja tietoja. Ehdin jo suunnitella kuoppajaisiani niiden väliaikaan saakka ennen kuin tuli takaisin ja kertoi, että ko. kohta oli noteerattu aikaisemmin kystaksi, joka nyt siis oli kutistunut pienemmäksi, tai jotain. Mutta että ei tarvinnut ruveta sitä sorkkimaan ja sen enempää tutkimaan.
Eli läpi pääsin taas, vaikka hetken jo muuta ehdin kuvitellakin.
Siispä hyvät joulut kaikille, ketä täällä vielä pyörii. Toivottavasti olette olleet terveinä kuluneen vuoden ja olette sitä jatkossakin ensi vuosikymmenellä.
perjantai 30. marraskuuta 2018
3/5
Kolmas vuositarkastus takana, kaksi vielä edessä. Toinen niistä toivottavasti lopputarkastus.
Mammografiassa ja ultraäänitutkimuksessa kävin jo pari viikkoa sitten, mutta lääkäri oli vasta eilen.
Eli ei mitään huolestuttavaa. Ultran teki sama lääkäri kuin viime vuonnakin eli Peeter Raudvere. Tervehti kuin olisi mut muka muistanut, mutta tuskinpa vaan mun rinat niin erikoiset ovat, että vielä vuoden päästä ne muistaisi. (Huvittavaa.)
Eilinen lääkäri oli niin nuori nainen, että ajattelin, että ovat laittaneet mulle jonkun opiskelija-harjoittelijan, mutta ei. Kyllä hän ihan pätevältä ja varmaotteiselta vaikutti. Tajusin jälkeenpäin, että tiettyhän tässä iässä kaikki musta tuntuvat untuvikoilta, kun itse on jo kääntynyt kalmiston tielle. :D
Mutta joo, katselmus oli puhdas eikä verikokeissakaan näkynyt mitään ihmeellistä. Eli flunssa, jota olen potenut enemmän tai vähemmän jo lokakuusta lähtien, on siis virustautia.
Lääkitys jatkuu Tamofenilla, kun yöhikoilua pahempia oireita ei ainakaan tässä vaiheessa ole ilmennyt *kop-kop-kop*. Ja kun taas jossain vaiheessa pääsen kiinni puntteihin, vähenevät yöherätyksetkin.
Eli eipä muuta. Edelleenkään en Blogistaniassa juurikaan vieraile. Harrastukset painottuvat kirjojen lukemiseen - tänä vuonna jo 120 luettua opusta -, liikuntaan ja kulttuuririentoihin.
Hyvää loppuvuotta ja parempaa alkavaa kaikille!
Mammografiassa ja ultraäänitutkimuksessa kävin jo pari viikkoa sitten, mutta lääkäri oli vasta eilen.
Eli ei mitään huolestuttavaa. Ultran teki sama lääkäri kuin viime vuonnakin eli Peeter Raudvere. Tervehti kuin olisi mut muka muistanut, mutta tuskinpa vaan mun rinat niin erikoiset ovat, että vielä vuoden päästä ne muistaisi. (Huvittavaa.)
Eilinen lääkäri oli niin nuori nainen, että ajattelin, että ovat laittaneet mulle jonkun opiskelija-harjoittelijan, mutta ei. Kyllä hän ihan pätevältä ja varmaotteiselta vaikutti. Tajusin jälkeenpäin, että tiettyhän tässä iässä kaikki musta tuntuvat untuvikoilta, kun itse on jo kääntynyt kalmiston tielle. :D
Mutta joo, katselmus oli puhdas eikä verikokeissakaan näkynyt mitään ihmeellistä. Eli flunssa, jota olen potenut enemmän tai vähemmän jo lokakuusta lähtien, on siis virustautia.
Lääkitys jatkuu Tamofenilla, kun yöhikoilua pahempia oireita ei ainakaan tässä vaiheessa ole ilmennyt *kop-kop-kop*. Ja kun taas jossain vaiheessa pääsen kiinni puntteihin, vähenevät yöherätyksetkin.
Eli eipä muuta. Edelleenkään en Blogistaniassa juurikaan vieraile. Harrastukset painottuvat kirjojen lukemiseen - tänä vuonna jo 120 luettua opusta -, liikuntaan ja kulttuuririentoihin.
Hyvää loppuvuotta ja parempaa alkavaa kaikille!
torstai 23. marraskuuta 2017
vuosikatsastus
Toinen vuositarkastus oli ja meni. Jo toinen. Niin se aika vaan rientää, puhpuh.
Stressitaso olikin tässä syksyn aikana syövän uusiutumisenpelon takia noussut ihan kivasti ja käyrä oli muuttunut lähes pystysuoraksi marraskuun aikana. Syynä oli jo keväällä havaitsemani muhkura sekä epämääräiset kivut rinnoissa (lue: korvien välissä).
Patti ei ollut kasvanut, se vain tuntui jotenkin paremmin nyt kuin aikaisemmin. Järki toki sanoi, että jos ei ole reilussa puolessa vuodessa kasvanut, ei sitä kannattanut murehtia, mutta minkäs tunteelle teet näinkin tunnepitoisessa asiassa kuin rintasyöpä.
Joten tervehdinkin ilahtuneena kutsua vuositarkastukseen (joka onneksi oli kuitenkin vasta lokakuisen Andalusian matkan jälkeen). Tyytyväisyyteni tuplaantui, kun huomasin, että mammografian lisäksi minulle oli Syöpätautien klinikalta varattu myös ultraääniaika, vaikka vuosi sitten sanottiin, että nyt tehtäisiin vain pelkkä mammografiatutkimus.
Tuloksena oli puhtaat paperit.
Ultraäänitutkimuksen teki tällä kertaa virolainen radiologian erikoislääkäri Peeter Raudvere. Pakko oli tietysti heti vähän kuuklailla, mikä tämä tyylikäs herrasmies oli oikein miehiään. Yksi lause erityisesti toi hyvän mielen: "Yleisradiologian lisäksi hänellä on vahva osaaminen rintaradiologiasta." Ei siis tarvitse miettiä, oliko joku poropeukalo asialla. Ei ollut.
Hän rauhoitteli, että tuntemani patti arven vieressä on vain 'piukea' kysta, josta ei tarvitse olla huolissaan. Lisäksi sanoi, että kun paino tippuu sen 20 kiloa, niin taatusti alkaa rinnoista havaita yhtä jos toistakin tavaraa ihan näppituntumallakin. Rauhasta sun muuta rokkaa.
Eli näillä tiedoilla voin rauhallisin mielin laskeutua joulunodotukseen ja ottaa vastaan uutta Herran vuotta 2018. Ainakin rintasyövän osalta.
Stressitaso olikin tässä syksyn aikana syövän uusiutumisenpelon takia noussut ihan kivasti ja käyrä oli muuttunut lähes pystysuoraksi marraskuun aikana. Syynä oli jo keväällä havaitsemani muhkura sekä epämääräiset kivut rinnoissa (lue: korvien välissä).
Patti ei ollut kasvanut, se vain tuntui jotenkin paremmin nyt kuin aikaisemmin. Järki toki sanoi, että jos ei ole reilussa puolessa vuodessa kasvanut, ei sitä kannattanut murehtia, mutta minkäs tunteelle teet näinkin tunnepitoisessa asiassa kuin rintasyöpä.
Joten tervehdinkin ilahtuneena kutsua vuositarkastukseen (joka onneksi oli kuitenkin vasta lokakuisen Andalusian matkan jälkeen). Tyytyväisyyteni tuplaantui, kun huomasin, että mammografian lisäksi minulle oli Syöpätautien klinikalta varattu myös ultraääniaika, vaikka vuosi sitten sanottiin, että nyt tehtäisiin vain pelkkä mammografiatutkimus.
Tuloksena oli puhtaat paperit.
Ultraäänitutkimuksen teki tällä kertaa virolainen radiologian erikoislääkäri Peeter Raudvere. Pakko oli tietysti heti vähän kuuklailla, mikä tämä tyylikäs herrasmies oli oikein miehiään. Yksi lause erityisesti toi hyvän mielen: "Yleisradiologian lisäksi hänellä on vahva osaaminen rintaradiologiasta." Ei siis tarvitse miettiä, oliko joku poropeukalo asialla. Ei ollut.
Hän rauhoitteli, että tuntemani patti arven vieressä on vain 'piukea' kysta, josta ei tarvitse olla huolissaan. Lisäksi sanoi, että kun paino tippuu sen 20 kiloa, niin taatusti alkaa rinnoista havaita yhtä jos toistakin tavaraa ihan näppituntumallakin. Rauhasta sun muuta rokkaa.
Eli näillä tiedoilla voin rauhallisin mielin laskeutua joulunodotukseen ja ottaa vastaan uutta Herran vuotta 2018. Ainakin rintasyövän osalta.
keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
unohdus
Uskomatonta! Unohdin eilen ottaa hormonilääkitykseni. Ensimmäistä kertaa reilun 13 kuukauden aikana.
Itseasiassa on uskomatonta, että vasta nyt unohdin sen ottaa. Onneksi ei ole yhdestä napista kiinni tämä hoito.
Itseasiassa on uskomatonta, että vasta nyt unohdin sen ottaa. Onneksi ei ole yhdestä napista kiinni tämä hoito.
lauantai 28. tammikuuta 2017
hämmentävät geenit
En muista, olenko tässä blogissa tullut maininneeksi geenitutkimuksesta, jota on meidän suvun osalta tehty jo iät ja ajat. Joka tapauksessa niin on laita. Minäkin olen käynyt luovuttamassa verta tutkimuksia varten ensimmäisen kerran jo vuonna 1994 ja näytteiden käytön säännöllisistä lupapyynnöistä päätellen tutkimusta on tehty näinä vuosikymmeninä vähintäänkin epäsäännöllisesti. Tosin lähiaikoina tilanne on muuttunut.
Serkkuni on ollut viime syksyn aikana tarkemman geenitutkimuksen kohteena ja häneltä joku rintasyöpään altistava geeni löydettiinkin. Tyttärellään sitä puolestaan ei ole, mikä oli hieman hämmentävä tieto.
Mutta koskapa serkulta geeni löytyi, kutsuttiin Siskokin tutkimuksiin ja koska Muori ja serkun äiti ovat siskoksia, oli Sisko saadessaan kutsun kuulemaan tuloksia varma, että häneltäkin se oli löydetty. Mutta eipä ollutkaan. Mikä sekoitti pakan lopullisesti. Tutkijat ovat ymmällään, että mistä tässä nyt oikein loppupeleissä on kyse.
Minua ei ole tutkittu eikä nyt tässä vaiheessa vielä tutkitakaan, koska Siskolta ei serkun geeniä löytynyt. Lupalapun kliinisen genetiikan yksikölle kuitenkin täytin, jos vaikka jossain vaiheessa kaipaavat meikäläisestä kudosnäytteitä.
On kyllä outoa, ettei Siskosta mitään löytynyt. Olen kyllä melko varma, että joku ikävä rintasyöpägeeni meissä kuitenkin on, mutta sitä ei vielä vain ole löydetty. Onneksi on tutkijoilla materiaalia, mitä syynätä. Olivat sanoneet, että harvaa sukua on näin tarkkaan syynätty, kun tietoa on aina 60-luvulta saakka. Runsaasti.
VieläOliJotain:
'Löysin' saunassa epämiellyttäviä kyhmyjä leikatusta rinnasta. Sen yhden väliinjääneen sydämenlyönnin aikana ehdin onneksi tajuta, että ovat joko jotain perusmuhkuraa tai sitten leikkauksen jäljiltä jäänyttä arpikudosta. Kun vielä aristivatkin hieman vakuutuin, ettei hätää ole. Syöpä ei meinaan satu. Tai ei ainakaan tämä ja siinä vaiheessa.
Serkkuni on ollut viime syksyn aikana tarkemman geenitutkimuksen kohteena ja häneltä joku rintasyöpään altistava geeni löydettiinkin. Tyttärellään sitä puolestaan ei ole, mikä oli hieman hämmentävä tieto.
Mutta koskapa serkulta geeni löytyi, kutsuttiin Siskokin tutkimuksiin ja koska Muori ja serkun äiti ovat siskoksia, oli Sisko saadessaan kutsun kuulemaan tuloksia varma, että häneltäkin se oli löydetty. Mutta eipä ollutkaan. Mikä sekoitti pakan lopullisesti. Tutkijat ovat ymmällään, että mistä tässä nyt oikein loppupeleissä on kyse.
Minua ei ole tutkittu eikä nyt tässä vaiheessa vielä tutkitakaan, koska Siskolta ei serkun geeniä löytynyt. Lupalapun kliinisen genetiikan yksikölle kuitenkin täytin, jos vaikka jossain vaiheessa kaipaavat meikäläisestä kudosnäytteitä.
On kyllä outoa, ettei Siskosta mitään löytynyt. Olen kyllä melko varma, että joku ikävä rintasyöpägeeni meissä kuitenkin on, mutta sitä ei vielä vain ole löydetty. Onneksi on tutkijoilla materiaalia, mitä syynätä. Olivat sanoneet, että harvaa sukua on näin tarkkaan syynätty, kun tietoa on aina 60-luvulta saakka. Runsaasti.
VieläOliJotain:
'Löysin' saunassa epämiellyttäviä kyhmyjä leikatusta rinnasta. Sen yhden väliinjääneen sydämenlyönnin aikana ehdin onneksi tajuta, että ovat joko jotain perusmuhkuraa tai sitten leikkauksen jäljiltä jäänyttä arpikudosta. Kun vielä aristivatkin hieman vakuutuin, ettei hätää ole. Syöpä ei meinaan satu. Tai ei ainakaan tämä ja siinä vaiheessa.
perjantai 30. joulukuuta 2016
vuosi syövättä
Puhdas vuosi 2016 syöpien osalta meikäläisen kohdalla. Että jos jostain tämän vuoden kanssa pitää olla kiitollinen, niin ollaan nyt sitten vaikka siitä.
Viikko sitten saunan jälkeen katsoin pitkästä aikaa kainalon arpea. Sehän oli näistä kahdesta se näkyvämpi, leveämpi ja punaisempi, syystä tuntemattomasta.
Nyt ei näy mitään! Tietämätön ei sitä huomaisi ja vaikka itse tiedän sen siinä olevan, niin vähän pitää käännellä, että sen erottaa. Uskomaton juttu, miten sekin hävisi noin kokonaan näkyvistä. Kuvittelin sen erottuvan pidempään, kun sai vähän siipeensä siitä sädehoidosta, mutta ei. Nätisti on häipynyt näkymättömiin.
Muorin kanssa näistä arvista tuossa kuun alussa juteltiin ja hän sanoi, että myös hänellä on iho, johon ei pahoja arpia jää. Että jos olen syöpäni häneltä perinyt, niin olenpa sitten tämänkin, positiivisemman jutun saanut mukaani. No, jos olisi toisin, niin eipä kyllä naurattaisi. Sen verran on meikäläistä tässä vuosikymmenien aikana eri puolilta leikelty.
Hei! Vuosi on just loppumassa! Oikein hyvää uutta vuotta kaikille teille, jotka olette tätä syöpäläistarinaani jaksaneet seurata. Vähänhän täällä blogissa nykyään tapahtuu, mutta se kaiketi on vain hyvä juttu. Ainakin mun mielestä. En kuitenkaan päätä tai sulje blogia. Joskus saattaa jotain aiheesta mieleen juolahtaa, joten pidän ovet avoinna. Ensi syksynä nyt viimeistään laitan näitä kuulumisia, kun taas kontrolliin menen.
Eli ei muuta kuin että pidetään itsestämme huolta. Ja kaverista kans. :)
Viikko sitten saunan jälkeen katsoin pitkästä aikaa kainalon arpea. Sehän oli näistä kahdesta se näkyvämpi, leveämpi ja punaisempi, syystä tuntemattomasta.
Nyt ei näy mitään! Tietämätön ei sitä huomaisi ja vaikka itse tiedän sen siinä olevan, niin vähän pitää käännellä, että sen erottaa. Uskomaton juttu, miten sekin hävisi noin kokonaan näkyvistä. Kuvittelin sen erottuvan pidempään, kun sai vähän siipeensä siitä sädehoidosta, mutta ei. Nätisti on häipynyt näkymättömiin.
Muorin kanssa näistä arvista tuossa kuun alussa juteltiin ja hän sanoi, että myös hänellä on iho, johon ei pahoja arpia jää. Että jos olen syöpäni häneltä perinyt, niin olenpa sitten tämänkin, positiivisemman jutun saanut mukaani. No, jos olisi toisin, niin eipä kyllä naurattaisi. Sen verran on meikäläistä tässä vuosikymmenien aikana eri puolilta leikelty.
Hei! Vuosi on just loppumassa! Oikein hyvää uutta vuotta kaikille teille, jotka olette tätä syöpäläistarinaani jaksaneet seurata. Vähänhän täällä blogissa nykyään tapahtuu, mutta se kaiketi on vain hyvä juttu. Ainakin mun mielestä. En kuitenkaan päätä tai sulje blogia. Joskus saattaa jotain aiheesta mieleen juolahtaa, joten pidän ovet avoinna. Ensi syksynä nyt viimeistään laitan näitä kuulumisia, kun taas kontrolliin menen.
Eli ei muuta kuin että pidetään itsestämme huolta. Ja kaverista kans. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)