1. vuosikontrolli

Eli siihen kuului labrakäynti, mammografia ja ultraäänitutkimus.

Labrassa juoksin heti aamusta ja taisin kiilata muutaman mummelin. Yksi ainakin mulkoili tosi pahasti meikäläistä. Ajattelin, että jos jotain sanoo kysyn, onko hänelläkin kiire töihin. Mulla meinaan oli, ettei päivä olisi mennyt ihan käteen. Montaa minuuttia en kyllä verinäytteessä hapannut, joten ehkä sain anteeksi syntini, todennäköisesti en.

Päivällä oli sitten ensin mammografia.

Pakko sanoa, että ei ole koskaan tuntunut niin tympeältä kuin nyt. Ehkä vähän sitä jännitin, kun leikattu rinta ei kovakouraisesta kohtelusta tykkää ja sehän nyt on melkoista veivaamista ja vaivaamista ja vanuttamista ja venyttämistä. Tai sitten he siellä Syöpäläistautien poliklinikalla ovat vaan keskimääräistä ronskempia otteissaan. Hammasta piti vähän purra ja sekunteja laskea, mutta kyllä sen kesti, tietysti.

Luonnollisestikin otettiin vielä toiset varmistuskuvat, että kaikki tulee taatusti litistettyä sinne levyjen väliin. Hyvä, ettei solisluu murskautunut siinä sivussa, kun kaksi naista meikäläistä tunkivat laitteeseen. Kävi kyllä mielessä, että kun olen isompiakin tissejä nähnyt kuin meikäläisen, että miten niitten kanssa oikein selvitään. Siinähän tarvitsee komppanian hoitsuja pitämään hommaa kasassa. Huhhuh.

Kuvat saatiin kuitenkin otettua ja pääsin odottelemaan kutsua ultraääneen. Siinä odotellessani hokasin, että siellä mammossahan ne olivat tosiaan olleet naisia meikäläisen utareiden kimpussa eikä perinteisesti miehiä. Ehdin jo innostua, että meikäläisen tuuri tässä asiassa olisi kääntynyt.

Mutta ei ollutkaan. Ultraaja oli meinaan mies. Tietysti, kuinkas muutenkaan. Sellainen nallekarhumainen partamies - meikäläistä nuorempi, koska kaikki ovat kohta mua nuorempia -, joka puhui venäläisittäin korostaen suomea. Ihan mukava tyyppinä ja jotenkin hänestä ja otteistaan huokui sellainen kokemus ja varmuus, että ilman sen kummempia perusteita tunsin itseni täysin rauhalliseksi ja luottavaiseksi hänen tutkittavanaan.

Ensin tutki leikatun rinnan ja kun tutkimushuone on sellainen hämärä monitorinäkyvyyden maksimoimiseksi, ei hän meinannut löytää leikkaushaavaa. Kysyi, mihin viilto oli tehty ja sitten ihan hämmästeli, miten siisti se on ja hyvin parantunut. No, sehän jo tiedettiinkin, että niin on.

Tulos oli, että mitään huolestuttavaa ei kummastakaan rinasta löytynyt. Ei mammografiakuvista eikä myöskään ultraäänitutkimuksessa. Eli kuten olin arvellutkin. Lääkäri muuten kysyi, miten on mennyt ja kun vastasin, että enpä juuri ole ajatellut koko asiaa, totesi hän, että "se on oikein, turha miettiäkään sitä, pitää vain nauttia elämästä." Mikä mun mielestä oli varsin nappiin todettu.

Vielä on rintasyöpäsairaanhoitajan jutteluhetki parin viikon päästä ja sitten odotellaan vaan lokakuuta 2017 näissä kontrolliasioissa.

VieläOliJotain:
Meinaan se, että nopeasti kyllä aika pyyhkäisee menemään. Vuosi on jo kulunut siitä kaikesta hässäkästä.

'Vuosipäivä' meni muilla mailla vierahilla enkä todellakaan muistanut sitä päivää tipan vertaa. Tänään joku hoitsuista sanoi, että edellinen mammografia on ollut 12.10.2015 ja siitähän sitten kolmen päivän päästä sain kuulla möököstä eli 15.10.2015 kai sitten on se 'virallinen vuosipäivä'. En olisi muistanut päivämäärää, jos joku olisi kysynyt, joten tulen unohtamaan sen jatkossakin. Ja mitäpä sitä muistelemaan, olutta ja menyttä. Tärkeintä on nykyhetki.

ensimmäistä kontrollia odotellessa

Tuossa jo Päiville edellisessä postauksessa vastasinkin liittyen ensimmäiseen vuosikontrolliin, mutta laitanpa muutaman sanan ihan omanakin postauksena.

Eli ensimmäinen vuosikontrolli lähestyy. Kutsu oli tullut matkani aikana, kuten olin vähän jo aavistellutkin. Päivä on ensi keskiviikko, jolloin pitää käydä labroissa, mammografiassa ja vielä ultraäänessäkin, mikä on hyvä juttu. Parempi, että tutkivat enemmän kuin vähemmän.

Ymmärrän hyvin, jos jotain tällainen ensimmäinen kontrolli sitten hoitojen vähän jännittää tai jopa pelottaakin, mutta minä en tunne mitään. En ole ajatellut asiaa - siis kontrollia - yhtään, vaikka toki olen tiennyt sen tulevan johonkin tähän loka-marraskuun tienoille.

En ole myöskään ajatellut juurikaan syöpääni, vaikka toki se joka päivä käy mielessä viimeistään siinä kohtaa, kun olen unohtamassa päivittäisen Tamofenini. Juu, niin on meinannut käydä parinakin iltana viime viikkojen aikana, vaikka alkuun laskin aikaerot ja kaikki.

Kolmas asia, jota en myöskään ole ajatellut - paitsi nyt, kun siitä kirjoitan -, on mahdollinen uusiminen. Tiedän senkin olevan mahdollista, mutta en usko sen tulevan kohdalleni. Joku voi ajatella tämän olevan pään tunkemista pensaaseen, mutta minulla itselläni on vain niin vahva ja varma tunne siitä, että tämä oli minun kohdallani tässä eikä uutta kierrosta tule. Tunne on yhtä vahva kuin sekin oli, että rintasyöpä minulle tulee, vaikka kaikki sanoivat, että "et sä voi tietää/ olla varma". Tiesinpähän vaan ja oikeassa olinkin. Uskon, että olen nytkin oikeassa.

Luulen, että tuntemukseni perustuu siihen, ettei muillakaan mummoani lukuun ottamatta ole rintasyöpä uusinut. Mutta jos niin käy ja kuljen mummoni jäljissä, niin sitten sekin hoidetaan pois eikä siinä sen kummempaa.

Mutta ensi viikolla ovat tutkimukset ja tulokset kuulen sitten marraskuun puolella, jonne on varattu tapaaminen rintasyöpähoitajan kanssa. Tai näin kuvittelen.

VieläOliJotain:
Luottamusta kaikille niille, jotka ovat epätietoisia tai peloissaan. Asiat järjestyvät parhain päin ihan varmasti.

rintojensuojelualue

Tietysti tämä on taas sitä räpistelyä silloin, kun vetelät on jo housuissa eli jälkijunassa tapahtuvaa toimintaa, mutta ehkä sekin on parempi kuin ei koskaan. Onhan tässä kuitenkin se uusiutumisen riski koko ajan olemassa, joten jos sitä voisi jotenkin itse vaikka pienentää.

Tiedetään, että on jotain tekijöitä ja elämätapajuttuja, jotka lisäävät rintasyövän riskiä, mutta paljon on myös varmasti riskitekijöitä, joita ei vielä tunneta. Eikä varmastikaan yksi riskitekijä laukaise rintasyöpää. Tai sitten laukaisee, sitä ei voi etukäteen - eikä kyllä jälkikäteenkään - tietää.

Mitäs meikäläisellä on näitä riskitekijöitä tai niitä ei-riskitekijöitä ?

- Lapsiluku on pieni: riski.
- Imetin suhteellisen pitkään, melkein vuoden ja yli vuoden: ei-riski (?)
- En polta tupakkaa: ei-riski.
- Olen käyttänyt alkoholia jossain määrin: riski, olen lopettanut alkoholinkäytön: ei-riski.
- Olen ollut sohvaperuna: riski, olen lisännyt liikuntaa: ei-riski.
- Olen lievästi ylipainoinen: riski, kahden edellisen kohdan johdosta paino on kyllä menossa alaspäin: vielä jonkinlainen riski, joku päivä toivottavasti ei enää.
- Ikä: ei-riski varsinaisesti vielä.
- Hormonikorvaushoito: ei-riski.

Eli kyllä niitä riskitekijöitä on ollut muitakin kuin pelkkä perinnöllisyystekijä. Mitä siis ei ole koskaan voitu selvittää, mutta onhan sen oltava olemassa, ei mikään muu selitä 100% esiintyvyyttä yhdessä suvussa. Meillä meinaan edelliset sukupolvet ovat kyllä ihan taatusti eläneet erittäin terveellisesti ilman ulkopuolisia riskitekijöitä, joten vaikka olisin minkälainen absolutisti ja himoliikkuja ollut, niin olen täysin varma, että meikäläiselle se möökö olisi tullut joka tapauksessa. Joten itseäni en syytä mistään tekemisestä tai tekemättä jättämisestä.

Siltikin olen tehnyt joitain säätöjä elämäntavoissani, kuten yllä olevasta listasta voi huomata. Osaltaan ehkä alitajuisesti ajatellen syövän uusiutumisriskiä, mutta pääasiassa siksi, että koen voivani kaikin puolin paremmin, kun en esim. tissuttele viikonloppuisin. Absolutistia minusta ei ole tullut, koskapa voin kaverin lasista maistaa kehuttua punaviiniä tai nostaa pienen kuohuviinimaljan päivänsankarin kunniaksi, mutta kaiken muun ylimääräisen alkoholin olen poistanut listalta. Eikä ole ollut edes vaikeaa, joten sillä linjalla ajattelin jatkaa.

Liikunnan lisääminen on ollut vähän niin kuin pakon sanelemaa: pää hajoaa, jos ei käy säännöllisen epäsäännöllisesti hikilenkillä metsässä. Lisäksi pienet jokapäiväiset liikuntahetket ihan kotioloissa ovat yllättäen muokanneet reisi&ahteri -osastoa toivottuun (lue: pienempään) suuntaan. Joten sitäkin vaivatonta, mutta tulosta tuottavaa linjaa ajattelin jatkaa.

Olen siis perustanut oman pienen ja henkilökohtaisen rintojensuojelualueen.

VieläOliJotain:
Jonkun mielestä olen varmasti 'hurahtanut'. Saattaa olla, en tiedä, kukin saa ajatella minusta ihan miten tykkää, ei haittaa minua. Sen verran olen kyllä hurahtanut, että katselen kanssasisariani nykyään 'sillä silmällä' eli näitä riskitekijöitä päässäni kartoittaen. Mistä ei ole mitään valtakunnan hyötyä eikä juuri huviakaan. Ehkä se menee ohi jossain vaiheessa.