Kolmas vuositarkastus takana, kaksi vielä edessä. Toinen niistä toivottavasti lopputarkastus.
Mammografiassa ja ultraäänitutkimuksessa kävin jo pari viikkoa sitten, mutta lääkäri oli vasta eilen.
Eli ei mitään huolestuttavaa. Ultran teki sama lääkäri kuin viime vuonnakin eli Peeter Raudvere. Tervehti kuin olisi mut muka muistanut, mutta tuskinpa vaan mun rinat niin erikoiset ovat, että vielä vuoden päästä ne muistaisi. (Huvittavaa.)
Eilinen lääkäri oli niin nuori nainen, että ajattelin, että ovat laittaneet mulle jonkun opiskelija-harjoittelijan, mutta ei. Kyllä hän ihan pätevältä ja varmaotteiselta vaikutti. Tajusin jälkeenpäin, että tiettyhän tässä iässä kaikki musta tuntuvat untuvikoilta, kun itse on jo kääntynyt kalmiston tielle. :D
Mutta joo, katselmus oli puhdas eikä verikokeissakaan näkynyt mitään ihmeellistä. Eli flunssa, jota olen potenut enemmän tai vähemmän jo lokakuusta lähtien, on siis virustautia.
Lääkitys jatkuu Tamofenilla, kun yöhikoilua pahempia oireita ei ainakaan tässä vaiheessa ole ilmennyt *kop-kop-kop*. Ja kun taas jossain vaiheessa pääsen kiinni puntteihin, vähenevät yöherätyksetkin.
Eli eipä muuta. Edelleenkään en Blogistaniassa juurikaan vieraile. Harrastukset painottuvat kirjojen lukemiseen - tänä vuonna jo 120 luettua opusta -, liikuntaan ja kulttuuririentoihin.
Hyvää loppuvuotta ja parempaa alkavaa kaikille!
Mukava kuulla, että hyviä kuulumisia edelleen! Muutaman kerran olen käynyt täällä katsomassa, joko olet vuositarkastuksen kuulumiset kertonut.
VastaaPoistaKyllä blogistania on harmaata massaa ilman Nollista. Otamme avosylin vastaan, jos joskus comebackin teet.. .
Meinasin melkein unohtaa koko tilannepäivityksen! :D Eli jos kaikki menee suunnitelmien mukaan eikä takaiskuja tule, niin tähän blogiin tulee vielä noin kaksi päivitystä. :)
PoistaVoi, miten nätisti sanottu (vaikka ei ihan totta olekaan, blogistania on värejä tulvillaan), kiitos <3
Niin olet tänään ollut ajatuksissa. Ihan mystinen päänsisäinen Nollis ollut mukana koko päivän. Kaivoin blogistanian auki pitkästä aikaa ja etsin tänne ihan vaan sanoakseni <3
VastaaPoistaToivottavasti ei kroonistu tuo päänsisäinen Nollis... :P
PoistaKyllä sinäkin olet käynyt mielessä tässä joulun lähestyessä <3
Toivottavasti kaikki hyvin! Rauhaisaa joulun aikaa!
VastaaPoistaSulla on toimivat tuntosarvet! Just tänään olin aamulla vuositarkastuksessa ja kaikki ok.
PoistaKiitos samoin sinulle ja läheisillesi!