vuosikatsastus

Toinen vuositarkastus oli ja meni. Jo toinen. Niin se aika vaan rientää, puhpuh.

Stressitaso olikin tässä syksyn aikana syövän uusiutumisenpelon takia noussut ihan kivasti ja käyrä oli muuttunut lähes pystysuoraksi marraskuun aikana. Syynä oli jo keväällä havaitsemani muhkura sekä epämääräiset kivut rinnoissa (lue: korvien välissä).

Patti ei ollut kasvanut, se vain tuntui jotenkin paremmin nyt kuin aikaisemmin. Järki toki sanoi, että jos ei ole reilussa puolessa vuodessa kasvanut, ei sitä kannattanut murehtia, mutta minkäs tunteelle teet näinkin tunnepitoisessa asiassa kuin rintasyöpä.

Joten tervehdinkin ilahtuneena kutsua vuositarkastukseen (joka onneksi oli kuitenkin vasta lokakuisen Andalusian matkan jälkeen). Tyytyväisyyteni tuplaantui, kun huomasin, että mammografian lisäksi minulle oli Syöpätautien klinikalta varattu myös ultraääniaika, vaikka vuosi sitten sanottiin, että nyt tehtäisiin vain pelkkä mammografiatutkimus.

Tuloksena oli puhtaat paperit.

Ultraäänitutkimuksen teki tällä kertaa virolainen radiologian erikoislääkäri Peeter Raudvere. Pakko oli tietysti heti vähän kuuklailla, mikä tämä tyylikäs herrasmies oli oikein miehiään. Yksi lause erityisesti toi hyvän mielen: "Yleisradiologian lisäksi hänellä on vahva osaaminen rintaradiologiasta." Ei siis tarvitse miettiä, oliko joku poropeukalo asialla. Ei ollut.

Hän rauhoitteli, että tuntemani patti arven vieressä on vain 'piukea' kysta, josta ei tarvitse olla huolissaan. Lisäksi sanoi, että kun paino tippuu sen 20 kiloa, niin taatusti alkaa rinnoista havaita yhtä jos toistakin tavaraa ihan näppituntumallakin. Rauhasta sun muuta rokkaa.

Eli näillä tiedoilla voin rauhallisin mielin laskeutua joulunodotukseen ja ottaa vastaan uutta Herran vuotta 2018. Ainakin rintasyövän osalta.

unohdus

Uskomatonta! Unohdin eilen ottaa hormonilääkitykseni. Ensimmäistä kertaa reilun 13 kuukauden aikana.

Itseasiassa on uskomatonta, että vasta nyt unohdin sen ottaa. Onneksi ei ole yhdestä napista kiinni tämä hoito.

hämmentävät geenit

En muista, olenko tässä blogissa tullut maininneeksi geenitutkimuksesta, jota on meidän suvun osalta tehty jo iät ja ajat. Joka tapauksessa niin on laita. Minäkin olen käynyt luovuttamassa verta tutkimuksia varten ensimmäisen kerran jo vuonna 1994 ja näytteiden käytön säännöllisistä lupapyynnöistä päätellen tutkimusta on tehty näinä vuosikymmeninä vähintäänkin epäsäännöllisesti. Tosin lähiaikoina tilanne on muuttunut.

Serkkuni on ollut viime syksyn aikana tarkemman geenitutkimuksen kohteena ja häneltä joku rintasyöpään altistava geeni löydettiinkin. Tyttärellään sitä puolestaan ei ole, mikä oli hieman hämmentävä tieto.

Mutta koskapa serkulta geeni löytyi, kutsuttiin Siskokin tutkimuksiin ja koska Muori ja serkun äiti ovat siskoksia, oli Sisko saadessaan kutsun kuulemaan tuloksia varma, että häneltäkin se oli löydetty. Mutta eipä ollutkaan. Mikä sekoitti pakan lopullisesti. Tutkijat ovat ymmällään, että mistä tässä nyt oikein loppupeleissä on kyse.

Minua ei ole tutkittu eikä nyt tässä vaiheessa vielä tutkitakaan, koska Siskolta ei serkun geeniä löytynyt. Lupalapun kliinisen genetiikan yksikölle kuitenkin täytin, jos vaikka jossain vaiheessa kaipaavat meikäläisestä kudosnäytteitä.

On kyllä outoa, ettei Siskosta mitään löytynyt. Olen kyllä melko varma, että joku ikävä rintasyöpägeeni meissä kuitenkin on, mutta sitä ei vielä vain ole löydetty. Onneksi on tutkijoilla materiaalia, mitä syynätä. Olivat sanoneet, että harvaa sukua on näin tarkkaan syynätty, kun tietoa on aina 60-luvulta saakka. Runsaasti.

VieläOliJotain:
'Löysin' saunassa epämiellyttäviä kyhmyjä leikatusta rinnasta. Sen yhden väliinjääneen sydämenlyönnin aikana ehdin onneksi tajuta, että ovat joko jotain perusmuhkuraa tai sitten leikkauksen jäljiltä jäänyttä arpikudosta. Kun vielä aristivatkin hieman vakuutuin, ettei hätää ole. Syöpä ei meinaan satu. Tai ei ainakaan tämä ja siinä vaiheessa.